2.12.13

H&M TOPPAPUVUT.

HAALARIASIAA. Kävipäs nyt tosiaan niin, että molemmilla pojilla tuli sen verran isot kasvupyrähdykset tässä syksyllä, etteivät viimevuotiset toppahaalarit sitten mahtuneet enää alkuunsakkaan. Ensin siis huomasin Fionnin 100cm Didriksonin jäävän naftiksi (meinaan laittaa myyntiin, jos jotakuta kiinnostaa) ja melkeinpä samaan syssyyn Jamesin 86cm second hand Po.p alkoi ensin vuotamaan saumoista ja samaan syssyyn jäi sekin pieneksi.

Olin jo kesällä huomannut F:n käyttämän 92cm haalarin meneen haarukasta rikki, vaikka yleensä olen voinut periyttää isoveljen vanhat pikkuveljelle, kun ovat kerta syntyneet samaan aikaan vuodesta. 98cm haalarikin oli jemmassa, mutta se taasen oli auttamatta aivan liian grande.

No jokatapauksessa yritettyäni metsästää nettikirppareilta sopivia pukuja tuloksetta, päädyimme marssimaan H&M:lle ja ostamaan uuden puvut. Tämä siksi, että vauvan LA oli samana päivänä. Onneksi kyseessä oli osta 50e saat 10e alennusta-päivä ja edulliset puvut saatiin mukaan vieläkin edukkaammin.

Ensin F:lle oli tästä puvusta 110cm sinisenä ja J:lle 92cm puku mustana. Samoin tein melkein huomasimme, että F:n puku oli hiukan liian 'sopiva' ja Liam kävikin sen vaihtamassa 116cm kokoon, mikä on 104-110cm vaatteita käyttävälle just hyvä.

Samalla Liam rupesi sanomaan, että musta puku on hänestä jotenkin pöhkön näköinen neonvihreällä hupunsisuksella ja kävimme vielä sitten vaihtamassa J:n oman samanlaiseen siniseen. Huvittavaa sinänsä, tuona päivänä oli -30% ulkovaatteista tarjous ja saimme vaihdon yhteydessä rahaa takaisin :D

 Nyt ovat sitten erityis-samiksia tämän talven nämä pojat. Alkujaan en ollut itse ihan erityisihastunut tuohon kirkkaamman siniseen haalareissa, mutta niin sitä silmä tottuu ja nyt näyttävät jo ihan kivoilta.
Mutta se miksi tätä postia rupesin kirjoittelemaan oli ihan puhtaasti arvio näistä edullisemman hintaluokan toppavaatteista. Meilläkään ei juuri nyt ollut varaa laittaa reilua satasta per puku eli joka kierrätetty taikka halvemman merkin haalari olivat vaihtoehdot. Ja mielestäni nämä eivät kyllä häpeä laisinkaan Moloille, Po.peille taikka Ticketeille. Po.pia meillä on ehdottomasti eniten ollutkin eli siihen siis toki parhaiten vertailen.

tästä vauhdikkaasta pojasta ei edes kerinnyt tarkkaa kuvaa napsaisemaan.
mutta minkä ihmeen takia Blogger tekee tästä kuvasta näin  oranssin?
Kaikista tärkein kriteeri (kuten näette) toki on meillä kulutuksen kesto ja veden pitävyys ja siitä nämä näyttäisivät saavan aivan täydet pisteet. Peppumäkeä jäisessä hiekkamäessä, lutrausta lammikoissa, mudassa istumista - kaikkea on kokeiltu. Oikeastaan toistaiseksi, mitä sääilmiötä nämä eivät ole vielä nähneet on kova pakkanen ja lumi (sopisi jo niitäkin kyllä kokeilla täällä etelässä).


Nämä ovat olleet meillä nyt käytössä about 3 viikkoa päivittäin, sillä kaikkien kolmen pukemisen nopeus on ollut nyt tässä aikamoinen valttikortti. Toki +5 asteessa alla on ollut vain erittäin ohut kerros ja jalassa molemmilla kumpparit. Tänään -4 asteessa molemmilla oli vilaakerrasto ihoa vasten ja jalassa Kuomat. Lämpöiset pojat kuoriutui parin tunnin ulkoilun päätteeksi haalareistaan ja uskoisin, että samoilla kerroksilla pärjäisi -10 asteessakin. Lämpimät ovat siis ja hengittävät.

Äsken vielä oikein syynäämällä syynäsin ja ei kyllä ole vielä tippakkan karheumaa pyllyssä taikka polvissa kummallakaan.
 Minulle tosiaan pukujen merkillä ei juurikaan ole itseisarvoa. Kunhan toimivat ja pysyvät lämpiminä. Ulkonäkö tietysti merkkaa, sitä en kiellä, ja näiden yksinkertainen tyyli (Parin vuoden takisesta Popista aika läheinen kopio...) miellyttää minua. Plussaa myöskin hyvistä heijastimista.

Miinuksia tulee mieleen ainostaan muutama: jalkalenkit ovat aivan mahdottoman pitkät ja uusille kuminauhoille ei ole nappeja. Lisäksi hupun etukulmat on pienillä velcroilla kiinni vetoketjun vieressä omassa piilolistassaan ja ne tuntuvat lähtevän suht helposti sieltä paikoiltaan. Tässä siis huomaa sen suunnittelun kömmähdyksen, mikä tuossa hinnassa näkyy. Toisaalta kaikki nuo on helposti itse korjattavissa ihan vain parilla pistolla eli minua ne eivät kyllä sen suuremmin häiritse.

Suuri plussa minun mielestäni on myös se, että näiden pinta on käsitelty kosteudenpitäväksi ilman ympäristölle haitallisia fluorikarboneja. Suurimassahan osassa pukuja kosteusuoja on Goretexiä tai vastaavaa, mikä vesistöihin päätyessään saastuttaa kalakantoja ja luokitellaan ongelmajätteeksi yms. vähemmän mukavaa (täältä voi lukea aiheesta lisää). Mutta koska kosteusuojaa tässä maassa lasten ulkovaatteisiin tarvitaan on loistavaa siis, että H&M (ja olikohan ehkä Lindex?) käyttävät tätä Bionic 
finish eco-suojaa lasten ulkovaatteissaan.

Kaiken kaikkiaan tällä kokemuksella voisin ehdottomasti suositella H&M:n pukuja.
melko täydellisen malliset kulmakarvat vai mitä :)
Nyt vaan suurin toivomus on, että tämä neitokainen mahtuu toppapukuunsa koko talven, vaikka semmoista tahtia kasvua vetää pituussuunassa, että vähän heikolta näyttää. Huomenna saadaan 6-viikkois neuvolakäynnillä uusimmat mitat. Saas nähdä meneekö 60cm jo rikki.

Ensi talvena meillä ei sitten kenties toppapukuja tarvitakkaan vaan selvitään vk-puvuilla villan kera koko vuosi. Huisia! 

Mites te muut? Minkä merkin toppaa teiltä löytyy ja oletteko tyytyväisiä, plussa vai miinusta?
Jees nyt pojille välipalaa, kun heräsivät päikkäreiltä vissiin äänistä kuuluen ja vastailen vielä vastaamattomiin kommentteihin tämän illan aikana :) Sara xxx

Edit. tänään muuten näkyi Gapin sivuilla olevan -40% alennus ja H&M:llä -15% ja monissa muissakin kettikaupoissa Cyber monday ja hurjia alennuksia. Itse en mitään kyllä nyt tilaa, varsinkin kun just eilen naputtelin Gapista pari vaatetta Elsille -30% alella. Voitte arvata minkäverran vatutti, kun tuli tuo tämän päivän tarjous sähköpostiin...

23 comments:

  1. Aivan mahtavaa kuulla kattava arvio halvemman merkin puvuista! Yleensä keskitytään kalliimpien merkkivaatteiden ulkonäköasioihin ja hiukan sivutaan ominaisuuksia, kiitos siis!

    Meillä on käytössä Minymo-haalari, joka ei vielä oikein tositoimiin ole päässyt, kun vk-haalarista vasta vaihdettiin. Olen miettinyt toisenkin haalarin hommaamista, koska yhden haalarin taktiikka tuntuu venäläiseltä ruletilta, ja taidankin suunnata H&M:lle sen hakemaan :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu ja siis ei ollut tarkoitus kirjoitaa mitenkään puolesta-vastaan asettelullla, sillä mä olen yleisesti tosiaan tykännyt Po.pin ulkovaatteista, mutta nämäkin on oikeesti tosi hyvät. Tietenkään näissä ei periaatteessa ole yhtä hyvä jälleenmyyntiarvo, kuin kalliimmissa merkeissä.

      Meillä on sitten kakkosina juurikin H&M:n toppahousut ja toppatakit, jotka on enemmän kaupassakäyntikäyttöön, mutta tarvittaessa sitten myös ulkoleikkeihin.

      Delete
  2. Kiitos tästä postauksesta. Täytyy todella pitää mielessä tuo Henkkamaukan haalaritarjonta. Täksi vuodeksi ostamamme (okei, mummi osti synttärilahjaksi pojalle) North Sky puku taisi olla 70 euron kieppeillä ja ainakin vielä on ollut todella hyvä näihin säihin. Meillä jo kyllä myllätään lumessa ja pakkastakin oli aamulla -14. Voi tuota teidän tyttären ihanaa mutrusummua. Mikä ihastus!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi tuosta merkistä en ole kuullutkaan. Meidänkin mummi (mun äiti) osti F:lle joululahjaksi seuraavalle keväälle Po.pin vk-takin tarpeeseen.

      Kuulostaa aika täydelliseltä talvisäältä sielä. Kyllä täälläkin nyt tulee justiinsa lunta, mutta sulaa varmaan aamuun mennessä :/

      Delete
  3. Pakko kommentoida... Meillä on huomattavasti isomman pojan (nyt 11v) H&M toppavaatteista tosi hyviä kokemuksia, ostin viime talven alesta lisääkin (takit 10e/kpl). Eli kestävät koko talven todella kovaa kulutusta, hanskat ja toppahousutkin. Ulkonäöltään niin simppeleitä yksivärisiä, että kelpaavat hyvin.

    -Riikka-

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei kiva, että kommentoit Riikka. Tuon ikäisellä siskonpojallani ainakin vaatteet kuluu ihan järkyttävää tahtia eli täytyykin vinkata myös siskolleni näistä. Meillä on myös yhdet H&m:n hanskat ja ne on olleet hurjan hyvät myös. Unohtui tuosta tekstistä, kun ovat jo viime vuonna hankitut.
      Mä vähän mietin, että saattaisin alesta kanssa katsoa, jos löytäisin pienemmällekkin toppatakin seuraavaksi talveksi :)

      Delete
  4. Mä tykkään kyllä kovasti noista teidän poikien haalarien ulkonäöstä :)! Mahtavat :)! Ja kiva, kun ehdit postailla pukujen laadusta, tälläisiä voisi katsastaa alesta lopputalveksi, jos nykyiset käyvät pieniksi.

    Meillä molemmilla Rodinin haalarit, ja olen kyllä niistä tykännyt. Miinusta oikeastaan vain jalkalenksujen kiinnistysnappien ompeleista, jotka ovat antaneet periksi parin kk käytön jälkeen, mutta niin taitavat antaa lähes kaikki napinompeleet :). Pojan puku on toista talvea jo käytössä ja näyttää mielestäni vieläkin kuin uudelta. Tosin eihän nuo 1-veet ihan kauheasti vielä möyrikään tuolla maassa :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihi tuola puistossa tänään yksi tuttu äiti kysyi, että mistä poikien puvut oikein ovat, kun hän on jo pari viikkoa katsonut kuinka kivan näköiset ne on :) mä en tiedä onko siinä se söpöyslisä, että nuo kaksi sinistä tappia taivaltaa yhdessä ympäriinsä :)

      Ne Rodinit kyllä näyttää tosi muhkeilta ja muutenkin ihanilta. Aika hassua, että ne napit on niin huonosti ommeltu. Ja näissäkun ei tosiaan ollut ollenkaan. Täytyy kyllä varmaan hoitaa itse asia pian, sillä en usko, että nuo ylipitkät lenksut säilyy hyvinä ihan koko talvea.

      Delete
  5. Kivan näköiset haalarit! Meillä on ollut aiempina vuosina h&m:n talvivaatteita ja olivat kyllä kestäviä ja kivan näköisiä. Nyt löytyy ticketiä, Reimaa ja mini Rodinia (meillä on kolme lasta). Mini rodini vaikuttaa kaikkein lämpimimmältä ja ajattelin siihen satsata ensi vuonna enemmänkin ( jos rahatilanne antaa myöden, heh)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo Rodinien lämpimyydestä mäkin olen kuullut kiitosta. Ne on kyllä aikasen hintavia, mutta ilmeisesti laadultaankin erinomaisia :) Ja tietysti hauskan näköisiä!

      Delete
  6. Mä tykkään kanssa H&M haalareista, varsinkin kun ne on kevyitä päällä ja mukavan kapeita. Oon monena vuonna ostanut sieltä toppahousujakin kun ne on tosi kiva näköisiä, vaikkakin talven käytön jälkeen ne ovat kyllä roskis kamaa. Tosin sillä hinnalla saavat ollakin :) Menin nyt uutuudenviehätyksessä ostamaan Molon rainbown (käytettynä) mutta se on vielä liian suuri, tai lahkeet ovat Hobitti-lapselle liian pitkät. Odotellaan tammikuuta :) Käytössä on vielä Reiman välikausipuku.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo just sopivan kapeita ainakin meidän pitkille ja hoikille pojille. Toppahousuja me ei vielä olla päästy testaamaan laisinkaan, vaikka molemmille on sellaiset parempien takkien kaveriksi myöskin tuollta H&M:ltä. Toivoisin, että ne säilyisivät ehkä vielä ensi talvenkin, jos sielä Irlannissa tulee tarve vk-kamppeita lämpimämmille ulkovaatteille.

      Delete
  7. Täällä oli eilenkin -17° pakkasta joten toppapuvut tulevat tarpeeseen. Lassietec -pukuja taitaa olla pari ja isoimmalla on Reimatecin takki+housu -yhdistelmä. Pukuja on kyllä joka lähtöön ja kaiken kokosia kun lapsia kuudesta vuodesta alaspäin kahden kuukauden ikäiseen saakka, tyttöjä ja poikia kaksi kumpaakin lajia:) Kirpparilta löytyy etenkin pienemmälle väelle ihan loistokunnossa olevia pukuja, välikausivaatteita olen onnistuneesti bongannut tuota kautta.

    Mutta, miksi käsineet ovat aina hukassa???

    http://mamainprogess.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Herranjestas, siellä on kunnon pakkaset! Mäkin olen yleensä osatnut käytettynä haalarit, mitkä on sitten kierrätetty vielä pienemmällekkin veljelle, mutta tosiaan ei nekään ikuisesti kestä.

      Äh ja joo, meilläkin hukkuu hanskat ja isommalta vielä unohtui tuossa yksi pakkaspäivä kotiin kaikissa lähtötohinoissa. Onneksi puistosta löytyi lainahanskat ettei kädet jäätyneet.

      Delete
  8. Satunnaisen lukijan pitää tulla kaapista ulos ja tunnustaa, että oltiin tänään samaan aikaan lääkäriä odottamassa. Menimme pojan kanssa ohi juuri kun syötit vauvaa niin en tohtinut jäädä tekemään mitään spektaakkelia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi vitsit! Hauska, että tulit kertomaan. Olisi siinä voinut ihan kyllä moikatakkin, ei oltaisi häiriinnytty. Sun poika oli tosi söpö :)

      Delete
  9. Ihanan virkistävää lukea välillä blogeista edullisimmista haalareista! Meiänki tytöllä on nyt hm:n haalari ja yllättävän hyvä onkin ! :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehdotoomasti on kiva myös kirjoittaa näistä, kun kerta on lähinnä minullakin vain hyvää sanottavaa :)

      Delete
  10. Kiitos tästä postauksesta, kiva kuulla "oikeita" mielipiteitä edullisemmistakin haalareista! Meillä on ollut Reimatecin haalari nyt vajaa 2 kk aktiivikäytössä ja viikonloppuna just huomasin polvissa jo pientä karheumaa. Mä kun olin kuvitellut voivani kierrättää tämän 150 e:n haalarin pikkuveljelle mutta saa nähdä mitä keväällä on jäljellä. Muuten olen kyllä tähän mennessä ollut Reimateciin tyytyväinen, mutta toki vajaa 4 v vilkas poika kuluttaa vaatteita koko ajan enenevässä määrin ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siis tuo meidänkin melkein 4-veen remuaminen on kyllä aivan järkkyä katseltavaa ja olen todella ihmeissäni miten mahtavasti tuo puku kestää. En kyllä ihan välttämättä usko sen olevan kovin edustavassa kunnossa keväällä, mutta toivon toki tämän yllättävän minut vieläkin positiivisemmin. katsotaan ja tulen varmaan raportoimaan sitten näiden kunnosta :)

      Delete
  11. Hmm, minkä pituisella teillä on se Didrikssonin haalari ollut käytössä? Onko se minkä värinen? (en ehdi kännykällä nyt selata taaksepäin)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on ollut käytössä Fionnilla, kun hän oli 97-104cm pitkä. Menisi nippanappa vieläkin päälle, mutta kirraa niska-haara mitalla. Väritys on tummansininen, missä lahkeissa mustat vahvikkewt ja kirkkaanpunaiset vetoketjut. Tosi kivan näköinen puku ja hurjan hyvässä kunnossa. Jos kiinnostuit, voin laittaa mittoja vaikkapa sähköpostilla.

      Delete
  12. V on aina pieni, siis 93cm. Meillä on nyt yksi 92cm puku, mutta ei varmaan mahdu maaliskuulle saakka jos alle pitäisi vielä topata villaa kun ne -30 pakkaset iskee :P

    ReplyDelete