22.8.13

"ALL ABOARD!"

Ahoy, kotona ollaan! 
Eilinen piti vielä lepäillä soffan pohjalla (ja tänäänkin), mutta nyt ajattelin pikaisesti ilmoitella itsestäni.
Tässä muutama palanen meidän pienestä reissusta:

 Meidän taloudessa oltiin jo pitkän aikaa puhuttu tietenkin big one boatista ja Fionn erityisesti oli lievästi sanottuna täpinöissään, kun vihdoin astuimme laivaan ja hyttiin. Olimme varanneet Promenade-hytin, sillä ajattelin tuon ikkunasyvennyksen olevan pojille aika kova juttu. Ja olihan se. Varsinkin, kun hytti sijaitsi 11. kerroksessa. Minua ihan hirvitti (=korkeanpaikan kammoinen).
 Vaikka maantai-aamupäivästä oli vielä kurjaa ja sateista, iltapäivästä onneksi paistoi ja tuulisella kannella oli ihana tuntea kaikkien arkijuttujen jäävän taakse - lasten riemu ja iloiset naamat olivat vain niin parasta!
Olimme hiukan Liamin kanssa kelailleet ettei lapsille laivalta välttämättä löydy oikein sopivaa syömistä laivan ravintoloista ja siksi pakkasimmekin omat eväät mukaan. Eväsretki ei kuitenkaan ulkopöydillä oikein onnistunut ja söimme hytissä. Se oli ihan hyvä veto, sillä pojat rauhoittuivat siinä pikkusen ja leikkihuoneeseen suunnatessa meno ei ollut aivan niin villi, mitä olisi voinut olla.
 Multa oli tietysti jäänyt omat pakkaamiset vähän puolitiehen ja en ottanut näiden iltavaatteiden lisäksi mukaan kuin tuolla ylempänä näkyvän valkoisen paidan ja kahdet farkut. Tuhkolmaan oli onneksi luvattu kaunista säätä ja yhdistin tämän kuvakaksikon nahkavyön tuohon valkoisen perustoppiin ja sain vielä kolmannen asun.
Meillä (tai siis minulla ja kuka nyt onkaan ollut matkakumppanina) on ollut jo ikuisuuden tapana kävellä Siljan terminaalista keskustaan, mutta tällä kertaa poikkesimme hiukan tutulta reitiltä ja suuntasimme lasten kanssa Humlegårdenin leikkipuistoon hiukan leikkimään.
Aivan ihana leikkipaikka! Pojat olivat tietysti heti kuin kalat vedessä :) Liamin kanssa panimme merkille, että rattaista n. 90% oli Bugaboo merkkisiä ja erityisesti Donkeytä oli aivan hirvittävästi. Lähinnä yhdellä lapsella käytössä sivukorin kera. Niitä siis tuli niin paljon vastaan, että ihan rupesi naurattamaan.
Meillä ei varsinaisesti ollut mitään erityistä ohjelmaa mielessä tuota leikkipuistoa lukuunottamatta. Åhlensilla ja NK:lla halusimme käydä ja lounaspaikaksi valikoitui Kulturhusetin Panorama-kahvila, missä olen itsekkin käynyt ihan pikkulapsesta asti. Viimeksi siellä on tosi kivasti kasvisyöjällekkin vaihtoehtoja, mutta nyt raskauden ja radin takia ainut sopiva annos oli tuollainen pieni sivusalaatti.
No onneksi olimme varautuneet isolla säkillä pähkinöitä ja herneiden lopulla ja söin sitten niitä henkeni pitimiksi :)

Kulturhusetissa on myös tosi ihana ja kiva kirjasto Barn rummet, mihihin vanhempani veivät Fionnin siksi aikaa kun me Liamin kanssa nukuteltiin James rattaisiin ja käväistiin sielä Åhlensilla.

NK:lla käytiin täydentämässä pakolliset öljyvarastot (tästä lisää huomenissa) ja sitten olimmekin sen verran väsyneitä, että suunnattiin laivalle päin. Mä nukuin ensimmäisen yön ihan hurjan huonosti ja koko päivän kävely alkoi todellakin tuntua aika voimakkaina liitoskipuina. F myöskin temppuili hiukan väsymystään ja toinen laivailta otettiinkin vielä ensimmäistä rauhallisemmin. Vanhempani tosin vahtivat poikia sen verran, että pääsimme Liamin kanssa kahdestaan syömään - luksusta!

Eilen ja tänään tosiaan mun kroppa on särkenyt aikamoisesti noiden liitoskipujen osalta ja olen tajunnut, että nyt pitää vissiin pikkuhiljaa ruveta totuttautumaan ajatukseen etten ihan vanhaan tyyliin voi hiihtää sinne tänne. 

Enää viikko ja sitten tämä vuosi tosiaan kääntyyn kunnolla syksyyn. Mutta sitä ennen me kyllä vielä ihan varmasti nautitaan tästä kesälomasta, yhdessä olosta, kiireettömyydestä ja pysymme kaukana ihan persuperus arkirutiineista. 

Toivottavasti teillä lukijoilla on ollut kiva alkjuviikko ja pian taas nähdään! Sara xxx

10 comments:

  1. Ihana reissu teillä ollut. Minäkin niin olisin halunnut lähteä,oli viime kesänä niin kivaa,mutta meidän matkabudjetti meni tuonne takapihalle ja terassiin...ja ihana masu,täytyy vielä mainita. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No mutta toisaalta ihan hyväänhän kohteeseen se budjetti meni :) me päätettiin, kun asunto saatiin myydyksi, että muut säästöön mutta Tukholmaan on päästävä. Kiitos masukehuista - tämä on aika kivakokoinen pallero jo!

      Delete
  2. Olipa kivan kuuloinen reissu! Hyödyllinen suorastaan minulle kun sama matka luvassa pian. Tuo promenade hytti oli meidänkin valinta samasta syystä :D Kiva idea tuo leikkipuistossa käynti!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi hauskaa matkaa teille sii! Promenade-hytistä on muutenkin hauska seurata ohikulkevia ihmisiä :)

      Delete
  3. Noi eväät on ihan mahtavat ja ihanaa kun olet jaksanut tehdä sellaiset mukaan. Kumoa mäkin saisin aikaiseksi ;) voisiko muuten lähettää sun numeron, koska mulla hävinnyt sun numero... Kiitos ja mukavaa päivää teille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tarkoitat varmaan, että "ihanaa kun LIAM on jaksanut tehdä sellaiset mukaan" :D

      Mun täytyy etsiä sun sposti käsiini, kun multakin hävisi kaikki numerot kännykkävaihdon yhteydessä.

      Delete
  4. Ihania kuvia ja olipas kiva lukea teidän reissusta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nämä oli vähän tällaisia pikaräpsyjä, kun en meinannut koko kameraa muistaa otta esiin, mutta hauskaa jos tunnelma välittyi :)

      Delete
  5. Mukavan kuuloinen reissu teillä! Ja sä oot tosi soman näköinen :) /Bianca**

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos - kyllä se aito onnellinen hymy näissä vissiin on se paras juttu :)

      Delete