29.4.13

TRAVEL ESSENTIALS.

Terveisiä Dublinista! Vihdoin on uuvutava remonttijärkkäilyrupeama ohi ja olemme Irlannissa. Viikonloppuna teimme miehen kanssa tosi pitkää päivää asunnolla ja pojat olivat mummin hoteissa. Kaikilla taisi olla toisiansa ikävä paheman kerran eli aivan ihanaa olla perheellä nyt täälä. Huomenna jatkuu matka bussilla miehen kotikaupunkiin anoppilaan, mutta tämänpäiväinen lento oli täällä perillä kahdeksalta Suomen aikaa ja päätimme suosiolla jäädä tuttuun lentokenttähotelliin (Bewley's Dublin airport - suosittelen), kun kolmen tunnin suht. piinallisen lentomatkan jälkeen ajatus kärttyväsyneistä lapsista ja parin tunnin extra-ajomatkasta ei liiemmälti houkutellut.

Pakkaukset hoidettiin muuten lopulta vasta tänä aamuna, mutta huomasin kyllä rutinoituneeni tässä hommassa jo täysin. Näistä jutuista voi tietysti olla montaa mieltä, mutta tässä listaa minun tärkeimmistä tärpeistä itse lasten kanssa matkustuspäivän helpottamiseksi:

1. mahdollisimman minimaalisesti käsimatkatavaraa! erittäin tärkeää. maksan mieluusti ruumaan menevistä kamppeista sen ylimääräisen pari kymppiä mielerauhan kustannuksella. trust me, mekin ollaan aikanansa matkustettu miljoonan nyssäkän kanssa ja kädet vain eivät riitä siihen. järki menee. stressiä -> vihaiset aviopuolisot.

2. jatkona edelliseen; päättäkää etukäteen kuka kantaa mitäkin. esimerkki meiltä Liamilla James Manducassa, työntää Fionnia matkiksissa. Matkiksissa poikien reput. Minulla oma suht iso käsilaukku ja vedettävä käsimatkatavara. Sopivasti itse kullakin tavaraa ilman, että joutuu revitellä.

3. Lapsille olin varannut valmisruoat evääksi ja niitä pursotettavia hedelmäsoseita, tetrapuuroja parit ja sit sellaisia pieniä pusseja Hipp/Semperecomitälie täysjyväleksejä. Yllätyksenä tuli tänään muuten securityssä info, että oliko yli 2-vuotialle ei saa ottaa lastenruokia mukaan enää! Hullua, koska lentokenttien ruokatarjonta on niin surkea ettei noita meidän muksuja ainakaan niillä ruokittaisi. No onneksi nuo nyt saatiin helposti mukaan.

4. ruokalappuja ja lusikoita omasta takaa parit, goes without saying.

5. joku kantoverme. itse suosittelisin kantoreppua. tälläkään kertaa Helsinki-Vantaalla ei saanut rattaita portille asti (ei ongelma Dublinissa) ja kentän kärryjä ei ruuhka-aikaan meinannut löytyä kirveelläkään. olisi ollut aika kamalaa roudata tuota pienempää 10kg miestä noiden käsimatkatavaroiden lisäksi piiiitkä matka lähtöportille. Rinreppujen suosittelija en olisi muutenkaan (niitä näkyi tuolla tosi paljon), mutta erityisesti sen takia, ettei niiden kanssa näkemäni mukaan edes vanhemmilta jääneet kädet vapaiksi vaan he kannatteluvat babyä ainakin toisella kädellä. Useimmiten molemmilla.
Meillä on myös taaperokokoinen reppu Fionnille, mutta se jäi nyt matkisten seisomalaudan ostamisen takia himaan. Viimeksi meillä oli kentällä molemmat pojat selissä kyydissä ja oli luksusta se.

6. tykkään näköjään pukea lapset aina aikalailla samalla tavalla lentomatkoille. Yleensä heillä on pitkähihaisen trikoopaidat ja legginssityyliset housut. Tänään molemmilla ihan Mini Rodini basic leggarit. Sopivan kevyet ja mukavat. Päälle vielä vetoketjulliset hupparit ja päähän trikoopipot, sillä kentällä ja koneessa voi olla kovakin ilmastointi. Kenkinä kangastennarit ovat kivat ja kevyet.

7. sopivan määrän vaippoja lisäksi suosittelen paketillista niitä wipesejä (mitä ne nyt onkaan suomeksi). Me ei missään milloinkaan muualla niitä käytetä ja tuokin sama reissussa kulkeva pakettin on ostettu 10kk sitten Irlannista samaan tarkoitukseen, mutta lentokoneen onnettomissa vessatiloissa ne ovat aivan lyömättömiä. Kuka ääliö keksi ne käsihanat lentokoneiden vessoihin, mitkä valuttavat vettä vain sen hetken kun sitä nappia painaa alas??? Nimierkki. "vaihdoin tänään kolmet kakkosvaipat 50cmx50cm vessakopissa"

8. saapuminen lentokentälle niin ajoissa kuin mahdollista, että rakas jälkikasvu voi päästellä innostushöyryjä jo riitävästi kentällä. kun sitä virtaa riittää silti aivan riittämiin sielä pikkuruisessa penkissä poukkoilemiseen. mikään hankittu aktiviteetti maailmassa ei välttämättä kiinnosta juuri noina lentotunteina, koska istuimella pomppiminen on vain niin paljon kivempaa. äidin kännykän peleillä, niillä pikkupusseilla keksejä, sopivalla rauhallisella hetkellä luetulla Aino-kirjalla (tms.) voi silti saada hyvin ostettua mukavia 20 minuutin hetkiä matkustusta.

(ihme kyllä 1v. oli niin zen kuin voi ollakkaan koko matkan ja 3veekin taisi vain koetella vanhempia pitkälti erossa vietetys viikonlopun jäljiltä)

9. ja sit se tärkein. koska lentäminen on ja lentokentät ovat niin "glamuröösejä" juttuja, on kiva äidinkin näyttää edes vähän kivalta. Itse pukeudun jotakuinkin aina (muutenkin) farkkuihin ja basic trikootoppiin, mutta lentomatkustaessa ihana muhkea ja lämmin huivi (omani kashmere-sekoitetta) on ihana lisä ja myös mukavuustekijä. Jaloissa lemppareimmat on jotkut söpöt ballerinat ja mulla olikin eka kertaa jalassa Stylesnob-merkkiset hiukan blingblingit kaunokaiset. Niin mukavat ja nätit ja mikä parasta, löysin ne Creative lounge-kaupan alesta talvella -70%.

10. meikkaamisen jättäisin kyllä aika minimiin, kun lentokoeissa on niin kuiva ilma, että pakkelikerroksen alla voi tulla aika tukala olo. itse tänään tein vastoin tätä, kun yritin noita näppylöitä peitellä ja suurimman osan lennosta vain haaveilin meikien pois pesemisestä.

No siinä nyt jotakin.

Hei ja ihmeessä ehdotelkaa ja kyselkää, minkämoisia postitulksia toivoisitte täältä Irlannista mun tekevän. Aikaa on todennköisesti koneellakin iltaisin istua ihan mukavasti, kun apeksilla on vielä langaton nettiyhteyskin. Ainakin vähänaikaa sitten kommenttiboksissa sain kysymyksen koskien Irlantilais lasten ulkoilupukeutumista/-pukeutumattomuutta, mihin meinasin ainakin tarttua. Ooh ja paikallinen lasteruokkimiskulttuuri on sangen mielenkiintoinen aihe...

Mut nyt käyn nukkumaan ja toivon, että pojat sujahtavat tähän 2h aikaeroon sukkelaan ettei tarvitse kolmelta yöllä herätä.



24.4.13

KUKINTAA.

Vaihteeksi vähän tämmöisiä vaatejuttusia ja minäjuttusia. Mun oli tarkoitus jo aikaisemmin vähän kuvailla jotain omia kevätvaatteita ja sen semmoisia, kun niitä on kerta pyydetty. Tässä nyt on ollut vain vähän välissä sellainen pikkuhommeli, että mun itsetunto on tällä hetkellä ehkä -456.

Itsestä kuvien ottaminen ja niiden julkaiseminen on niin megapelottavaa ihan parhaimmassakin tapauksessa. Ja sitten vielä sellaisessa tilanteessa kun olo on turpea, finninaamainen, tyhmähiuksinen, pöhöttynyt, väsähtänyt... No kyl te tiedätte.

Tämä raskaus on ollut sillätavalla erilainen, kuin aikaisemmat, että kun pojista tunsin oloni merisairaaksi ja kaikki maistui pahalta, en saanut oikein mitään syötyä ja paino tippui, niin nyt paha olo oli niin raju (ei tarvinnut kyllä "antaa ylen",mutta kuiteskin) ettei siihen auttanut kuin yrittää syödä edes jotain mikä upposi. Sitten olo oli taas hetken vähän parempi. Ja mikä upposi? Leipä ja oltermanni. Karjalanpiirakka ja oltermanni. Maustettu (ei-rasvaton) rahka. Muutkin epäterveelliset jutut.

Eh, en edes oikein ole vaa'alle uskaltanut, mutta sen tiedän ettei paino ainakaan ole vähentynyt. ja lantio tuntuu antavan periksi jo vaikka kuinka aikaisin. Siis leveyssuunnassa.

Ja tämä naama! Näppyllä toisen perään vaikka kuinka jo ihan alusta asti. Olen ihan läikikäs (tuota kuvaa on vaalennettu eli kyseessä ei tod. ole mikään alaston totuus. sitä ei nyt vain kestä) ja punakka ja jouduin pitkästä aikaa ostamaan ihan kunnon meikkivoiteen, jos siitä olisi jotain iloa.

Nämä hiukset sitten vielä. Kävin tosiaan kampaajalla viime viikolla ja pituudet leikattiin tasapituisiksi, mihin olen hurjan tyytyväinen. No siihen se sitten loppuukin. Joku valopää nimitääin keksi leikata viime loppukesästä otsiksen hyvinkin tietäen, miten tuskallista näiden hapsujen poiskasvattaminen onkaan. Jep, pinneillä yritän värkätä tuota himputin etuhiusta mihin kykenen, mutta lopputulos on yleensä aika suttuinen. Ja hapsuttava. Huoh. Vielä 5 senttiä ja se olisi jotenkin järkevässä mitassa...

Muistinko mainita, että raskaana ollessa mun karvojenkasvu tyssää täysin. Yhdeksäksi kuukaudeksi. Jepjep...

Mut kuulkaa sit on sellaisia pikkujuttuja jotka pelastaa tämän harakanpelätin olon! Vaikka esimerkiksi tämä upouusi kukertava huivi (Lindex). Mulla on jo varmaan miljoona huivia, mutta tämä kukkainen yksilö on aivan ainut laatuaan. On niin kiva, että mun siskokin kävi ostamassa ihan samanlaisen :)

Ja löysin mun nahkatakin kun purkasin putkiremppakamoja ja nahkatakki ja tämä huivi on mielestäni vallan ilmeenpelastava kombo. Onneksi löysin muutamat kivat äityspökätkin H&M:ltä, joita olen saanut käyttää jo rv 10 asti (ihan oikeesti...) 

Ihana silti, että nyt kun tosiaan habitus muuten on mitä on voi edes vähän tuntea itsensä kiva näköiseksi ja jopa raikkaan näköiseksi. Kuhan tuo mahakin rupeisi näyttämään enemmän pallerolta kuin kaljamahalta, niin eihän tässä olisi hätiä olleskaan :)

Johan siinä oli taas kerrakseen höpötystä. Ihana vähän nollata täälä blogien parissa näin illasta, sillä muuten päivät on täyttyneet remppailusta ihan aamusta iltaan. Huomenna mä pidän välipäivän ja yritän pakata meidän kamat kolmeksi viikoksi Irlantia varten. Ettei nyt vain aika kävisi pitkäksi :D :D

Hauskaa iltaa teille lukijat!

22.4.13

KOTIA.


Yritän nyt pikaisesti varastaa hetken omaa aikaa ja näpytellä tänne muutaman rivin. Aika on nimittäin taasen hippasen kortilla, sillä voitteko uskoa: 10 viikkoa hujahti tuosta vaan ja meidän putkiremppa on vihdoin valmis!

Noh, ei tässä nyt vielä olla mihinkään täältä mun vanhemmilta muutettu, vaan nyt on käynnissä armoton pikkuremppailu, sillä tuo meidän koti tosiaan meneekin suht pian myyntiin ja on aika monta sellaista pikkunippeliä, mitä tässä täytyy laitella kuntoon ennen kuin huonekalut voi laitella paikalleen ja tavarat purkaa bokseista. Maalausta, uudet jalkalistat ja sensellaista. Tämän päivän ohjelmassa on todennäköisesti keittiön viimeistelyä ja parvekkeen siivoamista, pienvarastoon tavaroiden roudaamista, ikkunankarmien jynssämistä, sälekaihtimien fiksailua jne. Emme oikeastaan edes yritä ennen ensiviikkoista Irlanninreissua muuttaa takaisin, sillä tämä operaatio on niin paljon helpompi hoitaa, kun lapsukaiset leikkivät eri osoitteessa :D

Oli siltikin aika hassua marssia viime viikolla tuonne omaan kotiin ja olla sielä ikiomien tavaroiden keskellä. Oikein puristi rinnasta se miten kotiin voikaan olla ikävä. Ei oikeastaan varsinaisesti tuohon kotiin, sillä katsottuna on jo mahdollinen aika kiva seuraava koti ja Irlannin unelmatalokin on tietysti ajatuksissa koko ajan, vaan siihen omaan tilaan. Omiin asioihin, rutiineihin, tyyliin tehdä asiota.

Meillä on tämä kommuuniaika vanhempieni kanssa mennyt aivan todella upeasti ja olemme niin kiitollisia, että olemme saaneet täällä asustella (ja kyllä näitäkin viikkoja varmasti tulee ikävä), mutta kyllä te varmaan tiedätte kuinka vanhempien kotona on ikuisesti se Sara 14-v. ;)

Nauroinkin miehelle järkkäillessämme tuola kotona hiukkasen tavaroita, että "vautsi, tuntuu pitkästä aikaa ihan aikuiselta", kun saa ihan itse päättää asioista :D :D :D

Hiukkasen tietysti tässä mietityttää, että mennään täältä mun vanhempien nurkista suoraan miehen vanhempien (anopin...) nurkkiin melkein kolmeksi viikoksi. Onneksi Irlantiinkin on tiedossa kivaa ohjelmaa ja toivottavasti edes hiukkasen hyvää säätä.

Ei hitsit nyt täytyy rientää, mutta kattokaa nyt kun mä ihan pikaseen kirjoitin pari riviä. Ehkä mä vielä joku päivä opin kirjoittamaan lyhyesti ja ytimekkäästi :)

Palailen illalla viimeisiin vastailemattomiin kommentteihin edellisessä postissa. Vitsit, että te olette supereita, kun jaksatte kirjoitella mulle takaisin. Love <3

19.4.13

PINNAN ALLA.



Satuin kerrankin katsomaan kakkos sähköpostiosoitteeni oikeaan aikaan ja bongasin Helsingin Sealifeen hurjan hyvän dealin Grouponin kautta. Olen aikaisemmin ostanut ihan vain pari tuollaista diiliä ja tämä oli kyllä tosi kiva ja yllättävä juttu. Olimme nimittäin jo tosi pitkän aikaa puhuneet, että olisi kiva viedä Fionn katsomaan kaloja. Tämän diilin kautta pääsimme 19 eurolla kaksi aikuista ja kaksi yli 3v. lasta! James kun kerta pääsi ilmaiseksi, pyysimme mukaan siskonpoikani.

Olen itse käynyt tuola akvaariossa muistaakseni parisen kertaa ja sinänsä sielä ei nyt minulle ollut mitään mullistavaa näkemistä, mutta onhan ne kalat kyllä aika huiseja! Varsinkin ne supervärikkäät pikkukalat. Näin samanlaisia ihan luonnontilassa, kun olin Austraaliassa vuonna 2003/04 ja kävin snorklaamassa sielä Suurella Koralliriutalla.

Fionnia vähän pelotti paikan litisevät ja lotisevat äänet, mutta sitten hän kyllä reippaasti tykkäsi katsella kaloja. Loppupäästä alkoi kyllä jo selkeästi kiinnostus herpaantumaan. 11-v. serkku oli myös käynyt paikassa aikaisemmin ja oli kyllä kiinnostunut esittelemään meille kaikkia kaloja ja luki asiaatuntevasti tauluista kalojen nimiä ja sellaista :) James repussa hihitteli myöskin ja taisi myös tykätä näkemästään.

Kaiken kaikkiaan reissu oli ihan kiva. Ehdottomasti tuon 19 euron arvoinen, mutta en nyt kyllä suoraansanoen ole varma olisinko todellista hintaa (54e muistaakseni) valmis maksamaan.

Fionn alkaa kyllä nyt reilu 3-veenä olemaan selkästi siinä iässä, että Korkeasaaret, Muumimaailmat ja erityisesti Linnanmäki ovat oikein mielenkiintoista aktiviteettia. Korkeasaareen ajattelimmekin mennä heti nyt kesäkuussa vaikka.

Oletteko te kuljettaneet lapsia paljon erilaisissa elämyspuistoissa taikka muissa aktiviteeteissa? Mikä on ollut kiva ja mikä tyhmä ja minkäikäisenä?

Mä luulen, että Muumimaailmaa ei vielä tänä kesänä katsasteta, mutta Ruotsin risteilystä elokuussa sensijaan haaveilen. Eikös sieläkin saata olla niitä Muumeja?

18.4.13

VIHREÄ MIES.


Viime viikolla hakiessani Fionnia kerhosta koin aikamoisen kauhun, kun poika oli melkein alusvaatteita  myöten litimärkä. Ja kylmä. Nämä vk-kamppeet, mistä aiksemmin kirjoittelin, olivat suoraansanoen yhtätyhjän kanssa lutrausintoisen 3-veen päällä. No Nextin takki oli olevinaan waterproof (joopa joo) ja Popin vetoketjulliset vk-housut olivat taasen päästäneet ihan hirmuisesti vettä sisään ainakin lahkeiden suusta, mitkä eivät enää ole ihan napakat (käyvät kuivemmilla keleillä kyllä hupparin kanssa mainiosti), mutta myös mahdollisesti sivuilta vetsakerieden kohdilta.

Hiukka siinä sitten rupesin miettimään, että aaapua tätä lotinaa on edessä ainakin vielä kolmisen viikkoa, mutta kyllä nuo kunnon vk-kamat on Irlanninreissullakin todella asialliset, vaikka anoppi ei tajuakkaan näiden funktiota :D

Selasin huutonetit ja kirpputori popitukset vk-pukujen varalta, mutta toki nuo ovat jo nyt kaikilla käytössä eikä myytäviä F:n koossa todellakaan ollut liikenteessä. Soitin sitten hädissäni Polarn o. Pyretille, että onko edes uutena hänen kokoaan saatavilla ja onneksi tuota vihreää haalaria sitten löytyi muutama. Tietysti olisin voinut muitakin merkkejä katsastaa, mutta Po.pit ovat monen muun tavalla minullekkin sellaisia luottokamoja, että merkkiä en kyllä hevillä vaihda. Nyt tuli siis ostettua siis eka kertaa ihkauusi haalari ja nappasin kaveriksi vielä paljon ylistetyt vk-hanskat (koossa 4, että mahtuvat sitten vielä seuraavat 10 vuotta).

vauvis väsähti syödessään ruisleivänpalasta reppana.

Täytyy sanoa, että aluksi kyllä vannoutuneena tummansinisenfanina tuo vihreä tuntui hurjan räikeältä, mutta pikkuhiljaa siihen kyllä olen tottunut. on suorastaan jo ihan kiva. Punaiset ekologiset Kavatit osti mummi syntymäpäivälahjaksi ja odotan jo innolla, että voimme ottaa ne käyttöön. Meillä nämä Kavatit on aina olleet ihan peruskäyttökenkinä. Hiekkiksellä ja milloin missäkin. Kyllähän ne tietysti ottavat hiukan osumaa leikeissä ja ompahan tuollaisen viimekesäiset punaiset kengät käyneet ihan uimassakin ja ihan hirmuisen hyvässä kunnossa ovat pysyneet. Siis ihan niin hyvässä, että kehtaa käyttää kaupungillakin ja säilyttää vielä pikkusisaruksellikin. Tyyriithän Kavatit on, mutta onneksi nyt satuin sopivasti pongaamaan Elloksen -40% alekoodin, mikä kävi näihinkin. Vuorettomiksi kumppareiksi F:lle toteutin haaveeni ostaa keltaiset ihanaiset Bisgaardit (alekoodilla nämäkin). Ne on vain niiin ihanat! Muuten suosin kyllä seconhandia toki, mutta ostin viime vuonna kumpparit kirpparilta ja ne vuosi saman tien (huomaamattomasta viillosta), että samaa virhettä en toista kertaa taida tehdä.


Kunnon kevättä odotellessa pikkuveli on vielä saanut ulkoilla toppapuvussa. Tuokun on vissiin monenmonta kertaa pestykkin ja siksi aika ohuehkoksi kulunut, että on aivan mahtava näihin säihin.

Mummin ja paapan pikkupihalla on ollut niin mukava ulkoilla aamupäivisin! Tälläkin nimeomaisella kertaa ehdin imuroida ja laittaa aamupalaa pitäessäni samalla poikia silmällä ihan tuossa lähellä. Oma (aidattu) piha olisi kyllä aika ihana <3

Otin muuten tuon F:n puvun koossa 110cm (hän on about 98cm), sillä ajatuksena oli, että se olisi sitten sopivampi varmasti syksyllä, kun käyttökausi on pidempi. Ihan on kyllä pidettävä ja näiden viime päivien totaalilutrauksessa sekä puku, että hanskat ovat kyllä pitäneet 110%. Ei ole tarvinnut kurahousuja tai mitään.

Jep. No tällä postilla ei nyt sitten ollut mitään syvempää merkitystä kuin esitellä tätä mieluista ostosta :D Esnikerralla sitten jotain muuta. Ehkäpä äitiliinin uutta hiustyyliä, sillä mun tarttee ihan just juosta ovesta ulos, että ehdin kampaajalle. Jippii - eka kerta sitten lokakuun (o-ou) eli tarpeeseen tulee. Vi ses!

14.4.13

"TÄÄLÄ OLET!"

Huutaa Fionn iloisesti aina kun tarkoitus on sanoa "täälä olen". No täälä olen minä, sängyn pohjalla. Oksutaudin uuvuttamana, plah. Tarkoitus oli jo loppuviikosta tarttua edellisen postin ihaniin kommentteihin, mutta jo to ja pe olin aivan järkyttävän väsynyt ja nukuin vain. Siihen lamaannukseen selvisi syy soitolla neuvolaan, kun hb oli jo 3 viikkoa sitten 119 ja raudat tulisi viimeistään ottaa kuvioihin 117 kohdilla. En ole sittemmin syönyt kyllä mitään noita arvoja nostattavaa eli ei kenties ihme, että tuo tautikin otti minusta niin kovan otteen muun perheen selvitessä melko vähällä.

Palailen siis alkuviikosta noihin kommenteihin ja kirjoituspuuhiin muutenkin. Hauskaa viikonlopun loppua!

10.4.13

KIITOKSIA JA AJATUKSIA.

Kiitos aivan valtavasti teille meitä onnitelleille tuohon edelliseen postitukseen.
Merkitsee hurjasti <3

Meinasin aluksi ruveta yksitellen vastailemaan kaikille, 
mutta sitten ajattelinkin tehdä tällaisen kollektiivisen kiittelyn
ja vähän muutenkin avata ajatuksia viime viikkojen varrelta.

On ollut erityisen vaikeata postitella yhtään mistään asiasta, 
kun luonnollisesti kaikki ajatukset ovat aika lailla olleet suuntautuneet tähän omaan napaan :)


Kolmas lapsi on ollut meille toivottu. Erittäin toivottu. Olemme puhuneet kolmesta lapsesta "aina" ja vaikkakin Jamesin vaikeiden ensikuukausien aikana erityisesti mies oli sitä mieltä, että tämä voi kyllä nyt olla tässä, ajatus silti kyti mielessä. 

Sitten F joutui kesällä sairaalaan ja sielä sairaalassa katsellessamme nukkuvia lapsiamme (päiväunilla) kuin yhdestä suusta sanoimme ääneen, että kumma kyllä ko. tilanteessa tuli vielä enemmän sellainen olo ettei perheemme ollut ihan vielä tässä.

Alkuvuodesta sitten päätimme, että kunhan kiertoni käynnistyy annetaan asioiden mennä omalla painollaan. Villeimmissä kuvitelmissakaan en voinut kuvitella pikkuruisen ilmoittavan tulostaan niin nopeasti kuin sitten lopulta tapahtui.

Ensireaktio oli ällistys ja sitten olimmekin kovin hämmillämme. Hämillämme, että meidän suuri haaveemme oli käynyt toteen. En voinut olla ajattelematta niitä lähipiirin pariskuntia, keille asia ei ollut yhtä yksioikoinen. Tuntui syylliseltä, vaikka juu juu eihän se meidän lisääntyminen keneltäkään muulta ole pois, mutta silti. Kaikille sielä ruudun takana asian kanssa painiskeleville: toivon, että ymmärrätte, että tiedän kuinka etuoikeutelta tunnen oloni. Tämä asia ei meille todellakaan ole mikään itsestäänselvyys ja lastenteko on aina mielestäni ilmaisuna ollut törkeä. Me olemme näitä lapsia saaneet.

Ja yhden olemme myös menettäneet. Aikaisemmassa blogissa kertoilinkin jonkin verran kokemuksestani ja tunteistani keskeytyneestä keskenmenosta ja sitä seurainneista komplikaatioista aika lailla tasan kaksi vuotta sitten. Jos tuo kkm varjosti Jamesin odotusta, niin nyt on ehkä vielä potenssiin kymmenen. Viimeiset reilu pari kuukautta olen murehtinut ja pelännyt. Kuvitellu jo pahinta ja itkenyt. Vaikka varsinaisesti mitään syytä ei olisikaan ollut. Kävimmehän varhaisultrassa jo viikolla 7. ja neuvolassa sydänäänetkkin saatiin harvinaisen aikaisilla viikoilla kuulumaan jo kahteen eri otteeseen. 

Ja vaikkakin siis kaikki oli periaatteessa hyvin, pahoinvointi voimakasta, väsymys lamaannuttavaa ja naama kukkii kuin mikäkin pizza, en vai kyennyt uskomaan koko raskauteen. Nämä viikot menevät siis  lähes identisesti tuon kkm:n kanssa ja siksi muistot olivat mielessäni erityisen vahvasti. Toki myöskin tuo keskenmennyt raskaus säilyy ikuisesti kaikissa tiedoissani neuvolan systeemeissä ja siksikin olen ihan konkreettisesti joutunut puhumaan asiasta nyt useampaan otteeseen.

Mutta nyt sitten. Viikot ovat jo turvalliset ja ultaäänessä synnärillä näkyi kuin näkyikin yksi viikkojansa vastaava iloisesti heiluva tyyppi ja me hämmentyineinä miehen kanssa hymyilemme, että hei nyt ollaan taas täällä ja tässä jamassa ja päätimme ruveta nauttimaan tästä ihmeellisestä tilasta. Kaikkineen tiettävästi tulevineen raskausdiabeeteksineen, suonikohjuineen, selkäkipuineen, harkkasupistuksineen.

Tämä on erittäin todennäköisesti sitten tässä tämä meidän perhe. Tuntuu hyvältä joskin jännittää kyllä aikalailla pienimmäisten melko pieni tuleva ikäero. (ja apua 3 lasta alle 4v.) Yritän kuitenkin ajatella asiaa positiivisesti ja uskoa, että kaikki menee aivan hyvin ja toivottavasti lapsistamme muodostuu tiivis porukka toistensa tueksi. Niin ja poikahan tämäkin ihan varmasti on ;)

Ihan ensiksi yritämme kyllä etsiä asunnon, johon pääsee hissillä :D

9.4.13

ÄIDIN KESÄKUNTO 2013.


Ei liene enää piiloteltavissa.

Ihan et vaan, jos ihmettelitte kun blogi on ollut vähän hiljainen ;)

On ollut vähän paljon huono olo.

8.4.13

EASY LIKE A SUNDAY MORNING.

Joskus on vain sellaisia täydellisen ihania sunnutaipäiviä. Sellaisia, kun kaikki menee vain putkeen. 

Edellisestä postista huolimatta en mä ole ihan Billy no mates, sillä mun parhaalla kaverilla alkoi juuri eilen 6 viikon isäkuukausi. Ja siitä riemastuneena pojat nukkuivat aivan järjettömän myöhään: F 6:40 asti ja J 7:30 asti . (vrt. normi ennen kuutta).

Eikä me olla ihan vielä kyllä tajuttu, että tuo daddy on ihan aikuisten oikeasti viikko tolkulla meidän kanssa. Tai no enemmän poikien, kun mulla on tässä pari pikku projektia tiedossa.

 Uskaltauduin taas pitkästä aikaa ostamaan Turkkilaista jugurttia, kun se rupesi alkuvuodesta tökkimään lievän yliannostuksen vuoksi ja voi että miten hyvää tämä aamupala olikaan normi puuroon verrattuna.
Omenaa, kanelia, jugurttia ja omatekemää mysliä, nam.

Ehkäpä hyvistä yöunista johtuen, kaikki olivat vain niin hyvällä tuulellakin ja koska lapset leikkivät sovussa Oktopodia auton tuvaistuimella, minä sain lukea Hesaria oudon ikäni rauhassa. Kuka muu lukee sunnuntai lehdestä "Syntyneet"-ilmoitukset ensin :D

Lounaan jälkeen J oli aivan väsy ja menin laittamaan häntä nukkumaan ja nukahdin itsekkin hups. Päiväunet on niiiiiin luksusta. Mieluiten nukkuisin ison peiton alla auringonpaisteessa, mutta vauvis takia kaihtimet olivat tällä kertaa kiinni. No ehkä tuo tuhiseva poikanen kainalossa kompensoi aika hyvin

Herätessäni oli aivan totaalisen pihalla ja en meinannut millään saada menovaihdetta päälle, vaikka meillä oli jo vaikka kuinka kiire siskoni luokse kahvittelemaan.

 Siskolassa oli kylässä ranskanperhettä ja hävetti niin vietävästi, miten joka ikinen ranskan sana vain pakeni aivoistani. Portugalin vuodet jätti jälkensä ja useamman vuoden ranskis opiskelut katosivat kuin tuhka tuuleen. Ilmeisesti mun päähän mahtuu vain yksi latinalaisperäinen kieli :D

No luojan kiitos vieraat ovat tuttuja jo niin monen vuoden takaa, että elekielelläkin sai jo paljon "puhetta" aikaiseksi. Niin ja lisäksi saatiin siskon kanssa turistua vaikka mitä juttuja, koska me nähdään nykyään aivan liian harvoin.

Pojat olivat taas aivan innoissaan serkun leluista ja erityisesti tästä kitarasta. Minua naurattikin miten lapset voivat olla niin erilaisia: Fionn olisi halunnut vain ronskisti rämpyttää kieliä, kun taas James pysähtyi kuuntelemaan jokaista näppäilemäänsä ääntä. 

Vierailulta kotiutuessamme olikin jo aika myöhä ja pojat kävivätkin melkoisen reippasti nukkumaan ja kuin tilauksesta tv:stä tuli iki-ihana Notting Hill. Voi miten mä pidän Britteihin sijoittuvista romanttisista hömppökomedioista (Love Actually, Bridget Jones, 4 weddings and a funeral - juu minulla on kelpo leffamaku...) ja vaikka tuokin on nähty miljoona kerta, silti sitä oli vain niin ihastuttava tuijotella sipan kainalossa. Ja mikä parasta, ranskikset toivat tuliaisiksi käsintehtyjä konvehteja, jotka olivat tietenkin aivan taivaallisia ja joita me ihan muutaman maistelimme...

No ei tämä maanantaikaan hullummalta tunnun, kun tuo daddy on vieläkin kotona (ei voi uskoa) ja tähän viikkoon mahtuu vaikka mitä jännittävää ohjelmaa.

Tässä vielä vähän loppukevennystä. Kuvat lainattu fb-seinältäni ja ne naurattivat minua eilen ihan kamalasti :D Hauskaa viikkoa!


5.4.13

YKSIN KOLMISIN.

Yksi asia on pyörinyt mun mielessä useastikkin. Olen miettinyt miten siitä oikeastaan voisi kirjoittaa, koska aihe on ehkä vähän arka, osittain vähän surullinen ja ehkäpä myös vähän nolo.

Kyse on nimittäin yksinäisyydestä.

Kotiäiteys voi mielestäni olla välillä todella yksinäistä hommaa. Tai no toisen lapsen myötä se oikeastaan vasta ollut minun tapauksessani.

F:n syntyessä meillä oli sosiaalista elämää vaikka kuinka. Oli helppoa kahvitella kaupungilla muiden äitien kanssa parikin kertaa viikossa ja oman lähiön perhevalmennuskavereiden kanssa nähtiin melkein päivittäin. Seuraa piisasi niin mukavasti, että välillä piti ihan pitää kotipäiviä.

Sitten vauvat täyttivät vuoden ja lähes kaikki kaverit suuntasivat takaisin töihin. Minä myös pyörähdin sen puolisen vuotta töissä kunnes jäin äityslomalle hiukan ennen J:n syntymää.

Pelkäsin jo oikeastaan etukäteen, että löydänköhän kodin läheltä yhtään kaveria, kun kaikki omat kaverit tosiaan olivat töissä eikä muilla ollut pikkukakkosta tiedossa.

Aloitin vissiin lastenteon aikasen nuorena, sillä suurinosa koulukavereistani vasta lopettelevat opiskeluja taikka luovat uraa :)

No kuitenkin. Pikkuhiljaa huomasinkin ettei lähiössämme oikein tunnu olevan kovin montaa kotiäitiä. Tai ainakaan sellaista kenellä olisi about saman ikäisiä lapsia. Puhumattakaan samansuuntaisesta ajatusmaailmasta. Esikoisen ollessa ainokainen oli jotenkin helpompi kaveerata kenen tahansa toisen äidin kanssa, mutta nyt tavallaan tuntuu, että olisi kiva että olisi muutakin yhteistä.

Kakkapyllyistä sun muista kun on kerta tullut reilu kolmisen vuotta puhuttu taukoamatta, nyt tuntuu minusta ainakin siltä, että olen aika paljon muutakin kuin vain lasteni äiti. Vähän töksähtävästi sanottu, mutta ehkäpä joku ymmärtää, mitä ajan takaa.

Kaipaan myös sellaista yhteisöllisyyttä, että laitettaisiin vaikka lounasta yhdessä tai kaikki kaitsee kaikkien lapsia. Olisi helppo piipahtaa vain kaffille tai tehdä jotain suurisuuntaisempiakin suunnitelmia.

Tietenkin tunnen lähiössämme esim. F:n kerhojavereiden äitejä, joiden kanssa on mukava turista se muutama minuutti hakiessa muksuja, mutta tuntuu välillä vähän siltä, että kaikki puistotutut naamat silti aina vain katoavat omille tahoilleen samalla tavalla, kuin minä liukenen paikalta.

Olen oikeasti aikasen sosiaalinen tyyppi ja tutustun uusiin ihmisiin yleensä helposti. Kun vauhtiin pääsen, ei höpöttelystä tahdo tulla loppua. Mutta tämän tilanteen huomaan, että pinnan alla kytevä ujous nostaa päätään. Välillä tuntuu jopa etten oikein uskalla olla oma itseni ja mietin tuliko nyt taas hölötettyä ummet ja lammet ihan tyhmiä juttuja? Olenkohan mä se "ärsyttävä" äiti?

Ja sitten toisinaan on niin ettei mailla halmeilla ole ketään muuta. Me kökitään puistossa lasten kanssa kolmisin. Huomaan, että Fionnkin kaipaisi ei-kerhopäivinä enemmän kavereita. Heikkona hetkenä mietin olisikohan meillä oikeasti parempi, jos minä olisin töissä ja lapset tarhassa?

Ei. Kyllä mä silti olen sitä mieltä, että haluan ehdottomasti olla lasten kanssa kotona nyt kun he ovat pieniä.

On mulla kyllä sellainen ihana ryhmä vertalaistukea, keiden kanssa tavattiin, kun odoteltiin esikoisia. Jutut jatkuu vielä tänäkin päivänä facebookissa omassa ryhmässämme ja tapailemme säännöllisen epäsäännöllisesti. Nuo tapaamiset ovat oikea henkireikä. Olemme nyt tosiaan tunteneet jo sen verran kauan, että kaikkien kanssa on rento olla ja kaikki tulee toimeen, vaikka meitä on reilu kymmenen naista. Harmi vain asumme kaikki aikalailla eripuolilla pääkaupunkiseutua ja meillä kun ei ole autoa tapaamisiaan pääseminen ihan toiselle puolelle kaupunkia vie välillä reippaasti yli tunnin. Kyllä me silti aika usein lähdetään mukaan :)

Oikeastaan on ollut aika ihana olla tässä mun vanhempien luona asumassa, sillä niinä Liamin överipitkinä kokopäivän työvuoroina on silti löytynyt toinen aikuinen kenen kanssa jutella. Tosin jos omassa puistossa on vain lähinnä hyvänpäivän tuttuja, täällä lähipuistossa tunnen tasan nolla ihmistä :D Mikä vielä pahempi, alueen äideillä tuntuu olevan erittäin tiivis oma kuppikuntansa johon on aika vaikea saada mitään kontaktia.

Mut juu. Kotiäiteys voi olla yksinäistä, sillä kyllä se seura ja vertalaistuki vai ovat niin tärkeitä. Enkä usko, että olen ainoa, kuka tämän asian kanssa painiskelee.

Itseasiassa useinkin juuri puistossa saattaa olla hyvinkin muutamakin äiti lapsineen, ketkä saattavat ujosti kenties hymyillä toisilleen, kun lapset ottavat kontaktia toisiinsa tai puhuvat lasten kautta "älä ota pojan kädestä lapiota, Tarmo", "te voitte keinua tytön kanssa yhdessä" jne. Mutta eivät uskalla sitten keskenänsä avata keskustelua.

Huh, tällaisia juttuja on aina aika pelottavaa julkaista, mutta ehkäpä sielä löytyy kohtalotovereita?

1.4.13

KAKSIVUOTTA SITTEN KAUNIHIMPI / HOT CROSS BUNS.


No hei vaan ja hauskat pääsiäiset! Kuten mä taisin vuosi sitten kertoillakkin, pääsiäinen ei ole mikään lemppari minulle. Oikeastaan viikonloppu on mennyt lähinnä lepäillessä ja käytiin eilen omassa kodissakin katsastamassa miten putkiremontti sujuu. Tuli kyllä koti-ikävä!

Enää kolme viikkoa ja remppa on valmis, vaikka sen jälkeen meillä itsellämme riittää vielä hommia. esim. jalkalistat pitää uusia ja hiukkasen maalausjuttusia ja keittiön uudistamista. Niin ja tavaroiden purkaminen... Voim kiesus, sitä mä en odota sitten lainkaan.

Anyhow, tässä nyt viime vuodelta lainattu pääsiäisposti ja kuva on itseasiassa tosiaan huhtikuussa 2010 otettu. Fionn taisi olla about 6 viikkoa vanha koliikkikaveri tuolloin. Kaiholla katson noita rypyttömiä siloposkia. Mitä kaksi vuotta univajetta saavatkaan aikaiseksi, huhhuh!

***
Huhtikuu 2011:

Jakamisen arvoinen resepti.

Asuessani Australiassa, törmäsin sielä sikäläiseen pääsiäisperinteeseen
On myöskin perinteinen pääsiäisleivonnainen 
monissa muissa englanninkielisissä maissa.

Pari vuotta sitten päätin itse kokeilla myös niiden tekemistä 
ja se onkin sellainen traditio,
minkä olemme päättänet meidän perheessä pitää.

Nämä pullat vievät hiukan aikaa tekemisineen, 
mutta maistuvat taivaallisen ihanilta.

Tavan mukaan siis pullat halkaistaan kuumana ja voidellaan voilla.
Eilen pullat voi hyvin mikrossa lämmittää ja sitten voidella.

Nämä ekat pullani pari vuotta sitten F:n ollessa ihan pieni kenties 
paistuivat sen minuutin liian kauan, mutta maistuivat erittäin hyviltä.

Mammakin oli silloin vähän freesimpi...

Tänä vuonna daddy hoiti leipomiset ja pullat ovat huomattavasti kauniimpia :D
Tässä kuitenkin tämä resepti, jos joku innostuu kokeilemaan:

Makes 12

Ingredients

  • 4 cups plain flour
  • 2 x 7g sachets dried yeast
  • 1/4 cup caster sugar
  • 1 1/2 teaspoons mixed spice
  • pinch of salt
  • 1 1/2 cups currants
  • 40g butter
  • 300ml milk
  • 2 eggs, lightly beaten
  • Flour paste

  • 1/2 cup plain flour
  • 4 to 5 tablespoons water
  • Glaze

  • 1/3 cup water
  • 2 tablespoons caster sugar
  • Method
  1. Combine flour, yeast, sugar, mixed spice, salt and currants in a large bowl. Melt butter in a small saucepan over medium heat. Add milk. Heat for 1 minute, or until lukewarm. Add warm milk mixture and eggs to currant mixture. Use a flat-bladed knife to mix until dough almost comes together. Use clean hands to finish mixing to form a soft dough.
  2. Turn dough out onto a floured surface. Knead for 10 minutes, or until dough is smooth. Place into a lightly oiled bowl. Cover with plastic wrap. Set aside in a warm, draught-free place for 1 to 1 1/2 hours, or until dough doubles in size.
  3. Line a large baking tray with non-stick baking paper. Punch dough down to its original size. Knead on a lightly floured surface until smooth. Divide into 12 even portions. Shape each portion into a ball. Place balls onto lined tray, about 1cm apart. Cover with plastic wrap. Set aside in a warm, draught-free place for 30 minutes, or until buns double in size. Preheat oven to 190°C.
  4. Make flour paste: Mix flour and water together in a small bowl until smooth, adding a little more water if paste is too thick. Spoon into a small snap-lock bag. Snip off 1 corner of bag. Pipe flour paste over tops of buns to form crosses. Bake for 20 to 25 minutes, or until buns are cooked through.
  5. Make glaze: Place water and sugar into a small saucepan over low heat. Stir until sugar dissolves. Bring to the boil. Boil for 5 minutes. Brush warm glaze over warm hot cross buns. Serve warm or at room temperature
1 cup = 2 dl
mixed spice = melkein sama kuin piparkakkumauste, mitä me käytimme.
currants = kuivattuja hedelmiä. me käytimme vain rusinoita.

Onkos nämä bunssit muille tuttuja?
Voin tarjota käännösapua tarvittaessa :)

***

Huomenna ajattelin käydä ostamaan Olympuksen kameraani uuden objektiivin ja viikonpäästä daady jää isäkuukaudelle ja sitten alkaa minun "opiskelut". En malta odottaa!

Sellaista. Nyt vaan hauskaa viikkoa kaikille! Niin ja ensimmäinen huhtikuuta - kuinka siistiä!