Thursday, 31 July 2014

EPÄTÄYDELLINEN NAINEN.

Mä en oikein tiedä edes mistä aloittaisin tämän kirjoituksen. Ehkä kirjoitan nyt jo ihan alkuun, että tämä on nyt viimeinen teksti hetkeen, mitä minun kirjoittamanani luette. On pakko hidastaa tahtia ja karsia kaikki ylimääräinen, että voin taas kerätä voimaa ja energiaa olla paras oma itseni.

Mä olen niin tavattoman väsynyt. Vaikka syön terveellisesti, yritän käydä iltaisin viimeistään kympiltä nukkumaan ja olla hötkyilemättä turhia, syön vitamiineja, välttelen stressiä (mitä se nyt on mahdollista) ja silti koko kroppani päällä on sellainen näkymätön painava matto, mikä tekee pienimmistäkin asioista haastavia. Se on niin kokonaisvaltainen, että joskus jopa sukkien pukeminen omille lapsille tuntuu ylitsepääsemättömän hankalalta.

Mä jatkuvasti mietin, että mistä tässä nyt on kyse ja itse epäilen, että kroppani nyt vain on ihan loppuunkulunut. Mä olen ollut joko raskaana tai imettänyt viimeiset viisi vuotta ja kolme kuukautta putkeen.

Ihan totta. Tulin Fionnista raskaaksi toukokuussa 2009. Lopetin imettämisen maaliskuussa 2011 ja huomasin olevani raskaana, mikä osottautui keskeytyneeksi keskenmenoksi. Se 'raskaus' silti kesti kesäkuuhun 2011 ja kaavinnan jälkeen tulin heti raskaaksi heinäkuussa 2011. Imetin tammikuuhun loppuun 2013 ja kahden viikon päästä olin taas -yllätys, yllätys - raskaana ja nyt imetän edelleen.

Raskaudet, lapset ja imetykset ovat olleet niin kovin toivottuja ja tärkeitä, mutta se ei silti poista sitä taakkaa, minkä se on keholleni aiheuttanut. Tähän lisätään vielä ajoittain melkoisen puutteellinen pullapainoitteinen ruokavalio ja treenamaattomus, vaikkakin arkista hyötyliikuntaa tietysti on tullut rutkasti. Olen oikeastaan ehkä tietyllä tavalla ylpeäkin, miten hyvin tämä kroppa on kestänyt, vaikka mielellä on näissä hormoonihyrskyissä ja tyrskyissä ollut kestämistä.

Ja siihen sitten lisänä tämä toiseen maahan muutto kolmen pienen lapsen kanssa yhden vauvavuotena (mikä ei siltä osin ole vieläkään ohi, sillä parhaillaan yritän kilpailuttaa parasta muutofirma-tarjousta meidän muutokuorman saamiseksi Suomesta Irlantiin), ja tuon siippasen vaativa (joskin antoisa) uusi työ mielettömineen +65h/vko työtunteineen nyt kesällä, arjen pyörittäminen ilman varsinaista tukiverkkoa.

En hae tällä tekstillä mitään sääliä, sillä kaikesta, mitä meillä on, olen niin kovin onnellinen. The big picture on, että elämme unelmaamme ja kaikki on muuten oikein superhyvin <3 Rakastamme toisiamme ja nautimme Läntisen-Irlannin kauneudesta, uudesta arjesta, vielä hetken viivähtävästä vauvan tuoksusta ja tuhinasta, isompien poikien uusista oivalluksista, joskin kaipailen toki suuresti omaa perhettäni Suomessa. Onneksi on facetime ja viestittelyt.

Keväällä Riikan blogin Riikka naureskeli, että mä aina pidän taukoja ja sitten taas innostun kirjoittelemaan ja sitten taas hiljenen ja taas aktivoidun. Se on pyörinyt mun mielessä paljonkin ja tottahan se on ja aikasen harmittavaa. Mä niin tykkäilen yhä edelleen tästä blogin kirjoittamisesta. Oikein superpaljon.

Olen kasvanut aikakauslehtien maailmassa vanhempieni ammatien takia ja kuvat ja kirjoittaminen on minulle tosi iso ja tärkeä asia. Ei ihan ammatiksi asti itselleni, mutta tämän blogin myötä olen saanut sitä toteuttaa. Kun sanon, ettei blogi ole oikein ollut mieleiseni, tarkoitan sitä, että itsekkin mielelläni kirjoittelisin vähän pinnallisemmalla ottella. Elämäni on yhtä kakkavaippaa ja likapyykkiä ja todellisuudessa itseänikään ei kiinnosta sellaisten juttujen lukeminen. Kun tämä pikkublogi oli siinä top 10 äiti-blogit listalla, olin tietysti hirmuisen hyvilläni, mutta myös vähän mietteliäs. Toki lapseni ovat tosi suuri osa mun elämää ja saavat näkyä ja kuulua, mutta en halua heidän olevan blogini aihe. Jos tiedätte mitä tarkoitan? Mutta tällä hetkellä rahkeet ei riitä inspiroitumiseen tekemään tästä sellaista, kun se kuvitelmissani on. Ihan kuin aivojen tilalla olisi iso pumpulituppo. Vyöhyketerapeutti-ystäväni jo vuosi sitten kommentoi, että luovalla puolella aivojani on selkästi jotain häikää. Eh, viiden vuoden univaje kenties :D

En oikeasti edes muista milloin olisi viimeksi ollut pirteä. Ja reipas. En oikeasti edes ole ihan varma muistanko miltä se tuntuu? Aika kamalaa. Tässä on varmaankin nyt kyse raudanpuutoksesta ja pienet epäilyt on tämän liittyvän noihin kilpparijuttuihinkin, vaikka ne perus terveyskeskusarvot keväämmällä tarkistettiinkin. Näitä meinaan ruveta selvittelemään tässä ihan parin viikon sisällä, kunhan saan sairasvakuutusasiat kuntoon.

Suosittelen kaikille Parsakaaliprinsessa-Kaisa Jaakkolan kirjojen lukaisemista. Ne ovat avanneet silmiäni aikalailla ja nyt tosissani yritän tsempata tämän itsestäni huolehtimisen kanssa. Kunhan nämä elokuun kiireiset viikot ovat ohitse, kutsuu minua kuntosali ja pikkuhiljaa yritän rakennella hyvinvointia kropassani uudestaan. Monella tavalla tämä 30-vuotta täyttäminen on ollut minulle taitekohta ja seuraava projekti on ruveta treenailemaan ja toivottavasti löytää kipinä kuntoiluun, mitä minulla epä-liikunnalisena ei varsinaisesti ole koskaan ollut. Halu on silti kova ja tämä "puhkaistuilmapallokaikkiroikkuetelään"-look on nyt niin nähty.

Kuvittelin, että syksyllä ja talvella on aikaa bloggaillakin, mutta vaikka kuinka katsoan asiaa kaikilta kanteilta, en vain keksi sille sopivaa rakoa. Iltaisin enää halua avata tietokonetta, ettei nukuumaanmenoaikani kärsisi ruudun tuijotuksesta ja lasten hereilläollessa en pysty/ehdi/halua naputella näppistä. Tai siis Elsin päiväuniaika olisi aika optimaalinen ja ei tuota ongelmia suoda silloin isommille dvd-hetki ;)) , mutta Fionnin tuleva koulu loppuu päivittäin klo 14 eli todennäköisesti joudumme siitä lähtien olemaan senkin hengähdystauon rattailla liikenteessä. En ole vielä ihan selvittänyt, miten tämä systeemi tulee toimimaan, kun pienet ekaluokkalaiset haetaan ihan sieltä luokkahuoneesta ja nuo pikkusisaruksetkin pitää roudata messissä.

Ai siis niin mitkä ruuhkavuodet :D

Kaiholla seurailen muiden äiti-bloggaireiden hauskoja, inspiroivia ja oivaltavia posteja ja mietin, miten te pystytte siihen? On oikeasti aika rankkaa tällä tavalla myöntää olevansa heikko. Horoskooppimerkkini on rapu ja vielä oikein tuplana ja oikein tyypilliseen tapaan olen mestari suojautumaan kovan kuoren taakse. Olen täsä viimeisen viikon ollut jo sormi napilla poistamassa tämän koko blogin ilman sen kummempia selityksiä. Yht'äkkiä kaikki tuntuu liian henkilökohtaiselta.

Mutta sitten mietin, että olen toki selityksen velkaa. Sielä on paljon sellaisia ihania lukijoita, jotka ovat jaksaneet minulle kommentoida posti toisensa jälkeen. Teille minä tätä olen ensisijaisesti tehnyt. Kiitos niin paljon! 

En lupaa, että palaan. Mutta saatan ;) Ehkäpä vuoden päästä on jo ihan toinen tilanne. Nyt minun täytyy kuitenkin keskittyä vain ja ainostaan tähän hetkeen ja tämän hetken tarpeisiini.

Instagramia varmasti käytän jatkossakin blogin-korvikkeena, joskin senkin tilin todennäköisesti laitan yksityiseksi hyvin pian. Mutta seuraaja-pyyntöjä voi aina laittaa :) ((@supersaras <- hah, mikä nimi))

Blogin suljen pikapuoliin myöskin ja laitan lukkojen taakse itselleni muistoksi näistä viimeisestä parista vuodesta. Kamalan haikeaa tämä on ja itseäni nyt ihan itkettää - olenhan tähän jokatapauksessa laittanut ihan hirmuisesti tunteja ja antanut paljon itsestäni.

Mutta nyt, heippa hei ja pitäkäähän tekin itsestänne hyvää huolta!


Monday, 21 July 2014

PONY SHOW.

HUH, NO EHTIPÄS OLLA TAAS PITKÄÄN TUOSSA NUO SYKSYISET LINNA-KUVAT ENSIMMÄISEKSI SIVUA KORISTAMASSA. Nyt täällä on onneksi ollut pari päivää vähän lämpimämpääkin. Sunshine and showers - se kattaa täällä mainiosti säätiedotuksissa oikeastaan kaikki mahdolliset sääilmiöt :) Me saatiin nauttia ihan supermegaloistavasta spesiaali-herkusta loppuviikosta, kun Liam oli jopa kaksi päivää putkeen vapaalla meidän kanssa! Viimeksi moista koettu siis huhtikuussa Suomessa ja en meinannut edes voida uskoa, miten ihana se olikaan. Eka vapaapäivä kulutettiin Galwayssa (lähin iso kaupunki reilun tunnin ajomatkan päässä) asioita hoidellen ja toinen päivä vain rentouduttiin kotona, siivoiltiin ja käytiin iltapäivästä vielä rannallakin keräilemässä simpukoita.

Nämä kuvat sensijaan on tältä päivältä, kun Liam meni vasta iltapäivästä töihin (kohtahan noihin apukäsiin jo alkaa ihan tottumaan... ;)) ja otimme suunnaksi pari kilsaa etelämmässä sijaitsevan pikkukylän, missä oli viikonlopun yli juurikin meneillään Pony show. Näitä ponikemuja onkin tässä seuraavat viikonloput melkein jokaisessa kylässä ja mulla ei ollut hajuakaan, mitä koko show pitää sisällään. Viereisellä parkkipaikalla oli nimitääin pieni tivoli ja mä käsitin, että se on se juttu. Kuinka väärässä olinkaan...
Sielähän oli siis Connemara-ponien lisäksi karjanäyttelyt. Hassun mallisia (Angus?-)lehmiä ja lampaita. Kamala kuhina ja kaikki lähitienoon tyypit olivat tulleet näyttäytymään.
Meidän naapurin lampaat on mun harmikseni muuttaneet paremmille laitumille kylän toiselle puolelle, mutta riemukseni niitä kavereita olikin täällä esintyymässä! Nuo valkopäiset tuossa kolmannessa häkkyrässä.
Tässä onkin jokin palkintoyksilö ja näistä eläimistä täällä pidetään kyllä hurjan hyvää huolta. Täällähän kaikki karja ja hevoset laiduntavat ympäri vuoden ulkona ja syövät ruohoa.

Kuvasta ilmenee myös Irlantilaisten miesten muotia ;)
Old boys. Ja Jameson kuuntelee tarkkana. Mitkähän lie kaupat vai vedonlyönnit heillä tässä meneillään?
Ja tässä sitten näitä poneja. Meidänkin toisella puolella laitumella asustaa pari varsaa ja niiden äitiliinit. Noita valkoisia poneja täällä on niiin paljon. Ihan jokaisen aidan takana.
Toki markkinoilla oli musiikkia ja nämä nuoret pistivät oikein tanssiksikin. Saas nähdä innostuuko meidän lapset opettelemaan Irlantilaista tanssia? Heidän serkkunsa on ihan maan parhaimmistoa omassa ikäluokassaan.
Kyllä kaupunkilaistyttöjä ihmetytti täällä maalaishommeleissa. Kai tällaisia vastaavia kemuja järjestetään Suomessakin??
 Kyllä me sinne "tivoliinkin" mentiin. Tai siis pojat sai niistä kolmesta laitteesta valita mihin halusivat. Tietty näihin törmäilyautoihin. Meillähän vain minä omistan ajokortin ja daddyn kanssa ajaminen oli niin kova juttu, että James-pieni vielä illalla silmien lurpsuessa jutteli "Daddiou ajoi autoa" moneen, moneen kertaan.
Oman vuoron odottaminen oli tuskallisen hidasta...
Elsu onneksi ihan coolisti jaksoi rattaissa tutkailla ympäristöä jyrsien kahdella uudella ylähampaallaan kaikkea, mitä käsiinsä suinkin sai. Tyyppi vetäisi siis tähän 9kk ikään spurtin ja teki neljä hammasta miltei peräjälkeen. Ja rupesi menneellä viikolla vihdoin syömään kiinteitä! Ja viittävaille seisoo ilman tukea. Kääk, siis pianhan se menee jo kouluun!!

Jees, mutta ensi viikollekkin meille on tiedossa vaikka mitä kivaa. Lähdetään käymään Dublinin lähellä sukujuhlissa, mihin tulee tätejä ja serkkuja Jenkkilästä ja Kanadasta asti. Odotetaan todella innoissamme (paitsi niitä ajomatkoja...). Mutta nyt nukkumaan ja oikein hauskaa viikon alkua sinne :) Sara xxx

Monday, 14 July 2014

ABOUT FRIENDS IN A CASTLE.


KUN MUUTTAA ULKOMAILLE, melkeimpä kaikki tuttavuudet innoissaan hihkuvat "me tullaan sitten teille kylään". Ja innokkaasti toivottelet kaikki tervetulleeksi tietäen, että todellisuudessa harvemmin nuo aikeet kuitenkaan toteutuvat. Näin se vain on ilman sen suurempaa draamaa.

Siksi olenkin niin sanomattoman onnellinen, kun äitikaverini Laura perheineen reipas kuukausi takaperin kyseli, että ottaisimmeko me heille kyläilemään nyt heinäkuussa?

Ja mehän otimme - tietty!

Olemme tunteneet Lauran kanssa jo esikoisten odotusajasta lähtien ja kakkosetkin ovat miltei samanikäiset. Miehemme vasta nyt tutustuivat tänä viikonloppuna, mutta voi että miten mukavaa meillä olikaan!

Onneksi näillä kavereilla ei ollut mitään rantalomalojumisia mielessä (vaikka sitäkin eilen saatiin harrastaa) ja siksi perjantain ja launtain oikein peri-Irlantilaiset sumuiset ja sateiset säät eivät juuri haitanneet. Itseasiassa raskaat pilvet ja tihkusade olivat melkeimpä täydelliset olosuhteet tutkimusmatkalle meidän läheiseen linnaan.













Mä olen vielä näitä kuvia katsellessakin aivan pyörryksissä, että meillä on tässä aivan lähellä myös tuollainen paikka. Neljävuotias neitokainen ihasteli: "täällä varmaan asuu oikea prinsessa tai keiju!" ja itse olin aivan yhtä haltioissani. Linnoissa ja erityisesti tässä lähilinnassa on vain jotain ihmeellistä.

Sen lisäksi, että saimme käydä yhdessä hengailla viikonlopun yli olimme me äidit aika sydän sykkyrällä, miten ihanasti nuo lapset leikkivät yhdessä. 

Hiukan on tänään ollut vaikea totuttautua puolityhjään taloon ja tarttua pyykkikasoihin ja imurinvarteen :) kiitos siis Laura ja muut, kun kävitte. Oli aivan ihanaa :)

Heh ja sielä Suomessa on vissiin hippasen kesäisemmät kelit nyt :D 
Jospa mekin vielä saataisiin uusi lämpöaalto... Sara x

Thursday, 10 July 2014

PIKKUHILJAA BALANSSISSA.

 NIIN SE VAIN ON TAAS REIPAS VIIKKO VIERÄHTÄNYT EDELLISESTÄ BLOGI-MERKINNÄSTÄ. Oletan, että kaikki muutkin olette kesäriennoissanne ja kaukana tietokoneista :)

Nyt voin sanoa vihdoin, että uusi koti tuntuu kodilta. Ehkäpä siihen osittain auttoi äitini vierailu täällä tai kenties pieni huonekalujen siirtäminen ja pation kukkaset, tutuksi käyvät kyläläiset... Tai sitten vain se, että tajusin tätä kesää olevan enää jäljellä sen pari kuukautta, kunnes Fionn aloittaa koulun ja meidän arki muuttuu aivan radikaalisti. Nämä ovat siis viimeiset viikot, kun olen kotiäitinä näille kaikille lapsukaisille. Oikeastaan tällä viikolla olemme saaneet jo esimakua tulevasta, kun F on ollut koulun kesäleirillä 10-15 joka päivä. Ensin vähän äitiä jännitti, miten mahtaa sujua, mutta joka päivä kotiin haetaan iloinen ja onnellinen poika. Helpottaa ajatus tulevasta kouluna alusta huomattavasti!
 Päätin siis höllätä ja olla välittämättä rutiineista tai edes varsinaisista nukkumaanmenoajoista. Päätin, että ollaan ihan lomalla ja syödään sitten lounaaksi vaikka kinkkuvoikkuleipiä (Fionnin sanoin). Vaikka olen ollut aivan tajuttoman väsynyt viimeaikoina, niin silti koen jaksaneeni kaikki kiukuttelut, hampaiden tekemiset, uhmisraivarit ja sun muut mukavasti ja oikeastaan lapsetkin ovat sitämyöten olleet paremmalla tuulella. Win -win.

Tosin koko alkuvuoden kestänyt stressi on saanut aikaan sen, että tuntuu etten kykene mihinkään luovaan tekemiseen. Oikeastaan siitä tämä blogikin on kärsinyt aikapulan lisäksi, että mä en vain kykene inspiroitumaan mitenkään. Mutta kai näitä blokkeja tulee muillekkin ja jospa nyt priorisoin muita juttuja (esimerkiksi unta), niin eiköhän se inspis taas palaile normaaliksi.
 Meidän arki tietenkin on nyt kesän aikamoista, kun Liamin työt täyttää hänen päivänsä ja minä sitten hoidan kaiken muun. Onneksi aamut on meidän yhteistä aikaa. L menee yleensä töihin kymmeneksi ja saamme siis nauttia perhe-illallisen sijaan perhe-aamiaisen. Minusta on ehkä ihaninta ettei aamuisin tarvitse kiirehtiä mihinkään. Kun hän lähtee töihin, me lasten kanssa puuhaillaan milloin mitäkin. Kaupassa käyntiä ja leikkimistä kotosalla tai leikkipuistossa, kotitöitä, lukemista yms.
Liam pystyy arkipäivinä yleensä pitämään tauon parhaimmillaan 15-17, mutta tänään esim. treffasimme parkkipaikalla autossa 14:45-15:15 ja viikonloppuisin taukoja ei ole senkään vertaa eli hän kotiutuu töistä joskus kymmenen jälkeen. Ehkäpä yhdeltätoista. Eikö kuulosta aika hurjilta työpäiviltä? Vapaapäiviä viikossa on yleensä yksi.

Kerron tämän nyt ihan esimerkiksi vain, minkämoista meillä just nyt on ja miksi en valitettavasti ehdi tähän blogiin nyt kesällä kamalasti panostamaan. Syyskuun tullen työajat sitten muuttuvat taas vähän inhimillisemmiksi ja F tosiaan menee kouluun ja uskoisin minullakin olevan aikaa harrastaa :)

Sitäpaitsi investoimme vihdoin uuteen tietokoneeseen, mikä tulee lähipäivinä. Ja sain kameraan uuden objektiivin synttärilahjaksi apeksilta, mitä en malta päästä testailemaan :) Tekniikkapuoli on siis vihdoin aika hyvässä hoidossa :)
 Äityslomakin sitten loppui tuossa vaivihkaa ja olen nyt sitten kunnon housewife. Sain tänään pötköttää aamusta puolisentuntia ekstraa sängyssä, kun Liam hoiti lasten aamutoimia ja aamupalaa valmiiksi. Alakerrasta kuului sellaista kinausten selvittelyä, että koin parhaaksi nousta halailemaan pikkaraisia. Yht'äkkiä Liam tuli luokseni ja sanoi, että olen ihan mahtava eikä hän ikinä pystyisi minun hommaani. Tuli tosi hyvä mieli! Kotiäidit eivät juurikaan saa tunnustusta mistään suunnasta ja siksi se merkitsi niin paljon. Onhan tässä hitsisti tekemistä ja pyörittämistä aamusta iltaan, mutta kyllä mä taidan tämän handlata ihan ok :)

Olipas sillisalaatti-tajunnanvirta taas kerran. Ja tekipäs hyvää kirjoittaa! Kauniit kuvat ovat yhäedelleen äitini ottamia, kun häneltä ei inspistä tainnut puuttua.

Nautinnollisia kesäpäiviä ja palaillaan taas pian! Sara xxx

Monday, 30 June 2014

KERRAN KESÄLLÄ,

OIKEASTAAN MELKO TARKALLEEN 30-VUOTTA SITTEN, syntyi tämä tyttönen. 

Tai nainen kai sitä nyt sitten pitää virallisesti alkaa vartin päästä olemaan.
Aika hurjaa! 

Meillä onkin ollut käynnissä melkoinen birthday weekend, sillä Liamin perhe tuli tänne myöskin kylään ihan täysin minut yllättäen ja suunnitelmista poiketen, en ehtinyt aikaisemmin edes kirjoittelemaan mitään.

Äitinihän on nyt täällä ja päivät on kuluneet turisteillen ja nyt sitten tämä ja eilinen isommalla porukalla seurustellen. Eilen illalla he veivät minut syömään ja tässä muutama äitini ottama kuva kotimatkalta jo iiiihan liian myöhään lasten nukkumaanmenoajan jälkeen.
 Onneksi äidin matkassa tuli muutamia vaatteitani Suomesta ja esimerkiksi tämä mekko. Yleensä pidän tuossa vielä nahkaista vyötä, mutta kaikki vyöt ja suurinosa huiveista ja koruista on vielä meidän muuttokuormassa, mitä joudumme vielä tovin odottelemaan.
Vähän oli kenties tuommoiset yöpukumaiset vibat, mutta väliäkös tuolla :)
Meille kävelee tuolta kyliltä kotiin vartin verran ja maisemat on tuostakin aika nätit vai mitä?
Vaikkakin 99,9% illoista olemme kotona jo roimasti ennen nukkumaanmenoa, 
oli kerrankin aika ihana olla ulkosalla ilta-auringon aikaan. 
Yleensä ihailen tuota mäen taakse painuvaa aurinkoa meidän keittiön tai kylpyhuoneen ikkunasta.

Täällä on parin sadepäivän jälkeen nyt ollut muutama vähän poutaisempi päivä,
mutta sadetta on taas viikolle luvattu. Ehkäpä sitten sellaisena sadepäivänä ehtisin kirjoitella taas paremmin kuulumisia tai viimeistään sitten, kun äitini lähtee taas Suomeen :((

Kiva nähdä tuola paneelissa muutama uusi lukijakin - tervetuloa!
Ja mukavaa alkavaa Heinäkuuta sitten ihan kaikille <3
terveisin, yksi kolmekymppinen (voi apua....)

Saturday, 21 June 2014

NEITI KESÄHEINÄ 8KK.

OIKEASTI MEIDÄN PERHEESSÄ MINÄ OLEN SE NEITIKESÄHEINÄ, 
mutta Elsikin voi vähäsen olla :)

Elsi täytti juuri jo 8kk - voitteko uskoa!

Meidän rinsessa ei todellakaan ole mikään prinsessa,
vaan iloinen remuaja veljien tapaan.

Elsi on yhä edelleen hurjan pitkä ja pian jo vissiinkin siirtyy käytämään 86cm vaatteita.
Paino lienee 10kg tienoilla. 
(Täällähän ei mitään neuvolasysteemejä ole eli varamasti en osaa sanoa, kun puntaria emme omista)

Elsi jokeltelee pitkiä pätkiä "äitäitäitääätää" ja "dadadadaaa".
Niinku äiti ja daddy tietty ;)

Elsulla ei ole vielä hampaita, mutta luultavasti pian puhkeaa ensimmäinen alarivistöön.

Elsi-Maikkinen ei voi sietää mitään sosemuotoista ruokaa 
eikä paljoa äidinmaidon lisäksi sitten mitään syökkään. (argh...)
Tai no medium-minus pihvi maistuu oikein hyvin samoin rannalla merilevä, kotona rispaantunut kokolattiamatto, veljen läpsykät, pihalla apilat ja muut kukkaset ja basilikan lehdet, talouspaperi ja mainoslehtiset jne.

You get the picture.

Todennäköisesti viisas vauvani vain itse huolehtii riittävästä folaatista ja raudansaannista. 
Fionnhan meni kiinteiden kanssa samaa baby led weaning-rataa, 
että eipä tämä nyt mitenkään ennenkuulumatonta ole. 

Pikku-amazonini on jo konttaillut parisen kuukautta ja seisonutkin tukea vasten kuukauden 
osaamatta kuitenkaan laskeutua itse taas alas maahan.
Portaiden nouseminen sujuu myöskin pelottavan hyvin.
Eilen neitonen oppi taputtamaan ja siitä vasta riemu repesi.

Isoveljet tykkäävät vauvasta kovasti ja James varsinkin tykkää halailla siskoa.
Elsi taas usein parkkeeraa peppunsa keskelle junarataleikkejä ja 
tykkää muutenkin ihmetellä poikien leluja.

Ihan eritavalla kuin pojat, Elsi on aivan älyttömän tohkeissaan pehmoleluista ja 
oikein hihkuu innossa saadessaan käsiinsä Fionnin Possu-unilelun.

Elsi(n äiti) on ihan henkeen ja vereen mekkotyttöjä ja siksi Elsillä on useimmiten mekko päällä. 
Tämä kuvan Pure baby-merkkinen mekkonen on ihanasta Bells and Whistles-verkkokaupasta alennuksista ostettu jo alkuvuodesta ja ihan hirmuisesti himottaisi tilata sama mekko ensi kesäksikin.
Tämä on nimittäin justiinsa eikä melkein sellaista tyyliä mistä tykkään: 
puuvillainen 'essumekko' söpöillä hiharypytyksillä (vai miksiköhän niitä kutsutaan).
Voi jos joku kätevä emäntä olisi sen vielä silittänyt kuvaa varten...

Kuvat on otettu juhannuksen kunniaksi meidän ylikasvaneella nurmikolla.
Liam jatkuvasti puhuu, että nyt pitäisi nurtsi leikata, mutta mä tykkäisin niiin paljon enemmän tuollaisesta rehottavasta apilakedosta :)

Täälähän juhannusta ei tavallaan juhlita, mutta kesäpäivän seisaus/summer solistice jonkun verran näkyy. Itseasiassa tänä iltana kuulemma sytytetään kotoisasti kokkoja ympäriinsä ja sitten täältä löytyy upeita yli 5000 vuotta vanhoja rakennelmia (esim. Newgrange), missä ilmeisesti on isompia kemuja.

Ja meillä daddy on ihan kooooko päivän töissä aamusta myöhään iltaan eli ehkä me keksitään lasten kanssa jotain kivaa. Eilen käytiin sinivalkoisissa hiukan kahvittelemassa (tuolta insagram-neliöstä näkyy minunkin mekkoni) ja tänään voitaisiin ehkäpä hurauttaa johonkin leikkipuistoon.

Oikein kivaa juhannusta sinne Suomeen ja nauttikaa (säästä huolimatta), Sara xxx

Thursday, 19 June 2014

LÄMPÖAALLON JÄLKEEN.

Karibi... eikun Irlannissa!
AHH MITKÄ KESÄSÄÄT MEITÄ TÄÄLLÄ HELLIKÄÄN KULUNEELLA VIIKOLLA! Mutta ei huolta - nyt on taas pilvistä ja +17astetta ;) Ei ole taasen tullut koneella istuttua, sillä kun kuvia katsotte, ymmärräte varmaan meidän lähinnä viihtyneen ulkosalla. Uusi kotiosoite osui kyllä vallan nappiin, kun vartin ja lyhyemmänkin ajomatkan päässä on tämänmoisia rantoja...
jellyfish eli meduusa
Asuttuani Australiassa ja Portugalissa, osasin vain haaveilla joku päivä taas asuvani aivan biitsien läheisyydessä. Kesätyttö minussa aika kaipaa meren rannalle ja rantahiekkaa varpaiden väliin, mutta toisaalta pidän hurjasti myös vuodenaikojen vaihtelusta ja esim. Portugalissa aloin haaveilla villapaitakeleistä syyskuussa, kun sitä kesää oli jatkunut jo puoli vuotta. Täällä tunnen valtavaa onnellisuutta siitä, että saan oikeastaan parhaimmillaan molemmat.
taustalla vieläkin isompi ranta

vesi kuin vesivärimaalaus 
pienen ensimmäiset Atlantin tyrskyt
 Meidän lapsista on kuoriutunut jo varsinaisia beach babyja ja kaikki on rannalla vain paremmin. Olen ihan yllättynyt myös miten fiksusti pojat osasivat rannalla olla ja vaikka heitä tietysti täytyy taukoamatta seurata touhuissaa, kumpikaan ei ole edes yrittänyt mitään kaheleja temppuaja. Ovat kai hekin tajuneet, että mahtavan valtameren kanssa ei temppuilla.
todella idyllistä illallista rannalla.

kunnes lapsukaiset rupesivat syömään hiekkaisilla sormillaan ja
tarjolla olikin salaattia hiekanjyväsillä höystettynä. oh well...
 Kotiutuminen on nyt paljon paremmin 'hallinnassa' ja paikka alkaa jo tuntua omalta. Kävimme eilen Fionnin koulussa tutustumistilaisuudessa ja siitä kirjoittelen ihan pian teille oman postauksensa. Tänään meille tulee kylään suomalaisia kavereita ja se on super kivaa :)
ei mikään hullumpi viimeinen leposija tuola rinteellä...
the Twelve Bens
 Täällä tuntee olonsa aika todella kaukaiseksi Suomesta ja on tosi kiva, että ympäriltä löytyy muutamia maanmiehiä, keiden kanssa jutella suomeksi. Silti koti-ikävää Suomeen en sen kummemmin ole tuntenut, vaan tämän kuvan kauniin Connemaran kanssa taitaa olla oikein hullaannuttava honeymoon-vaihe käynnissä :D

Ensi viikolla saamme äitini tänne kylään ja juhlimme kolmekymppisiäni (!) ja sitten tulee kivat kaverit kyläilemääm meille. Liamilla alkaa pian töissä oikein superhyper kiireet eli kiva, että meille muille löytyy tekemistä ja seuraa.
4 minuutin päässä meiltä...
Meillä on nyt mietinnässä satsaus tv:n sijaan kunnon pöytätietokoneeseen. Se helpottaisi näitä kirjoitushommia ja kuvankäsittelyä aika lailla. Tai siis näitä en jaksanut nyt edes käsitellä tai pienentää eli toivottavasti avautuvat, vaikka ovat isoja tiedostoja. Mietinnässä on myös blogin siirtämineen Wordpressiin, onko kenelläkään kanssabloggarilla kokemuksia siitä pohjasta? Meidän yhteistyö Bloggerin kanssa on nyt jo iät ja ajat ollut aika kuoppaista mielummin bloggailisin hyvillä mielin niin ettei tarvitse miettiä mitään tekniikkahommeleita. En tiedä johtuuko ongelmat tosin tästä vuonna 2008 ostetusta läppäristä, mihin ei edes saa ladattua enää uusimpia nettiselain päivityksiä.

Mut juu, nyt rupean siivoilemaan iltapäivän vierailijoita varten. Kuullaan taas! Sara x