ILMOJA PIDELLYT...

VAI MITEN SITÄ YRITETÄÄNKÄÄN JUTUSTELUA AVATA PITKÄN POISSAOLON JÄLKEEN? Mä en oikein vielä ole keksinyt, mihin väliin päivästä voisin tätä bloggailua mahduttaa. Nytkin olisi varmaan sata asiaa, mitä voisin tehdä, mutta ajattelin pitkästyä aikaa sittenkin vain avata läppärin. Nettihän sitten vihdoin saatiin viime viikon lopulla, vaikka minusta ei olekkaan mitään kuulunut.

Tähän väliin nimittäin mahtuu yksi reissu anoppilaan (parin tunnin ajomatka), lasten serkun konfirmaatiojuhla, sieltä käsin täsmäreissu Dubliniin Ikeaan ja seuraavana päivänä ajo takisin kotio. Parin päivän sisään siis reippaasti yli 600km auton ratissa. Ja tätä iänikuista kodinhoitoa ja asioiden hoitamista on vain niin loputtomasti. Jospas tämä arki tästä alkaisi pikkuhiljaa rullata rutiinilla?

Sikäli meillä on vähän kummallista, että koska koulut täällä jatkuu vielä kesäkuun loppuun, missään ei oikein ole muita lapsia ja näinollen pojille ei kamalasti ole seuraa. Voitte vain kuvitella, että etenkin tuo 4-vuotias kaipailee omanikäistä kaveria päivittäin. Mutta mutta, syyskuussahan tämä tilanne menee aivan toisensuuntaiseksi, kun F:llä alkaa koulu! Tiistaina olin koulun infotilaisuudessa uusien ekaluokkalaiseten vanhemmille. Luokanopettaja vaikuttaa aivan ihanalta ihmiseltä, mutta F:n luokalle tulee 31 oppilasta! Näistä koulujutuista voisinkin yrittää kirjoittaa ihan oman postinsa, jos teitä kiinnostaa?

linna-fanina odottelen kovasti, että pääsisin käymään tuonne meidän lähi-linnaan :)

Nämä kuvat on isäni ottamia ja itseasiassa jo parin viikon takaa, kun kävimme auringonlaskun aikaan ajelulla. Maisemat täällä on aivan huikeat joka suunnassa. Sitä jaksaisin päivitellä loputtomasti. toivottavasti en koskaan totu niihin. 

 Ei minulla mitään super-ruusuisia kuvitelmia tästä alusta ollutkaan, mutta kyllä tämä rankkaa on ollut. Suomeen ei varsinaisesti ole ehtinyt olla ikävä, mutta uuden paikan opettelu, ihmisiin tutustuminen ja sensellainen on väsyttävää.

next stop: America

 Oukkidoukki, nyt täytyy mennä lounastamaan ennen kuin Liam lähtee taas töihin. See you soon, Sara xxx

ALL IS WELL.

TÄÄLLÄ SITÄ NYT SITTEN OLLAAN. Uudessa kodissa. Wifita ei vielä ole, mutta prepaid-kännykkäliittymään kuuluu rajaton 3g ei nyt siis pikaisesti kuulumisia luurista.

Matkapäivä tänne sujui suhteellisen mukavasti, vaikka oli tosi väsyttävä. Lapset käyttäytyivät mitä loistavimmin ja aivan ihanat ihmiset auttoivat meitä kaikkien käsimatkatavaroitten kera. Pari päivää vietettiin anoppilassa ja sitten ajettiin tänään iltapäivällä tänne uuteen kotiin. 

Maisemat ovat sanoinkuvaamattomat. Toivon saavani kameralle edes jotenkin taltioitua tämän kauneuden. Uusi koti on ihana ja varsinkin tämä keittiön ikkunaan paistava ilta-aurinko. 

Palailen taas pian kuulumisin, mutta nyt täytyy ruveta nukkumaan, että huomenna jaksan siivoilla ja taistella hämähäkin seittejä vastaan :D ja tietysti tutustua uuteen kotikylään. Sara xxx

VOI DADDY...

...KUINKA ME SINUA KAIVATAAN!

Daddy siis lähti eilen kotiin. 

Me muut vielä jäimme Suomeen ja arvatenkin viimepäivät 

ovat olleet täysi yhdessä oloa ja haikeita jäähyväisiä.

Me ei ollakkaan oltu kaukosuhteessa sitten ihan yhteiselomme alkuaikojen. Ihan järkkyä - en tykkää :D

Aikoinaan me siis tosiaan tavattiin Portugalissa ja sitten reilun kuukauden seukkailun jälkeen minä lähdin Suomeen joulun ajaksi töihin ja L Irlantiin ja sitten pikapikaa pakkasin kipsut ja kapsut ja muutimme yhteiseen kotiin Dubliniin. Aika monet oli aikasen kauhuissaan, kun parin yhteisen (kaukosuhde)kuukauden jälkeen jo jaoimme osoitteen ja minä muutin sokkona maahan missä en edes ollut käynyt.

Vähän niinkuin nyt. En nimittäin ole edes käynyt tulevassa kotipaikassa.

 Mutta tiedän sydämessäni, että kaikki menee just hyvin <3

Vaikka tämä erossa olo on ihan pepusta, ainakin daddy ehtii rauhassa järjestellä kaikki asiat sielä valmiiksi ja ottaa ohjat käsiin uudessa työssään. Ja mäkin ehdin uudelleenpakata kaikki meidän roinat...

Kaksi ja puoli viikkoa siis meillä aikaa oikein nauttia Suomesta (kumpa sää paranisi!) ja nuuskutella upoupouutta serkkupoikaa. Se mielettömän ihana syy, miksi me ei lähdetty koko perhe samaa matkaa <3

Jeps, mutta palailen varmasti jo ihan pian ja oikein mukavaa alkuviikkoa teille muille, Sara xxx

(mä yritän pysyä housuissani siihen asti, kunnes saan tiedon saadaanko me yksi ihana asunto vaiko ei...)

ARKIKUVA.

MUKAVAA MAANANTAITA. Mulla on just nyt tällainen aivan luksushetki, kun Liam on lasten kanssa puistossa ja mä tulin hammaslääkäristä tänne mun vanhemmille ilman, että just nyt tarvitsee tehdä yhtään mitään muuta. Lounas on valmiina enkä mä voi edes lähteä tuonne asunnolle siivoilemaan ja pakkailemaan ennen kuin muu perhe tulee tänne seuraavan tunnin sisällä. 

Voin vain siis olla ja siksipä heti blogin ääreen kävi tieni :)

Eilen saatiin muutettua Irlantiin matkaavat kalusteet, muuttolaatikot ja polkupyörät väliaikaisvarastoon, mistä ne sitten joskus kesällä myöhemmin matkaavat meidän uusille huudeille rahtina.

Nyt matkalaukkuihin on sullottuna koko meidän muu elämä ja niistä laukuista tässä nyt sitten eletään seuraavat viikot. Vielä kämpillä riittää järkkäiltävää ja se hitsin loppusiivous, mutta viimemetreillä onneksi ollaan. 

Helpoimmaksi tämän muuton tuntuu tekevän se, että kerrankin mulla ei ole mitään tunnesiteitä tuohon kotiin. Yleensä olen vollottanut rappusilla muuton yhteydessä "täällä me ei enää asuta koskaan", mutta nyt oikeastaan vain huokaisen helpotuksesta.

Kun me tuohon vuosi sitten muutettiin myytyämme oman asunnon putkirempan jälkeen, tiesimme elon sielä olevan vain väliaikaista. Siksi sisustus ja muu fiksailu oli aivan minimaalista ja vaikka asuntona paikka onkin ihan ok, niin ei se nyt sillätavalla ihana ollut missään vaiheessa.

Vaikka me nytkin muutetaan alkuun kyllä vuokralle. Ja vielä todennäköisesti omakotitalon sijaan kerrostaloon. Mutta mulla on sieltä kiikarissa yksi aivan huippukoti meille, mitä mies käy jo heti ensi viikolla katsomassa. Sit vain sormet ristiin, että saadaan se ja toivottavasti tämäkin blogi rikastuu taas vähän aihepiiriltaa sistusjuttujen suuntaan. Voi että mulla onkin niitä ikävä!

Voin kertoa, että sen lisäksi, että pikkulapsi/vauva-arki on vienyt tämän blogin tahdin (tai siis poikien päiväunettomuus/äidin oman hetken puuttuminen), on kyllä välillä ollut vaikea vääntää tikusta asiaa, kun tuo viime vuoden koti nyt on vain ollut niin mitäänsanomaton paikka.

Toivon niiiiiin niiiiin paljon, että esim. tämä kallis sisustuslementtini rakas pyykikuivausteline olohuoneessa, olisi taakse jäänyttä elämää :D

Tuo meidän ihana ja rakas ruokapöytämmekin nyt lopulta sitten lähti uusille omistajille, 

vaikka aluksi mietin etten koskaan voi siitä luopua. Pinnatuoleja viemme mukanamme muutaman ja vanhan sivustavedettävän sängyn ja tietenkin perintölipastot, mutta aikalailla sitten kaikki muut tavarat olemme myyneet pois. Tässä maastamuutto-operaatiossa on tietysti pohdittava tosi tarkasti, mistä on valmis maksamaan sen valtavan rahtikustannuksen. Mitkä on sellaisia, mitä ilman ei ihan oikeasti voisi elää? Tuo pöytä esim. on meille loppujen lopuksi vähän liian pieni ja vuokra-asunnot Irlannissa on kalustettuja eli se ei edes oikein mahtuisi mihinkään. Vannotin kyllä miestä, että hankitaan sitten tulevaisuudessa samanlainen pöytä puusepältä hiukan isompana, kun joskus seuraavan omistusasunnon aika tulee. 

Tämä kyseinen pöytä me ostettiin Brightonissa meidän piskuiseen asuntoon käytettynä ja kannettiin sitä sielä läpi kaupungin edellisiltä omistajilta. Sieltä se matkasi Suomeen sitten ja toissakesänä mun isä maalasi sen meille valkoiseksi minun syntymäpäivälahjana meidän ollessa Irlannissa reissussa. Yksi parhaimmista syntymäpäivälahjoista ikinä muuten! Ja juuri tuon takia ehkäpä meille molemmille otti koville siitä luopuminen.

 Meidän perhepöytä. 

Se minkä ääressä haaveiltiin alkujaan haaveiltiin yhteisistä perheruokailuista lasten kera.

Minkä ääressä Fionnin jälkeen mietittiin, että toinen pieni olisi aivan ihana ja Jamesin jälkeen todettiin vielä yhden tuolin olevan vapaana :)

Mut juu, täällä mä taas jaarittelen vaikka mitä ja kuviakin on vain yksi :D

Kyllä mä vielä ryhdistäydyn. Ehkä ;)))

Sara xxx

GOOD FRIDAY.

ARVAAKO KUKAAN MITÄ MEIDÄÄN PÄIVÄÄN KUULUU? Sitä samaa yhä edelleen, mut nyt oli pakko tulla vähän huilimaan ja turisemaan kaffikupin kera tänne blogiin.



Me ollaan Elsi-Maikin kanssa kahdestaan kotosalla. Pojat lähti mummilaan leikkimään ja Liam tietysti töihin. No mutta hyvin ainakin tässä järkkäily ja pakkailu sujuu ilman apukäsiä, jos tiedätte mitä tarkoitan ;) Elsi-murmeli pyöriskelee ja ryömii ympäri olohuonetta ja mä yritän miettiä mikä tavara menee mihinkin. Aika rentouttavaa suorastaan saada selkeyttä tähän hommaan ja aika loppusuoralla tässä aletaa pikkuhiljaa olemaan :) Jee! Sitten on vain vuorossa se loppusiivous, mitä en tod. halua vielä ajatellakkaan.... 

Good Friday - kuulostaa aika paljon kivemmalta, kuin pitkä perjantai vai mitä? Summaa ehkä, miksi yhden pienen syyn, minkä takia me muutetaan. Irlannissa, kun enemmistöllä ihmisistä on "a cup half full". Miehellä on ollut välillä vaikea tajuta Suomalaisten yleistä negistelyä ja huomaan kyllä itsekkin kuuluvani samaan mutrusuu joukkoon täällä kotimaassa. Kai se on jokin kanssallispiirre?

Elkää nyt käsittäkö väärin, Suomi on ja tulee aina olemaan mulle ihan supertärkeä. Kotimaa. Mutta jo aika pienenä koululaisena, muistan kirjoittaneeni äikän aineen, kuinka isona muutan ulkomaille. Ja niinhän mä sit muutinkin viivana, kun vain ylioppilaslakin sain päähäni. Ja vielä Austraaliaan eli melkein kauemmaksi ei voi päästä :D Tunsin aina nuorempana etten kuulu joukkoon, kun hymyilin ja höpöttelin kaikille tuikituntemattomillekkin ihan vain jutustelun ilosta. Oikeastaan varsinkin Portugalin vuosina tunsin vihdoin löytäneeni sellaisen hyvän vireen ihmisten keskellä, missä sosiaalisuus ja avoimuus ja ystävällisyys oli enemmänkin normi. En ollut outo. Irlannissa minua on aina viehättänyt yhteilöllisyys ja ihmisten auttavaisuus, joskin välillä Suomalaisena tuntuvat muut sielä tulevan välillä liian lähelle. Ihan iholle. Että kyllä mulla ehdottomasti on aikamoista sopeutumista sieläkin tiedossa...

Sopeutumiseen ehkäpä auttaa sellainen aika ihana asia, että sielä meidän tulevan kotipaikan liepeillä sattuu asumaan jopa kolme suomalaista naista, joista yhden kanssa me ollaan jo vähän oltu yhteyksissäkin. Tuntuu aivan ihanalta ajatukselta toisaalta sekin, että lähistöllä on maanmiehia tai siis -naisia :)

Mulla olisi tänne vaikka kuinka paljon asiaa, mutta tässä on muutama pieni jutska, jotka tekee tästä bloggailusta tällä hetkellä vähän haastavaa. Tämä meidän tietokonneen römpskä nimittäin ei oikein suostu yhteistyöhön bloggerin kanssa laisinkaan ja esim. mitään ulkoasu-asetuksia en jostain syystä saa muutettua laisinkaan. Blogger ei vain suostu mun käskyihin. Ja kuviakin se heittelee postauksissa miten sattuu. Pitäisköhän suosista vaihtaa Wordpressiin?! Tässä muuton yhteydessä voisi olla hyvä sauma, paitsi takuita ei ole, että sekään skulaisi sen paremmin. Hmmmm....

Niin ja lisäksi tietsikan käyttis on niin vanha ettei se enää tue tuota pika-kuvankäsittelyohjelmaa Picmonkeytä vaan jokaisen kuvan joudun sullomaan joko Photarin tai Lightroomin läpi. Eikä siinäkään mitään, paremia ohjelmiahan ne on, mutta tässä elämäntilanteessa blogin kirjoituksen tulee olla tällaista nopeaa ja kivaa (no kivaa sen täytyy tietty olla aina) eikä mitään tuntitolkulla kuvien siirtelmistä ja nysväämistä. Kaikista helpointa mun olisi kai ruveta pitämään sellaista videoblogia ja sinne sölköttää sanottavani ja unohtaa kaikki still-kuvien kanssa vitkuttelut. Ehkäpä mä tässä jokupäivä teenkin taas jonkun höpöttelyvideon :)

No mutta, nyt (kävin tässä välissä nukuttamassa Elsin) täytyy palata pakkausten pariin ja toivottelen aivan ihanaa pääsiäisen aikaa kaikille! Sara xxx

MENOLIPPU.

LENTOLIPUT ON NYT VARATTU.

Pikkuisen reilu kuukausi ja sitten se on menoa!

Tunteet heittelevät nyt laidasta laitaan ja päätä ihan särkee.
Stressi ei sovi minulle sitten lainkaan, koko kroppa kipuilee ihan.

Tavallaan helpottavaa tietää, että pian sitten mennään eikä meinata
ja vaikka tekemistä ennen sitä on valtavasti, siihen mennessä kaiken täytyy olla valmiina.

Huhtikuun loppuun asti postailutahti jatkuu varmasti tällaisena verkkaisena,
sillä kaikki hetket toki työllistää pakkaileminen ja siivoileminen yhä edelleen,
kunnes luovutetaan tämä meidän asunto pois.

Onneksi Toukokuun alun saamme rauhassa oleilla vanhempieni hellässä huomassa <3

Olen vain niin onnellinen miten mukavasti olen saanut myytyä tavaraa etiäpäin!
Vain yhdet oharit on nettikirpuilta tullut ja se on aika hyvä prosentti se,
kun ottaa huomioon miten kamalasti kietoon lähtevää tavaraa on.

Mä varmaan taas selitän samoja asioita kuin aikaisemmin :D
Tänään täytyy varmaankin vähän hidastaa tahtia, että ensi viikon jaksan taas touhuta.

Tiistaina tiedossa on vielä oman passini ja ajokortin uusimista ja Elsillekkin pitää oma passi hakea :)

Niin ja pääsiäinen!
Jotain kivaa täytyy kehitellä lapsille, kun tänään ei todellakaan ole virpomaan menossa.

Tulipas taas yhtenäistä ajatusta (not), mutta palailen taas palasin ajatuksia pikimiten :)
Sara xxx

(Niin ja onnea Mami Go go Mintulle Indiedays-palkinnosta!
Mä en tälläkään kertaa niihin kemuihin päässyt, mutta ehkä vielä joku kerta... ;) )

YRITETÄÄN OLLA TAVALLISIA.

HEI VAAN! Pakko tulla vään näpyttelemään kuulumisia. Loma loppui ja täälä istuskelen itsekseni sohvalla, kun lapsukaiset nukkuu ja siippa on töissä. Ajatuksenani oli hiukan kertoilla, mitä me ollaan tässä viikon varrella tehty ja laittaa sellainen kuvapostaus sen kera, koska kuvia on tullut otettua roimasti. Mutta, mutta... mulla ei vieläkään ajatukset oikein pysy kasassa niin, että kykenisin huolettomasti kertoilemaan asiasta a taikka b.

Siitä asti kun päätös tehtiin ja asunto irtisanottiin, en ole oikein pystynyt mitään muuta ajatella, kun tätä kasvavaa to do-listaa. Kaiken keskellä pitää elää ihan tavallista arkea ja iltaisin uni ei meinaa tulla, kun mielessäni käyn läpi vaikka mitä juoksevia asioita, myytäviä kalusteita yms. Valitettavasti olo on aika stressaantunut. Stressihän varmaan on läsnä nyt koko kuukauden siihen asti, että kämppä on tyhjä ja siivottu, mutta tuntuupas se aika inhottavalle.

Lapset - tai no Fionn - tuntuvat vaistoavan, että jotain kummallista on nyt meneillään. Aika rajulta tämä päätös tuntuu kiskaista heidät pois kaikesta tutusta. Sitä äitinä murehdin paljonkin yön hiljaisina tunteina. Miten sellainen asia, joka tuntuu niin ihanalta ja oikealta, voi olla myös niin kamalan kipeä ja vaikea.

Sydäntä pakottaa, kun tiedän muuttavani niin kauas perheeni luota jo ihan pian.

No onneksi silti tässä on nelisen viikkoa aikaa saada huusholli tyhjäksi ja tavarat varastoon ja mielessäni ja käytännössäkin moni juttu on jo hyvin organisoituna. Tällaisissa jutuissa olen onneksi hyvä ja maasta toiseen muuttanut yhteensä reilu kymmenen kertaa. Osa asioista menee jo rutiinilla :)

Katsokaas tätä typyä! Pian jo puolivuotias. E kasvaa valtavaa vauhtia ja oli perjantain neuvolakäynnillä jo 72cm eli kakkos käyrillä pituuden puolesta huiteleva hujoppi. Kiinteitä Elsi on nyt maistellut parisen viikkoa ihan hiljakseen omaan tahtiinsa. Soseita toistaiseksi, mutta hyvin tuntuu maistuvan :)

Niin hassua käydä ihan tavallisesti leikkipuistossa ja ruokakaupassa ja tietää, että kohta on aivan toisenlaista. Nyt kun todella jo tapahtuu, huomaan tämän olevan minulle aikamoisen raskas juttu. Toisaalta hirveän hyvä käydä näitä tunteita läpi jo nyt ja itkeä itkut. Tämä blogi tulee varmasti olemaan minulle todella tärkeä oma linkki Suomeen ja ihana kun sielä ruudun takana olette te kivat lukijat. Tuntuu oikeasti välillä siltä, että sielä olisi kasa kavereita, vaikka suurinta osaa en tietenkään edes tunne.  Huojentava ajatus on, että vain internetin käynnistämisellä saan palan kotimaata ja tuttua sinne jonnekkin oman ruutuni ääreen :)

Huh, pahoittelen hiukan alakuloista tekstiä. Tässä on vain niin isot jutut käsillä, että tunnen itseni välillä ihan pieneksi ja voimattomaksi. Mutta nyt täytyy (taas) ryhtyä laittelemaan pyykkiä kuivumaan ja seuraavaksi ryhtyä lajittelemaan kirpparille meneviä tavaroita.

Iloista viikon alkua kaikille muille :) Sara x

SPRING BREAK.

PAHOITTELEN TAAS TÄTÄ KATKONAISTA BLOGGAILUA.

Sama virsi viikosta toiseen.

 Olisi niin monta postaustakin jo mielessä ja jopa kuvat odottamassa, 

mutta nyt ei kykene eikä ehdi. 

Tämä meidän kevätloma on osoittautunut varsinaiseksi tunteiden ja suunnitelmien 

vuoristoradaksi ja pää ei meinaa edes pysyä kasassa.

Tiedättekö sen tunteen, kun aivoissa oli satakunta välilehteä auki samaan aikaan?

Lyhyestä virsi kaunis - matka Irlantiin päin on alkamaisillaan.

Monta juttua on vielä ihan hirmuisen auki, mutta todenäköistä on, 

että maanantaina irtisanon tämän kämpän vuokrasopimuksen.

IIIK!

Se, millä aikataululla me ihan täysin muutamme, on vielä pikkuisen auki ja monien tekijöiden varassa,

mutta sen verran taidan nyt tietää, että Huhtikuu tulee olemaan täysi organisointia, pakkausta, myymistä, selvittelyä jne.

Joten siis bare with me, täällä ollaan ja yritän saada nollattua ajatuksia blogin kera mahdollisuuksien mukaan, mutta pysykää toki matkassa ja tästä tämä seikkailu nyt taitaa alkaa.... (iiik!)