11.11.12

TO BREE OR NOT TO BREE.


Hei vain kaikki ruudun takaiset tyypit.

Enhän minä sitten saanutkaan aikaiseksi taas edes ottaa eilisistä Blingo-kutsuista kuvan kuvaa, enkä niistä tarjoiluista, enkä edes kodista tiptopkunnossa. Mutta kerrottakoon nyt kuitenkin, että viime päivien aikana siis puunasin ja järjestelin täällä kotona siihen tyyliin ettei varsinaista joulusiivoa nyt taideta ruveta enää tekemään :D Mietin tarjottavat ja aikataulutin tekemiset ja silti viimeinen tunti ennen vieraiden tuloa juoksin kuin päätön kana yrittäen metsästää itselleni jotain päällepantavaa ja sukien hiuksia jollekkin söherölle. Kahvikupit taisivat löytää tiensä pöytään vasta vieraiden jo istuessa paikoillaan ja servettejä en edes tullut ajatelleeksi. No mitäpä pienistä. Ei minusta saa vain saa mitään Bree Van der Kempiä taikka Martha Stewartia (toim. huom. siksipä blogin nimi) ja ehkä ihan hyvä niin :)

Ehkä vähän harmittaa tosiaan ettei kuvia tullut otettua. Blingon mallistossa oli mun mielestä aika kivojakin juttuja. Tilasinkin itselleni yhden kivan paidan ja huivin joista voin sitten kertoa tarkemmin kunhan ne saan käsiini.

Mutta sitten tämäpäivä eli isänpäivä. 
Meidän daddy sai nukkua ruhtinaalisesti kelo 7:20 asti ja sitten me ei vain maltettu enää odottaa :D

Olin töin ja tuskin jemmaillut jääkaapin perukoille niitä croissanttipurtiloita (mitä me yleensä spesiaaliaamupaloille paistetaan) ja Irlantilaista pekonia - Irish rashers
Ne lihan siivut kuljetin salaa Irlannin reissulta vanhempiemme pakasteeseen ja tänään paistoin miehelle yllätykseksi. Rashers on siis aivan eri asia kuin Amerikan raidallinen pekoni.
Irlantilainen pekoni on kylkipaistista leikattua ohutta siivua (lihaisampaa) ja Amerikkalainen on taas porsaan mahapuolelta, mikäli mä nyt oikein konsultoin tuota meidän daddya.
Mä en ymmärrä mitään näistä lihajutuista eikä hän tiedä suomeksi :D

Oli miten oli niitä hän sai iloiseksi yllätyksekseen, F:n kerhossa liimalla askarteleman kortin ja iiiison teemukin, minkä myöskin Dublinin lentokentältä jemmasin.

Jos tässä viikon varrella ei ole muuten ollut tarpeeksi vauhtia ja vaaratilanteita,
J päätti sitten alkuviikosta opetella nousemaan tukea vasten seisomaan.

Olin kyllä suonut hänen hiukan vielä odottelevan sitä jonkinmoista itsesuojeluvaistoa, mutta eipä voi mitään ja nyt sitten tarttee olla äitiliininkin vielä enemmän kärppänä kaikissa tilanteissa.

Tämä bloggailu todennäköisesti säilyy tällaisena aikasen joustavana harrastuksena toistaiseksi. 
Välillä vähän enemmän ja välillä vähän vähemmän.
Ajattelin tuoda tänne ehkä jotain posteja vanhasta blogistakin jemmaan.
Reseptejä ja sen sellaista :)

Eipä muuta nyt. Tuo Fionnkki tuossa kärttää minun huomiota niin tarttee mennä taas. 
Palaan kommentteihin illemmalla :)

10 comments:

  1. Mulle käy aina niin. Kämppä kuosissa, lapset nätteinä, tarjottavat pöydässä ja sitten emäntä ite kuin variksenpelätti. HUOH!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Helpottavaa kuulla etten ole ainut :D F:n 1-v. synttäreiden alkaessa klo 14 ekat vieraat saapuivat etuajassa ja mä olin vasta suihkusta tulleena pyyhe päällä. Kyllä mulla sitten hetkessä oli juhlamekko päällä, mutta kaikissa kuvissakin näkyy likomärkä tukka nutturalla. Nice...

      Delete
  2. Meillä oli kanssa niitä *pppfffff* -croissantteja aamiaisella, esikoisen rullaamana <3 Ne on vaan niin helppoja!

    Oli ne mitkä tahansa bileet, niin yleensä mä ehdin emännän roolissa vasta ekojen vieraiden tullessa sutasemaan tukan vaikka ponnarille :D
    Muksaa sunnuntai-iltaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ne on jotenkin niin nostalgisia, kun meillä oli niitä jo kotikotona 80-luvulla :)

      Meidän äitillä oli muutama kuva sieltä eilisen juhlista ja mä näytän niissä aivan harakanpelätiltä, että ehkä ihan hyvä jos en niitä julkaise :D

      Delete
  3. Mun blogista löytyisi sinulle tunnustus. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos zirk, mä jo sen bongasinkin ;)

      Delete
  4. Olipa hauska yllätys tuo aamupala, voisin juuri kuvitella, että tuollaisesta kotimaasta tuodusta jutusta tykkäisin itsekin vielä ekstrapaljon. Ja voi teidän pienintä, taitaa olla kovat menohalut. Sama oli meidän kuopuksella ja kymmenen kuukauden kohdalla lähdettiin kävelemään. Huh!

    ReplyDelete
    Replies
    1. niin mä just ajattelin tosta aamupalasta, kun muistan miten mulle piti aina kuskata kadet-juustoa, ruispaloja ja karjalanpiirakoita suomesta :) varsinkin, kun kuulemma tämä irlantilainen liha on niiiin paljon parempaa kuin inkään muun maalainen :D

      mä vähän kauhukseni epäilen, että tämäkin kaveri pian jo kävelee. F oppi seisomaan muistaaksei siinä 9kk iässä ja lähti kävelemään 11kk. pikkuveli menee hiukan lujempaa...

      Delete
  5. Hei :) Voiko sulta, maailmaa nähneeltä naiselta, kysyä kysymksen, joka ei tippaakaan liity blogiisi? Osaatko nimittäin sanoa pystyykö Visa Electronilla nostaa rahaa Irlannissa?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu pystyy, mutta se ei aina ihan kaikissa kaupoissa käy. Kannattaa myös ottaa selvää omasta pankista miten paljon ne nostot maksaa, koska sekin vaihtelee pankeittain mun mielestä.

      Delete