5 VUOTTA.

5 vuotta sitten menimme naimisiin :) 

Ja keskiviikkona tuli 7 vuotta täyteen siitä, kun rupesimme seurustelemaan.

(Ja sunnuntaina 6 vuotta siitä, kun menimme kihloihin ;) )

Eli jos olen nyt hormoonihuuruissa liikuttuneemmassa tilassa, kuin ikinä, on tämä viikko lokakuussa aina minulle aika tunteellista aikaa.

Jokuaika sitten kommenttiboksissa kysytiin, missä me ja miten me oikein tapasimme?

Vanhassa blogissa taisinkin selittää suhteemme alkuajoista paremmin, mutta voin kertoa nyt vielä uudemman kerran, kun mukaan on tullut varmasti uusia tyyppejä.

Seitsemän vuotta sitten siis heinäkuun 3. sen baarin, missä olin Portugalissa töissä, oviaukosta astui sisään tämä pitkä mies. Se näky on piirtynyt verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi. Sydän taisi heittää kuperkeikkaa juuri sinä hetkenä...kunnes hänen perässään sipsutteli nainen korkkareissa sisään ja mietin "minkä hemmetin takia kaikki uskomattoman upeat miehet on aina varattuja?!".

No palveltuani heitä kävi ilmi, että nainen oli yhden tutun asiakkaan vaimo ja pitkän miehen sisko.

Siskon piti lähteä siitä aika pian ja lähtiessään hän huikkasi minulle "you'll look after my brother, ok?"

Voitte vain kuvitella miten tuolle on tässä vuosien mittaan naurettu :)

Juttelimme koko illan töitteni lomassa ja uskaltauduin kysymään joskos joskus lähtisimme yhdessä ulos? Yleensä olen miesten seurassa aika ujo ja se oli todellinen itseni ylitys se.

Deittailimme siinä sitten loppukesän ja syksyn ja aina vain ihastuin enemmän, mutta erottuani keväällä vasta varsin huonosta suhteesta olin päättänyt etten halua mitään vakavaa pitkään pitkään aikaan.

Kunnes sitten tuli eräs tiistai lokakuun alussa ja heräsin siihen tunteeseen, että minun on ihan pakko nähdä hänet juuri sinä päivänä ja että haluan enemmän kuin mitään muuta olla hänen kanssaan.

Luojan kiitos tunteisiini löytyi heti vastakaikua ja se olikin sitten siinä. Olisimme melkeimpä voineet mennä samoin tein naimisiin, sillä se tunne on vielä tänäkin päivänä tismalleen sama :)

Mutta jos suhde on hyvä ja rakkautta on riittänyt, voin kertoa, että tämä päivä viisi vuotta meni sitten niin penkin alle minun puolestani kuin olla ja voi. Tai no tärkein tapahtui - meistä tuli mies ja vaimo - mutta siis muuten kaikki meni minun mielestäni enemmän tai vähemmän pieleen.

Heräsin aamulla ihan kamalaan jyrän alle jääneeseen oloon, mikä osottaituikin sitten keuhkoputkentulehduksesksi. Ja sitten se olikin alamäkeä sitten. Hiukseni epäonnistui, pukuni oli kamala, kemuissa kukaan luottotehtäviä saaneista ei hoitanut hommia ja minne katsoinkin, suunnittelemani jutut jäivät toteuttamatta (tyyliin ajan kanssa luomani soittolistat soivat ihan päin mäntyä ja eräs vieraista keksi leikkiä dj:tä ja soitti kaiken maailman inhokkibiisejäni). Jep, jouduin lopulta itse juontamaan omat hääni, kun seremoniamestari oli liian kekkulissa.

Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. En todellakaan muistele häitämme hymy huulilla. Enemmänkin itku kurkussa. Ja tuo ylläoleva on ainut hääkuva, mitä katson mielelläni. Mikä on printtinä meillä kotonakin esillä. Onneksi sentään vieraat kuulema muistelevat häitämme yksinä hauskimmista ikinä.

Mutta jos, häät meni mielestäni plörinäksi, onneksi yhteiselomme on ollut onnellista. Toki mekin tiuskimme ja ärsyynnymme, mutta silti rakastamme lujasti. Vaikein aika suhteessamme oli varmasti, kun saimme poikien välissä keskeytyneen keskenmenon. Sulkeuduin niin syvästi suruuni, etten osannut päästää enää ketään lähelleni se kaikista läheisin mukaanlukien. Ehkäpä sen jälkeen ymmärsimme, että hyvänkin suhteen eteen täytyy kyllä tehdä hurjasti töitä. Ja kommunikoida selkeästi.

Välillä pelottaa ajatella, miten hirmuisen lähellä oli ettemme olisi tavanneet.

Miten pienestä se oli kiinni, että me kaksi ihan eri maista kotoisin olevaa tapasimme vielä kolmannessa maassa. 

Ja voin kertoa, että ilman tuota miestä olisin aivan varmasti se oman elämäni Bridget Jones. 

Sen nään ihan sieluni silimin :D Epätoivoinen ihan vääriin tyyppeihin haksahtava ikisinkku :D

Mutta juu tänään sitten juhlitaan kotosalla pienten lasten kera. Kotitekoista pizzaa ja lasi skumppaa :)

Oikein hauskaa perjantaita teille muillekkin! Sara xxx

KUULUMISIA VIIDEN HENKILÖN TALOUDESTA.

Vauva tuhisee tässä minun sylissäni ja pojat on daddyn kanssa kerhoreissulla. Ulkona näyttää olevan aika tuulista ja märkää. Viimeiset pari päivää olen viettänyt tässä sohvan nurkassa imettäen.

Kotiin pääsimme sairaalasta tosiaan maanantaina ja arki kolmen lapsen vanhempina on nyt totisesti alkanut. Mutta täytyy kyllä sanoa, että kaikki on mennyt paaaljon paremmin, mitä edes osasin odottaa. Olin nimittäin todella hermostunut poikien sunnuntaisen sairaalavierailun päätteeksi, mikä meni aika hulinoinniksi, että mikä meillä mahtaa olla edessä? Onneksi pojat olivat niin onnellisia, että äitiliini oli vihdoin kotona ja innostuneita vauvasta, että mitään kovin kummallisia oirehtimisia ei ole vielä näkynyt.

Itse olen tietysti 99% ajasta aika liikuttunut, noh, miltei kaikesta :) Eihän tätä onnea voi uskoa todeksi. Niin kovin kiitollinen olen tästä omasta perheestäni. Vauva on toki minussa aivan totaalisen kiinni ja en enempää voisi kiittää Liamia hänen hoitaessaan ihan kaiken muun. Siinä se ristiriita onkin ehkä eniten, että haluaisin niin kovasti olla normaalisti poikienkin kanssa, mutta toki Elsi tarvitsee nyt vain ja ainostaan minua. Kaikki mahdolliset hetket, mitä on liiennyt, olen heti ensisijaisesti käyttänyt poikien kanssa touhuamiseen.

Silti on vähän ikävä tätä bloggailua, vaikka sille ei oikein tahdo löytyä aikaa. Ihan vain näiden fiilisten kirjoittamiseen ylös. Instagram tilini voisi kenties muuttaa nyt Elsigramiksi, sillä sinne olen säilönyt heti tuoreeltaan pieniä muistoja näistä hetkistä. 

Elsi on pääsääntöisesti ihanan tyytyväinen pikkuruinen tyttö. Imetys on lähtenyt käyntiin enemmän kuin hyvin, mikä sitten osaltansa tuo mieleen muistot, miten kamalan hankala imetystaivan minulla Jamesin kanssa oli. Miten asiat meni jo alusta asti pieleen sen huonon imuotteen kanssa. Ja miten nyt tunnenkaan siitä kaikesta haikeutta ja syyllisyyttä, vaikka lopulta häntä imetinkin 10kuukautta. 

Mutta Elsi tosiaan tajusi heti homman nimen ja minulla on lähinnä vaikea muistaa miten mahdottomasti tähän hommaan kuluu aikaa. Toistaiseksi päiväsaikaan häntä on ollut aika vaikea siirtää sylistä nukkuvana mihinkään ja päiväpuolet ovatkin aikamoista tankkaamista. Yöllä sitten neiti on vetäissyt huimia 4-5 tunninkin putkia ennen ensimmäistä syöttöä. Eli en voi todella valittaa, vaikka kyllähän tässä silti on aika kova väsymys. Yritän päivisinkin saada edes tunnin nukuttua päikkäreitä.

Tänään meillä onkin iltapäivällä ensimmäinen neuvolakäynti ja hauska kuulla miten paino on lähtenyt nousuun. Luulisin ainakin, että on. Syvä toive on, että nämä maitomeloonit vähän rauhoittuisivat myöskin tässä päivien mittaan. Voi huhhuh vain taas kerran. 

Oma oloni on palautumisen kannalta tosi hyvä. Omat housut mahtuvat jo jalkaan, mikä on aika hullua. Vaaka näytti toistaiseksi -4kg perjantailta, mutta veikkaan, että tätä etupainoa on tullut ainakin kilo puoleensa lisää... 

Sellaisia pieniä kuulumisia meiltä :) pitäisi muistaa kirjoitella synnytyskertomuskin itselle muistiin ja voin sitten ehkä ainakin osittain sitä täälläkin avata, jos kiinnostaa.

Kiitos vielä kaikille ihanista kommenteista! Yritän tietysti pääsääntöisesti niihin vastata, minkä kykenen. Olen nyt aikalailla tämän iPaddyn varassa yhdellä kädellä, mutta onneksi vihdoin tajusin miten tähän saa siirrettyä tuolta Olympuksestani kuvia etten ihan ole vain kännykkäkuvalaadun varassa :) 

Mukavaa keskiviikkoa sinne ruudun taakse, Sara xxx

PÄIVÄ KAKSI: NIMI.

Kiitos niin tuhannesti kaikille onnittelukommenteista! Ihanaa, kun jaksatte myötäelää tätä meidän onnea :) 

Me ei päästäkkään tänään vielä kotiin pienen kanssa näiden isoveljien ja daddyn luokse, mikä on kyllä tylsä juttu. Pikkuruisen sokeriseurannassa tuli yksi huono arvo, mutta huomenissa ehkä sitten, kun seuraava arvo oli nyt ihan hyvä. Täällä me nyt pesitään ihokontaktissa ja toivotaan (äiti toivoo), että maito nousee pian.

Tuo kuva on poikien eiliseltä vierailulta ja sydänhän siinä meinasi haljeta, miten ihanasti pienet isoveljet ottivat siskon vastaan. Epäilemättä mustasukkaisuutta on luvassa myöhemmin, mutta nyt F ainakin vielä ylpeästi kertoi kaikille "tämä on meidän pikkusiskomme" <3

Meidän pienen tyttösen nimi muuttui vielä ihan totaalisesti viime metreillä, mutta kerrottakoon, että kutsumanimeksi hänelle tuli Elsi. 

Väsymystä ja jälkisuppareita lukuunottamatta oma oloni on vallan hyvä. Kovasti odotan poikia ja Liamia tänne iltapäiväksi kyläilemään, nimittäin pikkaisen tylsäähän täällä sairaalassa itseksensä on. Koti-ikävä on jo kova. Onneksi on tämä iPaddy edes viihdykkeenä :)

Iloista ja aurinkoista sunnuntaita teille kaikille ja energistä alkuviikkoa! Ja vielä kerran kiitos edellisen postin kommenteista! Sara xxx

DATE NIGHT.

Huhuu, käykös täällä enää ketään?! Minäkin tein parin päivän katoamistemput, mutta näin kesähelteillä se taitaa olla kaikille sallittua vai mitä :)

Nyt ajattelin tulla kuiteskin hiukkasen jakamaan tunnelmia meidän ihanasta illasta eilen. Pääsimme nimittäin Liamin kanssa piiiiitkästä aikaa (viime kerta Helmikuussa 2012...) ihan kahdestaan viettämään iltaa. Pojat olivat yötä mummilassa - pikku-James ihan ihkaekaa kertaa pois vanhempien luota. Tätä oltiin kyllä jos suunniteltu tapahtuvaksi Huhtikuussa, kun vielä asuimme mummolassa, mutta justiinsa sen kauan odotetun päivän aamuna (kun hotellikin oli varattu) meille molemmille tietysti puhkesi oksutauti... 

Nyt kuitenkin tähdet ja kuu olivat oikeassa asennossa, pojat jäivät mielissään mummin ja paapan hoteisiin ja me lähdimme kaupungille viettämään iltapuolta.

Päätimme käydä vaan nopskasti Stockalla salaatilla ja sitten suunnata paljon ylistystä saaneseen Mattolaitu-kesäbaariin Kaivopuiston rantaan. Kyllä kannatti, sielä oli aivan ihanaa.

Mun rakas deitti ymmärsi suuren surun, etten saanutkaan siemailla shamppista ja lohdutti tuolla aika mielettömällä suklaakakun palasella :D My kinda date ;)

Vaikkakin ihan ilman ajattelematta valitsin meidän paikat vahingossa tuosta hiekkiksen vierestä (!!!), osasimme olla hölpöttämättä liikaa omista pikkumurusista, vaan juttelimme kaikenmoisesta mahdollisesta ja mahdottomasta muusta.

Miten mielettömän rentouttavaa ja tärkeää! Ensi viikolla on tasan 7 vuotta siitä, kun ensikertaa juttelimme ja tuntuu kyllä ihanalta olla vieläkin ihan rakastunut. Välillä sitä ihan hävettää sanoa ääneen, kuinka meidän suhde on aina vain todella hyvä ja paranee ajan kanssa. Ihan kuin sellaisesta ei saisi puhua. Se kenellä onni on, niin onnen kätkeköön? Mitä mieltä olette? Harvoinhan blogeissa edes kirjoitetaan parisuhteista sen kummemmin ja toki se on hyvin henkilökohtaista, mutta toisaalta onhan parisuhde aika iso osa arkea ihan kuten lapsetkin. En väitä etteikö meilläkin pinna toisiimme aikaajoin menisi, mutta monesti ollaan yhdessä hymyilty, että ehkä tämä on sitten se asia mikä meillä on onnistanut tässä elämässä. Hyvä ja rakastava parisuhde siis - ei se riitely :D

Aikasen aikaisin auringon painuessa mailleen me suunnattiin kotiinpäin. Ei varsinkaan nyt, mutta ei kyllä ehkä enää muutenkaan niin valtavasti kiinnosta tuo rilluttelu. Sitäpaitsi kunnolliset yöunet houkuttelivat aikalailla enemmän, kuin vipattava tanssijalka.

Kotiin tullessa oli kyllä pakko sulkea poikien huoneen ovi, koska tälle hormoonihuurulle oli hiukan liika lapsukaisten tyhjä huone. Unet kuitenkin maltoimme nukkua aamulla jopa puoli kymppiin asti! Aika huisia :) Aamupalaksi herkuttelimme croissantteja ja espressoa ja sitten siippa lähti hakemaan lapsia kotiin.

Ja minä lähdin kampaajalle. Spoiled, much??? Kampaajalta oli kyllä jo aivan kamala kiire kotiin poikien luokse ja koko ilta menikin sitten halitellessa heitä :)

Huomenna jo koittaa seuraava ihan miniminilapsivapaa, sillä suuntaamme Liamin kanssa masutyypin 4d-ultraan. Jännittää ihan valtavasti onhan kaikki varmasti vieläkin ihan kunnossa jne.
Taidankin huomenna sitten tänne raportoida taas vähän raskausjuttusia vaihtuvan raskausviikon kunniaksi :)

Postitus toteutettu aviomiehen luvalla. hihihi ;)