21.2.14

HOUSEWHAT?!?

Hihi, sellaista. Blogin uusi nimi.

Ajatuksen tasolla tämä on ollut tekeillä jo aika kauan.
Epäpäpäpätäpätä - epätäydellinen nainen on niin armottoman pitkä nimi,
että kauan jo haaveilin jostain hiukan kompaktimmasta ja suuhun sopivammasta nimestä.

Tuota englanninkielistä nimeä mietin, miten se sitten vääntyy suomalaiseen suuhun,
mutta tälle nimelle on oikeasti aika hyvä syy ja tarina, jonka kerron nyt:

Kun minä ja Liam menimme Suomessa naimisiin vuonna 2008, 
toivoimme vihkipapilta oikeastaan yhtä tärkeää ominaisuutta.
Se, että toimitus voitaisiin edes osittain toimittaa sekä englanniksi että suomeksi,
oli todella tärkeä faktori.

Vihkipapiksemme pyysimmekin sitten sellaista pastoria, kuka oli aikanaan koko päiväkoti- ja
ala-asteaikani seurakuntamme pappi ja siunasi oman mummini hänen hautajaisissaan sekä kastoi siskoni tyttären. Tiesimme hänen myös jossain vaiheessa toimineen Lontoossa merimieskirkossa eli oletimme myös englannin taipuvan.

Ja taipuihan se. Tavallaan...

Liamin nimi lausutaan Liam, vaikka miten päin olisi. 
Ei ole sellaista Liamia maailmassa kenen nimi lausuttaisiin Laiam.
Itsepintaisesti Suomessa sitä vain kovasti yritetään noin lausua ja vihkipappi niin monen monituista kertaa kysyi etukäteen onko se nyt Liam vaiko Laiam.

Liam, Liam, L-I-A-M.

Vihkitoimituksessa kaikki menikin tosi kivasti nappiin ja puheet soljuivat todella luonnollisesti molemmilla kielillä, kunnes tuli se ihan h-hetki käsille.

"And now Sara and Laiam,
I pronounce you husband and five".

***

Söpö pieni moka, joka on jäänyt meidän perheeseen elämään. 
Me olemme ihan yleisesti kotona Laiam and Five.

Siksipä kun epätäydellinen nainen/desperate housewife-kotiäiteys alkoi tuntua
liian pitkältä päähäni pälkähti HOUSEFIVE. 

Meitä on viisi tässä taloudessa, olen "kotirouva" (pliis tajutkaa mun huono huumori) =
täydellistä :)

Housefive lausutaan ihan hausfaiv
Eikös se ole ihan helppo sanoa?

Mikään ei siis muutu, kuin nimi ja sen voi linkkaajat päivittää lukulistoihinsa tai sitten ei.
Otan option ehkä ruveta kirjoittamaan muutaman rivin englanniksi posteihin tai sitten en.
Se on aika suuritöistä, mutta monet kaverini maailmalta on sitä pyytäneet. 
Saas nähdä, mutta tässä tämä nyt on.

Jep nyt päivällisenlaitto puuhin suuntaa tämä rouva ja huomenna onkin tiedossa 
Pomp de lux-kutsuilla vierailu. Taidampas taas tehdä sieltä pienen raportin.
Hauskaa perjantai-iltaa toivoo Sara x

31 comments:

  1. Siis tuo uusi bloginimi on TÄYDELLINEN!
    Ihana ja hauska nimi joka kuvastaa perhettänne ja vielä tuo tarina teidän häistä ja papin puheista tekee siitä täydellisen. Ihana. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvähyvähyvä! Mä mietin, että voinko mä TAAS vaihtaa blogin nimeä, mutta kun tuo on just niin hyvä, että päätin voivani. Omanihan tämä on ;)

      Delete
  2. Hauska tarina ja hyvin johdateltu! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tarina itseänikin hymyilyttää aina vaan. Ollaankohan me edes oikeasti naimisissa, kun en ole wife?!

      Delete
  3. TODELLA hyvä! Osu ja uppos! :D

    ReplyDelete
  4. Hyvä nimi ja hauska tarina! :)
    Raporttia odottelen kutsuista, meillä olisi sitten sunnuntaina kutsut. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä yrittelen tosiaan jo huomenna kirjoitella illasta. Onnistuinko vastustamaan Badalonaa vai en :D

      Delete
  5. Tosi kiva nimi! Ja vielä kivemman siitä tekee tuo hauska taustatarina! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä, kun tämä on saanut näin kivan vastaanoton. Itselle tuo tuntuu niin luonnolliselta ja hyvältä. mutta se kai se onkin pääasia :)

      Delete
  6. Ai sen sanoo muutki noin ku vaan mun isä :D Hauska tarina ja tosi kiva nimi!! :)

    ReplyDelete
  7. Vallan sopivan tuntuinen nimi uudelle aloitukselle :) Kävin eilen jo itse hypistelemässä Pompdeluxeja, varoitan.. ihana mallisto niillä ;D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mäkin ajattelin, että aloutetaan nyt sitten kunnolla 'alusta' uuden nimen kera ja kaikkea.
      Pomp de luxit tosiaan oli aika herkkuja ;)

      Delete
  8. Replies
    1. Mä olen hyvä keksimään blogin nimiä vai mitä ;D

      Delete
  9. Oooi! Ihanaa olet tullut takaisin! Loistavaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täällä ollaan! Vauva rupesi nukkumaan 'ihmisten aikaan' ja äidillä on aikaa harrastaa :) miten superia!

      Delete
  10. Hah.Loistava!Musta on hauskaa,kuinka moni ei esim Suomessa pojan nimeä opi lausumaan Edi vaan kerta kerran jälkeen lausuun sen niin ku kirjotetaan eli Eddie.Meidän sukunimen lausuminen tuotti ongelmaa jo Englannissa asuessa ihi supi englantilaisille.Jos sitä ei virastoissa tavannut niin siitä tuli mitä kummallisimpia versioita papereihin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sulle tämä varmaan avautuu vielä paremmin tämä koko tarina :)

      Me kun luultiin olevamme tuon Elsin kirjoitusasun kanssa niin fiksuja, kun sopii Suomalaiseen suuhun. Mutta nyt muuton yhteydessähän reppana joutuu sitten lopun ikäänsä toistelemaan "Elsi without E in the end"...

      Delete
  11. Mikä loistava uus nimi blogilla! Ja niin ihana tarina!! Tirskuin kun luin tätä eilen, että kyllä uppoaa sun huumori tänne ainakin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Musta on aina tuntunutkin, että sä olet samalla aaltopituudella ;)

      Delete
  12. Aivan ahtava uusi bloginimi, ihanammaksi sen tekee vielä tuo tarina häistänne ja inside-jutut nimistänne. :) Hauska, napakka, teidän perheen combon tiivistävä. Siis tosi jees! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mielestäni ihan nerokas, juuri noiden mainitsemisi asioiden takia :D Eihän sitä voinut olla vaihtamatta kertakaikkisesti :D

      Delete
  13. I feel your pain ! :D
    Meillä oli sama kriteeri kun etsittiin pappia esikoinen kastamaan ja meidän siviilivihkiminen siunaamaan muutama vuosi sitten.
    Etsittiin pappi joka oli ollut miehen maassa merimieskirkossa aikanaan töissä ja jonka "piti" osata kieltä...
    Lopputulos oli että pappi puheli aivan mitä sanoja sylki suuhun toi miehen kielellä ja suomeksikin hän oli aika sekava :D
    Muistan että ainoa vieraista joka oli "vaikuttunut" papista oli seitsemänkymppinen sukulaisnainen :p
    Pikkukakkosen kaste suoritettiin ihan vaan suomeksi tästä oppineena :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. hihihii, tää meidän pappi taisi vielä olla hiukan laitamyötäisessä toimituksen aikana ja vähän kompasteli kaavussansa sun muuta. No ainakin oli mieleenpainuvat häät :D :D

      Delete
  14. Tosi hyvä nimi, ei voi muuta sanoa! :)

    ReplyDelete
  15. Hahaha, voi kuinka repesin tuolle tarinalle! :-D Ihan huippu!

    Oma mieheni on englantilainen nimeltään Graeme ja tässä kahdeksan Suomi-vuoden aikana on kyllä kuultu jos jonkinmoista versiota hänen nimestään. Paras taitaa olla vieläkin oma kummipoikamme joka risti kummisetänsä 'Gaymiksi'. Tykkään meidän sukunimestä myös tosi paljon mutta kyllähän se ikuinen tavaaminen väsyttää kun ei sitä kukaan osaa koskaan kirjoittaa, saatikka lausua, mutta näillä mennään :)

    ReplyDelete