20.12.14

PILKAHDUS JOULUA.



Täällä oli reilu viikko sitten hiukan kylmempää ja vuorille satoi lunta.
Ajeltiin kavereiden luokse kylään ja kuvasin teille tältä mun lempi-tienpätkältä pienen videon :)

Älkää huoliko; kamera visusti rattikädessä kiinni ja silmät tiessä.
Siitä johtuen videon alkupää on hiukan 'tiepainotteinen' ;)

Mutta nämä näkymät - ne salpaavat joka kerta henkeni jo seitsemän kuukauden ajalta.
Ja viikottain ainakin tuonne suunnille tulee ajettua.

Perspektiiviä arkeen ehdottomasti.
Nuo vuoret ja meri on sellaisia elementtejä, että niiden edessä jotenkin hiljentyy ja tuntee itsensä tosi pieneksi. Ne rauhoittavat ja saavat ainakin minut hymyilemään.

Mut juu, pieni pilkahdus lunta kyllä toi ehdottomasti joulumieltä.
Joulusta tänä vuonna ei tule ihan sitä toivomaamme omien traditioiden kotijoulua
ja tuntuu, että me koko perhe mielummin käännämme katseemme jo uuteen vuoteen.
2014 - ei tule ihan kovin ikävä eli heippa vaan :D

Jos kaikki menee haaveiden mukaan,
2015 tuo meille todella mieluisia muutoksia ja olen todella innostuneen toiveikas.
Mutta siihen asti, oikein lämmintä ja ihanaa joulua ja riemukasta uutta vuotta kaikille mukana pysyville lukijoille. <3

8 comments:

  1. Vau, kuinka kaunista. Mulla meni kylmät väreet.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin mullakin menee, ihan joka kerta. Mä en tiedä johtuuko se noista mahtavista korkeuseroista, mitkä niin mykistävät? Mutta nämä lumihuiput olivat kuin jostain hobiteista :)

      Delete
  2. Vau, mitkä maisemat ja mikä ihana vuoristo! Huh! Jotain maagista! En olekkaan kommentoinnut sen jälkeen sulle kun palasit blogisi ääreen. Suuri kiitos siitä! Innokkaana lukenut postauksiasi:) joko olette päässeet rauhoittumaan uuteen kotiin?

    Oikein ihanaa ja rauhallista joulua teidän perheelle:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihi, vaikka nämä postaukset ovat olleet aika masentavia viimeaikoina :) kiva silti, että olet pysynyt mukana. Olemme kotiutuneet jopa liiankin hyvin uuteen kotiin. Eihän täältä melkein malttaisi muuttaa poiskaan, mutta uusi vuosi tuo kyllä ihan varmasti meille uuden kodin ja ehkä jopa uuden asuinpaikankin. Iik, taas :)

      Delete
  3. Tosi vaikuttavat maisemat, maagista niin kuin Elisa sanoi!
    Toivottavasti uusi kotinnekin on noin kauniiden maisemien läheisyydessä.
    Rauhaisaa Joulua toivottelen minäkin koko teidän perheelle :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No itseasiassa me toivotaan, että muutettaisiin vähän toisaalle kokonaan, vaikka tuota tietä ja noissa maisemissa ajellessa usein mietin, kuinka koskaan osaisin asua missään muualla. Onneksi nämä silti säilyy aina täällä, vaikka parin tunnin päähän tästä suunnattaisiinkin.

      Rauhallista joulua myös sinulle :)

      Delete
  4. Ihanaa joulua teille kaikista vaikeuksista huolimatta! Meri ja vuoret ovat kyllä sellaisia elementtejä, että niissä sielu lepää. Kiitos ihanasta maisemavideosta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ole hyvä :) Monesti olen ajatellut ottaa kuyvia tuosta upeasta näkymästä, mutta ei edes tämä video tee oikeutta noille mielettömille maisemille. Niin jylhää ja kaunista.

      Delete