17.4.15

POSTIKORTTEJA LOMALTA.


IHANAISTA PERJANTAI-ILTAA.
Mitähän taas teille näistä maisemista kertoisin?
Meitä hellitään täällä tällä hetkellä ihan mielettömillä kevätsäillä, melko tyypillistä kyllä Irlannissa, että huhtikuussa voi olla todella lämpöistäkin. +17 oli lukemat tänään ja miten onnellinen voi ollakkaan, että Liamilla on viikon loma just nyt. Hänelle niiiiin ansaittu - viimeksi lomalla Maaliskuussa vuosi sitten. Aika jännä juttu, nimittäin juuri sillä lomalla jännitimme kovasti saisiko hän kutsun työhaastattelun tämänhetkiseen työpaikkaansa. 
Olin tuolloin vasta eka kertaa kuullut koko kotikylämme nimen :D

Aurinkoisella säällä nämä medän huudit on kyllä sellainen heaven on earth.
Eilen pikkuisten päiväuniaikaan lähdettiin ajelemaan parin kymmenen minuutin päähän suuntaan, missä Liam ei ollut vielä ikinä käynyt. Pysähdyttiin tämän tästä ihailemaan maisemia.

Josko joku näihin Connemaran maisemiin mielii lomailemaan, 
niin tämä on aivan pyöräilijöiden taivas. Varmasti paras tapa nähdä paikkoja :)

Tänään me ollaankin oltu ulkosalla ihan omilla kylillä iiiihan koko päivä.
Leikkipuistossakin kahteen otteeseen. Ja käveleskelty ympäriinsä ees taas, Fionnia hakemaan koulusta, kotiin ja kauppaan ja kotipihalle potkulautailemaan. 

Nyt pitäisi tästä jaksaa vielä laittaa vähän lilaa luomeen, kun menen ystävän kanssa vielä parille lasilliselle tuonne meidän 'keskustaan'. Mieletöntä luksusta tämä tällainen lomailu :D 
Olen varmaan ensi viikolla ihan sekaisin, kun alkaa taas oma arkirumban yksin pyöritys.
Mutta sitä ennen, chinchin ja iloista illan jatkoa :)

4 comments:

  1. Voi mä oon niiiiin kade! En voi uskoa, että siellä voi olla t-paidalla kun meillä täällä tuli tänään lunta ja mietin tosiaan pesinkö oman toppatakkini liian aikaisin pois. :D Juuri iltapäivällä haravoin pihassa lumikasoja vähän levälle jotta lumet sulaisivat nopeammin. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu täytyy kyllä sanoa, että sitä lunta mulla ei ole yyyyhtään ikävä :) mutta, jos se nyt lohduttaa, niin Suomessa on silti tod. näk. paljon parempi kesä kuin täällä. Sielähän voi olla helle monta viikkoa putkeen, kun täällä taas on yksi päivä sielä täällä kaunista ja sit taas sataa :)

      Delete
  2. Katselen aina näitä sun kuvia teidän kotimaisemista vaikka kuinka moneen kertaan. Niin upeita <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. En mäkään näihin varmasti ikinä kyllästy. Samoihin paikkoihin voi ajella ihastelemaan kerta toisensa jälkeen :)

      Delete