Hei vaan kaikki. Meidän internet taas tässä vähän nikotteli, mutta onneksi se tuntuu nyt toimivan taas normaalisti. Olin pari päivää vain tuon kännyn 3G:n varassa, mutta sainpas sitä kautta bloggerin sovellutuksella palauteltua osan vanhoista teksteitä! Jee.
Me ollaan huomenissa lähdössä käymään Liamin vanhempien luokse viikonlopuksi ja tässä olisi kyllä aika paljon kotihommia, mutta ajattelin nyt istahtaa kuitenkin tähän koneelle vähän näpyttelemään :) Tuola nimittäin kommenttiboksissa eräs lukijatar kyseli, josko kertoisin minkä vuoksi halusimme tänne Irlantiin muuttaa?
Kai mä olen sitä osittain jossain vaiheessa availlutkin täällä, mutta kirjoitan nyt aiheesta oman postauksensa. Pyydän nyt sitten kaikkia ymmärtämään, että aihe on varsin tietysti henkilökohtainen (ei mitenkään salainen) ja syyt täysin vain meidän perhettä koskevia, mikä on meidän mielestä meille parasta. Toivon toki etten loukkaa ketään ja niin pois päin.
Suomeenhan me muutettiin Helmikuussa 2009, mitä ennen minäkin olin asunut ulkomailla jo 5-6 vuotta. Päädyimme Suomeen Brightonista, Englannista, missä oli silloin kaikista ankein lama. Olimme tosi onnekkaita, kun molemmat työllistyimme heti ja siitä muutamien kuukausien kuluttua minä olinkin sitten jo raskaana. Koko ajan meillä oli mielessä, että lapsiemme haluaisimme syntyvän Suomessa, vaikka pitkällä tähtäimellä emme sielä nähneet itseämme asumassa.
Minulle se paikka, missä kaikista mieluiten asuisin vaikka koko loppuelämäni, on Brighton. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että perheellisinä meidän ei ole mitään järkeä asua kuin joko Suomessa tai Irlannissa. No Irlannin taantumahan oli varsin surkea myöskin ja silmä kovana seurailimme Irlannin talousuutisia useamman vuoden ajan.
Joka kerta käydessämme Irlannissa lomilla, tuli sellainen olo, että täällä voisimme saavuttaa enemmän sellaista elämää, mitä halusimme elää. Koska Liam ei puhunut sujuvaa suomea, hän ei myöskään voinut saada keittiömestarin tasoista duunia, mikä tietysti tuntui aika hullulta, kun kokemusta oli kuitenkin takana jo reilusti yli 10 vuotta. Kokin liksahan myös Suomessa on tunnetusti aika matala. Asuimme kerrostalovuokra-asunnossa harmaassa lähiössä ja haaveilimme omasta talosta ja pikkuisesta pihamaasta ja se tuntui Helsingissä ainakin meidän yhtälöllä aivan utopistiselta ajatukselta. Varsinkin, kun toivoimme minun pystyvän jatkaa kotiäitinä. Kotiäitys olisi kyllä taatusti tyssännyt edelliseen äityslomaan ja en vain olisi palannut suoraan töihin vaan myös vuorotöihin ja lapset vuoropäivähoitoon. Ymmärrän, että sekin on aivan toimiva systeemi, mutta ymmärtänette myös, että jos taustalla on meidän molempien ajatus ja aate, että toivoisimme lapsille kotihoitoratkaisun, on vuoropäivähoito siinä mielessä aika sen toinen ääripää. Mä en nyt tiedä miten osaisin tämän diplomaattisemmin ilmaista.
Lisäksi mielessäni oli niinä Suomen vuosina tuijottaessani ikkunasta parkkipaikkaa, että haluaisin asua jossain, missä on kaunista. Että jos ikkunasta ei avaudu satumainen maisema, niin se on ihan kulman takana. Suomessa on valtavan kaunista, mutta meille sen kauniin luonnon näkeminen sieltä lähiöstä käsin autottomina oli aika harvinaista.
Tietysti Liam muutenkin kaipasi kotimaahansa ja perhettänsä. Hänen vanhempansa ovat omiani aika paljon iäkkäämpiä ja eivät oikein tykänneet matkustaa Suomeen sen lentämisen takia. Omat vanhempani onneksi ovat aika kosmpoliitteja heihin verrattuna :)
Täällä Irlannissa talous on elpymässä jatkuvasti ja Suomessa taas käsitykseni mukaan ei eli meidän elämässä oli aika paljon epävarmuutta. Muutamat muutkin Suomen poliittiset ratkaisut kyllä olisivat vaikuttaneet meidän elämään. Nämä nimenomaiset kotihoitohommelit siis.
Unelmaa siis lähdimme etsimään ja vaikka tämä onkin ollut erinäisistä syistä ihan hiton hankalaa ja rämpimistä ja pään seinään hakkaamista, olemme silti onnellisia päätöksestämme. Tuo haave paremmasta elämästä meidän perheen viisikolle on ihan totta, mutta tietenkin näin iso muutto sisältää vastoinkäymisiä ja mutkia matkassa. Teething pain, kuten tääläpäin on tapana sanoa :)
Yksi iso asia on tämä positiivisuus. Sanoinkin Liamille taannoin, että Suomalaisena on aika ihanaa, että on tuo oma Irlantilainen, kuka täyttää sen minun puolityhjän kupin. Kaikkia arkipäivän pienet kohteliaat tavat, toisten auttaminen pyynteettömästi ja hymyileminen täällä Irlannissa jaksavat vieläkin yllättää. Välillä itseänikin hävettää ettei se minulta vielä tule samalla tavalla luonnostaan.
Sanomattakin selvä, että vaikka niin paljon hyvää niin tietysti tällainen muutto sisältää myös paljon kipeitä asioita. Meidän suhteessamme jomman kumman perhettä on aina ikävä. Nyt on minun vuoroni. Luojan kiitos on Applen facetime-näköpuhelut, mikä tuo vanhempani ja siskoni päivitäin osaksi meidän arkea. Toinen siskoistanikin asui vuosikausia ulkomailla, että sillätavalla meidän perhe on tottunut tällaiseen kanssakäymiseen, mutta tietenkin välillä on niin julmetun ikävä vain sitä fyysistä läsnäoloa (onneksi äiti tulee ihan pian kylään <3). Kaikista eniten kaipaan siskojeni lapsia. Toiset on jo teinejä ja eivät usein satu siihen puhelun hollille ja toiset on niin pieniä, että muuttuvat koko ajan. Tai hymyilevät kännykän näytöltä niin tavattoman suloisesti, että sydän särkyy ettei täti saa halata ja rutistaa just siinä hetkessä. Ja sitten se yksi kuka vielä on masussa ja kenen ensitapaamista joudun todenäköisesti odottelemaan monta kuukautta...
Arkeahan me täälläkin eletään, mutta en osaa selitää miksi koen olevani täällä jotenkin vapaampi. Enemmän minä. Ehkä siksi, että kaikki on uusia tuttavuuksia, ei kenelläkään ole myöskään mitään ennakkoasenteita.
Eh ja siis onhan täällä Irlannissa vaikka miten paljon kaikkea ihan pöljää ja ärsyttävää ja käsittämättömän omituista johon voin sitten joku toinen kerta pureutua :D Näinhän on tietysti kaikkialla. Suomi on ihan huippu paikka ja on tietysti mulle aivan superrakas, mutta toistaen itseäni, meidän perheelle tämä on ollut paras ratkaisu :)
Ajatuksia saapi heittää, lisäkysymyksiä, mitä vaan. Toivottavasti vastaus on tarpeeksi kattava :)
Mä en tiedä miten tuolta anoppilasta käsin pääsen postittelemaan, mutta otan kameran mukaan eli joskos sitten jotain materiaalia saisin ainakin blogiin kasattua :)
