Friday, 31 October 2014

A LITTLE BIT SPOOKY.

tämä luuranko oli lahja anopilta meille. ihanaa.
 HAUSKAA HALLOWEENIA, kurpitsajuhlaa vai mikä nyt Suomeksi olisikaan korrekti ilmaisu. Sielä Suomessa asuessa tulin usein ajatelleeksi, että ihan pöhköä juhlia moista jenkkihapatusta, mutta nyt on kuulkaa kaikki toisin. Meidän perheessä rakastetaan Halloweenia ja Irlantilaiset ovatkin sitä mieltä, että tämä perinne on täältä lähtöisin. Mitään totuuden mukaista lähdettä en nyt tähän voi hakea, paitsi tuon rakkaan aviomieheni sanan :)

Voisin kyllä hyvin kuvitella olevan totta, sillä täällä tämä juhla näkyy ihan kaikkialla. Siis ihan kaikkialla. Joka ikinen putiikki, koulu, toimisto, ruokakauppa jne. ovat kaikki koristautuneet mitä mielikuvituksellisimpiin ja hienompiin ja karmivampiin koristeisiin. Supermarketin lihatiskilläkin on sellainen katkennut verinen tekojalka ja sen sellaista :D
fun fact: alunperin Jack O'Lanternit on kaiverrettu täällä nauriin sisälle
Me pidetään illalla lapsille ja heidän muutamille kavereille pienet bileet ja ollaan ihan innoissamme (tai siis mä olen) koristellut ja järkkäillyt. Ja eilen illalla kaupassa haaliessani viimeisiä koristuksia ja tarjottavia, mut valtasi sellainen hämmentyneen lämmin fiilis. Miten tässä näin kävi, että mä olen nyt se kolmen lapsen äiti, kuka kaikkensa tekee, että kaikki mahdolliset juhlat olisivat lapsille mahdollisimman merkityksellisiä? Mä vain niin sydämestäni toivon, että lapset säilyvät yhtä innostuneina ja muistavat joulun, syntymäpäivät, Halloweenin ja pääsiäisen sellaisena erityisinä juttuina. Enemmän sidottuna tunnelmaan, yhdessäoloon ja hauskanpitoon, kuin esim. täällä 'trick or treat'-perinteeseen. Ja siis kyllähän meidänkin lapset tänään pääsevät muutamille oville käymään ja se on varmasti heistä tosi jännää, mutta että Halloween ei olisi vain sitä itseänsä sokerilla kuorutettuna.

Meillä on siis tiedossa kaikenmoisia leikkejä, mitä tuo lapsista isoin eli Liam muistelee lapsuudestaan  ja tietysti levyhyllystä on pakko kaivaa esiin Michael Jackosonin Thriller :)
Mut juu, nyt mun tarttee ruveta vääntämään karmivia lihapullia ja hirvittäviä valkosipuli-lohkoperunoita ja oksettavaa avocado-papusalaattia ja sitten vetää ylle oma kostyymi. Sovittin, että mä olen noiden draculan, pikku-noidan, kurpitsan ja luurankomiehen kaveriksi kissanainen... voi apua... Asukuvaa ei tiedossa... :DD

Aijuu, ja siis miten huippua, että sielä on taas kaikki vanhat kaverit kommentoimassa. Ihanaa tehdä tätä blogia teidän kanssa <3

Thursday, 30 October 2014

THE WIND THAT NEARLY BLEW ME AWAY.

En uskonut, että palaisin bloggailun pariin näin pian, mutta tässä sitä nyt kuitenkin ollaan. Varovaisen innostuneena ja jännittyneenä. Voisin kirjottaa romaanin, mitä kaikkea tässä on ehtinyt viimeisen parin kuukauden aikana tapahtumaan. Olen niin onnellinen, että osasin ottaa tauon, kun se oli tärkeää. Täällä ruudun tällä puolen todella sattui ja tapahtui.

Mutta, mutta. Joka päivä tuli vastaan hetkiä, ajatuksia, näkymiä, vitsejä, asuja, reseptejä ja ihan arkea, mistä halusin kirjoittaa. Mitä halusin kuvata. Ja siksi tuntui siltä, että enemmän kuin koskaan haluan kirjoitella tätä blogia :) 

Kuten huomaatte, ulkoasussa on pikkusen muutoksia, mitä vielä viilailen ja tuohon väliin mahtuu muutama kuvapostaus ihan vain kuvakokoja kokeillakseni.

 Tervetuloa takaisin, ketkä sielä vielä onkaan paikalla <3

Sunday, 26 October 2014

Monday, 22 September 2014

Thursday, 31 July 2014

EPÄTÄYDELLINEN NAINEN.

Mä en oikein tiedä edes mistä aloittaisin tämän kirjoituksen. Ehkä kirjoitan nyt jo ihan alkuun, että tämä on nyt viimeinen teksti hetkeen, mitä minun kirjoittamanani luette. On pakko hidastaa tahtia ja karsia kaikki ylimääräinen, että voin taas kerätä voimaa ja energiaa olla paras oma itseni.

Mä olen niin tavattoman väsynyt. Vaikka syön terveellisesti, yritän käydä iltaisin viimeistään kympiltä nukkumaan ja olla hötkyilemättä turhia, syön vitamiineja, välttelen stressiä (mitä se nyt on mahdollista) ja silti koko kroppani päällä on sellainen näkymätön painava matto, mikä tekee pienimmistäkin asioista haastavia. Se on niin kokonaisvaltainen, että joskus jopa sukkien pukeminen omille lapsille tuntuu ylitsepääsemättömän hankalalta.

Mä jatkuvasti mietin, että mistä tässä nyt on kyse ja itse epäilen, että kroppani nyt vain on ihan loppuunkulunut. Mä olen ollut joko raskaana tai imettänyt viimeiset viisi vuotta ja kolme kuukautta putkeen.

Ihan totta. Tulin Fionnista raskaaksi toukokuussa 2009. Lopetin imettämisen maaliskuussa 2011 ja huomasin olevani raskaana, mikä osottautui keskeytyneeksi keskenmenoksi. Se 'raskaus' silti kesti kesäkuuhun 2011 ja kaavinnan jälkeen tulin heti raskaaksi heinäkuussa 2011. Imetin tammikuuhun loppuun 2013 ja kahden viikon päästä olin taas -yllätys, yllätys - raskaana ja nyt imetän edelleen.

Raskaudet, lapset ja imetykset ovat olleet niin kovin toivottuja ja tärkeitä, mutta se ei silti poista sitä taakkaa, minkä se on keholleni aiheuttanut. Tähän lisätään vielä ajoittain melkoisen puutteellinen pullapainoitteinen ruokavalio ja treenamaattomus, vaikkakin arkista hyötyliikuntaa tietysti on tullut rutkasti. Olen oikeastaan ehkä tietyllä tavalla ylpeäkin, miten hyvin tämä kroppa on kestänyt, vaikka mielellä on näissä hormoonihyrskyissä ja tyrskyissä ollut kestämistä.

Ja siihen sitten lisänä tämä toiseen maahan muutto kolmen pienen lapsen kanssa yhden vauvavuotena (mikä ei siltä osin ole vieläkään ohi, sillä parhaillaan yritän kilpailuttaa parasta muutofirma-tarjousta meidän muutokuorman saamiseksi Suomesta Irlantiin), ja tuon siippasen vaativa (joskin antoisa) uusi työ mielettömineen +65h/vko työtunteineen nyt kesällä, arjen pyörittäminen ilman varsinaista tukiverkkoa.

En hae tällä tekstillä mitään sääliä, sillä kaikesta, mitä meillä on, olen niin kovin onnellinen. The big picture on, että elämme unelmaamme ja kaikki on muuten oikein superhyvin <3 Rakastamme toisiamme ja nautimme Läntisen-Irlannin kauneudesta, uudesta arjesta, vielä hetken viivähtävästä vauvan tuoksusta ja tuhinasta, isompien poikien uusista oivalluksista, joskin kaipailen toki suuresti omaa perhettäni Suomessa. Onneksi on facetime ja viestittelyt.

Keväällä Riikan blogin Riikka naureskeli, että mä aina pidän taukoja ja sitten taas innostun kirjoittelemaan ja sitten taas hiljenen ja taas aktivoidun. Se on pyörinyt mun mielessä paljonkin ja tottahan se on ja aikasen harmittavaa. Mä niin tykkäilen yhä edelleen tästä blogin kirjoittamisesta. Oikein superpaljon.

Olen kasvanut aikakauslehtien maailmassa vanhempieni ammatien takia ja kuvat ja kirjoittaminen on minulle tosi iso ja tärkeä asia. Ei ihan ammatiksi asti itselleni, mutta tämän blogin myötä olen saanut sitä toteuttaa. Kun sanon, ettei blogi ole oikein ollut mieleiseni, tarkoitan sitä, että itsekkin mielelläni kirjoittelisin vähän pinnallisemmalla ottella. Elämäni on yhtä kakkavaippaa ja likapyykkiä ja todellisuudessa itseänikään ei kiinnosta sellaisten juttujen lukeminen. Kun tämä pikkublogi oli siinä top 10 äiti-blogit listalla, olin tietysti hirmuisen hyvilläni, mutta myös vähän mietteliäs. Toki lapseni ovat tosi suuri osa mun elämää ja saavat näkyä ja kuulua, mutta en halua heidän olevan blogini aihe. Jos tiedätte mitä tarkoitan? Mutta tällä hetkellä rahkeet ei riitä inspiroitumiseen tekemään tästä sellaista, kun se kuvitelmissani on. Ihan kuin aivojen tilalla olisi iso pumpulituppo. Vyöhyketerapeutti-ystäväni jo vuosi sitten kommentoi, että luovalla puolella aivojani on selkästi jotain häikää. Eh, viiden vuoden univaje kenties :D

En oikeasti edes muista milloin olisi viimeksi ollut pirteä. Ja reipas. En oikeasti edes ole ihan varma muistanko miltä se tuntuu? Aika kamalaa. Tässä on varmaankin nyt kyse raudanpuutoksesta ja pienet epäilyt on tämän liittyvän noihin kilpparijuttuihinkin, vaikka ne perus terveyskeskusarvot keväämmällä tarkistettiinkin. Näitä meinaan ruveta selvittelemään tässä ihan parin viikon sisällä, kunhan saan sairasvakuutusasiat kuntoon.

Suosittelen kaikille Parsakaaliprinsessa-Kaisa Jaakkolan kirjojen lukaisemista. Ne ovat avanneet silmiäni aikalailla ja nyt tosissani yritän tsempata tämän itsestäni huolehtimisen kanssa. Kunhan nämä elokuun kiireiset viikot ovat ohitse, kutsuu minua kuntosali ja pikkuhiljaa yritän rakennella hyvinvointia kropassani uudestaan. Monella tavalla tämä 30-vuotta täyttäminen on ollut minulle taitekohta ja seuraava projekti on ruveta treenailemaan ja toivottavasti löytää kipinä kuntoiluun, mitä minulla epä-liikunnalisena ei varsinaisesti ole koskaan ollut. Halu on silti kova ja tämä "puhkaistuilmapallokaikkiroikkuetelään"-look on nyt niin nähty.

Kuvittelin, että syksyllä ja talvella on aikaa bloggaillakin, mutta vaikka kuinka katsoan asiaa kaikilta kanteilta, en vain keksi sille sopivaa rakoa. Iltaisin enää halua avata tietokonetta, ettei nukuumaanmenoaikani kärsisi ruudun tuijotuksesta ja lasten hereilläollessa en pysty/ehdi/halua naputella näppistä. Tai siis Elsin päiväuniaika olisi aika optimaalinen ja ei tuota ongelmia suoda silloin isommille dvd-hetki ;)) , mutta Fionnin tuleva koulu loppuu päivittäin klo 14 eli todennäköisesti joudumme siitä lähtien olemaan senkin hengähdystauon rattailla liikenteessä. En ole vielä ihan selvittänyt, miten tämä systeemi tulee toimimaan, kun pienet ekaluokkalaiset haetaan ihan sieltä luokkahuoneesta ja nuo pikkusisaruksetkin pitää roudata messissä.

Ai siis niin mitkä ruuhkavuodet :D

Kaiholla seurailen muiden äiti-bloggaireiden hauskoja, inspiroivia ja oivaltavia posteja ja mietin, miten te pystytte siihen? On oikeasti aika rankkaa tällä tavalla myöntää olevansa heikko. Horoskooppimerkkini on rapu ja vielä oikein tuplana ja oikein tyypilliseen tapaan olen mestari suojautumaan kovan kuoren taakse. Olen täsä viimeisen viikon ollut jo sormi napilla poistamassa tämän koko blogin ilman sen kummempia selityksiä. Yht'äkkiä kaikki tuntuu liian henkilökohtaiselta.

Mutta sitten mietin, että olen toki selityksen velkaa. Sielä on paljon sellaisia ihania lukijoita, jotka ovat jaksaneet minulle kommentoida posti toisensa jälkeen. Teille minä tätä olen ensisijaisesti tehnyt. Kiitos niin paljon! 

En lupaa, että palaan. Mutta saatan ;) Ehkäpä vuoden päästä on jo ihan toinen tilanne. Nyt minun täytyy kuitenkin keskittyä vain ja ainostaan tähän hetkeen ja tämän hetken tarpeisiini.

Instagramia varmasti käytän jatkossakin blogin-korvikkeena, joskin senkin tilin todennäköisesti laitan yksityiseksi hyvin pian. Mutta seuraaja-pyyntöjä voi aina laittaa :) ((@supersaras <- hah, mikä nimi))

Blogin suljen pikapuoliin myöskin ja laitan lukkojen taakse itselleni muistoksi näistä viimeisestä parista vuodesta. Kamalan haikeaa tämä on ja itseäni nyt ihan itkettää - olenhan tähän jokatapauksessa laittanut ihan hirmuisesti tunteja ja antanut paljon itsestäni.

Mutta nyt, heippa hei ja pitäkäähän tekin itsestänne hyvää huolta!


Monday, 21 July 2014

PONY SHOW.

HUH, NO EHTIPÄS OLLA TAAS PITKÄÄN TUOSSA NUO SYKSYISET LINNA-KUVAT ENSIMMÄISEKSI SIVUA KORISTAMASSA. Nyt täällä on onneksi ollut pari päivää vähän lämpimämpääkin. Sunshine and showers - se kattaa täällä mainiosti säätiedotuksissa oikeastaan kaikki mahdolliset sääilmiöt :) Me saatiin nauttia ihan supermegaloistavasta spesiaali-herkusta loppuviikosta, kun Liam oli jopa kaksi päivää putkeen vapaalla meidän kanssa! Viimeksi moista koettu siis huhtikuussa Suomessa ja en meinannut edes voida uskoa, miten ihana se olikaan. Eka vapaapäivä kulutettiin Galwayssa (lähin iso kaupunki reilun tunnin ajomatkan päässä) asioita hoidellen ja toinen päivä vain rentouduttiin kotona, siivoiltiin ja käytiin iltapäivästä vielä rannallakin keräilemässä simpukoita.

Nämä kuvat sensijaan on tältä päivältä, kun Liam meni vasta iltapäivästä töihin (kohtahan noihin apukäsiin jo alkaa ihan tottumaan... ;)) ja otimme suunnaksi pari kilsaa etelämmässä sijaitsevan pikkukylän, missä oli viikonlopun yli juurikin meneillään Pony show. Näitä ponikemuja onkin tässä seuraavat viikonloput melkein jokaisessa kylässä ja mulla ei ollut hajuakaan, mitä koko show pitää sisällään. Viereisellä parkkipaikalla oli nimitääin pieni tivoli ja mä käsitin, että se on se juttu. Kuinka väärässä olinkaan...
Sielähän oli siis Connemara-ponien lisäksi karjanäyttelyt. Hassun mallisia (Angus?-)lehmiä ja lampaita. Kamala kuhina ja kaikki lähitienoon tyypit olivat tulleet näyttäytymään.
Meidän naapurin lampaat on mun harmikseni muuttaneet paremmille laitumille kylän toiselle puolelle, mutta riemukseni niitä kavereita olikin täällä esintyymässä! Nuo valkopäiset tuossa kolmannessa häkkyrässä.
Tässä onkin jokin palkintoyksilö ja näistä eläimistä täällä pidetään kyllä hurjan hyvää huolta. Täällähän kaikki karja ja hevoset laiduntavat ympäri vuoden ulkona ja syövät ruohoa.

Kuvasta ilmenee myös Irlantilaisten miesten muotia ;)
Old boys. Ja Jameson kuuntelee tarkkana. Mitkähän lie kaupat vai vedonlyönnit heillä tässä meneillään?
Ja tässä sitten näitä poneja. Meidänkin toisella puolella laitumella asustaa pari varsaa ja niiden äitiliinit. Noita valkoisia poneja täällä on niiin paljon. Ihan jokaisen aidan takana.
Toki markkinoilla oli musiikkia ja nämä nuoret pistivät oikein tanssiksikin. Saas nähdä innostuuko meidän lapset opettelemaan Irlantilaista tanssia? Heidän serkkunsa on ihan maan parhaimmistoa omassa ikäluokassaan.
Kyllä kaupunkilaistyttöjä ihmetytti täällä maalaishommeleissa. Kai tällaisia vastaavia kemuja järjestetään Suomessakin??
 Kyllä me sinne "tivoliinkin" mentiin. Tai siis pojat sai niistä kolmesta laitteesta valita mihin halusivat. Tietty näihin törmäilyautoihin. Meillähän vain minä omistan ajokortin ja daddyn kanssa ajaminen oli niin kova juttu, että James-pieni vielä illalla silmien lurpsuessa jutteli "Daddiou ajoi autoa" moneen, moneen kertaan.
Oman vuoron odottaminen oli tuskallisen hidasta...
Elsu onneksi ihan coolisti jaksoi rattaissa tutkailla ympäristöä jyrsien kahdella uudella ylähampaallaan kaikkea, mitä käsiinsä suinkin sai. Tyyppi vetäisi siis tähän 9kk ikään spurtin ja teki neljä hammasta miltei peräjälkeen. Ja rupesi menneellä viikolla vihdoin syömään kiinteitä! Ja viittävaille seisoo ilman tukea. Kääk, siis pianhan se menee jo kouluun!!

Jees, mutta ensi viikollekkin meille on tiedossa vaikka mitä kivaa. Lähdetään käymään Dublinin lähellä sukujuhlissa, mihin tulee tätejä ja serkkuja Jenkkilästä ja Kanadasta asti. Odotetaan todella innoissamme (paitsi niitä ajomatkoja...). Mutta nyt nukkumaan ja oikein hauskaa viikon alkua sinne :) Sara xxx