22.2.14

POMP DE LUX SS14.



PAHOITTELEN MIELIKUVITUKSETONTA OTSIKKOA, mutta eipä sitä nyt kovin paljon selvemmin voi sanoa :) Vaatekutsuilla siis tänään kävin katsastamassa Tanskalaisen Pomp de lux-merkin kevät 2014 mallistoa. Pomphan minulle tuli ensi kertaa tutuksi viime syksyisillä kutsuilla saman ystävättären luona, missä tänään kävin Fionnin ja Elsin kera. James ja daddy saivan viettää erityisen spesiaalia kahdenkeskeistä aikaa :)

Vaikkakin monet Pompin vaatteet on aaaaivan eri tähdeltä, mitä mistä minä pidän on, löysin jo syksyllä seasta useamman helmen. Ihan kutsuilta tilasin silloin neuletakin, jota F on valehtelematta käyttänyt melkein päivittäin sen saapumisesta asti ja se on säilynyt täysin priimana. Niin hyvä ostos, että päädyin jemmaamaan saman takin parissa eri koossa -50% ja -70% aleista. Noiden reilujen alennusmyyntien ja Pompin fb-kirpparin myötä meille on itseasiassa löytänyt aika paljon merkin vaatetta. Samaan syssyyn meidän Mini Rodinit saivat uudet kodit, sillä ne eivät taas tuntuneet enää silmää miellyttäviltä laisinkaan.

Takaisin vaatekutsuihin kuiteskin:
Tätä mallistoa oltiin tuola fb:n puolella jo kovasti odoteltu ja fiilistelty ja heti sneak peak-kuvien ja kuvaston ilmestyttyä (katso täällä), monet tapailivat ostoslistaa. Niin myös minä :) Tarvetta oli oikeastaan ihan parille jutulle ja sitten mukaan mahtui myös sellaisia juttuja, mille ei nyt ollut niin tarpeeseen perustuvaa syytä. Tunnetta sitä enemmän :D

Ensin katsastettiin esittelijä-kaverini Ninan avustuksella mallistoa yhdessä ja sitten kaikki pääsivät hypistelemään itse vaatteita. Minä rupesin häärimään kameran kanssa. Valaistus pilvisenä päivänä oli todella huono eli värisävyt ovat vähän vääristyneitä. Pahoittelen!


Kovin pinkkivoittoista tyttöjen puolelta. Juuri tämä pinkki ei oikein minua nappaa, eikä trikoovaatteet muutenkaan, eikä tylli. Mutta niistä kivoista puuvillaisista malleista ja neuletakeista on usein paljon persoonallisempiakin värivaihtoehtoja, kuten syksyllä esim. tummanharmaa ja viininpunainen ja nyt tumma oliivi ja klassisempi sininen.


Poikien puolella taasen tuttuun tapaan löytyi paljon koristesaumoja, numeroita ja vähän ehkäpä turhan yksityskohtia täynnä olevia vaateparsia. Poikien puoli ei oikeastaan miellyttänyt minua juuri laisinkaan, sillä lemppareikseni muodostuneiden vaaripaitojenkin olkasaumat oli pilattu kontrastisaumuroinnilla.

Nuo kuvan seilori-paidat oli oikeastaan kaikista kivoimmat yläosat. Erityisesti vasemman puoleinen 80-104cm little kokojen t-paita erivärisellä taskulla. Tämä jäi ehkä vähän vielä molemmissa väreissä mietityttämään, vaikka nyt en sitä tilannutkaan.

Sen sijaan nämä Paisley little shortsit päätyivät suunnitelman mukaisesti sovitukseen sekä ostoskoriin:
Pahoittelen heilahtanutta kuvaa - housut on jo matkalla pois jalasta tässä vaiheessa. "Äitiii, ne on liian sopivat" ja ei muuten edes olleet! Valtavaa kokoa, sillä kuvan housut on 92cm ja F:n vaatekoko 104-110! Tilasin nämä siis tuossa koossa.
Ruutupaita, mikä sovituksen yhteydessä jäi lojumaan sohvalle, on viime syksyn mallistosta ja sen löysin second handina. Aivan ihana ja käy juuri näiden keltaisten kanssa ja farkkujenkin kaveriksi.  Vähän olen allerginen noille shortsien puntin numeropainatuksille, mutta onneksi ne voi kääntää piiloon.

Tässä mielestäni malliston toiset kivoimmat shortsit (Palermo little shorts):
Nekin oli tällätavalla kivasti rullattu punteista ylös, vaikka kuvastossa ovat ylipolven pituiset pitkät shortsit.

Tyttöjen puolelta mielessäni oli niin selvät sävelet, että en oikeastaan muuta edes katsonutkaan, kuin mitä meinasin tilata. Tässä kuitenkin kuvat muutamista selvistä hittituotteista:
Pompin laadukkaissa ribbipaidoissa ja -legginsseisä oli nyt syksystä poiketen satiinikanttaukset ja lahkeessa nappiyksityiskohdat eli ei minun makuuni, mutta silti tämä yhdistelmä denim-jumppiksen kanssa oli aika suloinen. Jumppis on varmasti hitti ja ilmeisesti melko pientä mitoitusta.
Nämä uikkarit myös varmasti menevät kuumille kiville, vaikka frillan ja rusetin lisäksi ovat mielestäni ehkä turhan alusvaatemaisia.

Tässä kokopitkässä kuumailmapallo-jumpsuitissa oli sensijaan mielestäni jotain veikeää.
Mutta sitten käänsimme Elsin kanssa katseen sitä ihastumisen kohdetta päin.
Ihana, hurmaava Badalona dress.
Nimenomaan tässä luonnonvalkoisessa värissä. 100% puuvillaa ja tässä oli jotain sellaista ihanan rosoisen herkkää. Miten sitä voikin yhdestä mekosta näin höpertyä?!? Tämän tilasin Elsille - syksyyn!

Kuinka ihana tummanharmaan neuletakin ja sukkisten kaverina. Nään jo mielessäni 1-vuotiskuvat ja ristiäsjuhlat. Tätä mekkoa on kuulemma mennyt Ninan mukaan miltei jokaiseen tilaukseen. Enkä ihmettele, sillä jopa rose ja peach-sävyt olivat aika suloisia ja tummanharmaa vaihtoehto myöskin. Otin tästä pienimmän koon eli 80cm, sillä nämä hihattomat mekot näyttävät liian suurella kasvunvaralla mielestäni jotenkin hassuilta.
Ihan tarpeeseen tilasin myöskin Elsille tulevalle kesälle nämä Cowra-sukkikset ja sukkislegginssi-setit tummansinisenä ja olive-värissä, mikä on sellainen tosi tumma vihertävän ruskea. Konttailevalle, nuo tummat sävyt lienevät järkevin ratkaisu ja jostain syystä valkoiset sukkikset on minun mielessä ihan nounou.
Tässä tutkitaan leggareiden laatua tarkkaan. Sukkisten valmistaja on kuulemma syksystä vaihtunut, milloin niissä oli ollut laatuongelmia. Myöskin tänä kautena oli uutta yksittäiset koot kaksoiskokojen sijaan ja 104cm koko siirtyi 'pienten puolelle'.

Uutuutena Pompilta löytyi myös nyt tekniset välikausivaatteet, mitä mielenkiinnolla myöskin tutkiskelimme.
Meillä on tarvetta uusille vk-housuille sekä Fionnille, että Elsille. Nuo vyötärömalliset kuorihousut olivat aika leveää mallia ja hoikalle F:lle aika holmut.
Tässä 105cm pitkän Fionnin päällä koko 110/116. Nilkat kiristetty äärimmilleen ja ainakaan mallikappaleista ei jalkalenksuja löytynyt. Vesipilari oli silti 10 000 eli periaatteessa ihan varteenotettavat vaihtoehdot nämä 30.95e hintaan voisivat olla. Tuo rusehtavan harmaa nimenomaan oli sen verran nätti, että päätin ottaa nuo pienten puolen Bib pantsit Elsille tuossa värissä. Järkeilin, että malli on konttailevalle/käveleen opettelevalle aika optimaalinen. Ja Irlannissahan näitä vk-kamojahan sitten pidämme läpi vuoden eli käyttöä todellakin löytyy.

***

Huh, sellainen katsaus tällä kertaa. 

Tilasin siis tarpeeseen Elsille vk-housut ja sukkiksia ja mielihalusta mekon ja pojille yhteisshortsit.
Vk-housut Fionnille jäivät uupumaan ja niitä pitää vielä mietiskellä vähäsen.

Pompilla on nyt yhteinen keskusvarasto kaikille Euroopan maille Norjaa lukuunottamatta eli uskoisin, että tällä kaudella ei välttämättä loppualeihin jää yhtä hyvin tavaraa, kuin aikaisempina vuosina. 
Se heillä lienee ajatuksenakin :)

Ystäväni shopping advisor Nina pitää kutsuja pääkaupunkiseudun alueella ja häneen voi ottaa yhteyttä sähköpostitse osoitteessa nsar@pompdelux.com
Ninalla on kuulemma Maalikuun puolivälistä etiäpäin aika hyvin aikoja jälkellä arkiaamuisin ja -päivisin ja viikonloppuisin :)

Apua, tulipas tästä pitkä sepustus!
Seuraavaksi ihan varmasti jotain arkisempaa kuulumista, vaikka oli aivan tosi ihana olla vähän vieraisillakin, kun nämä kotiympyrät on nyt niiiin nähty tässä viime viikkoina.

Onkos sielä muita Pomp de lux-kutsuilla kävijöitä taikka kuitsuja järjestäviä? Vai sykkiikö sydämet kentie Meandi:lle tai Blingolle?

Sara x

18 comments:

  1. Oioioi, olispa jo huominen. Kiva, kun sinäki olet hurahtanut näihin lastenvaatteisiin. Tykkään lukea vaatejuttuja täältä(kin), vaikka toki muutkin sun postausaiheet kiinnostaa! :)
    Nuo Cowra sukkikset ja leggarit näyttää ihanilta! Harmi, että ne toimitetaan vasta ensikuun puolenvälin paikkeilla. Mä en tosiaankaan pysty odottamaan niin kauaa, pitänee tehdä sitten myöhemmin vielä toinen tilaus! :)
    Poikien keltaiset shortsit näyttää tosi kivoilta! Ulkohousut olisi Eeville tarkoitus hommata, toivottavasti pysyy päällä!
    Ja tuo Badalona! Mä olin sen jo jättänyt pois ostoslistalta, muttamutta..... On se kaunis! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä olen tällainen kaapilastenvaateaddikti :D yritän ajatella aina järjellä, mutta kun vaatteet vai nyt ovat niin ihania :)

      Mut on kutsuttu toisillekkin Pdl-kutsuille parin viikon päästä ja sitten ehkä pitää vielä rauhassa katsastaa tuo mallisto läpi. Ulkohousuissa oli muuten vyötärölläkin kiristysmahdollisuus, mutta leveänmalliset ne oli.

      Delete
  2. Meille on tulossa tuo mekko kohta kaksveelle! Oli ihana! Mutta maltoin hyvin mieleni muiden ostosten kohdalla, kun on omat kutsutkin tulossa. :) noita ulkohousuja jäin minäkin miettimään vielä, ottaako vai ei, hinta olisi hyvä jos vettäkin pitävät. :) mutta meilläkin ollaan aika laiheliinimallista, että miten mahtaa pysyä päällä...meillä on muutes jotain vanhempaa pomppia siinä vihertävän/rusehtavassa värissä, eikä tuo pinkkiprinsessa ole suostunut yhtään niitä pitämään! Ehkä tuo pikkukakkonen suostuu, mukavaa vaihtelua olisi tuohon pinkkiin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinkun tuossa Piallekkin kirjoittelin, housuissa oli ilmeisesti myös säätömahdollisuus vyötäröllä. Vähän olisi pitänyt tarkemmin tutkia ompeleiden laatua, mutta mulla oli siinä taas vaihteeks vähän turhan monta rautaa tulessa :D

      Meille on itseasiassa kulkeutunut myös muutama marjapuuron/puuterin värinen Noanoan vaate, että pikkuhiljaa ;) eiköhän sitten pinkit lyö läpi, kun tyttö saa itse päättää...

      Delete
  3. Oi vitsi, pitää kyllä katella oisko täälläpäin kutsuja jollain.. Ihanilta näyttää moni juttu :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli tuola tosiaan 4 rekillistä vaikka mitä. Tuntui ettei edes yhdellä kertaa saanut otetta, mitä kaikkea sielä olikaan. Samoin syksystä mä 'löysin' ne suosikin nettikaupasta vasta paaljon kutsujen jälkeen. Niin tai hei pidä itse kutsut ;)

      Delete
  4. Hih, kävinpä minäkin Ninan avoimissa ovissa ja tilaukseen lähti tuo sama mekko kummallekin tytölle. Isompi valitsi harmaan, pienemmälle otin vaaleanpunaisen. Näyttivät niin ihanilta ja mukavilta kesämekoilta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se harmaaki. Oli jotenkin aivan ihana. Ja käy ympäri vuoden. Mä varmaan en malta sitä laskea käsistäni, kun se vihdoin saapuu :D

      Delete
  5. Milloinhan on niinalla seuraavat avoimet ovet? Mä en millään pysty niitä itse pitämään.. Ja tosi ihanan aito sun postausa!!! Mäkin niin vaihtumassa rodineista noihin hempeisiin!! Wheat on vienyt materiaalisydämeni;)
    Hih ja nähdäänköhän joskus? Mulla olisi idea!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä otan selvää noista avoimista ovista sulle ;)

      Delete
  6. Oi, tämähän tuli ihan nappisaumaan, kun täällä tuskastelin, että eiliset ystäväni järjestämät kutsut peruuntuivat tuplabuukkauksen takia enkä päässyt vaatteita katselemaan livenä... Mutta tästä sai aika hyvän käsityksen. Meillä on Pompia ollut jo ennen kuin se rantautui Suomeen, aina tykännyt kovasti (erityisesti arvostan sitä, että pojillekin on runsas valikoima), mutta laatu on ollut vaihtelevaa... Ehkäpä minäkin uskaltaudun testaamaan nuorimmalle noita vk-housuja :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vähän tosiaan pohdiskelin noiden vk-housujen kanssa, kun on kerta Ensimmäinen mallisto. Mutta jos ovat laadukkaat, niin varmasti uskaltaudun pojillekkin tilaamaan jatkossa. Se vk-takki oli myös kaunis leikkaukseltaan.

      Voisikohan teidän alueella olla avoimia ovia, missä pääsisi hypistelemään?

      Delete
  7. Kiva postaus! Taisi kaikki tilata paljon enemmän kuin suunnitteli hihii! Nähdään taas, näillänäkymin varmaan lastenvaatteiden parissa. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä ehkä kävin vielä lisäämässä tilaukseen toiseta shortsit ja isomman Badalona-mekon jemmaan...oi voi! Ostolakko alkoi just nyt!

      Delete
  8. Nuo tyttöjen mekot on kyllä ihan valtavan ihania. Itse en oo koskaan ostanut kyseistä merkkiä tai muutenkin noista kalliimmista merkeistä lastenvaatteita. Tuntuu, että ne vaatteet menee vaan niin vähän aikaa lapsille, niin yritän halvemmalla budjetilla pukea lapsukaiset.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nämä koot lähtee 80 sentistä ja kyllä meillä siitä eteenpäin on ainakin pojilla mennyt vaatteet todella pitkään. Esim. 86cm on nyt melkein mennyt jo vuoden. Itse taas ehkä mielummin ostan muutaman hyvän kallimmalla, joilla on sitten parempi kestävyys ja jälleenmyyntiarvo. Mä just tein inventaarion ja meillä on talveksi odottamassa tuon uuden mekon lisäksi 5 mekkoa, 1 tunika, 6 peruspaitaa, yksi demin jumpsuit ja 3 neuletakkia plus sitten muutamat legginssit ja iseammat sukkikset. Se on mun mielestä oikein hyvä määrä vaatetta :) näitä liikkuu muuten aika hyvin käytettynäkin ja laatu ont osiaan hurjan hyvä niissäkin :) ai juu ja Fionnilla on nyt menneet samat shortsit 3 vuotta eli kyllä ihan hyvillä mielin siihen ostin yhdet parinkympin yksilöt siitä ilosta, että ne miellytti silmää :D

      Delete
  9. Miten löydän tuon Pompin FB-kirpparin? En osu haulla... Kiitos jo etukäteen!

    ReplyDelete
  10. https://www.facebook.com/groups/pompdeluxkirppis/ tässä olisi linkki ja sit vielä tällainen:
    "Ryhmään hakuklikkauksen lisäksi laita YKSITYISVIESTI Marjo Leppäkangas Os Anttilalle, kiitos!"

    ReplyDelete