31.7.14

EPÄTÄYDELLINEN NAINEN.

Mä en oikein tiedä edes mistä aloittaisin tämän kirjoituksen. Ehkä kirjoitan nyt jo ihan alkuun, että tämä on nyt viimeinen teksti hetkeen, mitä minun kirjoittamanani luette. On pakko hidastaa tahtia ja karsia kaikki ylimääräinen, että voin taas kerätä voimaa ja energiaa olla paras oma itseni.

Mä olen niin tavattoman väsynyt. Vaikka syön terveellisesti, yritän käydä iltaisin viimeistään kympiltä nukkumaan ja olla hötkyilemättä turhia, syön vitamiineja, välttelen stressiä (mitä se nyt on mahdollista) ja silti koko kroppani päällä on sellainen näkymätön painava matto, mikä tekee pienimmistäkin asioista haastavia. Se on niin kokonaisvaltainen, että joskus jopa sukkien pukeminen omille lapsille tuntuu ylitsepääsemättömän hankalalta.

Mä jatkuvasti mietin, että mistä tässä nyt on kyse ja itse epäilen, että kroppani nyt vain on ihan loppuunkulunut. Mä olen ollut joko raskaana tai imettänyt viimeiset viisi vuotta ja kolme kuukautta putkeen.

Ihan totta. Tulin Fionnista raskaaksi toukokuussa 2009. Lopetin imettämisen maaliskuussa 2011 ja huomasin olevani raskaana, mikä osottautui keskeytyneeksi keskenmenoksi. Se 'raskaus' silti kesti kesäkuuhun 2011 ja kaavinnan jälkeen tulin heti raskaaksi heinäkuussa 2011. Imetin tammikuuhun loppuun 2013 ja kahden viikon päästä olin taas -yllätys, yllätys - raskaana ja nyt imetän edelleen.

Raskaudet, lapset ja imetykset ovat olleet niin kovin toivottuja ja tärkeitä, mutta se ei silti poista sitä taakkaa, minkä se on keholleni aiheuttanut. Tähän lisätään vielä ajoittain melkoisen puutteellinen pullapainoitteinen ruokavalio ja treenamaattomus, vaikkakin arkista hyötyliikuntaa tietysti on tullut rutkasti. Olen oikeastaan ehkä tietyllä tavalla ylpeäkin, miten hyvin tämä kroppa on kestänyt, vaikka mielellä on näissä hormoonihyrskyissä ja tyrskyissä ollut kestämistä.

Ja siihen sitten lisänä tämä toiseen maahan muutto kolmen pienen lapsen kanssa yhden vauvavuotena (mikä ei siltä osin ole vieläkään ohi, sillä parhaillaan yritän kilpailuttaa parasta muutofirma-tarjousta meidän muutokuorman saamiseksi Suomesta Irlantiin), ja tuon siippasen vaativa (joskin antoisa) uusi työ mielettömineen +65h/vko työtunteineen nyt kesällä, arjen pyörittäminen ilman varsinaista tukiverkkoa.

En hae tällä tekstillä mitään sääliä, sillä kaikesta, mitä meillä on, olen niin kovin onnellinen. The big picture on, että elämme unelmaamme ja kaikki on muuten oikein superhyvin <3 Rakastamme toisiamme ja nautimme Läntisen-Irlannin kauneudesta, uudesta arjesta, vielä hetken viivähtävästä vauvan tuoksusta ja tuhinasta, isompien poikien uusista oivalluksista, joskin kaipailen toki suuresti omaa perhettäni Suomessa. Onneksi on facetime ja viestittelyt.

Keväällä Riikan blogin Riikka naureskeli, että mä aina pidän taukoja ja sitten taas innostun kirjoittelemaan ja sitten taas hiljenen ja taas aktivoidun. Se on pyörinyt mun mielessä paljonkin ja tottahan se on ja aikasen harmittavaa. Mä niin tykkäilen yhä edelleen tästä blogin kirjoittamisesta. Oikein superpaljon.

Olen kasvanut aikakauslehtien maailmassa vanhempieni ammatien takia ja kuvat ja kirjoittaminen on minulle tosi iso ja tärkeä asia. Ei ihan ammatiksi asti itselleni, mutta tämän blogin myötä olen saanut sitä toteuttaa. Kun sanon, ettei blogi ole oikein ollut mieleiseni, tarkoitan sitä, että itsekkin mielelläni kirjoittelisin vähän pinnallisemmalla ottella. Elämäni on yhtä kakkavaippaa ja likapyykkiä ja todellisuudessa itseänikään ei kiinnosta sellaisten juttujen lukeminen. Kun tämä pikkublogi oli siinä top 10 äiti-blogit listalla, olin tietysti hirmuisen hyvilläni, mutta myös vähän mietteliäs. Toki lapseni ovat tosi suuri osa mun elämää ja saavat näkyä ja kuulua, mutta en halua heidän olevan blogini aihe. Jos tiedätte mitä tarkoitan? Mutta tällä hetkellä rahkeet ei riitä inspiroitumiseen tekemään tästä sellaista, kun se kuvitelmissani on. Ihan kuin aivojen tilalla olisi iso pumpulituppo. Vyöhyketerapeutti-ystäväni jo vuosi sitten kommentoi, että luovalla puolella aivojani on selkästi jotain häikää. Eh, viiden vuoden univaje kenties :D

En oikeasti edes muista milloin olisi viimeksi ollut pirteä. Ja reipas. En oikeasti edes ole ihan varma muistanko miltä se tuntuu? Aika kamalaa. Tässä on varmaankin nyt kyse raudanpuutoksesta ja pienet epäilyt on tämän liittyvän noihin kilpparijuttuihinkin, vaikka ne perus terveyskeskusarvot keväämmällä tarkistettiinkin. Näitä meinaan ruveta selvittelemään tässä ihan parin viikon sisällä, kunhan saan sairasvakuutusasiat kuntoon.

Suosittelen kaikille Parsakaaliprinsessa-Kaisa Jaakkolan kirjojen lukaisemista. Ne ovat avanneet silmiäni aikalailla ja nyt tosissani yritän tsempata tämän itsestäni huolehtimisen kanssa. Kunhan nämä elokuun kiireiset viikot ovat ohitse, kutsuu minua kuntosali ja pikkuhiljaa yritän rakennella hyvinvointia kropassani uudestaan. Monella tavalla tämä 30-vuotta täyttäminen on ollut minulle taitekohta ja seuraava projekti on ruveta treenailemaan ja toivottavasti löytää kipinä kuntoiluun, mitä minulla epä-liikunnalisena ei varsinaisesti ole koskaan ollut. Halu on silti kova ja tämä "puhkaistuilmapallokaikkiroikkuetelään"-look on nyt niin nähty.

Kuvittelin, että syksyllä ja talvella on aikaa bloggaillakin, mutta vaikka kuinka katsoan asiaa kaikilta kanteilta, en vain keksi sille sopivaa rakoa. Iltaisin enää halua avata tietokonetta, ettei nukuumaanmenoaikani kärsisi ruudun tuijotuksesta ja lasten hereilläollessa en pysty/ehdi/halua naputella näppistä. Tai siis Elsin päiväuniaika olisi aika optimaalinen ja ei tuota ongelmia suoda silloin isommille dvd-hetki ;)) , mutta Fionnin tuleva koulu loppuu päivittäin klo 14 eli todennäköisesti joudumme siitä lähtien olemaan senkin hengähdystauon rattailla liikenteessä. En ole vielä ihan selvittänyt, miten tämä systeemi tulee toimimaan, kun pienet ekaluokkalaiset haetaan ihan sieltä luokkahuoneesta ja nuo pikkusisaruksetkin pitää roudata messissä.

Ai siis niin mitkä ruuhkavuodet :D

Kaiholla seurailen muiden äiti-bloggaireiden hauskoja, inspiroivia ja oivaltavia posteja ja mietin, miten te pystytte siihen? On oikeasti aika rankkaa tällä tavalla myöntää olevansa heikko. Horoskooppimerkkini on rapu ja vielä oikein tuplana ja oikein tyypilliseen tapaan olen mestari suojautumaan kovan kuoren taakse. Olen täsä viimeisen viikon ollut jo sormi napilla poistamassa tämän koko blogin ilman sen kummempia selityksiä. Yht'äkkiä kaikki tuntuu liian henkilökohtaiselta.

Mutta sitten mietin, että olen toki selityksen velkaa. Sielä on paljon sellaisia ihania lukijoita, jotka ovat jaksaneet minulle kommentoida posti toisensa jälkeen. Teille minä tätä olen ensisijaisesti tehnyt. Kiitos niin paljon! 

En lupaa, että palaan. Mutta saatan ;) Ehkäpä vuoden päästä on jo ihan toinen tilanne. Nyt minun täytyy kuitenkin keskittyä vain ja ainostaan tähän hetkeen ja tämän hetken tarpeisiini.

Instagramia varmasti käytän jatkossakin blogin-korvikkeena, joskin senkin tilin todennäköisesti laitan yksityiseksi hyvin pian. Mutta seuraaja-pyyntöjä voi aina laittaa :) ((@supersaras <- hah, mikä nimi))

Blogin suljen pikapuoliin myöskin ja laitan lukkojen taakse itselleni muistoksi näistä viimeisestä parista vuodesta. Kamalan haikeaa tämä on ja itseäni nyt ihan itkettää - olenhan tähän jokatapauksessa laittanut ihan hirmuisesti tunteja ja antanut paljon itsestäni.

Mutta nyt, heippa hei ja pitäkäähän tekin itsestänne hyvää huolta!


63 comments:

  1. Voi Sara, paljon voimia! Mä edelleen ihmettelen, miten te jaksoitte kolmannen raskauden heti perään. Tuli paljon tunteita pintaan, kun luin sun tekstin (ja mä oon töissä, kotona varmaan tirauttelisin!)

    -Kaarina

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mäkin ihmettelen :D Ei sentään, onneksi kärsimystä koko paletissa on lähinnä kokenut mun kroppa ja välillä psyyke :)

      Delete
  2. Superwoman anyway! :) Kiitos ihanasta blogista, ja hurjasti tsemppiä tähän kaikkeen. Kotiutumisvaiheeseen, uusiin juttuihin ja pirteyden löytämiseen. Itsestään huolehtiminen kannattaa! Seuraan teidän touhuja edelleen uteliaana Instan puolella, ja toivon että vielä joskus tulee aika jatkaa tätäkin harrastusta. Tosin, kaikella on aikansa!

    <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos muru ja hyvin jaksavasta äidistähän se perheen terveys ja hyvinvointi lähtee :) Tavataan siis instan puolella <3

      Delete
  3. Voi Sinua! Tämä blogisi on ollut aivan upea ihan aina. Elämänmakuinen ja aito ja juuri siksi niin paras! Haluaisin, että jatkaisit, mutta ymmärrän päätöksesi. Toivon teille kaikkea hyvää ja odotan, että joskus taas tavataan.

    On laiva valmiina lähtöön, se kaukomaille käy
    missä taivaalla illan tullen ei Pohjantähteä näy.

    Kun nousee purjet purren ja köydet irroitetaan,
    käymme ystävä armas surren, sua jäämme me kaipailemaan.

    Ja ellet sä luoksemme tulla vois milloinkaan uudestaan,
    niin kuitenkin sydämissämme sua vain aina muistellaan.

    Me kanssasi riemuita saimme ja katsella maailmaa.
    Monta ihmettä näytit sä meille, jotka nyt meitä lohduttaa saa.

    Me tiedämme, että sä lähdet vain, koska muuta et voi.
    Ja me toivomme, että nyt sulle pian taas laulu onnesta soi.
    – Peppi Pitkätossun jäähyväislaulu -

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanasti kirjoitettu <3 Peppi kirvoitti pienet kyyneleetkin <3 Kiitos!

      Delete
  4. Sara. <3 Toivottavasti et lopeta kokonaan, ehkä innostut taas kun teidän uusi arki alkaa rullaamaan kouluineen kaikkineen! Muista pysyä positiivisena, jos päivä on ollut huono ja raskas niin yritä nähdä pienet positiiviset asiat: "Tämä tunti oli jo helpompi kuin edellinen." Halit!

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos <3 Mä niin tykkäisin tästä harrastuksesta kaikkinensa ja toivon sille vvielä joku hetki löytyvän sellaisen sopivan ajan, ettei se ole mistään muusta pois. mut kylhän me toistemme kuulumisia muita teitä kuullaan :)

      Delete
  5. Hei Sara,
    Niin paljon kuin blogistasi tykkäänkin, ymmärrän oikein hyvin että oma hyvinvointi kuuluu mennä sen edelle.
    Kun kuvailit vointiasi, minulle tuli elävästi mieleen oma olo ennen kilpparivajis diagnoosia. Tavallisesta terveyskeskuksesta en apua saanut vaan vasta yksityiseltä. Toivottavasti väsymys helpottaa pian tavalla tai toisella, itselleni elämä kahden vilkkaan pojan kanssa superväsyneenä on rankkaa, joten luulen tietäväni miltä sinusta tuntuu. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä toivon melkein, että tämä asia selittyisi jollain tuollaisella kunnollisella diagnoosilla. Mitä olen aiheesta lukenut, siitä voisi löytyä monta vastausta vuosin varrella vaivanneisiin asioihin. Eli lääkärille marssin ihan pikinmiten. kiitos tsempeistä Mari!

      Delete


  6. (MrsAgatha joka ei jaksa kirjautua)

    ReplyDelete
  7. Voi Sara. Kauniisti kirjoitettu, taas. Mä jotenkin tunnistan sun fiiliksiä, vaikka ollaan ihan eri elämäntilateessa. Mäkin olen rapu ja mulle tuli myös keväällä tunne, että haluan "piiloon", pois näkyviltä. Palasin, koska kirjoittaminen antaa mulle niin paljon, mutta mulla on myös aikaa sitä tehdä, toisin kuin sulla just nyt. Samalla tavalla mä myös just nyt mietin mun kroppaa ja kirjoitinkin siitä. Siitä miten haluan pitää sitä paremmin kuin nyt, haastaa ja vahvistaa. Liikkuminen antaa voimia ja energiaa. Mä toivon että sä pääset siihen ja saat takaisin sun jaksamisen, reippauden, luovuuden. Sieltä se tulee, uskomatonta mutta se tulee. Oma aika, oma elämä, isommat lapset, kaikki. Nauti nykyisesti, odota tulevaa. Tsemppiä! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sulla on kyllä aina niin sana hallussa <3 Kiitos :) Hurjan haikeaa tämä tosiaan on, sillä blogin kirjoittaminen on musta ihanaa. Se vain vie mut aina niin mennessään, että silloin harrastuksesta kärsivät yöunet tai lapsien/puolison kanssa läsnäolo. Kunhan lapsukaiset hiukan tästä kasvavat, muuttuu tilanne erilaiseksi. Ja nyt jos yksi harrastus itselle pitää valita, niin se tulee nimenomaan olemaan tuo urheilu :)

      Delete
  8. Isot hatunnostot sulle, kun uskallat myöntää tarvitsevasi lepoa ja osaat keskittyä omaan hyvinvointiisi, vaikka (ja juuri siksi kun) se ei helppoa olekaan. Sulla on aika paljon läsnäolemisen tarvetta siellä. Me täällä ruudun toisella puolella pärjätään kyllä. ;) Hyviä vointeja ja ihania uuteen sopeutumisen päiviä koko teidän porukalle, erityisesti sinulle. <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihi, joo tämä on ihan tarpeeksi haastavaa itsensä eri tahoille repimistä ihan ilman tätäkin. Ja sitten vielä, kun yrittää olla mahdollisimman herkkä lasten tarpeille juuri tuon läsnäolon suhteen, niin siinäkin on välillä melkein mahdoton tehtävä. Kiitos toivotuksista Sari :)

      Delete
  9. Sara, kiitos tästä tekstistäsi ja jakamastasi arjestanne täällä virtuaalimaailmassa. <3 Olen kulkenut mukanasi blogeissasi jo usemman vuoden ajan, aina yhtä innolla uusia postauksia odotellen ja mukanaeläen. Pidän tyylistäsi kertoa ja kuvata. Teitä tulee ikävä, myönnän.

    Ymmärrän, että elämä on ollut vähän hektistä teillä viime aikoina - niin henkisesti kuin fyysisestikin. Itse en ole muuttanut maasta toiseen, mutta olen saanut kolme lasta viimeisen seitsemän vuoden aikana (lapset nyt 7v, 5,5v ja lähes 3v). Seitsemän vuotta odotin ja imetin vuorotellen putkeen. Kyllä. Imetysajat olivat todella pitkiä. Kun lopetin kuopuksemme imetyksen talvella, enkä odottanut jälleen uutta vauvaa, alkoi oloni sen jälkeen uupua ihan toden teolla kaikin tavoin. Keho oli vuosia sinnitellyt antaen kaikkensa toivotuille lapsillemme heidän etuaan ajaen ja äidin kehon varastot tyhjentäen. Olin superväsynyt, kireä, oman terveellisen ruuan eteen en jaksanut tehdä mitään (lapset kyllä huolehdin) jne. Lopulta kesäkuun alussa menin yksityiselle ja halusin saada jotain selvyyttä, kun olo vain heikkeni. Verikokeita otettiin monenlaisia (hb, rautavarastot, vitamiiniarvot, kilpirauhasarvot, tulehdusarvot, laaja verenkuva jne.). Syykin löytyi: hb alhaalla ja rautavarastot lähes tyhjät. Eli raskauksien ja pitkien imetyksien aiheuttama anemia. Sain tiukan rautakuurin ja olo on alkanut silminnähden korjaantua fyysisesti. Liikunta on vielä liian vähissä, sitä tarvitsisi saada lisää. Samoin oma aika ja aikuisseura ilman lapsia on vähän kortilla, niiden korjaaminen kanssa varmasti parantaa omaa jaksamista lasten kanssa.

    Mitä tällä yritän sanoa? Ehkä tarjota tukea, ymmärrystä, kannustusta hoitaa itseään. Siten voi olla parempi nainen, äiti ja puoliso. On ihan oikea ratkaisu, että otat nyt sille aikaa. Siis itsesi hoitamiselle, kotiutumiselle ja perheelle. Vaikka bloggaus onkin rakas harrastus, ei se taakkana sitä ole. Toivon, että joskus vielä palaat.

    Instassa seurailin aluksi sinua, mutta nyt kun se hävisi tuolta sivupalkista, en ole tietäni sinne jostain syystä enää löytänyt. Mielelläni seurailisin kuulumisianne sitä kautta. Mutta ymmärrän, jos haluat laittaa instan salasanan taakse ja valikoit seurailuluvat. Jos mahdun mukaan joukkoon, mielelläni sinne liityn. Jos en, ymmärrän senkin ja kiitän kaikesta tähän astisesta. :)

    Kaikkea hyvää teidän perheellenne ja jaksamisia arkeen! Erityisesti sinulle toivon hyvää vointia ja olon kohentumista! <3

    Hertta
    (herttanelli ät gmail.com)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hertta <3 kiitos kun olet niin ihanasti vuorovaikuttanut tämän blogin kanssa. Instasta minut löytää simellä @supersaras ja olet enemmän kuin tervetullut sinne seurailemaan :)

      Nuo tyhjentyneet rautavarastot ovat enemmän kuin todennäköiset minullakin, mutta valitettavasti just nyt pysty täysiä annoksia lisärautaa syömään, kun Elsin masu rupeaa heti oireilemaan. olen jopa mietiskellyt josko joudun imetyksestä luopumaan tuossa 1v. synttärien tienoilla, että pääsisi kunnolla kohentamaan omaa oloani. Kamalan vaikea ajatus, mutta yleisesti koko perheen kannalta voisi olla hyvä päätös. Mutta kun se on pienelle niin hyvää ja viimeinen vauva ja ja ja...

      Delete
  10. <3
    (Laitan sulle paremmin viestiä, kunhan pääsen koneelle)

    ReplyDelete
  11. Ääh, nyt mun on pakko vähän itkeä ♥ Sä olet niin aito, ihana! KIITOS tästä blogista, KIITOS ihanista Insta-kuvista, KIITOS, että olet ollut olemassa. Ihan(a) täydellinen (ihme-)nainen! :)

    Jokaisen on tehtävä niitä omia ratkaisuja, kuljettava omia polkuja. Sä olet niin rohkea, tartut asioihin sen sijaan että jäisit surkuttelemaan. Ihailen!

    Kaikkea hyvää Sinulle ja perheellesi, ihanaa kun et katoa Instasta ja HALAUKSIA! Nauttikaa Late Lampaista (mun lapset on edelleen kateellisia sun katraalle, kun naapurissa on Late ja kumppani ;)) ja uudesta kotimaasta ja elämästä - ja toisistanne. Harvoin näkee noin onnellisia ja hyvin yhdessä toimivia perheitä kuin te olette. You guys are blessed ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kuule Late kavereineen siirrettiin kk takaperin eri laitumelle! mulla on niiin ikävä tuijotella niitä tuosta meidän keittiön ikkunasta!

      Ja kuules kiitos itsellesi ihana ja instgramissahan me nähdäänkin <3

      Delete
  12. Voi! Paljon jaksamisia ja voimia. Kaikesta onnesta ja hyvästä olosta huolimatta voi joskus voimat loppua.
    Ja kaikki tuo yhdessä, pienet lapset, iso muutto, miehen aikaavievä työ, varmasti uuvuttaa! Toivottavasti saat kuitenkin pikkuhiljaa "voimasi" takaisin :)

    Ja ikävä tulee blogiasi, niin että innolla odotellaan jos joskus vaikka päättäisitkin vielä palata!

    Kaikkea hyvää teille ja kiva olisi tiedän kuulumisia vielä instagramissa seurata :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. hei Pilvi ja kiitos toivotuksista. Olenkin naureskellut, että "the only way is up" - ei tästä nyt kovin paljon väsyneemmäksi voi enää mennä ja mieli on onneksi melko hyvä kaikin puolin :) Taisitkin jo instasta löytyä eli täytyy ruveta seurailemaan sinuakin :)

      Delete
  13. Ikävä kyllä tulee tätä blogia! Tämä on ollut ihan mun lemppari. Ymmärrän kyllä täysin, että olet rättipoikki ja silloin pitää antaa itselleen aikaa ja jättää turha pois. Voimia arkeesi ja kiitos ihanista kirjoituksista :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Mammis ja kiitos kun olet niin kovasti kommentoinut! <3

      Delete
  14. Sä kyllä ehdottomasti mun yksi lemppareista ja kivaa jatkoa sinne!

    ReplyDelete
  15. Voi tsemppiä! Täällä toinen rapu, sellainen herkkis jolla tuli vähän tippa linssiin kirjoituksestasi. Aito, rehellinen, ihana sinä. Juttujasi on ollut ilo lukea, ja kuvien kautta olen saanut palan Irlantia tännekin. Äläkä missään nimessä ajattele olevasi heikko, minusta olet osoittanut tavattomasti urheutta tämän suloisen kolmen koplasi kera :)

    Ihania hetkiä teille sinne <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihi, rapuna on välillä vähän rankka olla :) Ihanasti sanottu - urhea onkin ihana kuvailu, kiitos <3

      Delete
  16. Tähän eka hirveän iso sydän, ja sitte jumalattoman iso halirutistus!
    Kyllä se elämä vielä kiittääkin, usko pois. Se oma hyvinvointi vaan on se tärkein kaiken muun jaksamiselle. Ihanasti oot oivaltanut, mun pitäs kans alkaa ajatuksista tekoihin ;)
    Ihana oot!

    ReplyDelete
    Replies
    1. <3 <3 <3
      Mä luulet, että mun on aivan hyvä nyt tähän väliin vettää oikein kunnon mindfullnessiä ja aloittaa monella tapaa ihan alusta. Parempi nyt vetää henkeen, kun sitten myöhemmin itsensä ihan piippuun vai mitä :)
      Pus!

      Delete
  17. Ja vielä kiitos niistä ihanista aidoista tunteista ja ajtuksista, joita olet blogissasi jakanut!

    Maijis

    ReplyDelete
  18. Mitä? Mun eka viesti katosi.... Otetaan uusiksi.

    Olen tykännyt tosi paljon blogistasi, koska se on niin AITO. Tulikin ihan oudosti surullinen fiilis, kun luin päätöksestäsi lopettaa. Mutta niinhän se on että välillä pitää keskittyä niihin tärkeämpiin juttuihin. Olisi kuitenkin ihanaa aina välillä kuulla, miten elämä Irlannissa asettuu uomiinsa. :)

    Voi hyvin! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä en tiedä mihin se viesti katosikaan, mutta kiitos paljon näistä jälkimmäisistä. On ihana kuulla, että olen pystynyt välittämään kirjoituksilla sen minkälainen oikeastikkin olen. Mut juu nyt ei vain ole tämän aika ja pakko keskittyä kaikista tärkeimpiin :)

      Delete
  19. Voi Sara, mä jotenkin ymmärään sua niin hyvin!

    Mulla on kuitenkin "vaan" normi työaikaa tekevä mies, ollaan asuttu samoilla mestoilla koko lasten elinikä, enkä enää edes imetä, mutta tässäkin on jo tarpeeksi tekemistä, saati sitten mitä se sulla on.

    Ja en siis tosiaan sääli:) Samalla kun voi olla tosi onnellinen kaikesta, mutta samalla pohjattaoman väsynyt.

    Mä olen miettinyt samoja juttuja blogin osalta. Ei vaan yksinkertaisesti riitä aika, ja sen oman vapaan haluaa käyttä jotenkin muuten. Kuntosalin aloittaminen on kohentanut omaa kuntoa, mieltä ja elämänlaatua pirusti, puhumattakaan että vähentää roimasti netissä vietettävää aikaa:)

    Hyvää jatkoa teille! ( ja V edelleen haaveilee Irlantiin pääsemisestä, joten täytynee se reissu ehdä jossakin sopivassa välissä. Jos teiltä sattuisi löytymään majapaikka muutamaksi yöksi niin olisi aika kiva? :))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tänne vaan, tervetuloa!! Meillä on monella tavalla niin samanlainen tilanne. Ei sitä oikeasti osaa selittää, miten hektistä kolmen niin pienen ajan sisään syntyneen lapsen kanssa on (saati sitten useamman). Mä jo niin odotan sitä kuntosalille pääsemistä, mutta nyt kesä pitää vielä priorisoida ne Liamin ei-työhetket perheen yhdessäololle :)

      Delete
  20. Voi mä niin tunnistan tunteen ja luoja jos kotonani olisi kolme alle kouluikäistä, olisin varmaan ihan yhtä uupunut. :) Nytkin olen sairastellut vähän koko viikon mutta kotiäiti tai yrittäjä ei voi sairastaa ja itse kuulun ensimmäiseen kastiin joten en voinut lepäillä ja niinhän se kostautui sitten kahta kauheammalla kuumeella ja flunssalla eilen ja tänään.
    Blogi on täälläkin päässä kärsinyt arjesta, iltaisin en vaan jaksa ajatella mitään tai saatika kirjoitella blogipostauksia, tuntuu, että omat aivot ovat nyt juurikin siellä äitikuplassa hyvin sisällä likapyykkikasoissa ja liikkuvan vauvan perässä juoksemisessa. :)

    Vaikka nyt tuntuukin tältä niin kyllä se oma aika ja reippaus ja virkeys sieltä taas jonain päivänä löytyy, kohtahan nämä pikkuisetkin ovat jo vuoden joten aina vaan helpottaa ja kohta jo juoksevat kavereillaan. :) Voimia sinulle arkeen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihi, joo nämä äitiaivot ovat kyllä sellaista jauhelihaa, että välillä on vaikea muistaa edes omaa nimeä. Ei kai sitä vauva-vuotena (tai sen jälkeenkään) tarvitse olla mikään supernainen :) Nautitaan näistä meidän pienistä vauvatylleröistä vielä hetki <3 En voi usko, että pian ensimmäinen vuosi on jo täysi!?!

      Delete
  21. Voi että, juuri kun löysin blogisi monen vuoden tauon jälkeen <3 Tsemppiä teille ja toivottavasti pääsisin instagram-seuraajaksi. Tykkäsin todella paljon blogistasi <3 Hyvää jatkoa teille kaikille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pitääkin lisätä tuohon itse tekstiin, mutta instgramissa minut löytää nimellä @supersaras ja sinne saa ilmanmuuta tulla seurailemaan :) Ja kiitos paljon :)

      Delete
  22. Muutto on aina iso ja stressaava asia. Sitä ei välttämättä edes tajua, kuinka lujilla sitä on, kun yrittää asettua aloilleen uudessa paikassa. Pelkästään ihmisiin tutustuminen vie paljon energiaa. Täällä vielä pitäisi aina jaksaa olla niin puhelias ja iloinen. Helpommin sanottu kuin tehty.
    Onko siellä mitään mahdollisuutta saada maksullista apua? Jos vaikka joku voisi käydä teillä siivoamassa tai hoitamassa lapsia, että saisit vähän omaakin aikaa. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi. Jos joskus haluat ottaa yhteyttä niin, feel free vihreatniityt@hotmail.com.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tässä varmaan yksi osa uupumusta onkin tuo muuttostressin purkaantuminen pikkuhiljaa. Ja on se kuitenkin eriasia taas puhua kaikki englanniksi kaikkialla ja kuunnella sitä 110% enemmän päivittäin, vaikka se kotikielemme onkin aina ollut ja puhun ja ymmärrän tietysti miltei täydellisesti itsekkin. Kyllä täältä löytyy toki maksullista apua, mutta uskon tilanteen helpottuvan aika lailla, kun miehen työtunnit muutuvat kesäsesongin jälkeen normaaleiksi ja esikoinen menee kouluun :)

      Delete
  23. Tsemppiä kovasti ja kiitos blogista.Ymmärrän fiilikset.Mulla on viimeisen vuoden aikana jo kahdesti mdnny blogi kiibni ja taas on mielessä sen lopettaminen.Ei oo aikaa ja inspistä.Suosittelen tuohon väsymykseen kokeileen viljatonta ruokavaliota.Itse oon nyt ollu sillä yli kuukauden ja ihan huomattava ero energianmäärään. Loistavaa syksyä siellä Irlannissa ja ehkä vie joskus nettitörmäillään.On ollut mukavs "tuntea" blogissa sinut :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Muo melkein hävettääkin olla tällainen tuuliviiri, joka välillä sulökee ja sitten taas avaa ja sitten taas on tauolla ja nyt päätin, että paras vain tehdä kunnon päätös. Aloitan sitten joskus alusta ihan "puhtaalta pöydältä", jos sille löytyy aika ja paikka :)

      Mä itseasiassa olenkin ollut miltei viljattomalla ja sokerittomalla ruokavaliolla tässä ja valitettavasti siitä ei ihan hirmuisesti tähän väsymykseen ole ollut apua. Toivoin jiitä olevan isomman avun, mutta uskon, että noilla puutostiloilla on tässä isompi syy vielä. Mutta hirmuisesti ihania vauvahetkiä sinne teillekin ja susta on ollut paljon tässä muuton aikana apua :)

      Delete
  24. Mä olen nyt vasta tajunnut, miten ihmeen väsynyt sitä oli Annin vauvavuoden. Aamuisin ei meinannut ollenkaan saada silmiä auki ja päivää käyntiin ja päiväunet nukuin todella usein. Kilpirauhasen vajaatoiminnasta ei mulla ollut kyse, kun siihen on lääkitys ja arvot hyvät. :) Kai se imetys, yöheräilyt ja kaksi pientä vaan vei niin voimat, en tajua..

    Mutta kovasti jaksamista sulle! Ihana positiivisuus paistaa sun kirjoituksesta, vaikka raskasta on varmasti. Selaa omaa Instagram tiliäsi, kun oikein on huono mieli, teidän arjen kuvista ja maisemista ei voi tulla kuin hyvä mieli. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mäkin usein 8-9 tunnin yöunien jälkeen mietin, että miten voi olla niin järkyttävän vaikeata nousta aamulla ylös? Mutta tietysti niitä imetyksiäkin on sitä unta rikkomassa ja sitten tosiaan useamman vuoden heikot unet. Mä voisin myös aivan hyvin nukkua päivittäin päiväunet. Sääli ettei pojat ole samaa mieltä :D

      Sen olen oppinut, että positiivisuus kantaa ja kuten sanoin, olen oikeasti tosi onnellinen, mutta vain ihan hirmuisen väsynyt. Instassa ja alvoissa nähdään Pia <3

      Delete
  25. Ouhnouh, mä jään kaipaamaan sun elämän makuista ja ehdottoman mielenkiintoista blogia. Varsinkin tämä teidän muutto oli asia mikä minua kiinnosti.

    Mutta jos aika ei riitä, niin sillain se asia sitten on.

    Toivottavasti palaat vielä takaisin.

    ReplyDelete
  26. <3
    Minäkin jään kaipaamaan tätä, mutta ymmärrän ratkaisusi täysin.

    ReplyDelete
  27. Valoa ja iloa tulevaan, siitä tulee valoisa, se on varmaa! Kiitos mukavasta blogistasi!

    ReplyDelete
  28. Ymmärrän uupumuksen, varmasti raskas vaikkakin hieno elämäntilanne. Itselläni on myös välillä ollut loppuunajettu olo: kaksi lasta pienellä ikäerolla, päälle neljä vuotta koko ajan joko raskaana tai imettäen, muutto ulkomaille ja mies aamusta iltaan töissä tai harrastuksissa, ei lastenhoitoapua. Ja silti tämä on myös ollut parasta. Omista itsekkäistä syistäni olisin mielelläni kuitenkin jatkanut blogisi lukemista ja karun kauniiden maisemien ihailua kuvista, vaikka sitten edes joskus harvoin.

    ReplyDelete
  29. Oi voi, minun tulee sinun ihanaa blogiasi niin ikävä. On ollut ilo lukea juttujasi ja seurailla perheesi elämää ja muuttoa kauniiseen irlantiin. Mutta ymmärrän täysin ettei aika riitä kaikkeen (sen takia miulla ei olekaa omaa blogia, ehkäpä kuitenkin joskus). Odottelen kuitenkin innolla jos joskus päätät vielä palailla.
    Ihanaa elokuuta teille ja kaikkea hyvää myöskin. :)
    -sannas-

    ReplyDelete
  30. Kiitos paljon tähän astisesta ja kovasti jaksamisia sulle! Varmasti parempi yrittää karsia elämästä kaikki ylimääräinen (kuten blogi) kun on kolme pientä lasta, ja mies paljon töissä ja uusi kotimaakin vieläpä. Aikaa bloggaamisellekin on varmasti paremmin myöhemmin: nyt sun on tärkeintä pitää itsestäsi niin hyvää huolta kuin vain voit noissa puitteissa.
    Raudanpuute tosiaan voisi olla eräs oloasi selittävä asia, ja kannattaa varmasti tosiaan miettiä sitä imetyksen lopettamista kunhan pienin täyttää vuoden. Voit sitten syödä lisärautaa, ja voihan se olle, että imetys muutenkin on nyt kropallesi liikaa sen takia että olet ollut raskaana ja/tai mettänyt vuosia putkeen. Olen myös lukenut, ettei imetyksestä ole enää samaa hyötyä lapselle lapsen täytettyä vuoden. Itse imetin lapsiani pari viikkoa yli vuoden ikäiseksi, ja lapseni olivat tuon ikäisinä myös valmiita luopumaan tissistä ja kaikki kävi helposti. Myöhemmin olisi voinut olla vaikeampaa. Vuoden ikäisen kanssa ei myöskään tarvinnut enää alkaa mitään tuttipulloshowta vetämään, vaan lapset saivat maitoa mukista.
    Hyvää jatkoa koko perheelle!
    Emmi

    ReplyDelete
  31. Tsemppiä Sara! Sun elämässä on tapahtunut viimeisten vuosien varrella niin paljon, ettei ihme jos keho ja mielikin kaipaa lepoa! Keskity nauttimaan mainitsemistasi onnen aiheista, perheestä, kauniista maisemista jne. kyllä bloggailemaan ehtii sittenkin, kun elämä on asettunut aloilleen.

    ReplyDelete
  32. Kiitos kovasti sulle kirjoituksistasi!
    Ymmärrän täysin sun tunnelmat, vaikkakin jään kaipaamaan kirjoituksiasi. Mutta pääasia olet sinä, joten kerää voimia ja tule takaisin.
    Kaikkea hyvää, Rose

    ReplyDelete
  33. Ymmarran taysin tuon vasymyksesi. Muutos on ollut kova-eika vain itsellesi, vaan muutoksessa on ollut huoli myos lasten sopeutumisesta. Itsekkin muistan kun muutin lounais-Irlannin maaseudulle Lontoosta ollessani ihan viimeisillani raskaana, noin puolitoista kuukautta ennen esikoisemme syntymaa. Lontoossa olin elanyt itsenaista elamaa, ollut hyvassa tyossa jne. ja pelkastaan se muutos suurkaupungista maaseudulle oli kova. Kun siihen lisaa sen, etta alkaa opetella elaa toisen ihmisen kanssa ja tulee aidiksi ihan ensimmaista kertaa, seka siita sitten jaa kotiaidiksi..eika ole omaa perhetta ja tukiverkkoa ymparilla-tilanne on vahintaankin haastava. Olin tosi poikki, ja muistan kuinka alkuun tapeltiinkin aika usein mieheni kanssa. Se oli sita sopeutumista, ja itsellani sita kesti muutaman vuoden. Nyt olen sopeutunut, vaikka en olekkaan viela taysin tyytyvainen elamaani. On edelleen asioita joita kaipaan-kuten nyt tyota ja omaa rahaa seka tietysti eritoten vanhempiani Suomesta.

    ReplyDelete
  34. Kiitos tosi kivasta ja elämänmakuisesta blogista! Löysin tämän vasta vähän aikaa sitten, mutta tulen kyllä kaipaamaan kirjoituksiasi.

    Tuskin sä heikko olet. Sullahan on kädet täynnä työtä! Mulla on vain yksi lapsi, pian 3-vuotias, ja olen jo palannut töihin. Äitiblogeja lukiessani mietin silti usein, että miten noi jaksaa ja kykenee... siis kodit näyttää kuvissa niin siisteiltä, lapset hyvin puetuilta ja itse blogien kirjoittajat ovat sädehtiviä. Mä en jaksaisi! Tuntuu, että kaiken arkisen hulinan jälkeen aivot on niin puuroa, että tekstarien näpyttelykin tuntuu ihan ylivoimaiselta.

    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi! Toivottavasti saat pian hieman aikaa itsellesikin ja pääset elpymään.

    ReplyDelete
  35. Ikävä lukea, että blogisi päättyy tältä erää. :( Ehkä joskus kuitenkin palailet meidän kaikkien ja ennen kaikkea itsesi iloksi bloggailemaan. Mukava on ollut seurata perheenne elämää tätä kautta, vaikka vain kerran onkin kohdattu elämän varrella ohimennen. Melkoinen kasvutarina kuitenkin näin "ulkopuolisen" silmin on näihin blogeihisi piirtynyt, yhteisiä unelmianne kohti. Toivottavasti löydät kadonneen energiasi, vauvavuodet syö kyllä ihmistä aika tehokkaasti... Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi toivotellen Cadis.

    ReplyDelete