2.7.13

NIIN UUDEN YSTÄVÄN SAAN.

nämä tyypithän on jo vanhoja kavereita niin hyvässä, kuin pahassakin...
Tänään meillä oli heti aamusta aika erityinen päivä. Taikka itseasiassa eniten minulla. Nimittäin treffasimme vihdoinkin ihanan Sadun, kehen olen tämän blogin kautta tutustunut. Tai siis sen ihkaensimmäisen blogini, mitä rupesin kirjoittelemaan jo Tammi-Helmikuussa 2011. Satu oli yksi ensimmäisistä lukijoistani ikinä ja ilokseni sain jo silloin kutsun lukea myös hänen henkilökohtaista blogiansa.

(hurjaa muuten, että olen kirjoitellut jo vähintäänkin viikottain blogikirjoituksia melkein kaksi ja puoli vuotta!)

Olemme siis olleet osana toistemme elämää jo pitkän aikaa kommentoimalla ja lueskelemalla toistemme elämistä eripuolilla Suomea. Tätä tapaamista olemme suunnitelleet jo vaikka kuinka kauan ja miten ihana olikaan huomata, että siinä samassa kun tapasimme kasvokkain, oli kuin olisi tavannut kenet tahansa hyvän ystävän. Juttua riitti ja oli helppoa puhua. Nyt ehkä harmittaa eniten ikinä, että välimatkaa tosiaan on montamonta tuntia. 
lapsetkin ujosti tutustuivat tarjoamalla omia eväitänsä ensiksi, mutta jo hetken päästä juoksentelivat iloisesti käsi kädessä.
 illalla fionn oikein moneen kertaan kyseli uusien kaverien perään <3

On oikeasti vaikea selittää miten monilla tavoin tämä blogin kirjoittaminen tuo elämään iloa. Musta oikeasti tuntuu, että mulla on sielä ruudun takana vaikka ketä kavereita. Niin kuluneelta, kuin se kuulostaakin, kommentit ja muu vuorovaikutus (sähköpostit, tuon pienen tykkäysruudun painamiset yms.) tosiaan tekevät tästä hommasta niin paljon mielekkäämpää.

Koko kevään - osittain tietysti raskauspahoinvoinnista johtuen - mulla oli sellainen pienoinen blogimasennus. Mietin kovasti viitsinkö edes jaksaa jatkaa koko touhua. Tuntui ettei tällä hommalla ollut oikein mitään suuntaa ja ikävöin sitä syksyllä sulkemaani blogia. Joo-o, kuulostaa kahelilta, mutta selaillessani niitä sen puolen postauksia mietin miten paljon kivempiä ja hauskempia ne oli ja nykyään olen ihan tylsä :D

Vanhoja on turha kaipailla ja nyt tuntuu taas vaikka kuinka kivalta kirjoitella ja erityisesti kuvata. Juttua riittäisi ja intoa toteuttaa vaikka minkämoisia posteja olisi aivan kamalasti, mutta tämä pienten lasten äitinä elo raskaana rokottaa kyllä jaksamista tällä hetkellä aika lailla. Tietysti sitten välillä on vain pakko levätä, vaikka päässä juoksisi ideoita ja ajatuksia :)

Sekin on tuntunut aika haastavalta ettei tämä minun blogi oikeastaan sovi mihinkään varsinaiseen kategoriaan, kun tämä nyt on vain tällainen sekasotku. Mutta näillä mennään, kun tällainen minä kerta olen :) Tiedän, että täällä käy lukemassa aika iso kourallinen ihmisiä, ketkä tuntevat minut myös tietokoneet toisella puolen ja suurin toiveeni onkin, että he voivat lukea tätä ja nyökytellä "just tuollainen se Sara onkin, tuolla tavalla se oikeastikkin puhuisi".

Noniin nyt taisin kadottaa totaalisesti tämän postin pääaihen, mutta siis kiitos siis Satu ja perhe, kun saimme tavata teidät ja kiitos teille ihmisille, ketkä jaksatte kanssani vuorovaikuttaa ja lukea näitä juttuja. Ja kiitos te, jotka pidätte tätä blogia ihan kauheana, olette sen verran sivistyneitä ettette ilmaise mieltänne kommenttiboksissa vaan pidätte mölyt mahassa :D


12 comments:

  1. Oon niin huono kommentoimaan, mutta pakkohan tätä on kommentoida. :) Kiva täällä on käydä lueskelemassa ja sun blogi on yksi ensimmäisistä joita olen ruvennut oikeasti seuraamaan. (ja eniten käyn ehkä täällä kommentoimassakin) Jatka samaan malliin vaan. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana kuulla Sari :) Mä en meinannut uskoa tuota lausetta, että tämä olisi yksi ensimmäisistä joita sä seurasit. Jotenkin mä ajattelin, että tämä mun on vielä niin uusi juttu, että kaikkihan jo ennen sitä blogeja luki :D mut tosiaan, onhan tämä jo tavallaan sen yli pari vuotta vanha juttu. Kiva, kun jaksat kommentoida. Mun pitäis kyllä itsekkin tsempata sen kanssa!

      Delete
  2. Sulla on ihanan välitön ja aito blogi, tuskinpa sitä kukaan kamalana pitää :)

    Nyt jo lyhyen blogiuran aikana tuntuu, että on löytynyt sellasia ihmisiä joiden kommentteja oikein odottaa, he tuntuvat jo niin tutuilta. Ja tästä blogimassastakin alkaa löytyä niitä blogeja joiden julkaisujakin odottaa innolla, kun aina sieltä löytyy jotain joka koskettaa myös omaa elämääni. Mukavinta tässä harrastuksessa on tosiaan se, että löytää samanhenkisiä ihmisiä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niinpä! Siksi tämä kai onkin niin koukuttavaa hommaa, kun tuntuu osalta tosi isoa yhteisöä. Ja just tuo, että vakkarikommentoijat tuntuvat jo läheisiltä ja odotetuilta.

      Delete
  3. Hei mullakin on semmosia "blogiystäviä",joita pidän tuttuina vaikka en olis koskaan tavannut. Sä oot yks niistä kenen postit luen heti (niinku nyt huomasin tän ja olin jo nukkumaan menossa), ja kelle on kiva kommentoida. Kommentointi on sikskin kivaa,kun sulta saa myös vuorovaikutusta takaisin! Että kiitos blogiystävä tästä ihanasta blogista,joka ei kuulu mihinkään kategoriaan,mutta on just tällaisena täydellinen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana sinä ja ihana, jos tunnet noin <3

      Delete
  4. Kiva blogisi on ja kirjoitat hauskasti ja monipuolisesti. Jatka vaan samaan malliin siihen tahtiin kuin hyvältä tuntuu. Olet videoissa sen tuntuinen kuin olisit ystävä vaikkemme tunnekaan ja en usein kommentoi vaikka luen kaikki juttusi. -Anne

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Anne kehuista. Tässähän ihan punastuu, kun ei tämän aiheena todellakaan ollut mikään kehujen kalastelu! Ihana kuulla, että viihdyt lukemassa blogia. Just tällaiset pienet positiiviset kommentit auttavat jaksamaan <3

      Delete
  5. Kiitos itsellesi, kun jaksat kirjoitella kaiken keskellä. Blogisi on just hyvä tällaisena! Myöhästyneet onnittelut myös!
    Emmi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja vitsit mulla olis antaa vielä enemmänkin, jos vain kykenisin sunkin kaikkien pyllyn pyyhkimisten ja tiskikoneen täytön keskellä :D kiitos paljon Emmi <3

      Delete
  6. Tää on vallan mainio blogi kun tällainen kypsään ikään ehtinyt odottaja pääsee kurkistamaan niin kovin kiinnostavaan lapsiperheen elämään - ja vielä niin, että kuvaat sitä luontevasti ja lämpöisesti. Ja toi deitti-postaus oli ihan huippu!! Nostan sulle kyllä hattua, kun jaksat raskaana ja kahden lapsen äitinä kirjoitella blogiakin, itselläni tämä raskaus vie aika lailla voimia, vaikka vointi sinänsä on tosi hyvä. Olen vaan nyt loppuvaiheessa varsinkin ollut aika väsynyt. Tietenkin työssäkäynti vie jo voimia, mutta olen jo varautunut siihen, että lakinaisen hommat on "lasten leikkiä" vauva-arkeen verrattuna! Odotan niin innolla ja mielenkiinnolla tulevaa, täysin uutta elämänvaihetta <3

    Kiitos siis kivasta blogistasi, jatka samaan malliin! :)

    K

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi mä olen niin onnellinen sun puolesta, että pääset kokemaan tämän oman lapsen/lapsien kokonaisvaltaisen, väsyttävän, mutta niin antoisan ja ihanan vanhemmuuden. Sillä kaikesta huolimatta mikään maailmassa ei oikeasti vedä vertoja äitiydelle. Voin luvata, että alussa tulee shokki miten 24/7 lapsen kanssa olo on - siihen ei vain voi valmistautua - mutta sitten kun tajuaa, että se rakkaus vain kasvaa ja kasvaa päivä päivältä... Se on ihan tajunnan räjäyttävää :)

      Tämä blogi on mulle sellainen ihan oma juttu. Just se sellainen rentoutumispaikka vastapainoksi hektiselle menolle poikien kanssa. Yritin tosiaan olla kirjoittamatta sen viikon lokakuussa, mutta eihän siitä mitään tullut :D Onneksi mieskin mielellään kannustaa minua tämän harrastuksen pariin. Se on ihanaa se :)

      Delete