17.3.13

VÄSYNYT PÄIVÄ, JOSTA TULIKIN AIKA KIVA.

Me ollaan nyt tietysti muiden tapaan nautittu näistä upeista säistä ja käyty perheellä keinumassa lähipuistossa päivittäin. (kuva eiliseltä)

Mutta tänään sitten. 

Heräsin aamuun taas nuorimmaisen kanssa aivan liian aikaisin yökukkumisten jo verottaessa unien pituutta. Sen lisäksi, että siis Jamppa jumppaa yöaikoina milloin mitäkin hampaidenpuhkeamisangstia, minä en enää edes aina välttämättä saa heti unta vaan kääntyilen ja vääntyilen laskien lampaita tuhatta ja sataa.

Väsymystä siis piisaa ja itseasiassa muistelin myöskin F:n 1-vuotis syntymäpäivien kynnyksellä postitelleeni ihan samasta aiheesta :D 

Tänään siis kuitenkin lähtökohtaisesti päivä oli jo melko tuhoontuomittu, kun durcelpupuseni sinkoilivat ympäri mummolaa. Mummi ja paappa pakenivat jo eilen Tukholman-risteilylle ja daddylläkin oli työvuoro - great. No mökkihöperöksihän tässä oltaisiin siis tultu ja päätettin, kun kerta auto kerrankin oli käytössä, että me lähdetäänkin viemään daddy töihin. Päästäisiin vähän tuulettumaan.

Kuinkas ollakkaan James nukahti autoon paluumatkalla klo 11:00 ja olin jo parkaista "nöööööy!" (suunnitelmissa päiväuniajalla ((normisti klo 12 jälkeen)) torkkumista sohvalla Netflixin viihdyttäessä isoveljeä), kunnes juolahti mieleeni, että voisimmehan vaikka ajaa hurvittelemaan johonkin ostoskeskukseen, kun kerta auto oli jo valmiiksi alla.

Jumboon saapuessa ilahtuneena katselin avaraa parkkihallia ja ihastelin miten reippaasti parkkitilaa löytyikään. Niin. Kello oli tosiaan 11:26, että eipä tuo ihmekkään... Sekunin sadasosan jo mietin, että nyt kyllä käännytään kotio, mutta sitten sainkin loistoidean lähteä lentokentälle kahville ja sämpylälle.

Teen nyt tähän pienen pikakelauksen lentokenttäosiosta - lattialle pudonneita kinkunsiivuja, sosetta pärisyttelevä 1v., liian myöhään kerrottu pisuhätä, yllätyskakkoset. Eikä sittenkään löydetty reittiä näköalatasanteelle ja parkkikin kustansi 4e. Tässä vaiheessa todella ajettelin, että olisi ihan oikeasti voinut pysytellä vain kotona.

No mentiin kuitenkin sinne Jumboon (Nelli, olisin soittanut sulle, mutta mulla ei ollut kännyssä nettiä taikka sun numeroa) ja melkolailla hetimiten totesin, että tilanne vaatii kahvia, vaikka kofeiinitonta oli taas takana menestyksekkäästi useampi viikko. Eli siis jäälatte minulle ja lapset leikkipaikalle möyryämään.

Hetken siinä istahdettuani eräs nainen tuli juttelemaan ja kertoi lukevansa blogia ja siitä sitten tulikin tosi kiva rupatteluhetki! Kiitos siis sinulle (hitsit olisin nyt voinut nimenkin kysyä!) niin paljon, kun tulit moikkaamaan. Oikeasti todellinen piristys ja oltaisiin varmaan voitu puhua tuntitolkulla :)

No tästähän tämä päivä sitten lähti vallan noususuhdanteiseksi. Lapset olivat kertakaikkisen hyvällä tuulella, löydettiin Polarn. o Pyretistä Jamesille kipeästi kaipaamani lyhyt hihainen/punttinen yöpuku, hulluteltiin tuplaostoskärryillä ja kotimatkalla molemmat tyypit nukahtivat sen sileän tien auton kyytiin.
Mitäs nyt? Eihän heitä heti malttanut herättääkkään ja päätin sitten autoilla vähän lisää (taisi tulla tämän perheen autoilukiintiö koko vuodelta täytettyä...) ja ihastella kaunista kaupunkia aurinkoisena. Olisihan se toki ollut ihanaa kävellä jäällä muiden tapaan, mutta toisaalta lämpimässä autossa Groove.fm:n kuuntelukaan lasten tuhistessa ei ollut paha vaihtoehto.

Pieni disclamer: kaikki kuvat otettu pysähtyneessä autossa. pahoittelen iPhoneni surkeata kuvanlaatua. Fiilis on tärkein, eiks vaan :) Otan oikean kameran käteen ihan pian - lupaan!

Siinähän lapsukaisten availlessa silmiä huomasin siippasenkin pääsevän tuossa tukiossa töistä ja nappasimme hänet siis mukaan. Täydellistä!

Nyt kun Fionn ja James nukkuvat jo yöunta päätin minä vihdoinkin saada tätä blogia hiukkasen taas johonkin suuntaan. Pahoittelen alituista layoutin kanssa pelleilyä. En vain saa tästä nyt yhtään näkymältään sellaista, mitä haluaisin. Html-koodausta siihen varmastikkin kaivattaisiin ja sitä minä en tod. hallitse. Jospas tämä olisi nyt näin hyvä ja uuden bannerinkin meinasin piakkoin tekaista.

Liamkin oikein potki minua tänään taas postittelemaan, kun olen siitä iltaisin poliunessa jo niin monta kertaa puhunut. 

Huh, johan tuli pitkä sepustus! Liam juo Nalle Puh-lasista Guinnesia (tänään myös siis St. Patrick's day) ja minä taidan vihdoinkin antaa periksi väsymykselle ja hypätä sänkyyn toivottavasti mahtavan loistaville yöunille.

Hauskaa iltaa hei!

18 comments:

  1. Olipas mukava huomata sulta tulleen uuden postauksen!

    Kylläpäs teillä on ollut tapahtumarikas päivä. Olitkos liikenteessä vihreisiin pukeutuneena? :)

    Mä haluisin lentokentällä käydä maistelemassa kahveja Starbucksissa. Jumboon puolestaan tahtoisin Jungle Juice Bariin. Pieniä on meikäläisen haaveet :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. En ollut :)

      Teidän pitää kuule kesällä hakea kaffit Starbucksilta ja mennä tyytöjen kanssa katsomaan lentokoneita sieltä näköalatasanteelta (jonne olisi lopulta ollut ihan helppo mennä). Mä en myöskään ole kokeillut vielä tuota mehubaaria, vaikka sellaisista tykkäänkin.
      Voi vitsit mä odotan, että tavataan!

      Delete
  2. Kiva kuulla teistä taas!
    Meillä kanssa hampaat valvottaa öisin ja aamuisin herätään sitten ennen kuutta, tai viimeistään vähän yli...vähän voisi oppia nukkumaan pidempään! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jospa tuo kellojen siirto auttaisi näitä aamukukkujia - tai sitten ei :D J:llä on vasta 5 hamasta (yksi just tulossa läpi) ja kauhulla mietin kuinka monta vielä on tuloillaan...

      Delete
  3. Olipas päivä :D Mutta ainakaan actionia ei puuttunut!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei puuttunut ei, mutta oikeasti tosi kiva, kun ollaan kykitty täälä lähiössä aivan riittämiin.

      Delete
  4. Mun pitää laittaa sulle mun numero :) Mekin oltiin ulkoilemassa muualla, mutta oltais toki tultu teitä treffaamaan "Humbolle" ;) Nähdään pian :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tää tuli tosiaan niin extempore, että ihan yllätyin ja olisi kyllä maantieteellisesti ollut aika passeli tapaamispaikka.
      Onko se leikkimaailma mistään kotoisin sielä flamingon puolella? F olisi kamalasti hallunut mennä sinne. Onko sielä mitään pienemmille?

      Delete
  5. Mäkin haluaisin maistaa lentokentällä Starbucks-kahvia, että onko se nyt niin pal parempaa kuin muut kahvit. ;) Pari kertaa on kyllä tullut käytyä reissussa niin että Starbucks oli jo avattu mutta siltikään en ole sinne vielä päässyt, se on selkeästi väärässä paikassa lentokentällä kun olen kävellyt vain ohi kotiin lähtiessäni. :)
    Ja oikein kivalta näytti teidän päivä. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. on se niiden espresso itseasiassa mun mielestä kyllä tosi hyvää. ja frappucinot :) mutta mä en edes sellaista tällä kertaa hakenut vaan syötiin picnicin känttyset sämpylät :D

      Delete
  6. Olipas kivan kuuloinen päivä! Jos yllä viittaat Naurusaareen, niin ainakin omasta puolestani voin suositella - isommat pojat kärttävät sinne jatkuvasti. Riippuu tietysti lapsen luonteesta ja motoriikasta, mutta kyllä meidän kolmevuotias pärjäsi siellä erinomaisesti ja tykkäsi hirveästi :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. no just se naurusaari :) kiva kuulla, että sielä löytyy tekemistä. fionn rakastaa kaiken maailman leikkiluolia eli täytyy mennä tuonnekkin kokeilemaan mahd pian. olin yllättynyt halvasta sisäänpääsymaksusta!

      Delete
  7. Noista kotiaidin perussettipaivista, kun vasyttaa ihan hirveana, ja eritteita lentaa, on pakko loytaa pienia paivan piristeita. Tuttu tunne ja teidan paivahan kuulostaakin olleen tosi kiva. Mukava kun jaksat postata.

    ReplyDelete
    Replies
    1. hiji jaksamisesta tämä postitus tällä hetkellä tosiaan on kiinni. tuntuu ettei monina päivinä edes ole jaksanut läppäriä avata, saati sitten keksiä mitään tähdellistä sanottavaa. kyllä tuo aurinko ihmeellisesti antaa energiaa vaikka mihin :D

      Delete
  8. Täällä ilmoittautuu leikkipaikan nainen :D
    Meillä molemmat lapset kanssa nukahti vartin kotimatkalla autoon, oli hyvät ja väsyttävät leikit ihan selvästi :)

    Naurusaarella on meidän molemmat viihtyneet; vanhempi M saa usein vanhemmilta (lue: pidemmiltä) lapsilta apua kiipeilemiseen ja nuorempi M konttailee ympäri leikkialuetta.
    Me otettiin sellanen leimapassi jossa viides tai kuudes kerta on ilmainen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi mahtavaa, että kommentoit ja hyvä tietää tuosta Nairusaaresta. Sitä lähinnä mietinkin, että onko se ok paikka myös tuolle pienemmälle?

      Tiedätkö, kun kerroin Liamille meidän juttelemisesta, hän heti kysyi että no mikset sä kysynyt hänen numeroa sitten? :D Irlantilaiset on niin ihanan suorasukaisia :) mut juu, jos kiinnostaisi leikkitreffit vaikka joku kerta niin laita vaikka sähköpostia minulle tuohon epataydellinennainen@gmail.com :)

      Delete
    2. Hahahah, miehet ajattelee paljon suoremmin :D

      Laitan sulle sähköpostia tässä myöhemmin tänään tai huomenna !

      Delete