30.10.13

SYNTYMÄPÄIVÄT!

Pahoittelen tätä blogihistorian huonolaatuisinta kuvaa, mutta täällä on ollut vähän kiirus.
Jopa niin kiirus, että unohdin täysin tämän blogin aloituksesta kuluneen tasan vuoden jo eilispäivänä!

Hurraa siis, että näin pitkälle on päästy :)

Vuosi sitten eilen siis päätin viikon mittaisen "blogitaukoni" ja päätin, että tämän naikkosen järjen pitämiseksi kasassa en voi vain heittää tätä harrastusta kankkulan kaivoon.

Lopetin siis edellisen blogini, sillä kuvittelin olevani jotenkin parempi äiti ja enemmän läsnäoleva, jos en enää kirjoittelisi sitä. No kieltämättä siinä vaiheessa bloggailuun kului aikasen paljonkin aikaa ja hieman stressasin, että tuotanko tarpeeksi mielenkiintoista juttua jne. Homma meni siis pikkuisen liian ryppyotsaiseksi. Tuo viikon tauko oli oikein hyvä palautus ja koko tämän vuoden olen aikalailla kirjoitellut asian alkuperäisen idean mukaan eli omaksi ilokseni ja vain silloin kun sille on ollut oikeasti aikaa. 

Osittain minua tälläkin hetkellä harmittaa, että blogin ulkoasu ei täsmää toiveitani ja toivoisin tarttuvani kameraan vieläkin hanakammin ja harjoittelemaan kuvausta jne., mutta toisaalta tämänhetkinen elämä tässä ja nyt ei anna näiden toteuttamiselle just nyt mahdollisuutta ja uskon ja toivon, että bloggailen vielä sen verran kauan, että aikaa liikenee paremmin tuollaistenkin juttujen toteutukselle :)

Epätäydellinen nainen tosiaan täytti vuoden, mutta bloggailun aloitin alunperin Supermamin seurassa-blogilla Helmikuussa 2011. Sen tarina oli melkoisen lyhyt, sillä saimme sen keskenmenon, mikä täytti valitettavasti koko loppukevään komplikaatioillaan. Kesäkuussa 2011 päätin jatkaa puhtaalta pöydältä ja perustin blogin nimeltä Saramama, mikä sitten syksyllä 2012 muuttui Epätäydelliseksi naiseksi sekin.

Olen siis kertakaikkisen juntimpien bloginimien kuningatar :D
Tai no tämä Epätäydellinen nainen on kyllä ihan ok, joskin vähän pitkä.
Minun pöhköllä huumorillani just hyvä kylläkin.
(Desperate housewives -> Täydelliset naiset -> Epätäydellinen nainen)

Mielessä olisi kyllä vielä samasta sotkusta väännetty parempi versio ja mietin tässä kuumeisesti joskos vielä kerran kehtaisin muuttaa blogin nimen? Taustalla mietiskelyssä se, että kaverini ovat taas pyytäneet minua kirjoittamaan myös englanniksi osittain, mitä ihan vakavasti harkitsen siinä vaiheessa jos ja kun muutto Irlantiin tulee ajankohtaiseksi. 

Olen mietiskellyt, että siinä vaiheessa varmasti tämän blogin rooli elämässäni korostuu entisestään linkkinä Suomeen enkä ole laisinkaan varma haluanko sittenkään sekoittaa mitään englanninkielistä tänne. Haluaisin ehkäpä pitää tämän pienenä Suomi-nurkkauksenani :)

Mutta nyt ennenkuin vauva taas parahtaa, kun äitiliini ei olekkaan tissisuussa 
(hirmuisen keplottelun tuloksena sain hänet justiinsa nukahtamaan sängylle hetkeksi), 
haluan nopeasti kiittää teitä kaikkia lukijoita sielä ruudun toisella puolen! 

Kiitos hurjasti varsinkin teille, ketkä jaksatte kommenteilla vuorovaikuttaa ja ilostuttaa!
Ne merkitsevät hurjasti ja tekevät tästä kirjoittelusta mielekästä :)

Hitaasti, mutta varmasti kirjoittelen yhtä tuola luonnoksissa odottelevaa haastepostia ja toivon, että saisin sen ehkä huomenna julkaistuksi eli nähdään pian!
Sara xxx

27.10.13

JA NIIN HÄN SYNTYI.

Lupasin kirjoitella tänne synnytyskertomusta ja nyt vauvan täyttäessä eilen viikon sain sen vihdoin naputeltua itselleni talteen. Ajattelin ensin julkaista jonkun lyhennellyn version, mutta se ei oikein mielestäni enää kertoisi tarpeeksi joten saatte nyt koko romaanin kaikkineen.

Tähän väliin kuitenkin disclameri: Vaikka tämäkin lapsukainen syntyi ns. luomuna haluan korostaa, etten todellakaan pidä itseäni ko. syystä mitenkään yhtään ketään parempana. Voin kertoa, että aika moneen kertaan ehdin tälläkin kerralla miettimään, että olen ihan hullu. Kivunlievityksen ottaminen kävi mielessäni useampaankin kertaan, mutta hannasin vielä enemmän mahdollisia niiden aiheuttamia komplikaatioita. Monillahan esimerkiksi epiduuraali menee aivan nappiin, mutta välillä se myös hidastaa synnytystä taikka johtaa erilaisten operaatioiden jatkumoon. Peläsin liikaa kuuluvani edellisten joukkoon ja toisaalta sairaalaan tullessa oli sellainen olo, että ehkä tässä nyt ei niin kauan tule kestämäänkään, että kai minä vain sitten kestän, kun olen kerta aikaisemminkin. 

Täältä voi tosiaan lukea synnytystä edeltäviä ajatuksiani ja tässä on sitten olkaahyvät:

Elsin synnytys.

Me olemme vanhemmat ja isoveljet kaikki syntyneet launtai-päivänä. Jo ihan plussatestistä asti helmikuussa, mietin hiljaa mielessäni mahtaakohan tämäkin vauva valita syntymäpäiväkseen lauantain? Ja olisiko se juuri 19. lokakuuta (40+1), mikä kuulosti korvaani jotenkin 'oikealta'.

Vaikkakin laskettua aikaa (perjantai 18.10) edeltävän viikon olin melkoisen kärttyinen ja odottelin malttamattomasti synnytystä, silti jotenkin tunsin vain ja ainostaan valmistautuvani synnytykseen lauantaina. Niin paljon, että jopa äitini alkoi olla vakuuttunut samasta asiasta ja pyysi poikia yökylään perjantaina, kun 'lähtö sitten varmaankin tulee yöllä'.

Perjantaihin menessä ei tosiaan ollut mitään merkkejä synnytyksen alkamisesta. Keskiviikkona äitipolilla olin ollut yhdelle sormelle auki ja kanavaakin oli vielä pari senttiä. Keskimmäisen synnytystä edelsi hyvin sama tilanne ja osasin nytkin luottaa sitten niiden oikein suppareiden tehoihin avata kohdunsuu mahdollisesti aika nopeastikkin. Jos jostain ehkä osasin lähestyvää synnytystä oikeasti tulkita, oli verenpaineeni hiukkasen koholla torstaina neuvolassa ja naamani näytti turvonneelta perjantaina.

Perjantai-iltana jokatapauksessa kävimme miehen kanssa syömässä ulkona ja käveleskelimme ympäri kauppakeskusta vähäsen, katselimme hetken tv:tä ja siinä yhdentoista maissa menin nukkumaan.

Lauantai 19.10 klo 01:00 
Heräsin hätkähtäen kiristävään tunteeseen, minä tulkitsin supistukseksi. Tuli valtava tarve mennä heti vessaan ja sitä seurasi ihan hirmuinen pahanolon aalto.  Sellainen olo, että oksu lentää ihan minä hetkenä hyvänsä. Minua myös rupesi viluttamaan ja tärisyttämään ihan hirmuisesti. Hoippuroin ruokapöydän ääreen jumppapallon päälle ja kuulostelin oloani. Supistuksia ei vielä tullut, mutta arvasin, että vuorokauden sisällä pääsen synnyttämään. Kyllä, launataina jälleen kerran :)

Paha olo laantui jonkun verran ja muuttui ikääskuin närästykseksi. Nappasin pari Rennietä ja hiivin takaisin sänkyyn. Nukahdin herätäkseni tuttuun aaltomaiseen kipuun siinä kahden hujakoilla. Ja sitten tuli toinen supistus. En jaksanut nousta kellottamaan niitä vielä. Epäilin niiden tulevan siinä vartin välein, mikä taisikin olla aivan oikein sillä nukahtelin aina välissä ja kun viimein nousin, oli kello 03:53.

Menin istumaan takaisin pöydän ääreen jumppapallon päälle ja supistuksia tuli n. 4 minuutin välein, mutta kesto oli 'vain' siinä 35 sekuntin mittaisia. Selvisin suppareista ihan hyvin pyörittelemällä lantiota pallolla edes takaisin ja hengittelemällä rauhallisesti. Aina kävelessä supistusväli tihentyi pariin minuuttiin, mutta samoin suppareiden kesto lyheni 15-20 sekuntiin. Olin ihan hirmuisen väsynyt.

Viideltä kävin herättämässä Liamin, joka reppana oli ihan pöllämystynyt, mutta nousi nopeasti ja rupesi heti kyselemään, missä mentiin. Sanoin, että on ihan hyvin aikaa syödä jotakin. Vielä ei todellakaan ollut sellainen olo, että synnärille pitäisi päästä. Keräilin puuttuvia juttuja sairaalakassiin ja laitoin 'synnytysvaatteet' päälle.

Kuuden jälkeen väsymys alkoi olla niin luja, että päätin käydä makaamaan sohvalle ja pyysin Liamia peittelemään minut oikein lämpimästi. Maatessani supparit harvensivat tahtiaan n. kymmeneen minuuttiin, mutta sitävastoin kestoltaan pitenivät minuutin paikkeille. Onnistuin nuokkumaan nuo kaikki välit, mutta tunnin kuluttua päätin nousta ylös ettei makuuasento vaikuttaisi vauvan laskeutumiseen ja asentoon. 

Yhteistuumin päätimme tässä vaiheessa soittaa synnärille, mistä toivotettiin tervetulleeksi milloin vain. Samaan syssyyn soitin äidilleni, kysyin poikien kuulumisia ja informoin, että täällä synnytetään. Äiti taisi siinä vähän hermostua jännityksestä ja kyseli, että pitäisikö meidän olla jo menossa? Käskin herättämään isän kuskiksi, mutta mitään varsinaista kiirettä en kokenut olevan.

Puhelun jälkeen rupesin kuitenkin toivomaan, että isä tulisi nopasti, sillä supistusten teho tuntui yltyvän ja niitä tuli aika useasti. Istuimme pöydän ääreen aamupalalle Liamin kanssa ja pakotin itseni syömään jugurttia ja omenaa. Isä tulikin siinä 10 minuutin päästä ja siinä samassa tuli sellainen olo, että nyt on mentävä. Aloin vähän panikoimaankin ja pelästyin tilanteen riistäytyvän ihan käsistä emmekä ehtisi sairaalaan, kun sinnekkin oli 20 minuutin ajomatka. Hoputin Liamia täyttämään kuumavesipullon ja hotkimaan aamupalansa ja tulemaan nyt heti jo.

Painoin kuumavesipulloa alavatsaan ja lähdimme ajamaan kuulaassa syysaamun säässä kohti synnäriä. Autossa oloni rauhoittui huomattavasti ja keskityin hengittelemään hitaasti ja rauhallisesti. Supistuksia tuli matkan aikana kolme ja nekin tuntuivat soljuvan mukavan rauhallisesti läpi. Oli oikeasti tosi turvallinen ja rauhallinen olo.

Sairaalan oven eteen ajaessa pulssi alkoi nousemaan ja tuntui hurjalta olla sitten sielä. Kohta se vauva ihan oikeasti syntyy. Kävelimme vastaanottoon, ojensin neuvolakortin ja toivelistan ja odottelimme hetken kätilöä. Kätilö ja kätilöopiskelija johdattivat meidät tutkimushuoneeteen, missä tutkittiin tilanne ja olinkin siinä vaiheessa 5cm auki. Kalvopussi pullotti. 

Kätilö haki jotain paperijuttuja huoneeseen ja sillävälin sitten menivät vedetkin. Kello oli vähän yli kahdeksan. Kätilö tiedusteli haluaisinko nyt samoin tein mennä altaaseen, mutta epäilin etten saa kiivettyä sinne ja menisin mielummin synnytyshuoneeseen. Sielä sain istua ison jumppapallon päällä nojaten sänkyyn, kun vauvasta otettiin käyrää. 

Supistukset alkoivat olla sen verran voimakkaita, että hengitellessä aloin mölisemään äänekkäästi matalalta 'ääääääääääää'. Pian pyysin Liamin avuksi hieromaan alaselkääni mahdollisimman voimakkaasti. Yhteispelillä kovatkin supistukset tuntuivat menevän ihan ok. Minua alkoi huippaamaan kovasti ja väsytti ja sain juodakseni vähän pahanmakuista mehua.

Kätilö rupesi miettimään, että heillä on sellainen joku ihmeen hieromahanskakin ja mistähän se löytyisi? Mietin mielessäni, että ei tähän mitään hiton hanskaa tarvita. Pian se kuitenkin löytyi jostain toisesta huoneesta ja mies hieroi sen avulla selkääni supistusten yhteydessä. Sellainen muovinen hansikkaanmuotoinen läpyskä, missä oli metallisia kuulia kymmenisen kappaletta. Se oli TAIVAALLINEN apu! Kylmät kuulat hieroivat juuri oikealla tavalla alaselkääni supistusten yhteydessä.

Olisikohan kello ollut n. 9:30, kun supistukset alkoivat tulemaan aina vain tiheämmin ja oikein tunsin, kun kohdunsuu aukesi lisää ja seuraavalla supistuksella vauvan pää naksahti, kuin kellon viisarit alemmas vääntyen aina vain otollisempaan ja otollisempaan asentoon ulostuloa varten. 

Siinä vaiheessa kätilö kyseli josko siirtyisin lattialle säkkituolia vasten polvilleni sellaiseen asentoon, että hän voisi tutkia minut. Aloin olla todella kipeä ja rääkäisin tuskissani, kun kätilö sanoi minun olevan vain 7,5cm avautunut. Tässä vaiheessa supistukset tulivat ihan hirveällä voimalla ja uikutin Liamille etten enää jaksa enkä pysty. Jokaisen supistuksen kohdalla kiroilin huutaen ihan kaikki mahdolliset kiroukset, mitä suinkin taisin (jo aikaisemmissa synnytyksissä hyväksi havaittu keino ;) ) ja Liam kertoi myöhemmin harjoitelijan meneen ihan hämilleen moisesta meuhkaamisesta.

Jonkun supistuksen aikana sitten tulikin hirveä ponnistamisen tarve. Kätilö käski minua menemään kylkiasentoon säkkituolin päälle, mutta olin niin jumissa kivun kanssa etten voinut liikkua mitenkään päin. Jotenkin hän sitten sai tehtyä tukimuksen ja totesi etten saa ponnistaa, sillä vauvan pään edessä oli vielä lippaa. Itkin ja huusin, kun sattui niin lujaa. Kätilö käski huohottamaan aina ponnistuksentarpeen tullessa. Lopulta paine oli niin kova, että kätilö päätti työntää lipan vauvan pään taakse supistuksen tullessa. Se kipu oli jotain aivan infernaalisen kamalaa, mutta sitten sain ponnistaa.

En ollut saanut todellakaan siirryttyä synnytysjakkaralle, mikä oli alunperin toiveenani ja ponnistin keskimmäisen tavoin tämänkin vauvan polviltani etunojaan tukien. Asento tuntui kaikista parhaalta mahdolliselta ja vaikka ponnistus toki sattui, tuntui, että osasin tehdä töitä oikealla tavalla vauvan ulostulon eteen. Keskitin kaiken voimani ja painon leuan rintaan. Supistuksen aikana kykenin ponnistamaan yhteensä neljä kertaa ja toisen supistuksen päätteeksi vihdoin ja viimein syntyi vauvan pää. Jouduin odottamaan pikkuruisen hetken seuraavaa supistusta ja sitten sain ponnistaa lopunkin vauvan ulos. Ponnistuksen ajaksi merkittiin 2 minuttia ja vauvan syntymäajaksi 09:57.

"It's a girl" ehdin kuulla miehen sanovan ennenkuin kiepsahdin istuma-asentoon itsekkin ja sain vauvan heti syliini. Hän oli hurjan kinainen ja sinerävä ja kysyin hädissäni eikö hän huuda? Kätilö rauhoitteli, että justiinsa huutaa, kaikki on hyvin. 

Pienokainen katseli meitä suuret silmät avoinna (kätilön mukaan ne oli jo pään synnyttyä avoinna tutkimassa maailmaa) ja päästi muutamat pienet rääkäisyt. 

Napanuoran annettiin sykkiä loppuun, mikä olikin ohi ihan hetkessä ja istukkakin syntyi jo 10:05. 

Oma pieni tyttäremme tuntui niin ihmeellisen ihanalle. Hän tuijotteli meitä hiljaa, kunnes hetkenpäästä alkoi hamuilemaan rintaa. Siirryin synnytyshuoneen sängyn päälle imettämään häntä samalla, kun kätilö tutki tuliko minulle yhtään repeämää. Yksi tikki jouduttiin laittamaan. Sitten saimme miehen kanssa jäädä rauhassa tutustumaan uuteen perheenjäseneen.


***

Näin viikko synnytyksestä alkaa itse tapahtumaan olemaan sen verran etäisyyttä, että enää muisto tuosta tuskaisesta kivusta ei puistata. Alkuviikosta olin vielä jotenkin niin shokissa, että en oikein voinut edes ajatella tuota loppuvaiheen avautumista. Nyt synnytys tuntuu jopa kauniilta muistolta. Olen todella onnekas,että kaikki meni näin hyvin. 


***

Kommentit laahaavat vähän jälkijunassa, mutta yritän vastailla kaikkiin tämän iltapäivän puolella. Elsi-muru on oikein helppo vauva muuten, mutta päiväsaikaan häntä on hiukan vaikea saada nukahtamaan. Nyt kun kerrankin sain pienokaisen kantoliinaan uinahtamaan, sain kädet vapaiksi kirjoitella tämän tänne. Kommentteihin voin sitten helpommin vastata tuola paddylla (iPadilla siis). 

Ihanaa sunnuntain jatkoa ja kiva kun jaksatte kirjoitella tuonne boksiin. niistä viesteistä on minulle tosi paljon iloa ja pyrin kyllä kaikkiin vastailemaan jossakin vaiheessa :)
Sara xxx

25.10.13

5 VUOTTA.

5 vuotta sitten menimme naimisiin :) 
Ja keskiviikkona tuli 7 vuotta täyteen siitä, kun rupesimme seurustelemaan.
(Ja sunnuntaina 6 vuotta siitä, kun menimme kihloihin ;) )

Eli jos olen nyt hormoonihuuruissa liikuttuneemmassa tilassa, kuin ikinä, on tämä viikko lokakuussa aina minulle aika tunteellista aikaa.

Jokuaika sitten kommenttiboksissa kysytiin, missä me ja miten me oikein tapasimme?
Vanhassa blogissa taisinkin selittää suhteemme alkuajoista paremmin, mutta voin kertoa nyt vielä uudemman kerran, kun mukaan on tullut varmasti uusia tyyppejä.

Seitsemän vuotta sitten siis heinäkuun 3. sen baarin, missä olin Portugalissa töissä, oviaukosta astui sisään tämä pitkä mies. Se näky on piirtynyt verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi. Sydän taisi heittää kuperkeikkaa juuri sinä hetkenä...kunnes hänen perässään sipsutteli nainen korkkareissa sisään ja mietin "minkä hemmetin takia kaikki uskomattoman upeat miehet on aina varattuja?!".

No palveltuani heitä kävi ilmi, että nainen oli yhden tutun asiakkaan vaimo ja pitkän miehen sisko.
Siskon piti lähteä siitä aika pian ja lähtiessään hän huikkasi minulle "you'll look after my brother, ok?"
Voitte vain kuvitella miten tuolle on tässä vuosien mittaan naurettu :)

Juttelimme koko illan töitteni lomassa ja uskaltauduin kysymään joskos joskus lähtisimme yhdessä ulos? Yleensä olen miesten seurassa aika ujo ja se oli todellinen itseni ylitys se.

Deittailimme siinä sitten loppukesän ja syksyn ja aina vain ihastuin enemmän, mutta erottuani keväällä vasta varsin huonosta suhteesta olin päättänyt etten halua mitään vakavaa pitkään pitkään aikaan.

Kunnes sitten tuli eräs tiistai lokakuun alussa ja heräsin siihen tunteeseen, että minun on ihan pakko nähdä hänet juuri sinä päivänä ja että haluan enemmän kuin mitään muuta olla hänen kanssaan.
Luojan kiitos tunteisiini löytyi heti vastakaikua ja se olikin sitten siinä. Olisimme melkeimpä voineet mennä samoin tein naimisiin, sillä se tunne on vielä tänäkin päivänä tismalleen sama :)

Mutta jos suhde on hyvä ja rakkautta on riittänyt, voin kertoa, että tämä päivä viisi vuotta meni sitten niin penkin alle minun puolestani kuin olla ja voi. Tai no tärkein tapahtui - meistä tuli mies ja vaimo - mutta siis muuten kaikki meni minun mielestäni enemmän tai vähemmän pieleen.

Heräsin aamulla ihan kamalaan jyrän alle jääneeseen oloon, mikä osottaituikin sitten keuhkoputkentulehduksesksi. Ja sitten se olikin alamäkeä sitten. Hiukseni epäonnistui, pukuni oli kamala, kemuissa kukaan luottotehtäviä saaneista ei hoitanut hommia ja minne katsoinkin, suunnittelemani jutut jäivät toteuttamatta (tyyliin ajan kanssa luomani soittolistat soivat ihan päin mäntyä ja eräs vieraista keksi leikkiä dj:tä ja soitti kaiken maailman inhokkibiisejäni). Jep, jouduin lopulta itse juontamaan omat hääni, kun seremoniamestari oli liian kekkulissa.

Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. En todellakaan muistele häitämme hymy huulilla. Enemmänkin itku kurkussa. Ja tuo ylläoleva on ainut hääkuva, mitä katson mielelläni. Mikä on printtinä meillä kotonakin esillä. Onneksi sentään vieraat kuulema muistelevat häitämme yksinä hauskimmista ikinä.

Mutta jos, häät meni mielestäni plörinäksi, onneksi yhteiselomme on ollut onnellista. Toki mekin tiuskimme ja ärsyynnymme, mutta silti rakastamme lujasti. Vaikein aika suhteessamme oli varmasti, kun saimme poikien välissä keskeytyneen keskenmenon. Sulkeuduin niin syvästi suruuni, etten osannut päästää enää ketään lähelleni se kaikista läheisin mukaanlukien. Ehkäpä sen jälkeen ymmärsimme, että hyvänkin suhteen eteen täytyy kyllä tehdä hurjasti töitä. Ja kommunikoida selkeästi.

Välillä pelottaa ajatella, miten hirmuisen lähellä oli ettemme olisi tavanneet.
Miten pienestä se oli kiinni, että me kaksi ihan eri maista kotoisin olevaa tapasimme vielä kolmannessa maassa. 

Ja voin kertoa, että ilman tuota miestä olisin aivan varmasti se oman elämäni Bridget Jones. 
Sen nään ihan sieluni silimin :D Epätoivoinen ihan vääriin tyyppeihin haksahtava ikisinkku :D

Mutta juu tänään sitten juhlitaan kotosalla pienten lasten kera. Kotitekoista pizzaa ja lasi skumppaa :)

Oikein hauskaa perjantaita teille muillekkin! Sara xxx

24.10.13

AASIN KANSSA.

Lokakuun loppu ja ensimmäinen ulkoilu babyn kanssa. Uudet rattaat ensikertaa tuplaversioina. Äidille ensimmäinen ulkoilu sitten perjantain - herranjumala miten hyvää tekikään! Olisi voinut vaikka juoksuksi pistää. Lähtö oli tietysti hiukkasen haastavaa, kun 1v7kk vetäisi juuri lähdön suussa raivarit, äitiä hermostutti nukahtaako vauva ja daddyä hermostutti vaimon puhetyyli ja ehditäänkö ajoissa kerholle hakemaan esikoista. No ehdittiin, ehdittin, vaikka äiti ei edes kunnon housuja ehtinyt jalkaansa vetämään. Onhan noissa legginsseissä ennenkin hihdetty, että ei kai siinä mitään :D
Esikoinen oli mahtavan mielissään, kun sisko ja äiti olivat matkassa mukana ja sitten testattiinkin Donkeyden todellinen luonne lapsirahtina seisomalaudan kera. 16,5kg + 11,5kg + 3,6kg ja rattaat lykkiintyivät mitä mainioimmin. Moitetta nuo Bugikset saa meiltä ainostaan noista aivan naurettavan huonoista sadesuojista. Kumpaakaan emme saa kunnolla kopan eikä istuinosan päälle. Onkohan tähän joku kikka kolmonen? Tai sitten täytyy hankkia sellaiset tavalliset sadesuojat.
Seisomalaudan kaveri pyörii kuin väkkärä ja yhdessä ihmetellään putoavia lehtiä ja suunnitellaan Halloweenia. 
"Työnnä äiti, työnnä!" Hitsit, nämä ylämäethän käyvät ihan treenistä :D Ei mikään paha juttu laisinkaan.

Mutta tämän kokemuksen perusteella voidaan kyllä jo sanoa, että olemme mitä tyytyväisimmät, että ostimme nämä Bugaboo Donkeyt. Joskin tupla leveitä työntäessä jotenkin konkretisoitui tämä perheen nykyinen koko. Hurjaa, että miehen lähtiessä töihin meitä jää vielä kotiin neljä. Luojan kiitos siihen on vielä useampi viikko ja enemmän aikaa treenata näitä lähtemisiä sujuvammaksi :D

Mitä teille kuuluu? Aika pimeätä alkaa ulkona olemaan, vaikka jotain ihanaakin tässä liejusyksyvaiheessa on. Sara xxx

23.10.13

KUULUMISIA VIIDEN HENKILÖN TALOUDESTA.

Vauva tuhisee tässä minun sylissäni ja pojat on daddyn kanssa kerhoreissulla. Ulkona näyttää olevan aika tuulista ja märkää. Viimeiset pari päivää olen viettänyt tässä sohvan nurkassa imettäen.

Kotiin pääsimme sairaalasta tosiaan maanantaina ja arki kolmen lapsen vanhempina on nyt totisesti alkanut. Mutta täytyy kyllä sanoa, että kaikki on mennyt paaaljon paremmin, mitä edes osasin odottaa. Olin nimittäin todella hermostunut poikien sunnuntaisen sairaalavierailun päätteeksi, mikä meni aika hulinoinniksi, että mikä meillä mahtaa olla edessä? Onneksi pojat olivat niin onnellisia, että äitiliini oli vihdoin kotona ja innostuneita vauvasta, että mitään kovin kummallisia oirehtimisia ei ole vielä näkynyt.

Itse olen tietysti 99% ajasta aika liikuttunut, noh, miltei kaikesta :) Eihän tätä onnea voi uskoa todeksi. Niin kovin kiitollinen olen tästä omasta perheestäni. Vauva on toki minussa aivan totaalisen kiinni ja en enempää voisi kiittää Liamia hänen hoitaessaan ihan kaiken muun. Siinä se ristiriita onkin ehkä eniten, että haluaisin niin kovasti olla normaalisti poikienkin kanssa, mutta toki Elsi tarvitsee nyt vain ja ainostaan minua. Kaikki mahdolliset hetket, mitä on liiennyt, olen heti ensisijaisesti käyttänyt poikien kanssa touhuamiseen.

Silti on vähän ikävä tätä bloggailua, vaikka sille ei oikein tahdo löytyä aikaa. Ihan vain näiden fiilisten kirjoittamiseen ylös. Instagram tilini voisi kenties muuttaa nyt Elsigramiksi, sillä sinne olen säilönyt heti tuoreeltaan pieniä muistoja näistä hetkistä. 

Elsi on pääsääntöisesti ihanan tyytyväinen pikkuruinen tyttö. Imetys on lähtenyt käyntiin enemmän kuin hyvin, mikä sitten osaltansa tuo mieleen muistot, miten kamalan hankala imetystaivan minulla Jamesin kanssa oli. Miten asiat meni jo alusta asti pieleen sen huonon imuotteen kanssa. Ja miten nyt tunnenkaan siitä kaikesta haikeutta ja syyllisyyttä, vaikka lopulta häntä imetinkin 10kuukautta. 

Mutta Elsi tosiaan tajusi heti homman nimen ja minulla on lähinnä vaikea muistaa miten mahdottomasti tähän hommaan kuluu aikaa. Toistaiseksi päiväsaikaan häntä on ollut aika vaikea siirtää sylistä nukkuvana mihinkään ja päiväpuolet ovatkin aikamoista tankkaamista. Yöllä sitten neiti on vetäissyt huimia 4-5 tunninkin putkia ennen ensimmäistä syöttöä. Eli en voi todella valittaa, vaikka kyllähän tässä silti on aika kova väsymys. Yritän päivisinkin saada edes tunnin nukuttua päikkäreitä.

Tänään meillä onkin iltapäivällä ensimmäinen neuvolakäynti ja hauska kuulla miten paino on lähtenyt nousuun. Luulisin ainakin, että on. Syvä toive on, että nämä maitomeloonit vähän rauhoittuisivat myöskin tässä päivien mittaan. Voi huhhuh vain taas kerran. 

Oma oloni on palautumisen kannalta tosi hyvä. Omat housut mahtuvat jo jalkaan, mikä on aika hullua. Vaaka näytti toistaiseksi -4kg perjantailta, mutta veikkaan, että tätä etupainoa on tullut ainakin kilo puoleensa lisää... 

Sellaisia pieniä kuulumisia meiltä :) pitäisi muistaa kirjoitella synnytyskertomuskin itselle muistiin ja voin sitten ehkä ainakin osittain sitä täälläkin avata, jos kiinnostaa.

Kiitos vielä kaikille ihanista kommenteista! Yritän tietysti pääsääntöisesti niihin vastata, minkä kykenen. Olen nyt aikalailla tämän iPaddyn varassa yhdellä kädellä, mutta onneksi vihdoin tajusin miten tähän saa siirrettyä tuolta Olympuksestani kuvia etten ihan ole vain kännykkäkuvalaadun varassa :) 

Mukavaa keskiviikkoa sinne ruudun taakse, Sara xxx

20.10.13

PÄIVÄ KAKSI: NIMI.


Kiitos niin tuhannesti kaikille onnittelukommenteista! Ihanaa, kun jaksatte myötäelää tätä meidän onnea :) 

Me ei päästäkkään tänään vielä kotiin pienen kanssa näiden isoveljien ja daddyn luokse, mikä on kyllä tylsä juttu. Pikkuruisen sokeriseurannassa tuli yksi huono arvo, mutta huomenissa ehkä sitten, kun seuraava arvo oli nyt ihan hyvä. Täällä me nyt pesitään ihokontaktissa ja toivotaan (äiti toivoo), että maito nousee pian.

Tuo kuva on poikien eiliseltä vierailulta ja sydänhän siinä meinasi haljeta, miten ihanasti pienet isoveljet ottivat siskon vastaan. Epäilemättä mustasukkaisuutta on luvassa myöhemmin, mutta nyt F ainakin vielä ylpeästi kertoi kaikille "tämä on meidän pikkusiskomme" <3

Meidän pienen tyttösen nimi muuttui vielä ihan totaalisesti viime metreillä, mutta kerrottakoon, että kutsumanimeksi hänelle tuli Elsi. 

Väsymystä ja jälkisuppareita lukuunottamatta oma oloni on vallan hyvä. Kovasti odotan poikia ja Liamia tänne iltapäiväksi kyläilemään, nimittäin pikkaisen tylsäähän täällä sairaalassa itseksensä on. Koti-ikävä on jo kova. Onneksi on tämä iPaddy edes viihdykkeenä :)

Iloista ja aurinkoista sunnuntaita teille kaikille ja energistä alkuviikkoa! Ja vielä kerran kiitos edellisen postin kommenteista! Sara xxx

19.10.13

SHE'S THE ONE.

                          
Tällainen pieni sitten tapahtui kello 9:57 tänä aamuna. Sydän pakahtuu onnesta. Synnytys sujui oikein hyvin, vaikka heti huokasin helpottuneena, että luojan kiitos oli viimeinen kerta :) 

Pienokaisen strategiset mitat ovat 3595g ja 52cm ja py 34cm. Miten sitä osasinkin arvata, että tänä lauantaina tapahtuu... ;) Sara xxx

17.10.13

VIELÄ KOKONAISENA.

         
Ajattelin tulla ilmoittelemaan, että täällä ollaan vielä yhdessä koossa. Eilen piti jo tulla kirjoittelemaan, mutta mulla sattui aikamoinen kauhuskenario, kun kompastuin ulkona ja lensin pitkin pituuttani suoraan  maha edellä maahan. Itkuhan siinä pelästyksessä tuli ja soitin tietysti synnärille, mistä käskettiin heti samoin tein näytille. Onneksi Liam on vapaalla ja onneksi vanhempani puhelinsoiton päässä. Ja onneksi lapsivesi suojaa vauvaa melkoisen hyvin ja kontrollissa kaikki oli varsin hyvin. Painoarviokin muuten vauvalla tällä hetkellä 3,6kg, mikä on juuri sitä luokkaa, mitä aikaisemminkin on lupailtu. Pojat olivat syntyessään aikalailla saman kokoisia.

Kompastuessa onnistuin silti taas jotenkin venyttämään noita liitoksia niin pahasti etten meinannut koko päivänä edes tuolista päästä omin avuin pois. Täytyy yrittää muistaa nämä jäätävät kolotukset siinä vaiheessa, jos vauvakuume ikinä yllättää uudestaan. Vähän kauhulla mietin, miten pystyn edes synnyttämään, jos liikkuminen on näin tuskaista... Ja kaikista hankalinta tietysi asiasta tekee se, että jomotus on ehdottomasti pahinta levossa. Sielä sydänkäyrillä makaaminen synnärillä kyljellään oli hirvittävää. Melkein toivon, että synnytys meneekin enemmän se James-kaavan mukaan ettei niitä sitten tilanteen ollessa päällä edes ehditä ottamaan :D

No tänään oli sitten vielä neuvolakin ja sieläkin oli ihan peruskäynti. Sf oli tippunut sentillä ja verenpaine hiukan noussut. Molemmat voisivat toki hiukan lupailla synnytyksen olevan käsillä joidenkin päivien sisällä. Viikonloppu sopisi vallan mainiosti meillekkin ;) 

Huomenna pojat menevät jokatapauksessa mummilaan yöksi ja me taidetaan yrittää päästä syömään ulos, sillä viikon päästä koittava 5v. hääpäivä todennäköisesti vietetään kotosalla :) Tai no toivottavasti! Kaikenkaikkiaan odotusta on enää se maks pari viikkoa käsillä, että eiköhän tämä mene vaikka päällänsä.

Nyt taidan kuitenkin ottaa pienen blogiloman ensi viikon alkuun asti ellei minulla sitten ole jotain vallan suloisia uutisia kerrottavana sen aikana! Iloista loppuviikkoa itse kullekkin! Sara xxx

14.10.13

HÖMPPÄÄ TOPPISASIAA.

Hei täällä yksi erittäin vattuuntunut ja erittäin yhdessä koossa oleva äitiliini moi! Laskettuhan ei siis vielä edes ole ylittynyt, mutta ala olemaan sitä mieltä, että tämä lapsi ei synny ikinä tai yllättää meidät reilun viikon päästä hääpäivänä. Ihan vain siksi ettei sitten ikinä voida hyvällä omalla tunnolla lähteä mihinkään sitä kahdestaan juhlimaan. Huuuuuoh! Miten kierroksilla mä sitten käyn, kun niitä yli LAn päiviä rupeaa oikeasti tulemaan? Olen puunannut kodin nyt kaikki mahdollisia kylpyhuoneen kaappeja myöten ja muu perhe alkaa jo hiukan pelkäämään minua. (hehe, nyt kun tätä naputtelen tuolta levysoittimesta soi vaimeasti Rolling Stonesien You can't always get what you want :D )

Ajattelinkin vähän saada muuta ajateltavaa postittelemalla - mistäpäs muusta kuin - lasten talvivermeistä. Toppahaalarithan meillä ikääskuin on jo molemmille ja Jamesille oli F:n vanha Kappiksen parkamallinen kauppatakkikin, mutta F:lle ei tietystikkään jäätävien kasvuspurttien myötä mitään kakkostakkia. Viime talvena hänellä oli ihana H&M:n kipparimallinen musta villakangastakki, mutta se jäi harmittavan vähälle käytölle (ja nyt jo pieni). Kun taas tämä J:lle siirtyvä kunnon toppatakki kauppatakkina vuotta aikaisemmin oli ihan hirmuisen hyvä ostos. Kappiksen tämän talven parkat olivat valitettavasti tosi erinäköisiä, vaikka kivoja nekin, kuin tämä meiltä jo löytyvä ja hissukseen katselin joskos jostain löytyisi hiukan edes samantyylistä. Samistella kun tiettyyn pisteeseen tykkään. 

H&M:ltä sitten löysinkin F:lle tämän vihreän takin ja tilasin sen -25% aleprosentin turvin kokeiltavaksi. Summanmutikassa tilasin molemmille myös toppahousut takkien kaveriksi.
Yritin näitä vauhtilapsia tuossa parisen päivää sitten kuvata sovituskuva mielessä. Taustalla pyörii joku pyörremyrsky, kuten yleensä, leluja ja kirjoja sielä täällä, mutta kenties tästä saa vähän osviittaa :)

F:n setti on siis 110cm ja poika itse about 105cm luulisin. J:n takki ja housut taasen 92cm ja pikkarainen on nyt 85,5cm pitkä. Molemmissa ihan mukavasti kasvunvaraa, sillä apua,apua - laitettiin tänään F:lle aamulla nollakeleillä ulos se ihan mukavasti vielä kuukausi sitten mennyt toppapuku ja se on nafti! Hitsit! Sillä olin ajatellut pojan menevän ainakin vuodenvaihteeseen asti, mutta no can do. Nyt vain mietin pärjäisikö poika talven tällä takki-housut kombolla vai pitääkö ruveta ihan haalariakin metsästämään?! 

Löytyykö sieltä ruudun takaa keneltäkään 110cm Po.pin kokopukua tummansinisenä tai muussa vastaavassa värissä? Ei tarvitse olla missään priimakunnossakaan.
Vaikka muuten nämä H&M:t vaikuttavat aivan laadukkailta, niin housujen henkeleiden kiristyssysteemi on aivan onneton. Joudun varmaan molempien henkseleihin laittaamaan vielä extravelcrot etteivät ne ihan näin pussita.
 Heh, no ainakin 3v8kk oli varsin myyty, kun takissa oli näin hienot peukalolenkit. Niitä piti heti daddyllekkin esitellä, joka luojan kiitos tykkäsi takista kanssa hurjasti, vaikka saatoin tällä kertaa tilailla näitä vaatteita konsultoimatta hänen mielipidettänsä etukäteen... Hups.

F:n takissa oli muuten mielestäni varsin mukavasti heijastimia, mistä eritysplussaa. Tuossa Kappiksessa ei nimittäin ole yhden ainutta heijastinta. Täytyypäs ommella siihen heti vaikkapa hihansuihin sellaiset.
Vauvalle luojan kiitos löytyy haalaria jo omasta takaa jopa useampi kappale. Nyt ihan alkuun olen ihan pikkuruista pussimaista kaukalopukua ja neulospukuja, mutta itse talveksi saan vihdoinkin käyttöön tuon tummansinisen Baby Gapin toppapuvun. Ja voi kuulkaa miten iloinen olenkaan! Nimittäin ostin tämän puvun aikanaan Fionnille Dublinista vuonna 2009, mutta koko 3-6months oli hänelle niin valtava, että lopulta se oli sopiva heinäkuussa hänen olessa 5kk. Sama juttu Jamesin kohdalla. Olikohan puku molempien kevät-talvenvauvojeni päällä kertaalleen edes? Onneksi hiukan aikaisemmin vuodesta syntynyt serkkutyttö sentään ehti tätä välissä vähän aikaa käyttämään ja hänen perujaan on myös toinen vähän ohkaisempi Gapin pussipuku. Näillä me varmasti pärjätään mitä mainioimmin koko talvi :)

Kudoin tuo tummansinen mielessä tällaisia hiukan tyttömäisempiä myssyjä näille kaveriksi ja villasukkia ja tumppuja löytyy myöskin sekalainen seurakunta näiden kaveriksi. Merinovillainen kypärämyssy on ihan uusi ja Nameit:n valikoimista.

Suosittelen muuten vauvasukkiin ehdottomasti tätä Juna-sukkaohjetta. Ihan supernopea ja helppo neuloa. Itse tein näitä ihan newbornkokoisia tosi hiukan pienemmillä silmukkamäärillä ja muutenkin pienemmiksi. Sukkapari valmistui miltei yhdessä illassa. Noissa harmaissa lankana Dropsin Lima, mistä ajattelin vielä toiset isommat samanalaiset ja pienen neulepaidan tekaista alkuvuodeksi. 
Jeps, eipä tässä nyt muuta kovin tähdellistä asiaa ole. Tällaista ajantäytettä vain. Mutta lupaan tulla sitten huikkaamaan tänne, kun hänen pikkuruisuutensa (vai miksihän riskiriitaksi vaavi on päässyt jo turpoamaan?) suvaitsee saapua. Nyt teille muille iloisempaa maanantai-iltaa ja mä taidan juoda taas yhden tujun kupin vadelmanlehtiteetä. Vi ses - tai toivottavasti ei :D Sara xxx

12.10.13

VANHOJA RESEPTEJÄ JA TUNNELMIA.

Heippa, juutuin tässä aamutuimaan lueskelemaan tuolta vanhan blogini puolelta Jamesin viimeisen odotusviikon tunnelmia ja mahakuvia (ehkä vähän vertailin tätä mahaa ja sitä, onko laskeutunut jne...). Kyllä täytyy taas todeta, että tämä bloggailu on kiva harrastus, kun tulee kaikenmoisia hetkiä kirjoiteltua ylös, mitä ei todellakaan muuten muistaisi. Jossain vaiheessa mietiskelin, että vaisin sen taas teillekkin katseltavaksi, sen verran söpöjä juttuja sielä on, mutta pysykööt nyt ainakin toistaiseksi kiinni.

Jotain ajattelin sieltä silti nyt tuoda tälle puolelle nimittäin muutaman reseptin. Olen luvattoman huonosti keksinyt yhtään mitään ruokaposteja tälle puolelle ja nyt Lihattoman Lokakuun aikana minunhan pitäisi olla ihan elementissäni :) No samoja täällä syödään, mitä aikaisemmissakin ruokaposteissa tuolta reseptit tagin alta ja nämä myöskin (pizzaa lukuunottamatta tällähetkellä, sitä olen kyllä tilannut, kun kotiudun sairaalasta) kuuluvat yhä edelleen ihan persu arkiruokavalikoimaamme. 

Alusta näkyy siis, milloin posti on vanhalle puolelle kirjoitettu ja valitettavasti teksti voi olla hiukan sekavaa, kun viittauksia on muihin sen ajan juttuihin, mutta eiköhän se itse ruokaohje kuitenkin tule selväksi :)
***


torstai 9. elokuuta 2012 KUULUMISIA JA PERUSKEITTOA.

Meinasin heti tuon maanantain sokeripostin perään huikata tällaisen oman maailman helpoimman soppareseptin pienillä ekstroilla. Kasvisyöjänä mun on toki pidettävä erityisen tarkkaa huolta proteiinin saannista ja koska rakastan sosekeittoja, rupesin niitä tehostamaan reipas vuosi sitten erinäisin keinoin.

Eli aloita pilppuamalla kasvikset keitinveteen ja laita soppa tulille.
Kaikista useimmiten keiton sekaan sotketaan meillä quinoaa, joka on hyvin aivan mahtistavaraa. Saa perus marketeistakin (tai ainakin meidän Prismasta) ja ekokaupoista. Pitää vain huuhdella hyvin.
Tässä välissä me lähdettiin käymään puistossa ja kaupassa ja jatkettiin ruoanlaittohommia 5 minuuttia ennen tarjoilua. Oli justiinsa jäähtynyt sopivaksi pikkusuuta vaarten.

Hummuksessa oli jo hiukkasen enemmän mausteita, mutta papuvaihtoehdossa olisin varmaan lisännyt curryjauhetta ja pippuria. Tuoreet yrtit tuossa blendausvaiheessa tosiaan tuovat mitä ihanimman maun. Nam.

F vaihtelevalla menestyksellä lusikoi keitot itse kitusiinsa (osaa kyllä) mutta yleensä on sen verran haahuilija, että mä usein autan ainakin puolet kulhosta, jotta päästäis päikkäreillekkin :) F muuten rakastaa noista auringonkukansiemeniä ja samoin kurpitsansiemeniä. Suosittelen kokeilemaan lapsukaisille. Paljon sinkkiä ja seleeniä ja muuta terveyttä.

Ei hitsit nyt mun tarttee oikeasti painua nukkumaan. Nighty night!



***

maanantai 13. helmikuuta 2012 SARAMAMAPASTA.

Tämä pasta on sellainen "mitä ihmettä sitä tekis nopeasti?"-tilanteiden pelastaja. Keksitty puolivahingossa. 

Tänään tuli taas sellainen tilanne, että alle puolessa tunnissa oli pakko saada jotakin pöytään ja kaapista löytyi vähän sitä sun tätä. Mutta yllättäen aina alitajuntaisesti varustaudun ko. pastahetkeen, niin että ainakin sen saan aina aikaan.

Ensimmäisenä siis laitan spagettia kiehumaan. Meillä lähinnä käytetään luomutuotteita ja tämäkin oli jotakin kaapista löytynyttä täysjyväpastaa.
Pastan kiehuessa tartun ehdottomasti lemppari kodinkoneeseeni eli tehosekottimeen ja keräilen sinne sekalaisen seurakunnan jääkapissa löytyviä kasviksia. Yleensä meiltä ainakin löytyy porkkanaa, paprikaa, sipulia, valkosipulia ja parsakaalia. Nyt mukaan pääsivät myös kukkakaali ja muutama kirsikkatomaatti kera tuoreen basilikan ja pestonjämien.
Sitten mukaan hyppää tomaattikastike (Pirkka luomu on aivan ykköstä, tämä oli varmaankin Dolmiota tällä kertaa) ja lorautus ruokakermaa. Juuri tänään sitten tomaattikastiketta oli vain jotkut pohjat eli kermaa on pikkuisen enemmän ja kastike ei ole mielestäni ihan tarpeeksi tomaattista.
Simsalabim ja koko satsi teharilla sileäksi. Näyttää yleensä aika epämiellyttävälle tässä vaiheessa.
Ehdottomasti tärkein työvaihe: spagetista rakettispagettia. Maistuu pojalle (ja äidille) paljon paremmin, kuin muut pastat :) Muistaakseni jossain vaiheessa sai jo valmista luomu-rakettispagettia, mutta nyt en ole sitä aikoihin nähnyt joten täytyy saksia itse pasta pienemmäksi.
Ja sitten kastike pastan sekaan ja nopeasti sekoitus keskenään. HUOM. koko ruoan juju on siis se, että kastiketta ei enää tässä vaiheessa kiehauteta vaan pasta lämmittää sitä ihan tarpeeksi. Näin kasvikset pysyvät miltei raakoina ja säilyttävät herkullisen ja raikkaan ominaismakunsa ja toivottavasti maksimaalisesti vitamiinejakin. Teharin aikaansaama koostumus blendaa kasvikset ainakin meillä täysin taaperon tietämättömiin ja voi kuulkaa tätä pistellään innolla poskeen. Toisinaan turautan pikkuisen ketsuppia mukaan, mutta porkkana varsinkin kyllä pitää soossin melko makeana jokatapauksessa.
Äidille pääsi mukaan nyt hiukan rucolaa ja juustoraastetta. F ei oikein juustoraasteesta välitä (rucolaa en nyt välittänyt edes tällä kertaa kokeilla).
Ruokailun lomassa toki täytyy päästä lukemaan "Posthi" eli postimiespate eikä hunajapurkkiakaan saanut siirtää... 
"Fionn, onko hyvää?"

"Namnam tum up"
***

torstai 8. syyskuuta 2011 PIKARUOKAA.

Toisinaan - varsinkin sunnuntai-iltaisin - tekee mieli tehdä jotain mahdollisimman helppoa ja nopeaa ruokaa. Juurikin viime sunnuntaina päätin taikoa meille pikaisesti ihan vain pizzaa, sillä molemmat oltiin miehen kanssa aikasen väsyneitä.

Tämä pizzapohjan resepti on päätynyt minulle jostain ala-asteen kokkikerhosta ja se on vain vieläkin aivan paras. Ja nopea

Periaatteessa pizza, jos kaikki tarvittavat aineet kaapista löytyy, on valmis alle puolessa tunnissa.

Ohje täässä siis:

5dl jauhoja (itse suosimme luomugrahamjauhoja, mutta valkoiset tai mitkä vaan käy)
1dl kaurahiutaleita
2-3tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
2,5dl maitoa
1dl oliiviöljyä

Sekoita kuivat aineet keskenänsä, lisää maito ja öljyt.
 Sekoittele kevyesti vaikkapa ihan nyrkkivoimin 
tasaiseksi melko kosteaksi taikinaksi. 
Älä vaivaa liikaa ettei sitkisty (kiitos leivinjauheen).
Levitä sormilla painellen taikina leivinpaperille ja valitse lisää mieleiset täytteet.
Minä laitoin pohjalle tomatti pyreen, johon oli sekoitettu pikkuisen ketsuppia ja mustapippuria.
lisäksi täytteenä oli raastettua porkkanaa, raasettua kesäkurpitaa, kirsikkatomaatteja, punasipulia, valkosipulia, tavis juustoraastetta ja vuohenjuustoa.
Sitten uuniin 200° ja n. 15-20 minuuttia.
Tuli kyllä aivan ihanaa ja poikakin tykkäsi. Yritämme toki vältellä suolan saantia hänellä ja itsellä ja tuo vuohenjuusto toikin aivan tarpeeksi makua tässä. Itse olisin vähän enemmän kaivannut vielä yrttejä, mutta ne olivat juuri tällä hetkellä loppu. Myös rucola pizzan päällä on aivan ihanaa ja olisikin tähän sopinut hyvinkin.

***

Voooi, pikku-Fionn ja meidän vanha keittiö <3 Harvemmin tulee vanhaan kotiin enää ikävä, mutta nyt tuli. 

Tosiaan erilaisia variaatioita tuosta tavallisesta sopasta keittelemme ihan jatkuvasti ainakin pari kertaa viikossa ja tuo rakettispagetti on ihan poikien lemppari ja itse syön sitä sitten ilman pastaa vaikkapa papujen kera. Tosin nyt viimepäivät olen lähinnä syönyt vain erilaisia salaatteja, mihin on aivan järkyttävä himo. 

Sellaisia :) Nyt lähdemme poikien kanssa nauttimaan upeasta ja aurinkoisesta syyspäivästä ja sitten saammekin iltapäivästä daddyn kotiin useammaksi päiväksi, kun hän pitää vähän ylityövapaita tuohon laskettuunaikaan asti. Että baby, nyt olisi tositosi hyvä aika syntyä ok? Oli miten oli, ihana saada toinen käsipari avuksi tähän arkeen, kun omien sukkienkin saaminen jalkaan alkaa olla melkoisen haastavaa :D

Nyt ulos ja moi! Sara xxx