29.4.13

TRAVEL ESSENTIALS.

Terveisiä Dublinista! Vihdoin on uuvutava remonttijärkkäilyrupeama ohi ja olemme Irlannissa. Viikonloppuna teimme miehen kanssa tosi pitkää päivää asunnolla ja pojat olivat mummin hoteissa. Kaikilla taisi olla toisiansa ikävä paheman kerran eli aivan ihanaa olla perheellä nyt täälä. Huomenna jatkuu matka bussilla miehen kotikaupunkiin anoppilaan, mutta tämänpäiväinen lento oli täällä perillä kahdeksalta Suomen aikaa ja päätimme suosiolla jäädä tuttuun lentokenttähotelliin (Bewley's Dublin airport - suosittelen), kun kolmen tunnin suht. piinallisen lentomatkan jälkeen ajatus kärttyväsyneistä lapsista ja parin tunnin extra-ajomatkasta ei liiemmälti houkutellut.

Pakkaukset hoidettiin muuten lopulta vasta tänä aamuna, mutta huomasin kyllä rutinoituneeni tässä hommassa jo täysin. Näistä jutuista voi tietysti olla montaa mieltä, mutta tässä listaa minun tärkeimmistä tärpeistä itse lasten kanssa matkustuspäivän helpottamiseksi:

1. mahdollisimman minimaalisesti käsimatkatavaraa! erittäin tärkeää. maksan mieluusti ruumaan menevistä kamppeista sen ylimääräisen pari kymppiä mielerauhan kustannuksella. trust me, mekin ollaan aikanansa matkustettu miljoonan nyssäkän kanssa ja kädet vain eivät riitä siihen. järki menee. stressiä -> vihaiset aviopuolisot.

2. jatkona edelliseen; päättäkää etukäteen kuka kantaa mitäkin. esimerkki meiltä Liamilla James Manducassa, työntää Fionnia matkiksissa. Matkiksissa poikien reput. Minulla oma suht iso käsilaukku ja vedettävä käsimatkatavara. Sopivasti itse kullakin tavaraa ilman, että joutuu revitellä.

3. Lapsille olin varannut valmisruoat evääksi ja niitä pursotettavia hedelmäsoseita, tetrapuuroja parit ja sit sellaisia pieniä pusseja Hipp/Semperecomitälie täysjyväleksejä. Yllätyksenä tuli tänään muuten securityssä info, että oliko yli 2-vuotialle ei saa ottaa lastenruokia mukaan enää! Hullua, koska lentokenttien ruokatarjonta on niin surkea ettei noita meidän muksuja ainakaan niillä ruokittaisi. No onneksi nuo nyt saatiin helposti mukaan.

4. ruokalappuja ja lusikoita omasta takaa parit, goes without saying.

5. joku kantoverme. itse suosittelisin kantoreppua. tälläkään kertaa Helsinki-Vantaalla ei saanut rattaita portille asti (ei ongelma Dublinissa) ja kentän kärryjä ei ruuhka-aikaan meinannut löytyä kirveelläkään. olisi ollut aika kamalaa roudata tuota pienempää 10kg miestä noiden käsimatkatavaroiden lisäksi piiiitkä matka lähtöportille. Rinreppujen suosittelija en olisi muutenkaan (niitä näkyi tuolla tosi paljon), mutta erityisesti sen takia, ettei niiden kanssa näkemäni mukaan edes vanhemmilta jääneet kädet vapaiksi vaan he kannatteluvat babyä ainakin toisella kädellä. Useimmiten molemmilla.
Meillä on myös taaperokokoinen reppu Fionnille, mutta se jäi nyt matkisten seisomalaudan ostamisen takia himaan. Viimeksi meillä oli kentällä molemmat pojat selissä kyydissä ja oli luksusta se.

6. tykkään näköjään pukea lapset aina aikalailla samalla tavalla lentomatkoille. Yleensä heillä on pitkähihaisen trikoopaidat ja legginssityyliset housut. Tänään molemmilla ihan Mini Rodini basic leggarit. Sopivan kevyet ja mukavat. Päälle vielä vetoketjulliset hupparit ja päähän trikoopipot, sillä kentällä ja koneessa voi olla kovakin ilmastointi. Kenkinä kangastennarit ovat kivat ja kevyet.

7. sopivan määrän vaippoja lisäksi suosittelen paketillista niitä wipesejä (mitä ne nyt onkaan suomeksi). Me ei missään milloinkaan muualla niitä käytetä ja tuokin sama reissussa kulkeva pakettin on ostettu 10kk sitten Irlannista samaan tarkoitukseen, mutta lentokoneen onnettomissa vessatiloissa ne ovat aivan lyömättömiä. Kuka ääliö keksi ne käsihanat lentokoneiden vessoihin, mitkä valuttavat vettä vain sen hetken kun sitä nappia painaa alas??? Nimierkki. "vaihdoin tänään kolmet kakkosvaipat 50cmx50cm vessakopissa"

8. saapuminen lentokentälle niin ajoissa kuin mahdollista, että rakas jälkikasvu voi päästellä innostushöyryjä jo riitävästi kentällä. kun sitä virtaa riittää silti aivan riittämiin sielä pikkuruisessa penkissä poukkoilemiseen. mikään hankittu aktiviteetti maailmassa ei välttämättä kiinnosta juuri noina lentotunteina, koska istuimella pomppiminen on vain niin paljon kivempaa. äidin kännykän peleillä, niillä pikkupusseilla keksejä, sopivalla rauhallisella hetkellä luetulla Aino-kirjalla (tms.) voi silti saada hyvin ostettua mukavia 20 minuutin hetkiä matkustusta.

(ihme kyllä 1v. oli niin zen kuin voi ollakkaan koko matkan ja 3veekin taisi vain koetella vanhempia pitkälti erossa vietetys viikonlopun jäljiltä)

9. ja sit se tärkein. koska lentäminen on ja lentokentät ovat niin "glamuröösejä" juttuja, on kiva äidinkin näyttää edes vähän kivalta. Itse pukeudun jotakuinkin aina (muutenkin) farkkuihin ja basic trikootoppiin, mutta lentomatkustaessa ihana muhkea ja lämmin huivi (omani kashmere-sekoitetta) on ihana lisä ja myös mukavuustekijä. Jaloissa lemppareimmat on jotkut söpöt ballerinat ja mulla olikin eka kertaa jalassa Stylesnob-merkkiset hiukan blingblingit kaunokaiset. Niin mukavat ja nätit ja mikä parasta, löysin ne Creative lounge-kaupan alesta talvella -70%.

10. meikkaamisen jättäisin kyllä aika minimiin, kun lentokoeissa on niin kuiva ilma, että pakkelikerroksen alla voi tulla aika tukala olo. itse tänään tein vastoin tätä, kun yritin noita näppylöitä peitellä ja suurimman osan lennosta vain haaveilin meikien pois pesemisestä.

No siinä nyt jotakin.

Hei ja ihmeessä ehdotelkaa ja kyselkää, minkämoisia postitulksia toivoisitte täältä Irlannista mun tekevän. Aikaa on todennköisesti koneellakin iltaisin istua ihan mukavasti, kun apeksilla on vielä langaton nettiyhteyskin. Ainakin vähänaikaa sitten kommenttiboksissa sain kysymyksen koskien Irlantilais lasten ulkoilupukeutumista/-pukeutumattomuutta, mihin meinasin ainakin tarttua. Ooh ja paikallinen lasteruokkimiskulttuuri on sangen mielenkiintoinen aihe...

Mut nyt käyn nukkumaan ja toivon, että pojat sujahtavat tähän 2h aikaeroon sukkelaan ettei tarvitse kolmelta yöllä herätä.



11 comments:

  1. Itse reissasin aina kahdestaan pojan kanssa Suomen ja Englannin valia. Alotettiin kun poika oli 2,5 kk ikainen. Aika samoilla linjoilla omat pakkaus-matkustus vinkit. Tuo lasten soseiden yms. vieminen yli 2 vuotialle on tosiaan ongelma Suomen paasse. Englannissa ei ollut, kunhan maistoi niita siinä turvatarkastuksessa. Lentokenttien ruokavalikoima on todella surkea pikkusten osalta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ainut huono tuossa maistatuksessa on se, että esim. meillä oli ruokia varttuna myös seuraavalle päivälle eikä mahdollisuutta kylmäsäilytykselle. Noitakin olen nimittäin kuullut, että on just joutunut jotain lasten kalaruokapurkkiä maistelemaan kentällä. Hyih. Niin ja eipä ne lentokenttäruoat kyllä Helsinki-Vantaallakaan edes aikuisille ole kovin kummoisia. Maksoimme kahdesta aika mauttomasta sämpylästä yhteensä 13 euroa!

      Delete
  2. Viettäkäähän mukava reissu! Itsekin olen monilla Irlannin reissuillani kauhistellut irlantilaislasten vaatteiden vähyyttä sekä sitä sipsien syöttämistä vauvoille... Kesäkuussa mekin taas sinne suunnataan. Ihanaa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Ja juu täällä on tosiaan hiukan suomalaiselle äitisilmälle "vapaammat" tavat :D Lasketaanko sielä jo päiviä? Tämä on ihana maa :)

      Delete
  3. Oikein mukavaa reissu koko perheelle! :)

    ReplyDelete
  4. Ihanaa reissua teille! Itse juuri eilen pikkuisen kanssa lentäneenä voin todeta, että hyvät on vinkit. Minua niin kypsyttää tuo nestekielto. En minua kiinnosta niinkään ne viinapullot tai meikit, joita ei voi viedä kentälle vaan lasten ruoan. Moniallergisille ei löydy sitäkään vähään syötävää kentältä tai heti kentältä poistuttaessa, joten pakko kantaa mukana. Onneksi pienempi on vielä 1,5 vuotta alle 2-vuotias, joten hänen kontolleen voidaan kaikki soseet pistää.

    Minulla on ollut nyt kaksi kertaa peräkkäin linja-autokuljetus koneelle, joten lämmintä vaatetta saa olla lapsilla mukana. Meillä oli popin windfleecet (isommalla takki ja pienemmällä haalari) sekä pipot ja hanskat. Näille ulkovaatteille otan aina kangaskassin mukaan, helpommin pysyy kaikki pikkulapaset mukana. Viimeeksi hoksasin ottaa sellaisen kassin, jonka sai repuksi selkään. Säästyi yksi käsi.

    Olen vasta kerran matkustanut kahden lapsen kanssa (silloin 4kk ja reilu 2v) yksin. Ja voin sanoa, että haastavaa se on. Onneksi turvatarkastuksessa oli äärimmäisen ystävällistä ja auttavaista henkilökuntaa ja saatiin heti lentokentän omat rattaat käyttöön. Isompi niihin ja pienempi reppuun. Pahinta oli se bussikuljetus ja koneen rappusten nousu. Selvittiin, mutta minulla on kammottava hiki!

    Mielenkiintoista olisi myös kuulla miten Irlannissa toimii päiväkodit yms.?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos sinullekin. Ja juu voinv ain kuvitella, että allergiselle perheelle nuo kenttien suppeat valikoimat tuottavat vielä enemmän päänvaivaa! Onneksi meilläkin tämän uuden myötä vielä ainakin 2,5v. saadan tuotua ruokia securityn läpi. Täältäkin tietty saa lastenruokia, mutta ei oikein esim. noita tetrapuuroja, mitkä on ilta/aamulennolla ihan pelastus.

      Niin ja meilläkin oli pojilla vielä parkat noiden hupparien päällä, kun meilläkin oli se bussilla meno koneelle. Huh, mä en edes uskalla kuvitella matkustavani yksin lasten kanssa!

      Yritän hei pureutua myös tuohon päivähoitojuttuun täällä ollessani ;)

      Delete
  5. Hihiih, aivan ihanasti kirjoitettu postaus! Alkoi hymyilyttämään sun kuvaileva kerronta :)

    Tosi monta hyvää vinkkiä tuli. Me ei olla koskaan lennetty lasten kanssa. Viimeks olen itsekin ollut lentokoneessa kolmisen vuotta sitten ja sitä edellisen kerran ehkä yksivuotiaana :D

    Me matkustellaan enimmäkseen täällä Suomessa. Jotain hyviä automatkavinkkejä ottaisin mieluusti vastaan.

    Mukavaa reissua teille kaikille ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tiedätkö Suomessa mä haluaisin nimeomaan (auto)matkailla sinne teidän naapuriin Kolille. Mulla on hurja hinku päästä taas sinne pitkän ajan jälkeen :) Mulla ei kyllä kauheasti mitään hyviä vinkkejä ole kerrottavana, koska meillä ei edes ole omaa autoa.
      Musta olisi kaikista kivoin matkustella junalla. Vaikka tykkäänkin ajaa autolla, silloin on niin vaikea itse tutkailla maisemia.

      Kiitos toivotuksista Satu-muru!

      Delete
  6. Nauttikaa ja ihanaa lomaa!!!!

    Kiva postaus oli myös!

    ReplyDelete