24.3.13

YHDET SYNTTÄRIT KAHDELLE.


Meillä juhlittiin tänään tuota pientä yksivuotiasta poikasta ja sen lisäksi pidimme pienet kemut yhteisesti molemmille pojille. Ihan vain lähiperhe oli koolla, kun emme tänne väliaikaisasumukseen mitään kaverisynttäreitä viitsitty järjestääkkään. 

 Näiden juhlien järjestelyt taas kokivat aikamoisia kolauksia tässä härdellissä eikä vähiten siitä syystä, että istuin eilen koko päivän hammashoidon päivystyksessä korjauttamassa todella kipeäksi äitynyttä hammasta. Kivun takia en montakaan minuuttia nukkunut sitä edellisenä enkä viime yönä joten mitään hienoja teemakekkereitä taikka kummallisia tarjoiluja meillä ei tällä kertaa nähty.

Fionnin varsinaisena merkkipäivänä reipas kuukausi sitten me tehtiin kunnon täytekakku, mutta siitä ei juhlakalu kummemmin välittänyt ja siksipä ihan peruspullat olivat enemmän pienen (/pienten James sai maistaa pikkuisen pullaa ja rohmusikin kokonaisen korvapuustin...) mieleen.

Aikuisille Liam teki suklaachilikakkua, jonka toooosi hienosti kokosin tuollaiseksi Angry Birds kyhäelmäksi. Luojan kiitos lankoni pelasti ja heti tunnisti kyhäelmän inspiraation, vaikka minusta itsestänikin se näytti enemmän joltain muta Stonehengeltä :D

Niin ja tässä näitä lahjoja sitten. Lelujahan ei pitänyt ostaa, mutta paappa inostui noita puujutskia ostamaan Ikeasta ja mekin hellyimme tuolle Muumi-rummulle. Onneksi hellyimmekin - se on molempien poikien suuri suosikki. Huomenna meillä pidetään muskaria :)

Vähän jäi harmittamaan tosin se, että ostimme kimpassa kaikki Fionnille Ipanainen.com kaupasta puisen potkupyörän, mutta se ei sittenkään ehtinyt perille viikonlopuksi vaikka se jo reipas viikko sitten tilasin. Noh toivottavasti tulee sopivasti sitten edes kun lumet sulavat...

Sellaista täällä tänään. Postien tahti tulee nyt vielä ehkä pariviikkoa olemaan hiukan hidas, mutta ehkäpä sitten taas on enemmän aikaa tällekkin harrastukselle. Putkiremonttikin on valmis about 4 viikon päästä.  Huisia!

Iloista palmusunnuntaita!

15 comments:

  1. Onnittelut sankareille :)
    Meilläkin juhlittiin tänään!

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos ja onnea sinnekkin. mä katselinkin illalla kännykällä, että teillä oli piiiikkkusen hienommat tarjottavat, kuin meillä :D

      Delete
  2. Ihanat juhlat teillä näyttää olleen, suklaachilikakku kuulostaa herkulta. Onnea pojille, uskomatonta että teidän pienempikin on jo vuoden, juurihan hän vasta syntyi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. se on ihan tajuttoman hyvää. voin kysäistä reseptiä tuolta miekkoselta tännekkin ;)

      mä tiedätkö koko päivä mietin, miten tuo vauvis voi muka olla jo vuoden?! toisaalta taas tämä vuosi tuntuu tosi pitkältä ja tuntuu kuin J olisi aina ollut meidän perheessä :)

      Delete
    2. Hei ihanan näköiset tarjoilut teillä ja onnellisen näköisiä juhlakaluja. :) Onnea vielä pojille!

      Tuo suklaakakun ohje kiinnostaisi minuakin suuresti, suklaa-addikti kun olen. ;)

      Delete
    3. kiitos onnitteluista. juhlat olivat kyllä ihanan rennot.

      yritän saada chilikakun ohjeen julkaistua tänään tai huomenna :)

      Delete
    4. Kiva juttu, kiitos! Jään innolla odottamaan! :)

      Delete
  3. Onnea molemmille! Meillä juhlittiinkin viikko sitten yksivuotisia. I sai tänään maistaa mämmiä ja taisi siitä tykätä, tosin tuntuu että neiti söisi mitä vaan! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. onnea sinnekkin! meidän pieni kanssa säisi aivan mitä vaan. ja katkuvalla syötöllä. sitä mä en tajua miten hän onkin niin hoikka sirppana?

      Delete
  4. Oi, mitä herkkuja! Paljon onnea ihanille! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos paljon <3 mä söin vielä pullaa amupalallakin :D

      Delete
  5. Onnittelut sankareille! Mun alkoi tehdä mieli juustoja :D

    ReplyDelete
  6. kiitos paljon onnitteluista. mä just tajusin etten edes itse muistanut juustoja eilen ottaa! no onneksi jääkaapissa on vielä vähän tähteitä :)

    ReplyDelete
  7. Onnittelut sankareille! :)

    ReplyDelete