24.3.14

PÄIVÄN ULKOASUT.


MEIDÄN PERHEEN SPRING BREAK ON JO AIVAN TÄYDESSÄ TOHINASSA. Eilen ja tänään on juhlittu perheen 2-vuotiasta ja tänään iltapäivällä suuntasimmekin Ruoholahden Snadistadiin leikkimään koko perheellä. Oli ihan huisin hauskaa ja olin todella positiivisesti yllättynyt miten kiva leikkipaikka se olikaan. Yksin en sinne kyllä lasten kanssa uskaltaisi lähteä, mutta kahden aikusen kera kokemus oli varsin rento ja mukava.

Kotimatkalla Liam lupautui ottamaan kuvan mun uudesta kevättakista. Kuten tässä postissa totesin, mulla oli hiukan 'hätätilanne' tämän kevät vaatetuksen kera. Sopivan kokoinen takki puuttui ja samalla tuntui typerältä ostaa ihan ok takki vain yhden kauden takia. Pidempään olen oikeastaan tarvinnut vedenpitävää takkia eli joko ihan sadetakkia tai takkia teknisillä ominaisuuksilla. Olin jo kertaalleen ostannut tummansinisen sellaisen ookoo takin Stadiumista, mutta päädyin palauttamaan sen, sillä mielummin investoin pidemmällä tähtäimellä palvelevaan vaatteeseen. Siksipä siis uskaltauduin kokeilemaan tätä vitivalkoista Didriksonin parkaa, mihin aivan totisesti tykästyin. 
Takki on osoittautunut nyt viime päivinä ihan todella laadukkaaksi ja kivaksi ostokseksi. Hinta taisi Prismassa olla jonkunverran päälle satasen, mikä ei mielestäni ole laisinkaan paha. Tuttu äiti kauhisteli puistossa, miten uskallan pitää valkoista takkia, mutta ihan käyttöön ja erityisesti siis leikkipuistoon ja ulkoiluun tämä nyt on tarkoitettukkin. Normisti (ilman maitomelooneja) kaupunkitakkina mulla on mielummin trenssi tai nahkatakki keväisin. Toki tämä takki varmasti saa jossain vaiheessa tahroja, mutta eiköhän sappisaippualla saa jo aika mukavasti puhdistettua :) Ja uskon, että Irlannissa tämä on aivan loistava, kun sielä saattaa muuttua sateesta paisteeksi ja takaisin sateeksi aivan odottamatta.
Jos mamma oli teknisissä takeissaan vähän leikkipuistomeiningeissä, oli pojilla sitten hiukan siistimpää. Ihan vain kyllä siksi, että kurasivat aamulla vk-takkinsa kauttaaltaan :D Onneksi viime keväänä ostetut H&M:n parkat kasvuvaralla olivat nyt juuri täydellisen kokoiset :)
ehkä vähän överi-samikset... :)
Mut täytyypä tähän väliin sanoa, että ei halpa hinta ja ketjukauppakaan välttämättä tarkoita huonoa laatua. Ainakaan miesten vaatteissa. Liamin villakangastakki (100% villakangasta) on ostettu aikoinaan Portugalista Pull&Bear-kaupasta hintaan 50 euroa vuonna 2007 ja se on vieläkin runsaasta käytöstä huolimatta ihan täydellisen siistissä kunnossa.  Mulla on samalta talvelta Bershkan niinikään 100%villakankainen lyhyt kipparitakki tuolla odottamassa, että siihen sopisin taas ja se on myöskin aivan todella huippua laatua.
 Tämän takin otin nyt siltikin ehkä koko pienempänä, kuin mikä olisi istunut täydellisesti. Ettei se sitten vuoden päästä ole liian iso. Ihan hyvin alle silti mahtuu maksu neuletakki, vaikka onhan tuo vähän ahdetun näköinen. Toivottavasti lämpöasteet kipuavat pian sen verran ylemmän, että välikerroksen voi jättää pois. Talvitakin pistin jo kokonaan pois ;)
Pikkuruisen kuumakallemme ulkovaatetus on melkein koko talven koostunut veljien vanhasta windfleece-puvusta. Söpöliini villakangasmyssy on tanskalaiselta Poppy Rose-merkiltä. 

Sellaiset oli tämän perheen tämän päivän ulkovaatteet. 
Minkälaisessa kevättakissa sinä kuljet?

Sara x

edit. Ai juu. Tässä takkia etsiessä sieltä ja täältä tuli vastaan tällainen sadetakki, mikä monelle graafisia linjoja ja kuvioita rakastavalle ja musta-valkoistesta tykkäävälle voisi olla hauska... ;)
Tosi kivan näköinen päällä, mutta ei yhtään vaan mun juttu.

14 comments:

  1. Ihania keväisiä kuvia ja koko poppoo siellä niin kivoissa ja iloisissa tunnelmissa! :) Tosi kaunis tuo sinun takki! Mullahan on kanssa teknisenä takkina kokovalkoinen Halti ja hyvin toimii leikkipuistossakin! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä oli ihan huippu päivä ja auringonpaiste kyllä kruunasi kaiken :) Kaikki tummanpuhuvat takin on nyt niin nähty, että päätin hypätä oikein kunnolla mukavuusalueen ulkopuolelle ja kulkea sitten tällaisessa hiukan enemmän huomiota herättävässä värissä.

      Delete
    2. Todella upea takki! Pitääkö se myös vettä vaikka se ei näytä yhtään sadetakilta? Olen etsinyt itselleni juuri jotain sellaista jolla kehtaisi ulkoilla kaupunkiympäristössä mutta joka pitäisi vettä. Minulla on urheilumallinen tuulitakki ja -housut jotka ovat ulkonäkönsä puolesta ok mutta kun ne ei pidä yhtään vettä! Tai siis hylkii vähän mutta viime kesänäkin 15 minuutin kävelymatkalla kaatosateessa bussipysäkiltä lähiöön olin edestä ja hiuksista hupun alla ihan kokonaan läpimärkänä ja selästä puoliväliä myöten läpimärkänä. Pitäisi löytää takki ja miellelään myös housut joissa ei heti kastu kun iltapäiväkuuro yllättää. Kesälläkin sade voi olla tosi kylmää ja silloinkin tuntui että tästä ei vilustumatta selviä jollei kiirehdi nopeasti kotiin.

      Delete
    3. Juu pitää vettä ja hengittää. Aluksi mä mietin ostavani ihan sadetakin, mutta kun ne on sitten muuten niin hiostavia. Olen ollut tähän takkiin ihan super tyytyväinen ja se on ollut nyt joka päivä käytössä. Tässä on se vesipilari arvo 5000. Didrikson on siis ihan varteenotettava merkki tämänlaisten ulkovaatteiden saralla :) munkin on tarkoitus tätä Irllannissa kesäällä kantaa rattaissa mukana, kun sielä voi vesikuuroja tulla tuosta vaan varoittamatta.

      Delete
  2. Kivavnäköinen takki. Täällä mennään edelleen talvitakissa, kun lunta on satanut nyt useampana päivänä taas. Kevättakkia ei tälle masulle löydy vaatekaapista, että jospa tuo pikkuinen tulisi ulos ennen kun kunnon kevät saapuu ja mahdun sitten normivaatteisiin. Itsellä on pari Regatta- takkia - kestää tuulta ja jonkin verran vettä. Ja sappisaippua! Mulle aivan uusi tuttavuus, jolla sain tänään mustikkakeitot varsin hyvin pois valkoiselta paidalta. Mahtavaa tavaraa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikös sielä ala pian ollakkin se LA käsillä :) ihanaa! Ja sit täytyy toivoa, että kevät joutaa sinnekkin vikkelään :)

      Sappisaippua on aivan mahtitavaraa. Parhaiten toimii, jos käsittelyn jälkeen antaa tunnin pari vaikuttaa. Ja toinen loistava puhistustuote on Universal Stone. Sillä lähtee lika sitten kaikkialta muualta!

      Delete
  3. Oon yrittänyt nyt kommentoida jo noihin edellisiinkin, mutta jostain syystä niitä ei näy missään...no katsotaan onnistuuko tämä...minä laitoin eilen kaikki toppavaatteet pois, paitsi oman takkini, koska mulla ei ole kevättakkia! Olen siis edelleen kulkenut mun didriksonin talviparkassa. Katselin varmaankin tuota samaa takkia Prismassa, hyvältä näyttää, pitäis varmaan ostaa. Tämän masun kanssa vaan ei kauheasti viitsi takkiostoksille lähteä... :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No höh! Mun täytyy katsoa, ettei tämä kökkö-blogger oli heittänyt niitä kommentteja tuonne roskapostiin.

      Mä olin siitä Fionnin Didriksonin haalarista asti miettinyt itselleniki heidän vaatteitaan, kun tuntui niin laadukkaalta. Tässä oli mun mielestä jotenkin kivat leikkaukset ja menee melkein minkä vain kanssa väristä riippuen. Alaosan ja huivien siis :)

      Delete
  4. Tosi hyvännäköinen takki ja ihania kuvia teidän poppoosta. :)

    ReplyDelete
  5. Takki on kyllä tosi kiva ja sopii sulle :)
    Ihanan iloisia kuvia ♥

    ReplyDelete
  6. Ihanan keväisiä kuvia! Hei voisitko kertoa teidän käyttökokemuksia nyt noista Bugaboo Donkey rattaista? Miten toimii yhdellä/kahdella/+ seisomalaudalla? Oletteko olleet tyytyväisiä?

    Kiitos kivasta blogista ja ihana että jaksat aina välillä tänne kirjoitella! ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Rattaat on olleet aivan mahtavat. Ei selvittäisi ilman ja ihan kaikilla kombinaatioilla käytetään päivittäin. Tuola mareaskuun posteissa taisinkin laajemmin kirjoitella. Mut juu ehdottomasti suosittelen ja hintakaan ei tunnu niin pahalta, kun suhteuttaa siihen miten älyttömän hyvät nämä on olleen käytössä kaikin puolin :)

      Delete