3.12.12

TÄHDET, TÄHDET: SEURAAVA JOULU-DIY.

Noniin, noniin. Täällä ollaan seuraavanmoisten askartelujen merkeissä.

Nämä tähtöset voivat olla monelle entuudestaan tuttuja.
Itsekkin bongasin ohjeen Coco Sweet Dreams-blogista
mutta valitettavasti en kyennyt sitä vime vuoden postia Cocolta paikallistamaan, 
missä hän kertoi oman lähteensä. 
Alkuperäinen ohje oli siis jollakin jenkkisivustolla.

Anyhow, nämä on siis aivan superhyper helppoja taiteltavia ja 
aikasen koukuunnuttavaa puuhaa.

Ensin siis neliönmallinen paperi/kartonki taitetaan pystyssä ja vaakassa halki.
Sitten käännetään ja toiseen suuntaan kulmasta kulmaan kolmioksi halki.
Pysty- ja vaakalinjoja leikataan saksilla auki puoleenväliin. 
Sakarat taitellaan puoleenväliin ja liimataan lomittain.
Kun tähdenpuoliskot ovat valmiina, molempiin puoliskoihin 
sakaroiden 'juureen' liimaaja puoliskot yhteen.
Kannattaa aika napakasti painaa tähteä yhteen jokunen hetki.

Sitten vain parsinneulalla lanka sakaran läpi ja koriste kuuseen :)

Minä hyödynsin taloyhtiönjätekatokseen jätettyjä vanhoja kirjoja.
Ensin mietin noita nuortenkirjan sivuja joulukuuseen,
 mutta nyt nuo Mallorcan mustavalkoiset maisemakuvat vuodelta 62'
miellyttävätkin enemmän silmää. Hmmm...

Ihan puhtaan valkoisella paperilla taiteltuna tähdet näyttävät myös aika ihanilta.
Näitä tein laatikollisen viime jouluna joululahjaksi siskolleni.

Todellisuus rajattuna pois kuvasta:
 tuola oksien syömenissä on yksi sakara,
minkä vauva on kuolannut luumusoseella aivan ruskealaikkuiseksi :D
***

Sellaista tähän iltaan :) 
Hihii, mä olen aivan intopinkeenä.
Ompelin juuri verhot ja kirjoittelin ylös postausideoita,
mitä kertyi reippaasti toistakymmentä!

Täytyyköhän ruveta kirjoittelemaan kahdesti päivässä muutenkin, 
että saan kaikki ideat ulos ennen joulua?! :D



28 comments:

  1. Todella kauniita ovat! Kotivinkin Joulu- lehdessä oli juuri ohje näihin myös. Pitääpä käydä ostamassa jotain kauniita papereita... :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niinpäs olikin. Mulla oli sellainen mielikuva, ttä saman ohjeen näin vastikään jossain ja tuota lehteä selailinkin äitini luona viime viikolla :)

      Delete
  2. Onpa kivoja tähtiä! Itse olen askarrellut vähän toisenlaisia, mutta nuokin näyttää oikein kivoille :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikö olekkin kivoja? Ja niin helppoja tehdä. Kaikki mitä rakastin-blogissa oli kanssa kvan ikkunatähden ohje pari päivää sitten :)

      Delete
  3. Tosi kivan näköisiä! Pitääkin kokeilla itsekin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Näistä saa paperia vaihtamalla niin erilaisia muutenkin. Joku oikein raikulipaperitähti voisi käydä mihin tahansa vuodenaikaan :)

      Delete
  4. Tosi hienoja! Oi kunpa päästäisiin uuteen kotiin jouluksi, näistä saisi kauniita koristeita kuuseen tai vaikka ovenpieleen sellaiseksi pitkäksi ketjuksi..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, nämä olisi tosi söpöjä ikkunassa tai ovensuuaukollakin. Nyt nuo kirjansivukappaleet hengaa väliaikaisesti kynttelikön sakaroissa ja siinäkin aika kivoilta näyttävät :)

      Delete
  5. Kiitos mukavista ohjeista! Tässä juuri mietin, että kenelle muulle kuin itselleni tekisin hunajanaamiota ja tähtiä taidetaan kokeilla huomenna pikkupotilaiden kanssa täällä kotona. Tai noh, ne saa askarrella jotain muuta ja minä tähtiä. Lisää kivoja ideoita :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. mä vähän ajattelin antaa Fionnin tuhrata maaleillansa papereita ja niistä tehtäisiin sitten Irlanninisovanhemmille näitä tähtiä :)

      ja lisää idiksiä on tulossa ;)

      Delete
  6. Että ovat kauniita! Aivan upeita! Pakko saada tehdä näitä joskus, mietinpä vaan milloin.
    Ja viimeisen kerran kamera-asialla vaivaan sua: huomenna saan kameran, mutta olen aivan sekaisin! Canon g12, Nikon 7100 vai Nikon 1 J1???!!! Voi elämä! Nikon 1 J 1 houkuttelee melkoisesti, mutta niinpä tekee noi muutkin...ja eikun tutkimaan vertailuja...

    ReplyDelete
    Replies
    1. hihii näitä tekee vaikka vasemmallakädelläaamukahvin lomassa -niiiiin helppoja. kuvat on otettu ja taittelut tehty n. 5minuutissa makuuhuoneen lattialla. you get the picture :D

      mun vanhemmilla on yhtenä kamerana tuo g12 ja se on ainakin oikein hyvä kamera (mun isä on valokuvaaja ja hän on sen ostanut ;) ). nikonit on mulle entuudestaan tuntemattomia, mutta tuo 1J1 vaikutta kyllä aika ihanalta. oih!
      mä tässä odottelen kuumeisesti veronpalautuksia, koska toivon itse ostavani sen olympus elp5:sen

      Delete
    2. Voi edelleen sekaisin: Nikonin 1 huono puoli, että valikot on kameran sisällä, canonissa ne taas on tuossa päällä, muttamutta, lapsia kuvatessa mun tyylillä lähinnä nopeus ja valovoimaisuus on valttia. Onko Canon g12 iso käteen? Aluksi aioin Nikonin ykköstä ilman zoomia, mutta mies on sitä sanonut, että zoomilla olis kivempi. Toisaalta haittaakse, vaikka kaikki kuvat oliskin laajoja? iphonella kuvatessa en ole kaivannut zoomia, ainoastaan parempaa laatua.
      no, enköhän tästä tokene.

      Delete
    3. Ei ole mun mielestä liian iso. Se on nykyään mun äidillä lähinnä käytössä, mutta hän käyttääkin sitä päivittäin lastenlasten kuvaamiseen ;) jo ihan automaattiasetuksillakin tulee siistejä kuvia.

      Delete
    4. Kiitos! Katsotaan mihin päädyn. Mieskin on kovasti canonin kannalla ja canonin filmijärkkäri mulla onkin joskus ollut. :)
      Ja joulupostauksia saa tulla vaikka miten paljon! Päästään kaikki kunnon fiiliksiin!

      Delete
  7. Onpas hienoja! Pitänee kokeilla josko onnistuisin itsekin... :)

    ReplyDelete
  8. Tähtösiä meinasin minäkin joku päivä askarrella,kunhan löydän pöydän tavaroiden alta ;) Ohje oli jossain tämän vuotisessa joululehdessäkin. Tosi kivoja ovat!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kotivinkin Joululehdessä tosiaan vissiin oli :) hehe ja mäkin tein nämä yksilöt lattialla - taivas vain rajana ;)

      Delete
  9. Ooh, tällaisia postauksia saat laittaa vaikka kolme kertaa päivässä ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Huomenna tulossa ainakin heinlasvisruokareseptiä! Ei ehkä sentään kolmea postia kuiteskaan :D

      Delete
    2. siis voi apua! huomaa kyllä, että kännykällä naputtelin vastauksen "heinlasvisruokareseptiä?!?" vegereseptiä tarkoitin kyllä...

      Delete
  10. Nää on niin ihania nää tähtöset! Viime vuonna askartelin näitä varmaan miljoonia... mulla on tollanen 20ledin valosarja hyllyillä mihin väsäsin just nää tähdet koristeiksi. Ihanasti kajastaa vanhan kirjan lehtien lävitse ledin kevyt valo. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vitsit miten hyvä idea! Näyttävät varmasti tosi kauniilta :)

      Delete
  11. Ihania tähtiä. Täytyy vaan myöntää, että mun kaltaselle tumpelolle ei ollut mikään helppo nakki. Mutta nyt kun tiedän idean, ja hommaan liimaa, aion tehdä noita lisää.

    ReplyDelete
  12. Kivoja, pitää kokeilla! :)

    ReplyDelete