12.10.13

VANHOJA RESEPTEJÄ JA TUNNELMIA.

Heippa, juutuin tässä aamutuimaan lueskelemaan tuolta vanhan blogini puolelta Jamesin viimeisen odotusviikon tunnelmia ja mahakuvia (ehkä vähän vertailin tätä mahaa ja sitä, onko laskeutunut jne...). Kyllä täytyy taas todeta, että tämä bloggailu on kiva harrastus, kun tulee kaikenmoisia hetkiä kirjoiteltua ylös, mitä ei todellakaan muuten muistaisi. Jossain vaiheessa mietiskelin, että vaisin sen taas teillekkin katseltavaksi, sen verran söpöjä juttuja sielä on, mutta pysykööt nyt ainakin toistaiseksi kiinni.

Jotain ajattelin sieltä silti nyt tuoda tälle puolelle nimittäin muutaman reseptin. Olen luvattoman huonosti keksinyt yhtään mitään ruokaposteja tälle puolelle ja nyt Lihattoman Lokakuun aikana minunhan pitäisi olla ihan elementissäni :) No samoja täällä syödään, mitä aikaisemmissakin ruokaposteissa tuolta reseptit tagin alta ja nämä myöskin (pizzaa lukuunottamatta tällähetkellä, sitä olen kyllä tilannut, kun kotiudun sairaalasta) kuuluvat yhä edelleen ihan persu arkiruokavalikoimaamme. 

Alusta näkyy siis, milloin posti on vanhalle puolelle kirjoitettu ja valitettavasti teksti voi olla hiukan sekavaa, kun viittauksia on muihin sen ajan juttuihin, mutta eiköhän se itse ruokaohje kuitenkin tule selväksi :)
***


torstai 9. elokuuta 2012 KUULUMISIA JA PERUSKEITTOA.

Meinasin heti tuon maanantain sokeripostin perään huikata tällaisen oman maailman helpoimman soppareseptin pienillä ekstroilla. Kasvisyöjänä mun on toki pidettävä erityisen tarkkaa huolta proteiinin saannista ja koska rakastan sosekeittoja, rupesin niitä tehostamaan reipas vuosi sitten erinäisin keinoin.

Eli aloita pilppuamalla kasvikset keitinveteen ja laita soppa tulille.
Kaikista useimmiten keiton sekaan sotketaan meillä quinoaa, joka on hyvin aivan mahtistavaraa. Saa perus marketeistakin (tai ainakin meidän Prismasta) ja ekokaupoista. Pitää vain huuhdella hyvin.
Tässä välissä me lähdettiin käymään puistossa ja kaupassa ja jatkettiin ruoanlaittohommia 5 minuuttia ennen tarjoilua. Oli justiinsa jäähtynyt sopivaksi pikkusuuta vaarten.

Hummuksessa oli jo hiukkasen enemmän mausteita, mutta papuvaihtoehdossa olisin varmaan lisännyt curryjauhetta ja pippuria. Tuoreet yrtit tuossa blendausvaiheessa tosiaan tuovat mitä ihanimman maun. Nam.

F vaihtelevalla menestyksellä lusikoi keitot itse kitusiinsa (osaa kyllä) mutta yleensä on sen verran haahuilija, että mä usein autan ainakin puolet kulhosta, jotta päästäis päikkäreillekkin :) F muuten rakastaa noista auringonkukansiemeniä ja samoin kurpitsansiemeniä. Suosittelen kokeilemaan lapsukaisille. Paljon sinkkiä ja seleeniä ja muuta terveyttä.

Ei hitsit nyt mun tarttee oikeasti painua nukkumaan. Nighty night!



***

maanantai 13. helmikuuta 2012 SARAMAMAPASTA.

Tämä pasta on sellainen "mitä ihmettä sitä tekis nopeasti?"-tilanteiden pelastaja. Keksitty puolivahingossa. 

Tänään tuli taas sellainen tilanne, että alle puolessa tunnissa oli pakko saada jotakin pöytään ja kaapista löytyi vähän sitä sun tätä. Mutta yllättäen aina alitajuntaisesti varustaudun ko. pastahetkeen, niin että ainakin sen saan aina aikaan.

Ensimmäisenä siis laitan spagettia kiehumaan. Meillä lähinnä käytetään luomutuotteita ja tämäkin oli jotakin kaapista löytynyttä täysjyväpastaa.
Pastan kiehuessa tartun ehdottomasti lemppari kodinkoneeseeni eli tehosekottimeen ja keräilen sinne sekalaisen seurakunnan jääkapissa löytyviä kasviksia. Yleensä meiltä ainakin löytyy porkkanaa, paprikaa, sipulia, valkosipulia ja parsakaalia. Nyt mukaan pääsivät myös kukkakaali ja muutama kirsikkatomaatti kera tuoreen basilikan ja pestonjämien.
Sitten mukaan hyppää tomaattikastike (Pirkka luomu on aivan ykköstä, tämä oli varmaankin Dolmiota tällä kertaa) ja lorautus ruokakermaa. Juuri tänään sitten tomaattikastiketta oli vain jotkut pohjat eli kermaa on pikkuisen enemmän ja kastike ei ole mielestäni ihan tarpeeksi tomaattista.
Simsalabim ja koko satsi teharilla sileäksi. Näyttää yleensä aika epämiellyttävälle tässä vaiheessa.
Ehdottomasti tärkein työvaihe: spagetista rakettispagettia. Maistuu pojalle (ja äidille) paljon paremmin, kuin muut pastat :) Muistaakseni jossain vaiheessa sai jo valmista luomu-rakettispagettia, mutta nyt en ole sitä aikoihin nähnyt joten täytyy saksia itse pasta pienemmäksi.
Ja sitten kastike pastan sekaan ja nopeasti sekoitus keskenään. HUOM. koko ruoan juju on siis se, että kastiketta ei enää tässä vaiheessa kiehauteta vaan pasta lämmittää sitä ihan tarpeeksi. Näin kasvikset pysyvät miltei raakoina ja säilyttävät herkullisen ja raikkaan ominaismakunsa ja toivottavasti maksimaalisesti vitamiinejakin. Teharin aikaansaama koostumus blendaa kasvikset ainakin meillä täysin taaperon tietämättömiin ja voi kuulkaa tätä pistellään innolla poskeen. Toisinaan turautan pikkuisen ketsuppia mukaan, mutta porkkana varsinkin kyllä pitää soossin melko makeana jokatapauksessa.
Äidille pääsi mukaan nyt hiukan rucolaa ja juustoraastetta. F ei oikein juustoraasteesta välitä (rucolaa en nyt välittänyt edes tällä kertaa kokeilla).
Ruokailun lomassa toki täytyy päästä lukemaan "Posthi" eli postimiespate eikä hunajapurkkiakaan saanut siirtää... 
"Fionn, onko hyvää?"

"Namnam tum up"
***

torstai 8. syyskuuta 2011 PIKARUOKAA.

Toisinaan - varsinkin sunnuntai-iltaisin - tekee mieli tehdä jotain mahdollisimman helppoa ja nopeaa ruokaa. Juurikin viime sunnuntaina päätin taikoa meille pikaisesti ihan vain pizzaa, sillä molemmat oltiin miehen kanssa aikasen väsyneitä.

Tämä pizzapohjan resepti on päätynyt minulle jostain ala-asteen kokkikerhosta ja se on vain vieläkin aivan paras. Ja nopea

Periaatteessa pizza, jos kaikki tarvittavat aineet kaapista löytyy, on valmis alle puolessa tunnissa.

Ohje täässä siis:

5dl jauhoja (itse suosimme luomugrahamjauhoja, mutta valkoiset tai mitkä vaan käy)
1dl kaurahiutaleita
2-3tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
2,5dl maitoa
1dl oliiviöljyä

Sekoita kuivat aineet keskenänsä, lisää maito ja öljyt.
 Sekoittele kevyesti vaikkapa ihan nyrkkivoimin 
tasaiseksi melko kosteaksi taikinaksi. 
Älä vaivaa liikaa ettei sitkisty (kiitos leivinjauheen).
Levitä sormilla painellen taikina leivinpaperille ja valitse lisää mieleiset täytteet.
Minä laitoin pohjalle tomatti pyreen, johon oli sekoitettu pikkuisen ketsuppia ja mustapippuria.
lisäksi täytteenä oli raastettua porkkanaa, raasettua kesäkurpitaa, kirsikkatomaatteja, punasipulia, valkosipulia, tavis juustoraastetta ja vuohenjuustoa.
Sitten uuniin 200° ja n. 15-20 minuuttia.
Tuli kyllä aivan ihanaa ja poikakin tykkäsi. Yritämme toki vältellä suolan saantia hänellä ja itsellä ja tuo vuohenjuusto toikin aivan tarpeeksi makua tässä. Itse olisin vähän enemmän kaivannut vielä yrttejä, mutta ne olivat juuri tällä hetkellä loppu. Myös rucola pizzan päällä on aivan ihanaa ja olisikin tähän sopinut hyvinkin.

***

Voooi, pikku-Fionn ja meidän vanha keittiö <3 Harvemmin tulee vanhaan kotiin enää ikävä, mutta nyt tuli. 

Tosiaan erilaisia variaatioita tuosta tavallisesta sopasta keittelemme ihan jatkuvasti ainakin pari kertaa viikossa ja tuo rakettispagetti on ihan poikien lemppari ja itse syön sitä sitten ilman pastaa vaikkapa papujen kera. Tosin nyt viimepäivät olen lähinnä syönyt vain erilaisia salaatteja, mihin on aivan järkyttävä himo. 

Sellaisia :) Nyt lähdemme poikien kanssa nauttimaan upeasta ja aurinkoisesta syyspäivästä ja sitten saammekin iltapäivästä daddyn kotiin useammaksi päiväksi, kun hän pitää vähän ylityövapaita tuohon laskettuunaikaan asti. Että baby, nyt olisi tositosi hyvä aika syntyä ok? Oli miten oli, ihana saada toinen käsipari avuksi tähän arkeen, kun omien sukkienkin saaminen jalkaan alkaa olla melkoisen haastavaa :D

Nyt ulos ja moi! Sara xxx

10 comments:

  1. Aah, reseptejä. Rakastan niitä, kiitos Sara. :) Mulla on vaan maailman surkein mielikuvitus ja olen saamaton ruoanlaittaja, näistä löytää aina helposti inspiraatiota. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eipä kestä, kiva jos näistä on iloa :) mun tarttee kohta keksiä jotain uusia reseptejä. Tänään tehtiin sosekeittoa taas tälle ja huomiselle lounaalle bataatista, palsternakasta, valkokaalista, kukkakaalista ja punaisista linsseistä. Mä yleensä aluksi paistan punasipulin ja pari valkosipulin kynttä oliiviöljyssä ja joissain mausteissa kattilan pohjalla, sitten lisään kasvikset ja veden ja näin ei tarvitse mitään liemikuutioita. Lopuksi sitten vaikka tölkki ruokakermaa taikka kookosmaitoa ja koko helahoito sauvasekoittimella sileäksi :)

      Delete
  2. Nalka tuli naita resepteja lukiessa! Itsella ei oikein liha meinaa menna alas nyt raskausaikana. Oon aika paljon kasviksia syonyt. Pitaa siis naita resepteja kokeilla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä vain himoitsen tuota pizzaa! Toivottavasti saan sitä pian ie. vauva ulkoistuu ;)

      Delete
  3. Voi, mitä ruokajuttuja.. :) Nam! Blogissani on sulle muuten haaste (voi olla, että sulla on nyt 'muuta' tekemistä <3, mutta palaa asiaan, jos tuntuu siltä, että ehdit :)).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi haaste, mulla onkin niitä tuossa muutama työn alla ja täytyy tulla kurkkaamaan tämä sinun. Kiitos! Mä toivon syvästi, että mulla on 'muuta tekemistä', mutta koska todennäköisesti ei ole, taidan ruveta tehtailemaan haasteposteja :D

      Delete
    2. Mä jo luulin, että sä oot tositoimissa, sori.. :) Mutta siis sittenhän haaste tuli oikeaan osoitteeseen ;).

      Delete
  4. Oon täällä etsiskelemässä ruokavinkkejä huomiseksi ja voih mikä pieni Fionn söpöliini täältä löytyikään <3

    ReplyDelete
  5. Oon täällä etsiskelemässä ruokavinkkejä huomiseksi ja voih mikä pieni Fionn söpöliini täältä löytyikään <3

    ReplyDelete