3.12.12

-13°C KERROSPUKEUTUMINEN.


Mä sain aamulla pukiessa ulos tällaisen kahdelin idean kuvata, 
mikä tämän kotiäidin päivän asu oikein onkaan.

Ihan hyvä tietysti ideana, mutta jostain syystä ei niin hyvä idea,
kun kerta puettavan oli kaksi vauhtiveljestä (joista toisella uhkaavasti lähestyvä unien tarve) 
ja valaistus oli kertakaikkisen surkea tietysti talviaamun kunniaksi.
Puhumattakaan äidin olematomista poseeraustaidoista...


Koska olen valtavan allerginen toppahousuille (löytyykö ketään kohtalotoveria?),
on lämpimänä pysytteleminen toteutettava jollain muilla keinoilla.

Minun tapauksessani merinovillalla ihoa vasten :)
Mustat villikset ja harmaa paita sekä ylipolven sukat ovat kaikki Cubuksesta viimevuodelta ja harmaan superhyper lämpimän ja polvipituisen villatakin olen saanut muutama vuosi sitten äidiltäni seconhandina. 


Tässä vaiheessa äidin kerroksia on pakko siirtyä pukemaan pojat valmiiksi.

Heilläkin ylläri vaan Ruskovillan villoja ihoa vasten 
(+F:lle vielä lisäksi toinen kerros villaa ja vauvalle makuupussi rattaisiin)
ja toppispuvut päälle. J:n 80cm puku alkaa muuten uhkaavasti jäämään naftiksi ja samanmoinen Po.pin tummansininen puku olisi koossa 86cm etsinnässä. Olikohan kellään tämän lukevalla sattumalta myynnissä?

 Lopulta superhyper pikana äidille farkut ja Uggitöppöset jalkaan.
Pipo ja hanskat ja kaulahuivikin ovat kaikki aina vaan sitä 100% villaa.
Ha ha haa, hiukkasen alkaa käymään ennalta arvattavaksi eiks vaan?

Vielä arpoa kumman talvitakin laitan päälle (i know, kaksi talvitakkia - luksusta ;) )
ja räpsäytys lopputuloksesta.

Tässä todettakoon, että vika valinta meni metsään, sillä paksun villatakin kanssa tuon vihreän takin napit eivät meinannet ylettää kiinni. Viime talvenahan raskausmahan kanssa tuosta jo pangaktikin yksi nappi pois. I should have remembered better....

Tässä vaiheessa kiirus ulos ovesta ennen uhkaavia kitinöitä oli sen sen verran suuri, 
että lopulta ladatessani kuvia koneelle huomasin näyttäväni näissä lähinnä 
Hobbitti-elokuvan extralta. Siksi siis aika hevi rajaaminen ja kummalliset värit :D

***

Palailen kuulkaas illemmalla vielä toisen vähän tarkempikuvaisen askartelupostauksen kera,
jonka kuvat taidan laittaa ojennukseen nyt heti, kun poikaset nukkuvat tuola molemmat päiväunta. (jiiihuuuu!) 

Eipäskun keitänkin ensin päiväkahvit.
See you later!

edit. ainiin loppukevennykseksi vielä tämä:


don't go breaking my heart?

4 comments:

  1. Haha, tästä naurusta ei ole loppua:

    TOPPAHOUSUALLERGINEN :D

    Täällä kohtalotoveri...Tänäänkin legginsit ja suorat housut yhdistyi villasukkiin ja säärystimiin :D Oikea officelook mutta ei auta, eipähän ollut kylymä :D

    Meillä on kuule glögittelyt tekemättä, tuntuu että aika loppuu käsiin, mitäs jos tehtäisiin tällit alkuvuodelle? <3 Uusi vuosi, vähän pelottava vuosiluku, uusia ystäviä ja paljon uusia kujeita (ja meteliä ja meininkiä by the kids :))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihi toiset on allergisia villahousuille ;)

      Ja siis tärkyt ehdottomasti uutena vuotena. Uusiä ystäviä ei ole koskaan liikaa <3

      Delete
  2. Että mä haaveilen noista Uggeista! Kylymä! Onneksi kaapista löytyi törkeä, mutta taivaallisen lämmin untuvatakki.
    Hauska postaus!
    En ole allerginen toppahousuille, helpot!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Uggit on ykköset. Liukkaat, mutta lämpöiset. Ostin ne viime vuonna seconhandina bloggari-Ninalta ja en ole katunut sekuntiakaan investoitua rahasummaa. Untuvatakkikin voisi olla tosi jees, mutta nyt mennään näillä mitä on. Lisää vain villaa väliin heh :D

      Ja juu. Mä tajuan kyllä miksi ne toppahousut olisi aika ässät lumileikeissä, mutta vielä yritän kapinoida vastaan. Kyllä mä kerran näin yhdet kivan näköiset lasketteluhousut ;) (pikkuhiljaa...)

      Delete