7.12.12

OMA KYTTYRÄ-DIY.



Kudoin sitten itselleni tällaisen kyttyrän :D
Olen kaipaillut itselleni hiukan siistimpää ja silti lämmintä talvipäähinettä
ja itseasiassa rupesin tätä kutomaan ikääskuin prototyypiksi yhteen joululahjaan.

Olen vallan ihastunut omaan kyttyräpantaani,
mutta varsinainen DIY-ohje koskee siis aivan peruspantaa,
mikä helposta helpoin kudottava, vaikka edelliset silmukat olisivat tullut luotua ala-asteella :)

Ihan tavallisen pannan siis kudoin tuollaisena pitkänä putkena neljällä puikolla.
Jokaisella puikolla 8 silmukkaa, 8 kierrosta joustinneuletta (että niskapuoli tulisi mukavammaksi ja kapeammaksi) ja sitten tarvittava päänympäryksen mitta sileää neulosta ja lopuksi vielä se 8 kerrosta joustinneulosta. Lopulta ompele päädyt yhteen.

Pannan koristelussa on vain taivas rajana ja yritin tuohon kollaasiin nyt jotain ideoita sommitella.
Kyttyrää varten tarvitsee kutoa n. 5 cm extraa ja tehdä siis aivan tavallinen solmu keskelle pantaa ja päätellä panta niin, että solmun pampulampi puoli jää päälleppäin.


Yritän saada Liamin ottamaan vielä paremman kuvan minusta kyttyröineni huomenna.
Arvatenkin pääsin nämä kuvat ottamaan vasta kolmen jälkeen iltapäivällä ja olen aika reippaasti joutunut niitä vaalentamaan.

Siinä se ohje nyt kuitenkin on ja nyt pidän neulomisesta vapaaillan. 
Teettekö te muut minkämoisia joululahjoja käsin?

10 comments:

  1. Minusta olisi mukava tehdä itse joululahjoja, mutta se on nyt jäänyt. Elämä on ollut kovin hektistä viime aikoina ja tuntuu ettei kerkeä tehdä mitään ylimääräistä.

    Aivan ihana tuo panta. Saat tehdä mullekin ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu on hektistä enkä mäkään oikein tiedä ,mistä mä kaikkiin mun suureellisiin suunitelmiin aikaa ottaisin? Jos mulla olisi yksi lisäilta aikaa niin oikeastikkin sulle tuollaisen tekisin :)

      Delete
  2. Vau ja en tee käsin mitään! Toivottavasti ebbet ovat kuivat..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hitsit sehän tästä vielä puuttuisi, että sä käsinkin jotain tekisit!

      Delete
  3. Mä tein viime vuonna samanlaisen siskolleni (ja itselleni) joululahjaksi, mutta patenttineuloksesta - tänä vuonna samanlainen valmistuu kuopuksen kummitädille :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mun olisi tarkoitus myös muutama näitä tehtailla jouluksi, mutta eipä taida olla muut perheenjäsenet valiita tuollaiselle solmuversiolle eli ehkä joku vähän rauhallisempi versio siskolle siis :)

      Delete
  4. Yleensä teen paljonkin lahjoja itse, tänä vuona en olee tehnyt vielä ainakaan yhtään... taitaa jäädä tosiaan nyt tekemättä. Mutta tuollaisen pannan vois kyllä tehdä itselle, jos sen vaikka sitten paketois ni olis itselle ainakin se yksi paketti taattu... ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla on aika suurisuuntaiset suunnitelmat joita yritän aloittaa toteuttamaan huomenna :) Panta on hyvä lahja itselle :D munkin tekis kyllä vain mieli kutoa omaa villatakkia, mutta se saa nyt odottaa joulun välipäiviä.

      Delete
  5. Ihan mahtava, tuli mieleen kun lapsena isoäidilllä oli tuollainen ja haluttiin aina sovitella sitä. Siis silloin 80-luvulla kun kukaan nainen ei pitänyt hattua tai pipoa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. hihi, tää voisikin toimia sellaisena sähkönsinisenä :D :D

      Delete