9.5.14

HELSINGIN HIPPA.


 (yhteistyössä Kampaamo Hippan kanssa)
ÄIDIN OMAA LUKSUSAIKAA LASTEN KERA. Mulla on aika moni ihana ystävä pienen ajan sisällä perustaneet oman yrityksen. Ihailen suunnattomasti heitä ja se on oikeastaan tosi inspiroivaa, sillä mä näen itseni tulevaisuudessa myöskin yksitysyrittäjänä :) 

Yksi näistä mahtavista naisista on ystäväni Minna, kenen suloinen kampaamoliike avasi ovensa viikko sitten Helsingin vanhaan Kannelmäkeen. Minnalla oli visio sellaisesta salongista, mikä palvelisi erityisesti lapsiperheitä ja liikeidea onkin mielestäni aika mieletön. 

Hippassa yhdistyy rautaisen ammattilaisen kampaajapalvelut 
ja pitkäaikainen unelma omasta vaatekaupasta. 
Vaikka tietysti kampaamossa käyminen on sellaista arjen luksusta ja itsensä hemmottelemista, että moni haluaa käydä sielä ihan ypöyksin istuskelemassa, itselleni ainakin kotiäitinä on ollut supervaikeaa löytää sellaista rakoa, että voisin lähteä kolmeksi-neljäksi tunniksi kampaamokäynnille ilman lapsia. Ja siis onhan se onnistunut, mutta olen sitten käynyt about kerran puoleen vuoteen hiusteleikkuussa. Jos sitäkään...

 Ja joka kerta olen miettynyt, että olisipa kätevää, jos lapset (ja miehen ;)) voisi tuoda mukana kampaamoon.  

Ja voi nyt kertoa, että testiryhmällä äiti, James (ylienerginen kaikkialle ehtivä tahtotaapero) 
ja Elsi (no vähän lunkimpi tapaus, mutta tarvitsee maitotaukoja),
 eilinen salokikäynti oli ehkä äitielämäni rennoin ikinä! 

Valitettavasti 50mm objektiivi oli liian ahdas tallentamaan Minnan liiketilan avaruutta ja tuolta instagram-neliöstä oikealta ehkä näkyykin tuo räpsy, missä istumme Jamesin kanssa kampaajantuolissa ja Elsi pyöriskelee lattialla taustalla. Tila on todellakin iso ja aivan ihanalla tyylillä laitettu. 

Kampaamotuolin, pesupisteen ja kirpparin lisäksi Hippasta löytyy siis iso leikkinurkka, kirjoja, piirustuspöytä, hoitopöytä, varavaippoja, syöttötuoli, potta, wc-istuimen pienennin... 
Niin - kahden lapsen äiti on todella ajatellut ihan kaikkea :)

Minna on myös valinnut hiusvärit ja hiustenhoitotuotteet mahdollisimman luonnonmukaisesta ammatilaissarjoista ja kaikki vaihtoehdot ovat ammoniakittomia. Tästä löydät lisää tietoa vaalennusaineista, tästä hiustenvärjäysväreistä ja tästä hiustenhoitotuotteista. Värjäystulos on sekä Organic-väreillä että Simin vaalennusaineilla luonnollinen ja kaunis. 

Näillä tuotteilla myös raskaanaolevat ja imettävät äidit voivat huoletta hankkia uutta ilmettä päähän.
Minun uusi ilme sitten.

Eh, nyt en kyllä ole paras esimerkki Minnan taidoista, sillä toivoin vain tähän harvenevaan päähän mahdollisimman mininmaalista latvojen trimmausta (koska hiustenkasvatusoperaatio).
Vasemmassa kuvassa on hapsuiset kaksihaaraiset ennen-kuvassa ja jälkeen-kuvaan päätimme vähän koklata surffikiharoita. Mutta kyllä se pienikin latvojen freesaus silti tekee paljon <3


Second hand-puolelle Minna on valinnut huolella vaatteita koosta 50cm kokoon 152cm. Kaikki vaatteet on pyritty hinnoittelemaan ns. kirppishinnoin.

(välihuomautuksena söpöt kaffikupit ovat Ikeasta. näitä pitää ehkä hakea uuteen kotiinkin)

Hippassa voi toki käydä kaikenikäiset, vaikka tila onkin lapsiasiakkaita ajatellen suunniteltu ja huomenna lauantaina 10.5 onkin äideille kuohuviinitarjoilu klo 12-15.

Alle 12 vuotiaiden hiustenleikkaus 20e tai ilmainen toukokuun ajan,
jos aikuinen ottaa väripaketin (väri+leikkaus ).

24.5 viereisessä Kannelmäen leikkipuistossa on lastentapahtuma 
ja sen aikana Minna tekee ilman ajanvarausta lasten hiustenleikkauksia hintaan 10 euroa.

Hippa tosiaan sijaitsee Kannelmäessä hyvien kulkuyhteyksien varrella. 
43, 42 ja 56 bussilinjat kulkevat aivan vierestä ja M-juna pysähtyy 5 minuutin kävelymatkan päähän.
Myös autolla pääsee aivan ääreen.

Tarkka osoite on Kanneltie 13H ja toisella puolella Kanneltietä pallokentän laidalla
on ilmaisia parkkipaikkoja (voi siis matkustaa kauempaakin).
 Liiketilaan mahtuu sisään myös rattaiden kera (kokeiltu on).

Hippan facebook-sivuilta löytyy vielä tarkemmin tietoa.
Ja ajan-varaus numerosta 045 1854405

Onnea ja menestystä Minna ja kiitos vielä hiustenleikkauksesta :)

22 comments:

  1. Ah, mä olen ihan fiiliksissä! Siis juuri jotain sellaista mitä olen kaivannut! Ihanaa, että tuollainen kampaamo on olemassa! Ihanaa että vinkkasit siitä! Kiitos ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä on aivan ihana paikka ja olisin varmasti jäänyt soffalle kahvittelemaan koko loppupäiväksi katselemaan kaunista liiketilaa, jos ei olisi tarvinnut rientää Fionnia hakemaan kerhosta :)

      Delete
  2. Replies
    1. Eikö? Minnan kotikin on aivan ihana. Se vilahteli tuolla posteissa syyskuussa tai lokakuussa ;)

      Delete
  3. Ihana paikka on. Vaatevalikoima on hyvä ja leikkipaikka ihan mahtava. Jooa sai tänään niin trendikkään kesätukan että! Suosittelen lämpimästi! :) -Sonja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä olen aika varma, että aina Suomen reissuilla jatkossa buukkaan ajan Hippaan koko perheelle :) ihana saada sinultakin suositus! ja kiva, kun kommentoit :)

      Delete
  4. Ihanan kuuloinen paikka! Näin maalaisena en kyllä ikinä maksaisi 20 euroa lapsen hiustenleikkuusta... Täällä sen saa 12e :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. hihi, joo Helsingissä on aika kallista. Mä mietin, kun täällä on kuntosalijäsenyyskin monissa paikoissa 70-80e! kun esim. mihin me muutetaan Irlannissa, sama maksaa 30e ja siihen kuuluu kuntosalin lisäksi jumpat ja uimahallin käyttö. Vähän eri hintaluokassa liikutaan...

      Delete
  5. Siis ihana paikka! Juuri tällaista kaipaisi itsekin. Ja minusta tuon before kuvan hiukset ovat upeat, samoin toki afterkin. Kiharat piristävät aina. Näytät tosi hyvältä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hehe before-kuvassa reväisin hiukset justiinsa ponnarilta ja niissä on ainakin kilo kuivashamppota :D mutta ihan, jos ne näyttää kivoilta tuollainkin :D :D Jospa vain jaksaisin käkerrellä tätä pehkoa useamminkin, koska viihdyin noissa sotkukiharoissa valtavan hyvin :)

      Delete
  6. Oot kyllä hirmu nätti! :) Mut apua, ehittäiskö me mitenkään vaik ens viikolla treffata? Tuli paniikki, että päivät loppuu keksken.. :P

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei laitetaan febussa viestiä ja yritetään keksiä joku aika. PAKKO nähdä ennen meidän lähtöä!!!

      Delete
  7. Olen nyt varmasti missannut jotain, mutta mitä hiusvärejä ja hiustenhoitotuotteita ei saa käyttää raskaana ollessa/imettäessä? En nimittäin ole vielä ikinä kuullut mistään, mitä ei saisi ja ihan huoletta aina käyttänyt kaikkea.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siis jokainenhan tekee itse päätöksen, mutta viimeaikoinahan on uutisoitu nimenomaan hiusvärien kamalasta kemikaalikuormasta ja erityisesti tummien hiusvärien aiheuttamista allergisista reaktioista. Tästä ei ilmeisesti ole tehty tarkkoja tutkimuksia (vielä) kuinka paljon tuosta kemikaalikuormasta erittyy istukan läpi ja rintamaitoon, mutta esim. Tanskassahan kehoitetaan terveydenhuollossa odottavia äitiä pidättäytymään jopa meikkaamisesta juuri noiden kemikaalien takia. Itse vaihdoin esikoisen odotuksen aikana kaiken kosmetiikan (ja kodinpuhdistusaineet) luonnonmukaisenpiin vaihtoehtoihin. Mutta kyllä taisi kerrasti käydä silloin ottamassa blondeja raitoja hiuksiini.
      Tiedän kampaajia, ketkä eivät suostu värjäämään raskaanaolevien hiuksia laisinkaan ja tiedän myös monia, ketkä eivät pidä värjäämistä yhtään haitallisena eli se näkökanta täytyy ihan itse muodostaa. Noilla väreillä nyt siis ainakin on turvllista värjäillä ja sen kirjoittaneena varmasti omakin kantani asiaan tulee aika selväksi :)

      Delete
  8. Sara jo tuossa tosi hyvin tiedottikin asiasta mutta tässä vielä oma vastineeni: varmaan voikin käyttää kaikkia tuotteita, mutta niistä on tehty monenlaisia tutkimuksia ja osassa on todettu seikkoja, jonka perusteella mitään kestovärejä ei varsinaisesti suositella raskaus- ja imetysaikana, raidoitus on eri asia koska sehän ei kosketa hiuspohjaa.Organic ja muut ammoniakittomat värit ovat kuitenkin vähän vähemmän myrkyllisiä kuin perinteiset ammoniakkivärit ja monia raskaana olevia ( ja muitakin ) häiritsee ammoniakin voimakas haju ja höyry, oireina saattaa olla jopa silmien vuotaminen ja hengitysvaikeudet.Jokainen päättää itse haluaako värjätä raskausaikana vai ei.Myös värjäystulos voi olla erilainen raskausaikana, joka on hyvä huomioida.Oman kokemukseni mukaan Organic- väreillä on saatu onnistunut lopputulos myös sellaisiin hiuksiin joissa aiemmin on kokeiltu ammoniakkiväriä ja petytty.

    ReplyDelete
  9. Mikä lastentapahtuma siellä leikkipuistossa on? Alkoi kiinnostaa tuo tarjous. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sielä taisi olla MLL:n kevät tapahtuma tai sitten Lions clubin. Voin huomenna tarkistaa :)

      Delete
    2. Löysin itse tällaisen:
      HEMBÖLEN KIERTÄVÄ KOTIELÄINTILA KANNELMÄESSÄ
      La 24.5. klo 10-14 Hembölen kiertävä kotieläintila Kannelmäen leikkipuiston
      kentällä. Eläimiin tutustuminen on ilmaista, poniajelu 3 €.

      Delete
    3. MLL:n tapahtuma. Täytynee mennä, kun eläimet on aina lapsista in ja 2 lapsen hiustenleikkaus olisi ajankohtainen. Kivannäköinen kampaamo!

      Delete