Friday, 27 March 2015

KESKENERÄISTÄ.


Mä ajattelin perjantain kunniaksi julkaista täällä muutaman pikku kuvasen tästä meidän uudesta kodista. Silloin, kun oltiin muuttamassa Irlantiin, eräs lukija pyysi kuvia myös sisustuksen välivaiheista. Siitä, kun kaikki ei ole vielä kiiltokuvamaisen täydellistä. Mutta tiedättekö, bloggareiden helmasynti, sellaisia kuvia on ihan hirveän vaikea julkaista. Siksipä täällä on niin vähän mitään sistusjuttusia näkynyt, sillä meidän kodit (monikossa, voi huokaus...) täällä on olleet koko ajan enemmän tai vähemmän keskeneräisiä

Mulla on hyvinkin tarkat visiot, mitä mihinkin haluan - tunnelma, kalusteet ja värit ovat ihan tarkasti mielessä. Toteutusta täytyy vain kärsivällisesti odottaa. Ja kärsivällisyys täällä onkin ihan varmasti kasvanut ihan huippuunsa. Kaikkimulleheti ei vain onnistu. Ensinkin täältä meidän kylältä ei saa paljon mitään eli täytyy lähteä vähintään tunnin päähän Galwayhin, jos mielii mitään ruokatarpeita kummallisempaa. Toisekseen, vaikka käteväemäntä saatan ollakkin, poraamiset sun muut jätän mielelläni Liamille. Ja sitten hänen kallisarvoisella vapaa-ajallaan tulee useammin priorisoitua perheen yhdessäolo ja lasten kanssa touhaaminen, kuin koukkujen tai taulujen saaminen seinälle. Ja kolmanneksi tietenkin raha. 

Sisustaminen tapahtuu siis pikkuhiljaa, mutta kyllä täällä kodissa näyttää jo ihan meidän omalta, vaikka puolitessään onkin :) Ja kyllähän meillä kalusteet melkein ovatkin kasassa eli monet jutut on enemmän sellaisia pienempiä yksityiskohtia. Täällä muuten muistinvirkistykseksi meidän oma vanha koti ja aika paljon yhteneväisyyksiä löytyykin, vaikka täällä onkin onneksi paljon väjempää :)

Niin ja miten noi pyykit liittyy sisustukseen? Noi ei mitenkään, mutta tykkään noista niiden takana olevista tuplaovista ihan hirmuisesti. Ja pyykkihuolto olisi vihdoin tarkoitus heivata tuonne vierashuoneeseen, kunhan saan sen järjestelytä siistiksi lopuista muuttolaatikoista. Mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin pyykinkuivausteline tässä olohuone/dinerissa.

Lastenhuoneessa nukkuu toistaiseksi vasta pojat tuola ritarisängyssään. Elsille on jo oma pieni kulmaus puoliksi valmiina, mutta sänky vielä puuttuu. Sen toivon saavamme tässä kevään mittaan tuohon viirien alapuolelle odottamaan otollista hetkeä. Ihan vielä ei olla valmiita meidän viimeistä vauvaa päästämään omilleen :))

Lastenhuoneen verhot meinaan kyllä vaihtaa vähän neutraalimman väriseksi, että käyvät paremmin muiden tekstiilien sävyihin ja kyllähän lelut sitten tuovat sitten muuten sitä värikkyyttä. Lattialle haaveilen isosta puuvillamatosta/räsymatosta, mutta se pitäisi melkein Suomesta ostaa, kun ei täältä moisia oikein löydy. Elloksella löytyisi aika kiva vaihtoehto. Tai sit ihan yksivärinen puuvillamatto, jos tuo on liian busy.

Tuo vihreä vanha mummani vanha kaappi vielä kaipaisi uutta maalia ja kunnostamista, mutta en oikein osaa päättää, mikä olisi hyvä. Jopa tuohon alkujaan kammoksumaani myrkynvihreään alkaa olla silmä sen verran tottunut etten oikein osaa edes kuvitella kaappia muun värisenä.

Seinälle tulee vielä ainankin yksi iso julistetaulu, mikä odottelee Ikean Ribba-kehystä, muttakun se Iksuun pääseminenkään ei ole niin yksinkertaista :)
Meidän huone on kaikista pienin, mutta tykkään siitä ihan hirmuisesti. Heti ovesta vasemmalle on oma en suite shower room ja oikealle isot vaatekaapit. Ikkunat on huoneen kahdella seinällä ja niistä paistaa ihanasti ilta-aurinko. Sängyltä puuttu "koristetyynyt", kun ne pitäisi tuulettaa ja pestä säilytyksen jäljiltä. Verhotkin on, mutta ne ei nyt tässä näy ja just ne olenkin vissiin siirtämässä lastenhuoneeseen. Ovat itseasiassa samat, kuin tuossa vanhan kodin kuvissa on lastenhuoneessa.

Hyvä mieli tulee, että samat sistusjutut nappaa vuodesta toiseen ja samat huonekalut, tavarat ja tekstiilit löytävät oman paikkanssa kodissa kuin kodissa.

Meillä ei siis ole trendikästä, mutta kotoisaa. Ehkä enemmän puupintaa, mitä ihan ikiomaan kotiin valitsisin ja ikiomassa olisi varmaan enemmän uuden ja vanhan kontrastia, mutta just tähän kotiin sopii paremmin tällainen mökkimeininki eli sillä mennään :)

Jeps, mutta nyt täytyy rientää kotihommiin ja sit me kävellään hakemaan Fionnia koulusta, kuka pääsee jo superaikaisin, kun koulusta tosiaan alkaa kahden viikon pääsiäisloma. Tiistaina lennetään Suomeen, mutta sunnuntaina jo ajellaan anoppilaan kylään puoleenmatkaan Dubliniin. Sitä ennen täytyy toivoa, että nuo pyykitkin kuivuisi ja muut hommelit valmiiksi.

Kivaa viikonloppua kaikille. Mielessä on vaikka mitä kirjoiteltavaa tänne ja toivottavasti aikaa löytyy myös :)

Wednesday, 25 March 2015

HERRA PUNAINEN JA MUUT PÄIVÄN AJATUKSET.

 Mun oli tarkoitus vähän tän yhden tyypin synttäreiden kunniaksi kertoilla hänestä jotakin, mutta sitten taas tuli sellainen olo, että se on ihan liian henkilökohtaista. Mutta aivan ihanat syntymäpäivät meillä vietettiin. Ja hurmuri itse oli niin onnellinen, että äidin sydän meinaa pakahtua. Ja hitsit äitiliinillä meinasi käydä oikea epic fail, kun synttäreitä edeltävänä iltana tajusin, että eihän meillä ole mitään koristeita. Ei ilmapallon ilmapalloa. Luojan kiitos joulukoriste laatikosta löytyi jotain tuollaista washiteippiä, millä seinälle syntyi kirjoitus ja foliosta sitten vähän tähtiä ja sen sellaista. Mietin siinä klo 23 vielä näitä värkätessä, että tällaisia me äidit sitten vissiin ollaan. Syntymäpäivinä sitä tekee kaikkensa, että lapsella olisi mahdollisimman spesiaali olo.
Sen voin kertoa, että Jamesin suurin asia tällähetkellä on lempiväri punainen. Se lähti eräästä parista Fionnin vanhoja nahkakenkiä ja sitten yht'äkkiä kaiken piti olla punaista. On pipoa, lippistä, takkia ja sitten ne kaikkein tärkeimmät punaiset autot. Syntymäpäivälahjaksi pikkaraisella oli vain yksi toive: a big red car. Ja sitten kun sitä ei saanutkaan siitä kaupasta, mistä luulin, vietin muutaman hikisen hetken etsiessäni internetistä jonkun puljun, missä toimitus tapahtuisi mielellään alle viikossa. Eikä edes tämäkään tullut ajoissa vain syntymäpäivän postissa vasta. Onneksi lahja oli mieluisa ja muulla ei ole väliä <3

Ja täytyypä vain taas pikaisesti kertoa, että taasen kerran mä aivan häkellyin näiden tällä asuvien tuttujen ihmisten avuliaisuudesta. Nimittäin tänään aamulla meidän auto ei taas hyvällä tahdollakaan käynnistynyt. Akku oli monen kuukauden nikottelut tuloksena tullut kait tiensä päähän. No eipä siinä mitään kävelin Fionnin kanssa kouluun, vaikka satoikin kaatamalla ja samalla sitten pienten kanssa kerhoon ja kauppaan ja lopulta Fionnia hakemaan. Ja siis jokainen koululla vastaantullut aikuinen kysyi voisiko antaa meille kyydin ja olenko nyt varma, että pärjäämme ja enkö sittenkin ottaisi kyydin ja useampi tarjoutui hakemaan ja tuomaan Fionnin huomenna satoi tai paistoi.

"Kyllämäpärjäänyksinkiitosvaan"-Suomalainen äiti kiitti kauniisti ja sanoi juu ei meillä hätää kävellä tuola vesisateessa, vaikka ollaan jo ihan litimärkiä. ((Haloo??)) Mutta siltikin, kun käveltiin eräs äiti pysäytti autonsa ja kysyi, että eikö nyt varmasti hypättäisi mukaan ja hänellä on ne letkut, millä sen auton voi yrittää startata. Ja järki käteen - tietysti me hypättiin ja mulle tuli niin uskomattoman hyvä mieli, miten ihmiset oikeasti täällä pitävät toisistaan huolta ja jeesaavat. Ja kotiintullessakin vielä eräs kaveri viestitteli, että hänen mies on hyvä autojen kanssa ja ilmanmuuta tulee auttamaan akun kanssa, jos tarve. 

Se avun tarjoaminen pyynteettömästi ilman odotusta vastapalveluksesta on vain jotain niin kaunista. Ja kai minäkin kannoin korteni kekoon sitten myöhemmin, kun Fionnin paras kaveri tuli meille hoitoon siksi aikaa, kun hänen äitinsä kävi asioilla :) 

Mutta siis sellaista. Nyt täytyisi syventyä miettimään, mitä mä pakkailen sinne Suomi-lomalle, kun siellä on meneillään se helkkarin takatalvi. Mitähän kummaa me oikein laitetaan edes päälle? Tulee kyllä olemaan jännittävä reissu palata vanhoille kulmille melkein vuoden jälkeen. Jotenkin katkeran suloista, kun esikoinen tänään huolestuneena kysyi, että tullaanhan me sitten takaisin Irlantiin kuitenkin? 

Anyway, nyt pakkailemaan ja heippa vaan!


Saturday, 21 March 2015

BUONGIORNO SABATO.

               Voin kertoa, että hiukan mietin tässä viitsinkö heti putkeen seuraavana päivänä kirjoitella uudestaan blogiin, ettei tästä taas nyt tule sellaista sumaa ennen hiljaisuutta ;)) Mut just tänään mun ajatukset on haihatellut sen verran paljon itsekseen, että ihan palan halusta kirjoitella :)
Liam on tosiaan ollut aamusta asti töissä ilman breikkiä ja sehän tarkoittaa sitten myös minulle päivää 'ilman breikkiä'. Vaikka se split shift-tauko n. klo 15-17, mikä yleensä Liamilla on, on täysi kotitöitä tai lasten kanssa touhuilua, rytmittää se päivän silti tosi kivasti ja tietysti auttaa minua hirmuisesti, kun voin vaikka itsekseni painua asioille puoleksi tunniksi, kokata rauhassa illallisen tms., käydä yksin suihkussa (luksusta!!!) tai ihan vain istua sohvalle päiväkahvikuppi kourassa.

Tänään on oikeasti ollut kyllä tosi kaunis päivä ja me oltiin miltei koko päivä lasten kanssa ulkona. Leikkipuistossa kavereiden kanssa aamupäivällä ja iltapäivällä käveltiin tuonne kirkonkylälle kahville ja takaisin tullessa pysähdyttiin vielä tähän oman kodin ympärille leikkimään.

Aamusta oli vilpoisempaa, mutta iltapäivästä kaivoin ensi kertaa tänä vuonna trenssin käyttöön :)
kiva lisä nuo pienet sormenjäljet peilissä...
Jepjep, mutta kuten aikaisemmin mainitsin - ajatukset on haihatelleet tänään aivan muilla mailla miltei koko päivän. Nimittäin aamusella juteltiin Liamin kanssa niitä näitä ja meidän ystävä-perheestä täällä Irlannissa. He on myös melko uusi tuttavuus, sillä muuttivat tänne vasta nyt syksyllä. Meillä on tosi paljon heidän kanssa yhteistä mielenkiinnon kohteiden suhteen ja innoissani näytin Liamille heidän hääkuviaan Italiasta, mitkä on juuri julkaistu eräässä Britti-hääblogissa (täällä).

Huokasimme melkein yhteen ääneen, että olisipa iiiiihana päästä lomalle. Sellaiselle lomalle pois arkiympyröistä, mikä ei suuntaudu kummankaan kotimaahan. Vaan suuntautuu erityisesti Italiaan :))

Mun lapsuudessa meidän perhe matkusti kesäisin lähes aina Italiaan. Muistan, että jo 6-vuotiaana ajattelin muuttavani Italiaan aikuisena ja mun miehen nimi olisi ollut Luigi ja meillä kolme lasta hahhaaa :´D 

Olen ollut Italiassa ensi kerran pikkusen vajaa parivuotiaana ja viimeisimmällä kerralla taisin olla 13-vuotias. Siitä on siis ihan liikaa aikaa.
Liam ei ole käynyt Italiassa kertaakaan ja tietenkin kokkina haaveilisi pääsevänsä syömään autenttisia Italialaisia ruokia.

Ja lapset - meidän lapset niin sopisivat sinne saapasmaahan <3

Mä olen käynyt Rooman lisäksi lähinnä sielä Adrianmeren puolen lomakohteissa; Riccionessa, Lido di Jesolossa ja Venetsiassa ja kerran Ligurian-rannikolla Arma di Taggiassa. Ja just näiden kaverien hääkuvien myötä palasi halu päästä juuri tuonne hiukan etelämmäksi. Ei Sorrentoon välttämättä, vaikka sielläkin näyttää aika mielettömältä, vain tänne:
Ahhhhhh. Positano. Sinne olisi nyt sydämeni sykkivä.

Onko tämä haaveilu laisinkaan viisasta tai edes mahdollista? Kas en tiedä, mutta jos me oikein pennosia jostain kasaisimme ehkäpä pieni off season viiden päivän reissu vuoden päästä huhtikuussa olisi mahdollinen. Oishan tässä miljoona muutakin rahareikää ja säästökohdetta, mutta toisaalta loma.


Eikö se loma arjesta olisi kuin laittaisi rahaa pankkiin? Ja me ei sellai ihan kunnolla tosiaan ole oltu tämäntyylisellä lomalla sitten syyskuun 2010. Et voisi vähän jo olla aikakin. En mä edes mitään ihmeellistä tarvitse. Pieni apartementos parvekkeella ja aamukahveille nämä näköalat :)

Voi huokaus....

Mut kertokaas, onko kukaan onnekas sielä ruudun toisella puolella käynyt tuola ihanassa paikassa?
Ja mistä lomakohteesta te just nyt haaveilette kaikista eniten?
Mun kamerasta muuten loppui akku, enkä ole vielä paikallistanut sen laturia ja toisesta kamerasta on muistikortti Suomessa äidillä eli tämän postin nyt kuvitti kännykkä ja google. Että sori vaan.

***

Kai se vain on kohdattava totuus, että mulla ei ole lasillista valkkaria, eikä palaa suklaata ja tiskikone pitää tyhjentää ja keittiö siivota päivän jäljiltä eli täytyy sanoa arrivederci ja kohta nähdään, pus!


Friday, 20 March 2015

ON SIIS KEVÄT.



Tämä blogi varmaan rastittaa kaikki ruudut, niissä "minkälainen on huono blogi"-listoissa. Ensin täysi into päällä hehkutetaan blogidraivia ja sit hävitään kuin pieru saharaan ja sit postitellaan kovia selityksiä, miksi kadottiin. Ei ole ajastettuja postituksia pitämässä postausten virtaa tasaisena. Kuviakin varmaan liian vähän.

Mut juu, täällä ollaan taas! :D 

Elikkäs tässä välissä sairastimme taas angiinaa ja sen sellaista perheen pikkuisten kera. En ole kyllä samanmoisessa kuumeessa päivätolkulla ollut varmaankaan kuuteen vuoteen. Voisin sanoa sanasen tästä sairastelukierteestä, muttakun se nyt näyttää melko vahvasti olevan so last season, niin keskitympä nyt sit siihen vaikkapa, että tänään olo on varsin keväinen. 

Ja sen ilon vuoksi kaivoin neljävuotta vanhat neljän euron valkoiset halpistennarit kaapista. Yrittävät olla vähän niinkuin Supergat (joista tykkään enemmän kuin Consseista) ja sit jos nämä jossain vaiheessa kosahtaa, näytyy varmaan ostaa sellaiset ihan aidot. Isosiskollani nimittäin oli Supergan tennarit tai vissiin paritkin joskus silloin vuosituhannen vaiheessa ja aina niitä ihailin.

Olin myös eilen illalla varmaan jo vähän huvittavan hysteerinen tämänaamuisen auringonpimennyksen kanssa... En ollut tajunnut sen tapahtuvan just, kun Fionnin koulu alkaa. Ja koulu on kylän kokeimmalla nyppylällä ja pihan iso ja avoin ja täällä meilläpäin se pimennyt oli 95%:nen. Mietin jo vaikka mitä suojapeittoja pojan ja omille silmilleni, mutta luojan kiitos aamu valkeni eeeerittäin sumuisena ja pilvisenä. 

Kouluun viemisen jälkeen me käytiin pikkaraisten (James ja Elsi) kanssa tekemässä viikon ruokaostokset ja vaikka tämä koti on kuin pommi, ajattelin nyt E:n päikkärien ajaksi istahtaa tähän koneelle. Aika kun tosiaan loppupäivästä ei tule käymään pitkäksi, kun pitää selvittää nuo pyykkivuoret sun muut. Mun pitäisi tosissani myös ruveta suunnittelemaan, mitä pakkailen sinne Suomen lomalle, mihin on enää vajaa pari viikkoa aikaa.

Huomenna saadaan kyläilemään meille Mandy-kaverini tyttärineen ja sunnuntaina Liamilla onkin vapaapäivä vihdoin. Ja alkuviikosta juhlitaan meidän ihanaa kolmevuotta täyttävää Jamesonia. Voi että! Niitä kemuja onkin odotettu. Täytyy toivoa vain, että äitiliinin pienokaisen ison pojan lahja kotiutuu Amazon-sedältä ajoissa. 

Juu, mutta nyt täytyy taas rientää, mutta nähdään taas :)

Sunday, 8 March 2015

VIDEOKUULUMISIA.

Mä tein jo aikaisemmin teille pienen kuulumisvideon. Tätä ei ole mitenkään hienosti editoitu, päinvastoin, vähän juostenkustu (excuse my language) ja lataamisessa kesti niin kauan, että ei ajankohta päivästä ole enää oikein relevantti :D
No mut tällaista tämä mun bloggailu ja eipä sen kummempaa, kuin olkaapa hyvät:
Tänään ole kyllä sellainen unelmaihana päivä, ettei toista yhtä ihanaa ole aikoihin ollut :) Toivottavasti teillä oli myös kiva viikonloppu! Toivoopi Sara.

Thursday, 5 March 2015

YLLÄRI IKKUNASTA.

HUOMENNA, klo 13, jos kaikki menee hyvin, voi vihdoin lopettaa stressaamisen. Silloin pitäisi olla väliaikaisasumus tiptop ja avaimet luovutettuna ja takuut meillä taskussa.

Tämä pari viikkoa on taas ollut sellaista säätämistä kuin olla ja voi ja en vain voi uskoa, miten hankalaa ja mutkaista voi ihan pikkujutut olla. When in Ireland... Mut juu, nyt näyttää siltä, että muutto numero 3 kymmenen kuukauden sisään on menestys ja uusi koti tuntuu ihanan kotoisalta ja omalta. Liamkin sanoi, että vihdoin hänestä tuntuu meillä olevan meidänlainen koti.

Mitä saakaan pari purkkia kirkkaan valkoista maalia aikaan :) Siis jäätävä kaaoshan täällä vielä (tai siis vierashuoneessa) on ja ollaan nyt viikko elelty ilman ruokapöytää, seiniltä puuttuu koukkuja, tauluja, hyllyjä  ja mä en ole edes vielä ehtinyt selvittää miten tuo tämän paikan pyykinpesukone toimii, mutta uskallan sen verran sanoa, että onnellinen tästä muutosta olen.

Ja se tunne ehkä meinasi ihan räjähtää päässä, kun ensimmäisen täällä nukutun yön aamuna näky olohuoneen ja keittiön ikkunoista oli tämä:
Mä olin käynyt tässä asunnossa vain pilvisellä säällä ja mulla ei ollut aavistustakaan, että a)meidän näkymään kuulluu nuo mun rakkaat Ben-vuoret ja b) auringonnousut näkyy kaukaa horisontista aivan tajuttoman, täydellisen, fantastisen, upean.... en edes osaa kuvailla. Niin mykistävä tuo auringon nousu tuolta on. Ja tältä siis näyttää miltei joka aamu sen puolisen tuntia <3

Mikäs siinä juoda aamukahvia, kun mieli lepää. Kummasti jo tämän kuvan katsominen nyt iltapimeällä antaa perspektiiviä :) 

Että niin. Vielä pieni loppupuristus huomenna. Tehtävälista on piiiitkä, mutta onneksi mä ehdottomasti olen tehokkaimmillani pienen (suuren) paineen alla. 

Voin kertoa, että tälle yhden naisen muutofirmalle oli maailman täydellisin apu oma äiti täällä viime viikolla. Puristi niin kamalasti rinnasta heittää heippoja sunnuntaina. Oli ihan hirmuiset muutama päivää, kun kieriskelin ikävissäni, kunnen - tattadaa! - varasin lentoliput Suomeen mulle ja lapsille!

Vielä kuukausi pitäisi malttaa, mutta sitten Fionnilla on sopivasti 2 viikon pääsiäisloma (!) ja me neljä otetaan suunnaksi rakas Suomi. Täällä hetkellä minua ei edes hetkauta se fakta, että joudun matkustamaan yksin näiden pikkuisten kanssa ja vielä välilaskun kera, ei hetkauta lentopelkoni, ei pakkaaminen, ei hetkauta ei. Se hetkauttaa, että saan pian halata siskojani ja heidän lapsiaan, pidellä sylissä pienen pientä uutta siskonpoikaa. Ja se, että omat lapset pääsevät sinne mummin ja paapan luokse. Vanhat huudit, leikkipuistot (!!!), karjalanpiirakat, Oltermanni, mämmi, Pikku Kakkonen, metrot ja lähijunat. Ihanat ystävät ja sanoinko jo erityisesti omat siskot - en kestä!

Yksi rutistus vielä huomenna ja sitten vihdoin helpottaa. Ihan itku tulee. Mä niin kovasti odotan ihan tavallista tasaista arkea <3

Monday, 23 February 2015

TÄRKEÄ VIERAS JA VIISIVUOTIAS.


NO HEIPPA VAAN! Meillä on täällä tosielämäössä pitänyt viimepäivät vähän kiirettä. Torstaina haettiin tänne meille Galwayhin bussilla Dublinista lentokentältä saapunut kiakista tärkein visiteeraaja eli minun oma äiti <3 Enhän mä ole iltaisin malttanut tietokoneella näpytellä, kun oltu vain. Perjantaina juhlittiin sitten viisivuotiasta esikoista. Viisivuotiasta! Miten ihana ikä?! Olin torstaina aika tunneherkkä, kun muistelin tapani mukaan ensimmäisen vauvani ensipäiviä, mutta perjantaina olin vain niin iloinen tästä uudesta etapista.

Meidän ei ollut aluksi edes tarkoitus pitää mitään kemuja, kun ollaan oltu kipeinä ja energiatasot aika finaalissa, mutta lapset sai viime tiistaille kutsun syntymäpäiville tuonne kunnantalolle pomppulinnoineen ja tuli pienet paineet :D Lopulta kutsuin ihan vain pari kaveria lapsineen, keistä yhdet kaverit eivät sitten edes päässeen.

Ja tiedättekö nämä oli meille ihan täydelliset kemut. Fionn on just kuin minä, että vaikka ajatus isoista juhlista viehättää, todellisuus vähän ahdistaa ja parhaiten viihtyy pienessä tutussa porukassa.

Tarjoiluissakin mentiin helpoimman kautta. Tein yhden raakakakun, ostettiin purkki jäätelöä ja Hipp-keksejä. Ja sitten Liam toi töitä valmiita pizzapohjia, mitkä täytettiin kasviksilla ja vuodenjuustolla.
Ja äiti toi Suomesta Luomu Kulta Katriina-kahvia. Herranjestas se on hyvää! Ihan jo itkettää, kun meidän kahvihirmujen käsissä se alkaa olla muisto vain.

Launtaina vain otettiin aika iisisti ja sunnuntaina olikin ehkä maailman ihanin päivä. Äitiliini antoi meidän nukkua Liamin kanssa yli ysiin asti ja sitte me lähdettiin iltapäiväksi treffeille ihanaan Westportin kaupunkiin ja illalla vielä leivottiin karjalanpiirakoita.

Ja nyt sitten on maanantai ja uusi viikko käsillä. Tänään saadaan uuden kodin avaimet ja ruvetaan maalaamaan seiniä ja kenties jo loppuviikosta muutetaan sinne. Lauantaina todenäköisesti lähdetään anoppilaan kylään. Että haipakkaa tiedossa. Yritän tännekkin ehtiä, mut ainakin tuola instagramissa löytyy sitten tarkempaa päivitystä. Moi!