22.9.13

BABY SHOWER.

Mulle järjestettiin eilen maailman pienimmät ja suloisimmat vauvakutsut <3 Joskin olin jo hiukan osannut arvailla moista, koska minultahan ei pysy mikään salassa :D Olen nimittäin lähipiirissäni yleensä se organisoija, kehen luotetaan järkkäilyissä ja hiukan mietiskelin mielessäni, että mitenhän tämä nyt oikeasti tulee menemään. Ketä siskoni osaa edes kutsua? Hän oli konsultoinut tuota siippasta ja oikeastaan yhteistuumin he olivat kutsuneet paikalle toisen siskoni (kuka ei valitettavasti päässyt) ja parhaan ystäväni.

Ja tiedättekö, en minä sielä ketään muita olettanut olevankaan. Vain ne kaikista, kaikista tärkeimmät. Siskot ja sielunsisko. Vaikka olenkin hyvin sosiaalinen ja puhelias ja tutustun todella helposti uusiin ihmisiin ja kaveripiirini ovat aina olleet eri elämäntilanteissa melkoisen laajat, ihan niitä tärkeimpiä ja läheisimpiä ihmisiä minulla on vain aivan muutama. Todellinen ystävystyminen ja lähelle päästäminen on minulle aika vaikeaa ja se  varmaan johtuu siitä, että nuorempana luotin ihmisiin liian helposti ja uskoin hiukan liian sinisilmäisesti ihmisten hyvyyteen ja poltin siipeni aika pahasti muutamaan otteeseen. 

Ja tietysti muuttaminen paikasta toiseen, koulusta toiseen - puhumattakaan maasta toiseen on vaikeata kaverisuhteille. Eri maissa asumista ja sen tuomia haasteita ystävyys- ja kaverisuhteisiin on vaikea edes kuvailla sellaiselle, kuka ei ole samaa kokenut. Uudessa/eri maassa arki on niin erillään kotimaasta ja jos kotimaahan visiitit ovat harvassa, on vaikea tosissaan pitää yllä syviä suhteita elleivät ne tosiaan ole meant to be.

Luvataan, että tullaan käymään ja sovitaan, että pidetään yhteyttä. Mutta ei se ole sama ja pikkuhiljaa pidetään harvemmin yhteyttä ja kenties niillä kotimaassa vierailuilla ei sitten edes ehditä nähdä. Ja tosiaan tämä ei oikeastaan kenenkään syy, niin se nyt vain usein menee :) 

Perhe on tietysti aina perhe ja se side pysyy vahvana ja ystäväni kanssa asuimme yhdessä ulkomailla ja sittemmin myös erilleen, mutta samassa maassa. He 'tajuavat' minua pinimmästäkin ilmeestä ja heille voin kertoa ihan kaiken. Silti välimatkat välillämme Australia, Pariisi, Portugali, Englanti, Irlanti, New York, Suomi ovat olleet välillä todella raastavia. Kaikista pahin oli ehkä Australiassa oloaikani, kun emme siskon kanssa fyysisesti nähneet 11 kuukauteen. Luojan kiitos on Skype ja myöskin Facebook on muuttunut todella tärkeäksi yhteydenpitovälineeksi, vaikka siitä muuten en niin perustaisikaan. Facebookin kautta on myös mukava seurailla muidenkin kavereiden elämää ympäri maailmaa ja pysyä ihan vähän edes kartalla, mitä kenelleekkin kuuluu. 

Mietin usein löydänköhän Irlannista ikinä todellisia ystäviä ja samanhenkisiä ihmisiä lähipiiriini? Tietysti erillään asuminen rakkaimmista myöskin surettaa jonkun verran, mutta perheemme on jo niin moneen kertaan kokenut tämän erillään asumisen, että tiedän yhteydenpidon silti toimivan lähestulkoon samalla tasolla, kun tässä eri lähiössä asuessa. 

Mutta löydänkö uusia kavereita ja uusia ystäviä uudesta kotimaasta? Ja mistä niitä sitten tällä iällä oikein löytyy? Täytyy vain varmasti yrittää olla avoin ja luottavainen ja onneksi miehen pikkusiskon kanssa olemme myöskin todella läheisiä ystäviä, että en minä nyt sen puolesta varmaankaan ihan ypöyksin jää :) 

Mistä te muut olette löytäneet ne tärkeimmät tosiystävät? Onko teillä lapsuuden ystäviä, opiskelukavereita, naapureita, vai keitä lähipiirissänne? Miten usein näette ja onko ystävyys kestänyt toisen muuttamisen pois ihan niistä arkikuvioista? Miten pidätte yhteyttä?

Tähän ihan pikahuomautus, jos joku ihmetelee kuvissa tuota muhkuraa tuossa rintani vieressä: rintsikoista oli näköjään mennyt se 'sivuluu' poikki. Aika kauhean näköinen, mutta kohtahan sitä tepastellaan niissä iki-ihanissa imetysliiveissä ja nämä voi heivata ehkä sitten pois for good... 

Jep, mutta nyt lähtee pyörimään eka koneellinen pikkuruisia tyttösen vaatteita ja uhkaan ne nyt kertaalleen ainakin silittääkkin :D Kiinnostaisiko teitä kurkistaa pikkuruiseen vaatekaappiin?
Sara xxx

10 comments:

  1. Ihanat babyshowerit! :)

    Aika hankala kysymys liittyen noihin ystävyyssuhteisiin. Kun aloin miettimään, niin oma "sielunsiskoni" on vielä löytymättä. Minulla on kyllä useita todella hyviä ystäviä, joiden kanssa pidetään yhteyttä välillä tiiviimmin ja välillä harvemmin. Kuitenkin edelleen haaveilen sellaisesta sielujen harmoniasta, ettei toiselle tarvitsisi selittää omia valintojaan tai olemistaan, vaan että molemmat voisivat olla omia itsejään vapautuneesti. Siinä mielessä tunnistan itseni tekstistäsi, että minun on myös hyvin hankalaa päästää ihmisiä lähelleni. Tutustun kyllä suhteellisen helposti, mutta se ystävystyminen on jostain syystä minulle tosi hankalaa. Olen kai hieman sellaista "yksinäinen susi" -tyyppiä.

    Leppoista oloa ja tsemppiä viimeisiin viikkoihin mahan kanssa <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Välillä mä mietin, että eihän niitä tärkeitä ystäviä oikeasti tarvitse kuin se parin + Liam on taatusti paras ystäväni myöskin, mutta tottakai sitä miettii, että viimeistään siinä vaiheessa, kun lapset alkaa olla teini-ikäisiä, omat ystävyyssuhteet korostuvat. Kai se on aikamoista sattumaan löytää sellainen oikea sielunsisko. Mekin ollaan mun parhaan ystävän kanssa niin erilaisessa elämäntilanteessa, kuin olla saattaa ja voi mennä hyvin parikin kuukautta ettei nähdä, vaikka asutaan samassa kaupungissakin nykyään, mutta luojan kiitos se ei ole silti erkaannuttanut meitä toisistamme.

      Olen muuten miettinyt, että meidän porukan naisten keskellä voisi olla tosi läheisestkin välit, jos asuttaisi kaikki lähellä toisiamme. Mulla on ainakin sellainen olo, että teidän kanssa olen aina voinut olla oma itseni <3

      Delete
    2. Kirjoittamasi kohta "Kun lapset alkaa olla teini-ikäisä, omat ystävyyssuhteet korostuvat" on kyllä todella totta! Tämä aihe kolahti ja kovaa. Olen saanut lapseni verrattain nuorena (21v ja 23v), joten nuoruuskavereiden kanssa yhteydenpito väheni luonnostaan elämäntilanteiden erilaisuuden vuoksi ja erkaantuminen valitettavasti jäi pysyväksi. Nyt teini-ikäisten äitinä sitä tosiaan tajuaa, että eipä niitä tosi ystäviä ole kuin yksi 200km päässä asuva ja ex-mies säilynyt myös tosi läheisenä. Muuten juttukaveria on lähinnä työkavereista, mutta ei ketään pyytää esim. kahville tai lenkille.

      Olen päättänyt, että nyt täysyy alkaa pitämään niistä vähistäkin ystävistä / kavereista kiinni ja järjestää yhdessä tekemistä. Totuus siitä, että olen kohta todella yksin, on pelottava.

      Hienoa, että jo tuossa äitiyden ja perhe-elämän vaiheessa Sinulle on tullut mieleesi tuolevaisuus. Kiitos muutenkin blogistasi: mukava suhtautumisesi elämään innostaa!

      Delete
    3. Mulla on varmasti myös vanhoista työ-ja koulukavereista erottava tekijä se, että sain ensimmäisen lapsen paaaaljon aikaisemmin kuin kukaan muu. Erilainen elämäntilanne on tietysti todella voimakas tekijä ystävyyssuhteissa. Siis toki ystävyys voi säilyä siitä huolimatta, mutta on silti vaikea löytää ihan hirmuisesti juteltavaa parhaimmankin ystävän kanssa, jos itse miettii leikkipuistojuttuja ja vaipanvaihtoa ja toinen opiskelua, bilettämistä, gradua jne.

      Kiitos kovasti kannustavasta ja mukavasta kommentistasi! Olen potenut vähän blogimasennusta ja tämä tosissaan piristi :)

      Delete
  2. Vaikuttaa ihanilta baby showereilta! <3

    ReplyDelete
  3. Ihanat pienet babyshowerit!

    Mielenkiintoinen asia tuo ystävyys. Itselleni todellinen ystävystyminen on todella vaikeaa. Minulla on mieheni lisäksi yksi ystävä, jonka olen tuntenut jo 16-vuotiaasta asti. Emme näe kovin usein, mutta olemme silti läheiset. Aikuisena on jotenkin vaikea muodostaa uusia suhteita, kun kaikilla on jo vakiintuneet ystävyyssuhteet. Minulla on aika erikoinen huumorintaju ja olen aika persoonallinen :) Minun on myös vaikea luottaa ja antaa itsestäni. Siksi niitä uusia ystäviä ei varmaan ihan joka oksalla ole. Työni puolesta joudun olemaan tosi sosiaalinen ja siksi ehkä en niin kaipaakaan työn ulkopuolelta sosiaalista elämää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Näinhän se tosiaan on, että useimmilla on ne tärkeimmät ystävät ja ystäväpiirit jo nuoruudesta. Mä ehkä tein sen virheen, että pompin koulusta toiseen ja en edes mennyt oman alueen riparille ja siksi kaverit vaihtuivat lapsuudessa/nuoruudessa sen parin kolmen vuoden välein. Ja sillätavalla oikeastaan ei ehtynyt muodostua sellaista 'kasvettiin yhdessä'-ryhmää. Toisaalta ihan just nyt tässä elämäntilanteessa, mulla ei ehkä olisi aikaa vaalia monia ystävyyssuhteita samanaikaisesti, kun tuntuu etten parasta ystäväänikään ehdi tarpeeksi nähdä. Taikka siskoja. Onneksi puistosta löytyy kivoja äitikavereita ja se vertalaistuki on kyllä arvokasta, vaikka mitään sydänystäviä ei sitä kautta muodostuisikaan :)

      Delete
  4. Oi kun kivannäköiset babay showerit! Itse olen sen verran yksinäinen susi, että en ole koskaan tarvinnut isoa kaveripiiriä. Oma perhe ja heidän tuki on enemmänkin ollut aina kavereita tärkeämpi. Siskon kanssa ollaan ku paita ja peppu. Pari semmosta kaveria jäi Englantiin, joiden kanssa pidetään ainakin vielä melkeen viikottain yhteyttä. Suomessa on se paras kamu, jonka kanssa ollaan tunnettu 8-vuotiaasta asti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mäkin osaan olla vähän yksinäinen susi. Tai siis sillätavalla, että oman ajan vietän todella mielelläni ihan ypöyksin, kun elämä muuten on niin hektistä tällä hetkellä ja äänekästä ennen kaikkea :D irlannista toki toivoisin löytäväni ystäviä ja tukiverkkoa, mutta ehkäpä sitten ensis yksynä viimeistään Fionnin koulun porteilla tutustun muihin äiteihin :) ainakin Liam oli kovasti sitä mieltä :)

      Delete