14.7.13

RV 26+2


Minä en ole kovin paljon raportoinut tästä raskaudesta tänne blogin puolelle. Syy taitaa olla ehkä se, että tämä on tosiaan tuntunut menevän koko ajan tässä kaiken muun rinnalla. Kahden pienen pojan kanssa elämä on totisesti hektistä. Ja toisaalta olen monella tavalla voinut fyysisesti todella paljon paremmin, kuin poikia odottaessa. Jos nyt sitten niitä kolotuksia onkin ilmaantunut, olen joutunut ihan pysähtyä miettimään 'ainiin, kai tämäkin kuuluu asiaan tässä vaiheessa raskautta.'

Selkäjumit loistavat poissaolollaan, mutta muita tuttuja vaivoja toki on matkassa. Jaloissa komeilevat liilana hämähäkinverkkomaisesti verisuonet ja suonikohjut, jotka onneksi - ainakin aikaisemmilla kerroilla - lähtevät sitten synnytyksen jälkeen samoin tein. Thank god vaan maximekot helteellä.
Hemoglobiini sukeltelee vissiin 110 tienoilla yhä edelleen, joskin vetämätön olo on hiukan väistymässä varsin puuhakkaan olon tieltä (pahvilaatikoita lattioilla 15 sijaan enää 5!). Verenpaine minulla aina tippuu siihen 100/65 hujakoille ja päätä kyllä huippaa aika lailla, jos en muista nousta varovasti.

Niin ja sitten se tuttuakin tutumpi raskausdiabetes. Senkin 'tuomion' nyt sain menneellä viikolla, mutta koska osasin odotellakin diagnoosia, aloitin vhh-ruokavalion jo jokuaika sitten. Varmastikkin tästä syystä paino ei ole nyt noussut n. kuukauteen laisinkaan ja kokonaisuudessaan lähtöpainoon on nyt tullut sellainen 5kg, mikä on minun bmi:lle aivan sopiva määrä. Varovainen toive onkin ettei paino nyt enää nousisi koko raskauden aikana kuin max 4kg. Toisaalta muistan elävästi aikaisemmilta kerroilta ne ihan viimeisten viikkojen kilo viikossa humpsahtelut, että ei tässä kai voi muuta tehdä kuin jatkaa terveellistä ruokavaliota ja antaa tulla, mitä on tullakseen.

Tämän raskauden jälkeen edessäni on kyllä n.15 kilon tiputus-urakka. Haluan vihdoin saada kroppani sellaiseen kuntoon, että olen ensinkin bmi 25 alapuolella ja toisekseen olen kyllästynyt olemaan lihava. Mitäs sitä kiertelemään asiaa. Täytyy vain toimia :) Onneksi oloni on ilman sokereita on mitä mainioin ja olen erittäin motivoitunut jatkamaan syömistä samoilla metodeilla vauvan synnyttyäkin. Joskos se imetyskin tällä kerralla avittaisi vähän tuota pudotusta ;)
Vaikkakin ajatukset pyörivät nykyää paljoltikkin oman navan ympärillä ja valmisteluissa vauvaa varten (niitä valotan sitten elokuun puolella enemmän), tietysti hirmuisesti on ajatuksissa tämä pieni mies ja miten hänen, Fionnin ja meidän elämä muuttuukaan uuden vauvan myötä. James on vielä niin kovin pieni itsekkin. Meidän vauvvis. Ja silti hänestä tulee ihan pian isoveli. 

Riittääkö sylini kaikille lapsille? Jo nyt mietin sitä riittämättömyyden tunnetta. Toisaalta iloitsen pienestä ikäerosta ja siitä, että heistä todella on toisillensa seuraa. Ehkä vain Fionn tulee muistamaan ajan ennen vauvaa. Miehellä ja hänen pikkusiskollaan on suunnilleen samanmoinen ikäero kuin meidän nuorimmaisilla tulee olemaan ja hänen kokemuksensa antavat luottoa, että kyllä kaikki menee hyvin. 

Kas niin, nyt on paras jatkaa hommia ja daddyn odotusta töistä saapuvaksi. Mukavaa sunnuntai-iltaa, Sara x

14 comments:

  1. Samoja ajatuksia, ja samainen urakka edessä talvella, kun nyt tuota painoa on kertynyt aika kiitettävästi kun olen säästynyt tuolta hullulta yrjöämiseltä mitä oli ekassa raskaudessa. Että siis ruoka on maistunut täällä. :D
    Kovasti mietityttää, että miten se sitten kahden kanssa on. Miten minä osaan ja pärjään?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, mulla tosiaan siihen jäätävään pahoinvointiin auttoi vaan ihan kamalat hiilaritankkaukset. F:tä mulla PUTOSI paino aluksi 6kiloa :D no se kyllä sitten tuli takaisinkin.

      Kyllä mä uskon, että sä pärjäät hienosti kahden kanssa. Eppu on sitten kuitenkin jo niin iso ja omatoiminen :) Mä vaan toivon, että tällä vauvalla ei olisi yhtä paha koliikki kuin noilla aikaisemmilla...

      Delete
  2. Olen joku aika sitten jäänyt seuraamaan blogiasi, se on ihana ja kirjoitat oikein mukavalla tavalla elämästänne! Minulla on kaksi poikaa pienellä ikäerolla, nyt he ovat 7v ja 5v4kk. Nyt meillä on myös 1v3kk ikäinen ihana tytöntyllerö! Elämä on touhua täynnä ja välillä väsymys on kamala, mutta olen superonnellinen, että saimme vielä tytön <3 yritän elää hetkessä ja nauttia tästä ajasta, kun lapset ovat pieniä, vaikka se n välillä todella raskastakin aikaa. Mietin myös itse paljon kolmatta odottaessani, että miten syli enää kolmannelle riittää, miten aikani riittää jokaisen lapsen yksilöllisille tarpeille, entä itselleni.. Kun vauva o nihan pieni, kannattaa ottaa niin rennosti kaiken muun kotitöiden yms kanssa, kuin vain pystyy! Antaa kaikki aika lapsille ja sitten itsellekkin vähän, että jaksaa taas lasten kanssa. Kannattaa vain nauttia pienistä arjen hetkistä ja ajatella, että tämä on täyttä, onnellista elämää! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ihanasta kommentista <3 just tuollainen konkreettinen esimerkki on ihana kuulla. Onneksi nyt kahden lapsen otannalla tiedän vähän mitä hormoonihuuruilta itseni kanssa voi odottaa ja siksi pitänee tukiverkkokin informoida hyvin etukäteen, mitä tuleman pitää :D mutta kyllä sitä silti miettii, miten sitä tulee jaksamaan. Kiva, jos tykkäät blogistani :)

      Delete
  3. Voi, on jo nyt sellainen olo, että tuollainen vatsa vielä kiitos! Tosin kyllä sitä malttaa ehkä tässä välissä pari vuotta odottaa :) Mulla oli toi kolmas raskaus kaikista helpoin, jos olisin voinut yhtä hyvin ensimmäisissäkin odotuksissa niin ei olisi tarvinnut ikinä valittaa yhtään.

    Toistaiseksi tuntuu suht hyvin, että kädet on riittäneet lapsille. Vanhin tietysti saa vähiten huomiota, ja on hieman huono omatunto siitä. Miehen loman jälkeen voi tosin olla, että pari kertaa tirahtaa itku tässä sirkuksessa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä oikeastaan olen vasta sen 4d-ultran jälkeen ruvennut todenteolla nauttimaan tästä raskaudesta. Tämä tuntuu niin ainutlaatuisen ihanalta, kun tiedän kyseessä olevan vihoviimeinen kerta. Haikealta myös. Onneksi edessä on vielä monenmonta isomahaista viikkoa :) toisaalta kuvat teidän pikkuisesta saa minut toivomaan, että aika kiiruhtaa :D

      Delete
  4. Ihana masu! MELKEIN tulee tännekin jo kuume...mut onneks vaan melkein! :) ja joo hei Meripäiville vaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihi, ehkä vielä kuitenkin kolmas kerta? Millos hei ne meripäivät ovatkaan? Olisi aivan ihana idea lähteä pitkästä aikaa :)

      Delete
    2. Kolmannesta ei vielä olla tehty mitään lopullista päätöstä. Tällä hetkellä näin tuntuu hyvältä, mutta eihän sitä koskaan tiedä... ;) Ja ne meripäiväthän on aina tässä heinäkuun lopulla to-su, oliskohan siis tänävuonna 25.-28.7. Vois varmaan jostain tarkistaakin... :)

      Delete
    3. Voi harmin paikka - tuo mies taitaapi juuri silloin olla (vaihteeksi) koko viikonlopun töissä. Täytyy ehkä rekrytoida joku muu seuralainen :) Mä innostuin noista Meripäivistä nyt ihan tosissani :D

      Delete
  5. Se tunne, "nuo on kaikki mun", ja onnellinen tuijotus kesken kaiken härdellin tuntuu olevan vahvempi nyt kuin koskaan ennen. Ja ne kädet, jos ei voi haljeta joka paikkaan niin sitten sen vaan kestää ja nauttii siitä kaikesta mistä ehtii <3 Isimies lähti aamusta kohti satamaa ja tämä istuu elaa päivää yksin kotona kolmen lapsen nukkuessa kommelluksitta sohvalla ihmettelemässä kuinka se sujui niin helpolla. Varmaan jotian ekan päivän hohtoa vaan ;) tai ehkä se vaan menee niin. Kaikista vatsanvääteistä ja uhmista ja eroahdistuksista huolimatta. Alan hiljalleen näin 30 päällä uskoa äitini viljelemään sanontaan "asioilla on taipumus järjestyä". Ja meillähän noilla ei oo eroa kummosestikaan keskenään. Kohta sitä sitten näkee lihin ne kädet oikeasti riittää ja ehkäpä siitä sitten kuulettekin, jos ne riittää koneelle asti ;) onneksi kantovälineet on etsitty varastoistaan ja uusia on suunnitteilla, eikähän se siitä. Ainakin sitä haluaa tässä kohtaa uskoa niin ;D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mun sydän varmastikkin halkeaa rakkaudesta - kyllä se sitten jotenkin suttaantuu. Selvisihän mä Jamesinkin ensimmäisistä kukkausista, jotka olivat aika hirvittävät kerrassaan :D

      Sä olen kyllä mun idoli, kun klaaraat homman noilla merijaksoilla. olisi ihana lukea sun fiiliksiä, mutta en kyllä yhtään ihmettele, jos et ehdi koneella istuskella. Saas nähdä miten tämä minun blogi päivittyy sitten lokakuussa.

      Delete
  6. Oi miten kauniita kuvia. Tuli hirmuinen vauvviskuume tätä lukiessa. Onnea teille hirmuisesti triosta ja tsemmppia loppukesään! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Janina :) Jatkossakin voipi tulla vauvakuumetta tuottavaa sisältöä tähän blogiin ;)

      Delete