25.12.14

RAUHALLISTA JOULUA.

Ihanaa joulua teille kaikille! Meille pukki toi lahjoja yön aikana, ulkona paistaa aurinko ja on kirpakka +2 astetta. Justiinsa syötiin  riisipuuroa ja sitä ennen katsottiin the snowman dvd:ltä. Joulupukki toi minulle kaksi hömppäkirjaa ja mustat nilkkurit :) 

Tiedossa rentoa olemista, jouluillallinen, kävelylenkki, suklaata ja ehkäpä Downton Abbeyn jouluspesiaali teeveestä. 

Kiitos teille, kun "roikutte" mukana :) -Sara

21.12.14

ALL I WANT FOR CHRISTMAS.

NO EIHÄN NE LAHJAT OLE PÄÄSIASIA JOULUSSA LAISINKAAN, mutta en silti kiellä, että tänä jouluna kun tuskin saan ainuttakaan lahjaa, ne ovat erityisesti mielessä.

Mulla on oikeastaan vähän omituinen suhde lahjoihin yleensäkkin, 
koska mulla on aika raivostuttavan tarkka maku sen mistä pidän suhteen. 
Voisin kuvitella, että mulle on aika vaikea ostaa lahjoja, 
mies on kyllä jo aika hyvin tästä asiasta jyvällä ;)

Jos mulla olisi paljon rahaa, ostaisin rakkaimmille jotakin yleellistä ja sellaista, mitä ei ehkä varsinaisesti tarvitse, mutta ilahduttaisi vuosiksi etiäpäin. Ja justiinsa sellaisia juttuja itsekkin toivoisin. Annetaanhan lapsillekkin usein lahjaksi se kaikista suurin toivelahja. 

Mutta koska tämä on mun hömppäblogi niin viihdytykseksini keräsin nyt tähän Joulupukille pienen listan ja mies voi sitten tätä vilkaista, kun me voitetaan lotossa :D 


1. Hunkydory essential Japan knit on ollut mun haavelistalla jo kauan. Ko. merkiltä tulee näitä mallistoihin aina vähän erivärisinä puuvillaisina ja villaisina. Olisi aika ihana kääriytyä tällaiseen.

2. Good housekeeping-lehden vuositilaus. Ihan lempparilehti, kunnon housewife matskua ;) Mutta oikeasti tässä lehdessä on yleensä ihan hirmuisen paljon hyviä juttuja. Luen sen poikkeuksetta kannesta kanteen ja säästän aina jokaisen ostamani irtonumeron. Mutta yhden lehden hinta kaupassa 6,50e niin eipä tule kovin usein ko. lehteä hankittua. 

3. The Bodyshopin Nutriganics-sarja on noussut ihan luonnonkosmetiikka-suosikikseni. Ainut vain, että esim. huippuseerumin, the Drops of youthin, hinta on täällä Irlannissa 15e kalliimpi kuin Suomessa! Näiden tuotteiden tarpeessa olisi kipeästi ihan oikeastikkin, mutta jotenkin sitä helposti nipistää rahoissa just näistä hommeleista, kun ei sillä äidin iholla nyt ihan hirmuisesti ole muulle perheelle merkitystä...

4. Olen jo pidempään kaivannut tällaisia jokapaikan mustia nilkkureita, missä maltillinen korko ja menevät asun kuin asun kanssa. Acnen Pistolsit olisivat tietysti ihanimmat, mutta Clarksin kengissä on niin hyvä lesti, että esim. nuo kuvan nilkkurit voisivat olla aika kivat. Clarksit on Irlannissa taasen Suomea parisen kymppiä halvemmat. Liam kyllä on sanonnut mielellään ostavansa mulle kenkiä :D

5. Ja mitä olisi joulu ilman pikkuisen punaista?
 Kuinka suloinen on tämä H&M-premium malliston villahuivi :)

6. Me saatiin jouluisin lapsena miltei joka vuosi uusi flannellipyjama ja se on aina ollut ehdottomasti suosikkilahjani. Viimejouluna mies muisti tämän ja sain nätit Espritin flanellipyjamahousut. Tänä vuonna toivoisin kunnon villasekoitehousuja, koska Irlantilaisissa taloissa on sisällä aika vilpoista. Villa ihoa vasten on erittäin loistava vaateratkaisu. Gapin söpöliini olohousut olen jo useamman kerran melkein tilannut itselleni, mutta ehkäpä sitten ensi vuonna.

7. Mä harvemmin ostan itselleni hajuvesia ja siksi niitä on extra kivaa saada. Ralph Laurenin Romance on aivan ihana kestosuosikki ja sitä olenkin jokusen joulu sitten saanut Liamilta. Seitsemän vuotta sitten anoppi osti mulle Armanin Code-hajuveden joululahjaksi ja se oli yllätävä, mutta mieluisa tuoksu. Tykkään vieläkin kovin ja ehkä satsaan siihen sitten taas joku kerta. Mutta ehdottomasti syksypuolella. Assosioin sen tuoksun ehdottomasti syksypuoleen vuodesta.

8. Mulberry Lily <3 
Joulupukki, tää olis niiiiiiiin kiva. Mulla on aivan ihania laukkuja ja kaikenmoisia erilaisiin tilanteisiin kylläkin kohtuudella löytyy. Paitsi musta pikkulaukku. Edellinen Ripcurlin tekonahkisveska sanoin itsensä irti jo useampi vuosi sitten ja siitä asti olen silmäillyt Lilyä. En viitsi tässä välissä hankkia mitään korvikettakaan eli säästöpuuhiin pitäisi ruveta. Tai olenhan mä jo säästänytkin, mutta sitten on tarvittu niitä rahoja johonkin tärkeämpään. Ehkä sitten 40-v lahjaksi, jos ei pukki nyt satu siihen menessä yllättämään :D ;D

9. Diamonds are girls best friend. En sanoisi ei kiitos ;) Ja oikeasti olenkin saanut mieheltä mitä kauneimpia koruja ja korvakoruja miltei joka joulu ja syntymäpäivä. Vaikka ei nyt mitään aitoja timantteja (paitsi yhdet pienet korvikset toissajouluna), niin ne ovat todella kauniita ja tunnearvoltaan tärkeitä koruja minulle. Ja käytössä ihan jatkuvasti. 
Mutta olisihan tuollainen rivistö dimangeja aika ihhis tuossa nimettömässä kihlan ja vihkisormuksen kaverina hihii :)


Et sellaista pukkiseni toivoisin!
No biggies.

Eikun tämä nyt on ihan pilkesilmäkulmassa tehty koko posti. 
Oikeasti olen jo ihan ajatuksestakin todella otettu ja kiitollinen. 
Minulle joulumieltä ja kyyneleet silmiin toi rakkaan ystävän Suomesta yllärinä lähettämä Fazerin sininen-suklaalevy. 
Ja lämpöä rintaan ja kotiin toi täällä asuvan Suomikaverin meille tuomat säkilliset puuta ja turvetta takkaa varten. 
Ja rahallinen satsaus näihin muuttamishommiin takaa meille terveellisen ja turvallisen asumuksen ja se on joululahjoista tärkein.

Mutta kertokaa te muutkin nyt mitkä olisi teidän kirjeessä joulupukille, jos ihan mitä vain saisi toivoa? 
Ja bloggaajat haastan tekemään samanmoiset posti. Itsehän toki säästin kollaasikuvan tuohon tietsikan työpöydälle, jos pukki sitä vilkaisisi tulevien vuosien varalle ;)


20.12.14

PILKAHDUS JOULUA.



Täällä oli reilu viikko sitten hiukan kylmempää ja vuorille satoi lunta.
Ajeltiin kavereiden luokse kylään ja kuvasin teille tältä mun lempi-tienpätkältä pienen videon :)

Älkää huoliko; kamera visusti rattikädessä kiinni ja silmät tiessä.
Siitä johtuen videon alkupää on hiukan 'tiepainotteinen' ;)

Mutta nämä näkymät - ne salpaavat joka kerta henkeni jo seitsemän kuukauden ajalta.
Ja viikottain ainakin tuonne suunnille tulee ajettua.

Perspektiiviä arkeen ehdottomasti.
Nuo vuoret ja meri on sellaisia elementtejä, että niiden edessä jotenkin hiljentyy ja tuntee itsensä tosi pieneksi. Ne rauhoittavat ja saavat ainakin minut hymyilemään.

Mut juu, pieni pilkahdus lunta kyllä toi ehdottomasti joulumieltä.
Joulusta tänä vuonna ei tule ihan sitä toivomaamme omien traditioiden kotijoulua
ja tuntuu, että me koko perhe mielummin käännämme katseemme jo uuteen vuoteen.
2014 - ei tule ihan kovin ikävä eli heippa vaan :D

Jos kaikki menee haaveiden mukaan,
2015 tuo meille todella mieluisia muutoksia ja olen todella innostuneen toiveikas.
Mutta siihen asti, oikein lämmintä ja ihanaa joulua ja riemukasta uutta vuotta kaikille mukana pysyville lukijoille. <3

11.12.14

VÄISTÖTILA.

Long time no see, mutta elossa ollaan just ja just. Stressi on ollut aivan mahdoton ja alakulo suuri, netti taas poikki ja tavara kaikkialla paitsi oikeissa paikoissa, mutta jotenkin me nyt aletaan olla selvillä vesillä ja kai se joulu sitten meillekkin tulee :)

Löydettiin aivan superi väliaikaisasunto, missä ollaan nyt nukuttu jo viikko ja vihdoin ja viimein alkaa viimeisetki tavarat vanhasta kodista olla n. miljoonan ees-taas automatkan jälkeen täällä väistötiloissa.

Meneillään toki on vielä taistelu takuuvuokrista vuokraemännän kanssa, kenen mielestä tuo home ongelma ei ole laisinkaan validi syys päättää vuokrasuhdetta, vaikka viimeisimpä löysimme eteisen vaatekaapista lähes sientä muistuttavat talvitakin ja nupukkisaaappaat. Luojan kiitos mitään muuta ei ole mennyt pialle. Ja samalle hepulle myös kiitokset, että täällä tämänhetkisessä asumuksessa on myös kunnon pesukone ja kuivausrumpu, kun toki keittopesin perheen kaikki tekstiilit ihan varmuuden vuoksi.

Eikä siinä vielä kaikki :D Liamilla edessä yksi vuoden tärkeimmistä loppuviikoista töissä; isot 'seurapiiri'-häät, 5 pikkujoulukemut ja yhdet hautajaiset kestittävinä seuraavina päivinä. Mä hoidan sinä aikana toivottavasti vähän kerrallaan loppusiivot tuola vanhassa murjussa ja lapset saavat sen hetken pelata padilla autossa.

Eilen illalla köyttäessäni yksikseni meidän sängynpäätyjä tuonne henkilöauton kattotarakoille (perheen ainut ajokortillinen) tuulen puhaltaessa 30m/s puuskittain, mietin että tää on just niin kreisiä ja niiiiin perseestä, että nyt kun ei enää jaksa itkeä niin tekee mieli hysteerisesti jo nauraa :D

Sitä ei tosiaan tiedetä, mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Missä asutaan on esimerkiksi taasen kerran iso kysymysmerkki, mutta onneksi - onneksi - tämänkin keskellä, tukijoukkojen puuttuessa, jaksetaan miehen kanssa vetää samasta köydestä ja halata ja kuiskutella, että kaikki kyllä muuttuu ihan pian hyväksi. 

Blogia en tosissaan ole jättämässä, mutta kuulumisten päivittäminen on nyt jokusen aikaa aikaa harvaa, kunnes saadaan tähän elämään vähän tolkkua. Pyörittelen nyt tosissani mielessäni ihan uuden blogipohjan luomista - uutta alkua kaikella tavalla. Tosin siihen en ehdi paneutumaan vielä ennen kuin joulun jälkeen, koska nyt tietysti tämän iänikuisen järkkäilyn (muuto numero 12 viiden vuoden sisällä ajankohtainen ihan alkuvuodesta...) lisäksi priorisoin lapset ja sen, että voi jotenkin luoda heille ihanan joulunajan <3

Lämmintä joulun odotusta itse kullekkin sielä ruudun toisella puolen ja palaillaan <3 <3 <3


25.11.14

TROUBLE IN PARADISE.

ULKONA OLI TÄNÄÄN niin kaunista. Kuura peitti kaikki nurmikot ja värit olivat jotenkin rauhoittavan pastellisia.

Ja sitten me tultiin pikkuisten kanssa kotiin. Viitisen minuuttia ulkovaatteiden riisumisesta alkaa molemmilla tutulla tavalla valumaan nenät ja omia poskionteloitani alkaa 'pakottamaan'. Tai siis ne tuntuvat tosi raskailta. Puolisen tuntia lisää ja samanlainen olo valtaa koko pään. Viikko sitten otin oireisiin Panadolia - nyt vain katson surullisena keittiön ikkunan pieliä, mihin sininen home on kasvanut kaikista pahiten. Toki muidenkin ikkunoiden ympärillä sitä on. Kuinkas muutenkaan.

Olo on kertakaikkisen lohduton. Olemmehan me kaikki oirehtineet taas jo useamman viikon. Lääkäri otti minusta maantaina monta pulloa verta tutkiakseen, mistä tämä pohjaton väsymys voisi johtua. Ja nyt mä mietin, että olisiko näihin kaikkiin muihinkin oireisiin vastauksena tuo home? Monet minun oirehtimisistani oikeastaan alkavat juuri siitä toukokuusta, kun muutimme tänne...

Tänään tämä on itkettänyt kaikista eniten. En edes lapsia haluaisi viedä kotiin ja päiväunetkin pienet nukkuivat autossa. Mutta pakkohan sinne taloon on mennä. Pääsemmekö muuttamaan, milloin ja minne? Joulukin tulossa, voi hitto. 

Ja kyllähän tuo romu-talo jo kodilta tuntuu. Ajatuskin, että kaikki täytyy taas aloittaa alusta tuntuu ihan hirmuisen raskaalta. Toisaalta koko ajan on tosi vahva olo, että jotain paljon parempaa on ihan kulman takana. Kunhan nyt jaksamme yhdessä tämän epätietoisuuden.

Blogi jatkaa kyllä tässä samalla, mutta nyt kaikista inspiroivinta on ruudun takana keksiä joku ratkaisu näihin kotihommeleihin. Eli palaan taas paremmalla ajalla - että vain tiedätte :)


18.11.14

LIKE WHEAT.

NIIN TYYPILLISTÄ. Nyt kun mulla on ruhtinaallisesti kaksi päiväsaikaa ihan vapaata - ensikertaa ainakin reilusti yli vuoteen - mitä mä teen?? Katselen lasten kuvia ja ikävöin heitä. Oikeasti nyt! Päätin siis jo etukäteen etten koskekkaan kotitöihin vaan pötköttelen sohvalla lukemassa lehteä, haahuilen kylällä, käyn kahvilla. No kyllä te tiedätte minkälaista luksusta se nyt on vain tehdä mitä mieleen juolahtaa.

Vaikka mä tiedän, että tämä tilanne on täysin win-win, Liam on iloinen tavatessaan vanhempiaan ja pienet innoissaan bussi- ja junamatkasta, grannysta ja grandadista, on apukäsiä lastenhoidossa, mä saan rentoutua ja F saa laatuaikaa kaksistaan äitiliinin kanssa, en voi sille mitään, että mulla on aivan järkyttävä ikävä mun pikkuisia. Me ei vain olla totuttu olemaan erossa, mutta kyllähän tämä nyt oikeasti ihan tervettäkin kaikin puolin ottaa vähän omaa aikaa :)
 Mut juu, kuvia selaillessa tuli vastaan nämä söpöiset kuvat tyttösessä minun lempparimekossa leudossa syyskuun säässä. Täällä oli oikeasti ihan hurjan hyvät säät syyskuussa ja ihan paitahihasillaa vielä pärjäsi. Elsihän on näistäkin kuvista kasvanut jo vaikka kuinka ja nuo Kavatin kengätkin jäi jo aikoja sitten pieneksi. Tämän mekonkin helma alkaa uhkaavasti olla liian lyhyt - voi surku!

Merkiltään se on siis Wheat ja heillä on mielestäni paljon kauniita mekkosia. Just mun mieleen. Ostin tämän jo viime talvena Babyshopin alesta ja muutkin meidän Wheatin vaatteet on ostettu reilulla alennuksella tai käytettynä. Uusinahan nämä on aika arvokkaita, joskin sitten erittäin laadukkaita.
Aluksi vähän mietin onko kangas liian kukertavaa, mutta nyt aivan rakastan sitä. Elsu on vähän kuin Eemelin Iida, saas nähdä mitä hupsuuksia nuo tuon Jamesonin kanssa vielä keksikkään. 

Olen myös tosi paljon tykännyt Wheatin ulkotakeista ja onneksi sainkin käsiini käytettynä tämän saman ihanan takin, mikä Elsillä oli keväällä ja kesällä käytössä. Mulla on vähän tapana jämähtää samoihin vaatteisiin, jos jostain oikein tykkään ja hankkia sitten sitä joka koossa... Anyhow, tämä pieneksi jäänyt takki tulee jossain vaiheessa varmaankin myyntiin, jos jotakuta kiinnostaa (koko 9m/80cm) ;) Meillä on nyt talveksi myöskin saman merkin vanhan roosa muhkea talvitakki, mutta vaikka se on malliltaan tosi nätti, meidän vaalealle tytölle se roosa on kyllä aika pliisu.

Mut hitsit, nyt täytyy kyllä laittaa kone kiinni ja käyttää tämä loppu oma-aika hyväkseni ulkoilmassa ennenkuin lähden Fionnia hakemaan taas koulusta! Heippa vaan taas!

17.11.14

KOULUKUULUMISIA VIDEOLLA.


HYVÄÄ ILTAA, tein teille videon, missä vähän kertoilen tästä F:n koulusta. Heti huomasin, että puhun vähän mitä sattuu videolla ja koulupäivä kestää siis 9:15-14:00 eikä tosissaan 9:15-12:15. Noh, nämä videothan tunnetusti ovat täynnä mitä jäätävimpiä manerismeja (hiuksien räpläystä, niiskuttelua jne.) ja loppuakohti kamalaa kikattelua. Että sellaista :) Koettakaa kestää...

15.11.14

NOVEMBER.

HEIPPAHEI ja mukavaa viikonloppua. Täällä oli tänään ihan älyttömän kaunis sää. Siis täällä Länsi-rannikolla. Itä-rannikolla on kuulemma satanut eilisen aikana 60cm vettä ja monin paikoin tulvii. Huh. No onneksi ei täällä kuitenkaan tälläkertaa, koska kyllä sitä sadetta meilläkin tulee aivan riittämiin.

Mun täytyy kuitenkin sanoa, että mulle sopii vallan mainiosti tällainen leudompikin ilmasto. Täällä nyt vasta rupeavat lehdet lähtemään puista. Ja kukkakaupassa myydään orvokeita 'talvikukkasina' :)
Onneksi löysin myös noita kanervoja Lidlistä, koska ne jotenkin niin kuuluvat minun syksyyn ja talveen.

Tämä meidän kylä on kyllä tosi pieni. Ja justiinsa tänään se on paljon mietityttänyt. Oltiin jo ennen yhtätoista aamulla pikkuisten kanssa hoidettu kaikki juoksevat asiat ja päätin, että perjantain kunniaksi käydään meidän lemppari-kahvilassa lounaalla. Ensin kuitenkin käytiin kahvilan naapurikaupassa moikkaamassa Olivia-kaveria, kuka on myöskin täällä yhtä 'uusi' kuin mekin ja muutti keväällä Dublinista. Yhdessä me olemme ihmetelleet pikku-kylän erilaisuutta siihen mihin me kaupunkilaisina ollaan totuttu. Hänellä oli niin tylsää. Näin off season vaatekaupassa on tosi hiljaista, niinkuin kaikkialla kylällä. Puhuttiin miten kaivataan molemmat sitä, että voi vain katsella ohikulkijoita ja olla ihmisvilinässä. Aloin tuntea itseni jo ihan yhtä turhautuneeksi, mutta onneksi kahvilan puolella sitten mieleeni sitten tuli, että toisaalta tämä rauhallinen tahti on aika kivaakin.

Ehkä mun mielialaan on viimeaikoina vaikuttanut aika paljon se, että nuo meidän pikkaraiset ovat molemmat nyt aika äiti-takertuvaisessa vaiheessa. Elsillä on tietysti eroahdistus ja Jamesilla uhmatahto-ikä. Eikä siinä mitään, tärkeitä vaiheita molemmat, mutta se sellainen jatkuva marina ja ulina tietysti rasittaa pidemmän päälle, vaikka kuinka halailisi ja suukottaisi. Ehkäpä näiden kahden vaiheen yhdenaikainen päälläolo tuo minulle sellaista todellista riittämättömyyden tunnetta.

Anyhow, huomenna tosiaan lähdetään kaupunkiin, Galwayhin, ja jos säät suosii, mennän yhteen superkivaan ulkoleikkipuistoon. Ja jos ei suosi, lupauduin viemään lapsukaiset paikalliseen hoploppiin. Yleensä Galwayn-reissut tarkoittaa pitkää tehtävälistaa ja isoja ruokaostoksia, mutta huomenna me taidetaan tehdä vain kaikkea kivaa :)

Ja vaikka viimeiset puolivuotta ovat ollet aika puurtamista, pääsen vihdoin viikon päästä nostamaan korot kattoon tyttöjen iltaan. Sen ajatuksen voimalla jaksaa ihan varmasti seuraavatkin päivät!
Mutta nyt nukkumaan ja heippa vaan x.

13.11.14

TYTTÖMÄISTÄ.

HEIPPA VAAN TAAS ja kivaa torstaita.  Tällä vietetään sellaista osasairaspäivää, kun en vienyt F:ää tänään kouluun laisinkaan, kun hän vähän yöllä yski ja oli nuhainen. Meidän oli nimittäin aluksi tarkoitus lasten kanssa ajella anoppilaan viikonlopuksi kylään ja ajattelin, että torjutaan uhkaava flunssa jo alkuvaiheissa, että päästään reissuun. Mutta anoppi soittelikin tänään, että hekään eivät ole ihan kunnossa joten reissu siirtyy tuonnemmaksi. Ehkäpä siis ajelemmekin päiväseltään Galwayihin sen sijaan :)

No jokatapauksessa, nyt aamukuudesta jatkuneet äidin viihdytysyritykset tyssäsivät ja suosiolla istutin pojat leffan ääreen, kun Elsi nukkuu ja päiväkahvin kera ajattelin tänne kirjoitella - harvinaista herkkua! Mulle ehdottomasti otollisin aika bloggailla olisi aamupalan jälkeen tai tällätavalla ehkäpä päivällä, noin niinkuin inspiksen puolesta, mutta pakostakin tietokonehommat yleensä ajoittuvat iltaan, kun lapset käy nukkumaan. Onneksi sentään nykyään käyvät jo siinä 19:30 aikoihin koko trio.
 Se mitä mä tässä viimeaikoina olen oikein urakalla ihmetellyt yksikseni ja ääneen, on tämä meidän pieni tyttö. Tai siis se miten pienissä ihmisissä alkaa jo niin varhain näkymään nämä sukupuolien erot? Meillä ei tosissaan ole kannustettu mihinkään sukupuoliin sidonnaisiin leikkeihin eikä meillä edes ole mitään 'tyttöleluja', mutta ihan eritavalla Elsi löytää tuolta autojen ja junien seasta toisenlaiset leikit, mitä pojilla ikinä oli. Halailee pehmoleluja ja yrittää vimmatusti pukea päällensä vaatekappaleita.
Ja tämä minun hänelle syntymäpäivälahjaksi ostama soittarasia vangitsee mielenkiinnon pitkiksikin pätkiksi. Onhan se aika söpöliini. Ja myönnän - olen itse aika tyttömäinen ja varmaan nyt sitten toistaiseksi toteutan itseäni tyttäreni kautta kaiken maailman kukertavilla kuoseilla :D

Pojistahan mä en tajua oikeastaan mitään. Kaikki poikien metkut opin ihan kantapään kautta, koska olen kasvanut vain tyttöjen ympäröimänä. Olen näin aikuisenakin miesten seurassa aika ujo.
Mun omat pojat on mulle kaikki kaikesta ja kaikkia lapsiani rakastan ihan yhtä paljon, mutta on kyllä todella spesiaalia päästä kokemaan myäs tytön äitiys.
Ehkä ihan hyväkin, että Liam sitävastoin on kahden siskon välissä ja on siis pienestä asti ollut (tahtomataankin :D)  perillä kaikista naisten kotkotuksista. Mä itse lapsena yritin ihan omasta toimestani olla nuorimpana tyttärenä se meidän perheen poika. Otin sen ajatuksen vähän liian vakavasti (ja siis kukaan ei minua siihen muottiin yrittänyt tunkea) ja vasta näin kolmekymppisenä alan oikeasti olemaan sinut sen kanssa, että voin olla tyttömäinen tai siis naisellinen ja se ei tarkoita sitä ettenkö olisi ihan yhtä fiksu ihminen, kuin ne vähemmän turhamaiset yksilöt.

Pieni määrä tylliä elämässä ei siis laisinkaan tapa ketään vai mitä ;) No tämä tylli meillä onkin enemmän sellaista kuvausrekvisiittaa ja tulevia roolileikkejä varten. Se jäi tähän alakertaan tuossa jokuaika sitten vähän lojumaan ja tämä pieni ihminen siis osaa jo vaatimalla vaatia sitä päälleen - en kestä!
Aika liikkistä <3
Ahaa nyt tämä meidän pieni tytön tylleröinen sitten heräsikin ja mun täytyy rientää. Meidän on ehkä pakko lähteä edes vaikka kävelylle ennenkuin tulee pimeätä. Sillon ei tosissaan ulkoilla, koska täällä meidän talon lähistöllä on iltaisin ihan säkkipimeää. Aika erilaista, kun kaupungissa tottui muista asunnoista loistaviin valoihin ja lyhtypylväisiin.

Ainiin ja sitä piti myöskin sanoa, että otin taas tuon mobiilisovellutuksen pois toiminnasta, kun mä en vain voi kestää sitä. Mun henk. koht. mielipide on se, että se pilaa blogien visuaalisen ilmeen, mikä on mulle aika tärkeää. Kuulen kyllä tämän tiimoilta vielä mielipiteitä ja voisin ehkä laittaa tuonne sivupalkkiin jonkun äänestyksen, koska kyllähän mä silti tämän haluan olevan lukijaystävällinen paikka :) Applella ainakin selaamalla tuplaklikkaamalla tekstin kohdalta saa tekstin just näytön levyiseksi. Jep, mutta nyt välipalahommiin ja kuullaan taas!

11.11.14

ARKI.

JIPPII - taas ollaan linjoilla. 
Tai siis taisi tuo nettiboksi ruveta toimimaan taas viikonloppuna, 
mutta täällä on taas ollut sellaista toimintaa, että huhheijaa.

Vetäisi sormenpääni poikki sauvasekoittimen terällä (don't ask...), lopetin imettämisen ja autokin jämähti taas kerran kesken koulustahakureissun. 
Ja ulkona tietysti satoi silloin(kin) kuin Esterin just sieltä.

Mutta toisaalta sormeen alkaa jo palailemaan tunto, maitomelonien asettumisesta on jo vähän viitteitä ja lopulta autostakaan ei ollut mikään muu rikki, kuin akku loppu, minkä ystävällinen korjaamomies tuli iltapimeällä vielä 'lataamaan' koulun autoparkkiin. 
Tai siis mikä se onkaan suomeksi se 'jump a car'?
(suom. huom. mä olen vain perheen kuski, mutta en tajua autoista tuon taivaallista)
Arki se kuulkaa on ulkomaillakin vain arkea :)
Toki aika erinäköistä vai mitä? 
Mutta hommia rytmittää rutiinit ja paikat on jo ihan tuttuja, päivät vain vilistävät.

Justiinsa tänään toisen Suomi-äidin kanssa leikkitreffeillä meillä päiviteltiin, 
että ihan pian on jo joulu. 
Meidän täytyy keksiä jotain piparkakunleipomista näille meidän puoliksi-Irlantilaisille pikkuisille. 
Kumpa Ikeaan ei olisi niin pitkä matka (saaren toisella puolen Dublinissa, täältä 3,5h ajomatka), 
niin sieltä saisi sitä melkein-glögiä...
Jees, nyt sitten ensi kertaa viiteen ja puoleen vuoteen en ole raskaana tai imetä. 
Aika jännä fiilis, vaikka olenhan mä nyt vallan ollut surullinen ja nyyhkytellyt tätä identiteettimuutosta paljonkin. 
Kertaheitolla tuli aika vanha olo.

Elsu-muruhan on tämän asian ottanut oikein hyvin ja mikäs hänellä sielä daddyn kainalossa yöt nukkuessa - kelpaisi minullekkin. 
Minä sensijaan ole potenut asiaankuuluvaa äidin syyllisyyttä ja popsinut särkylääkettä näiden rintamusten tuottamaan tuskaan...
No, toisaalta nyt justiinsa oli mitä otollisin hetki, kun Liamilla oli kerrankin pari vapaapäivää.

Mutta se se siitä aiheesta ja nyt vain sitten toivotaan , että kaikki hommelit menee vähän paremmin putkeen ja pääsen päivittelemään kuulumisia vähän useammin, kuin kerran viikkoon ;)
Nähdään taas kaverit!

5.11.14

EI OO TOTTA!

Hitsin hyvä draivi kirjoittaa blogia ja meidän internet-yhteys menee poikki! Meillä on siis sellainen portable wifi, mitä voi käyttää tietyn latausmäärän verran kuukaudessa. Eipä tultu ottaneeksi huomioon, että täällä oli koko lokakuun ainakin kaksi kolme ylimääräistä applea verkossa. Mä en ole edes vielä kerinnyt selvittää, milloinka se taas "aukeaa". Kännykässä (mistä nyt näpyttelen) on kyllä 3G, mutta se toimii meillä täällä kotosalla vain ihan parissa kohtaa. Tyyliin vessassa :D

Ja sit meidän lämmitysboilerikin meni jotenkin rikki eilen ja täällä oli aika rapsakka sisälämpötila, +16 astetta. Hyrr... No onneksi lämmittys toimii taas, vaikka eihän sitä koko aikaa pidetä päällä kuiteskaan.

Mut juu, että taas vähän alkuvaikeuksia, mutta kuullaan taas ihan pian. Postaustoiveitakin voi esittää, jos joku asia askarruttaa :)

2.11.14

SILLÄVÄLIN.

SILLÄVÄLIN, KUN EN KIRJOITTANUT BLOGIA ehti tietysti tapahtua vaikka mitä.
Tavallaista arkea ja sitten niitä sekalaisia sattumuksia. Hetimiten tauon alettua meidän lapset sairastuivat yksi toisensa jälkeen todella ärhäkkään keuhkoputkentulehdukseen. Niin ärhäkkään, että eräs myöhäinen keskiviikko-ilta jouduimme pakkaamaan koko perheen autoon ja viemään F:n tunnin päähän sairaalaan näytille. Sielä vierähtikin sitten useampi päivä heikkojen hapetusarvojen takia ja kun kotosalla pienemmät alkoivat osoittaa saman taudin merkkejä, alkoi positiivinen vire todella kadota. Elokuusta en juuri muista, kuin ne rikkonaiset yöt, kun sydän pamppaillen mietin tuleeko eteen vielä toinen ja kolmaskin vastaava sairaalareissu. Stressitasot olivat melkoisen korkealla, kun miekkosen työkin oli kaikista kiireisimmillään.

Ja sitten meidän auto meni rikki. Ja sitä luvattiin takaisin viikon päästä, mutta lopulta koko korjaushommeli kesti reilut 4 viikkoa. Äidin kunto kyllä kohosi, kun lykin tuplarattaita seisomalaudan kera täällä mäkisessä maastossa :)

Toisaalta onni onnettomuudessa, täällä oli koko tuon ajan ihan mielettömät säät, Fionnin koulunaloitus päivää lukuunottamatta. Ja esikoisemme tosiaan aloitti sitten koulutaipaleensa.
Ja me pienten kanssa ruvettiin pikkuhiljaa muodostamaan omaa rytmiämme ja puuhiamme kouluun viennin ja haun ympärille. 

Niin ja meidän muutokuorma Suomesta saapui vihdoin tänne! 
Maailman paras tunne availla laatikko laatikolta tuttuja omia tavaroita esille,
minkä myötä tuntui kuin vihdoin olisimme kotona <3

Elsusta tulikin sitten kymmenkuisena melkein kertaheitolla taapero, kun hän otti ensiaskeleensa.
Mä salaa fiilistelin rankan vauvavuoden viimeisiä hetkiä. 
Ihanaa, että kaikki lapset tuntuivat vihdoin jotakuinkin tasavertaisilta. 

Lokakuussa meillä olikin vieraita ihan alusta asti melkein koko ajan. Ensin Liamin vanhemmat tulivat meille ja sitten siskoni perheineen ja vielä omatkin vanhempani.
Juhlimme pienen tytöntylleröisen ykkösiä ja 6-vuotis hääpäiväämme sen jälkeen.
Ja nyt kuukauden kääntyessä Marraskuuksi ovat viimeisetkin vieraat lähteneet ja huomenna loppuu Fionnin syysloma me palaamme ihan tavalliseen arkeen pitkästä aikaa.

Tuntui erityisen haikealta sanoa heipat omille vanhemmilleni eilen.
Tänään meinaankin siis, Liamin vapaapäivän lomassa, ihan rauhassa järjestellä paikkoja.
Tassutella tohveleissa lämmin neuletakki päällä ja olla hiukan alakuloinen.
Oranssit halloween-koristeet on kerätty laatikkoon ja seuraavaksi nautin hetkosen ihan tavallisesta kodista, kunnes pikkuhiljaa voisi ruveta kaivelemaan talvisempia koristeita esille.

Sellaisia kuulumisia meiltä. 
Nyt hyppään vielä lämpimään kylpyyn ennenkuin Elsi herää päiväunilta ja pojat palaavat ulkoilemasta. Mukavaa sunnuntaita muillekkin <3

31.10.14

A LITTLE BIT SPOOKY.

tämä luuranko oli lahja anopilta meille. ihanaa.
 HAUSKAA HALLOWEENIA, kurpitsajuhlaa vai mikä nyt Suomeksi olisikaan korrekti ilmaisu. Sielä Suomessa asuessa tulin usein ajatelleeksi, että ihan pöhköä juhlia moista jenkkihapatusta, mutta nyt on kuulkaa kaikki toisin. Meidän perheessä rakastetaan Halloweenia ja Irlantilaiset ovatkin sitä mieltä, että tämä perinne on täältä lähtöisin. Mitään totuuden mukaista lähdettä en nyt tähän voi hakea, paitsi tuon rakkaan aviomieheni sanan :)

Voisin kyllä hyvin kuvitella olevan totta, sillä täällä tämä juhla näkyy ihan kaikkialla. Siis ihan kaikkialla. Joka ikinen putiikki, koulu, toimisto, ruokakauppa jne. ovat kaikki koristautuneet mitä mielikuvituksellisimpiin ja hienompiin ja karmivampiin koristeisiin. Supermarketin lihatiskilläkin on sellainen katkennut verinen tekojalka ja sen sellaista :D
fun fact: alunperin Jack O'Lanternit on kaiverrettu täällä nauriin sisälle
Me pidetään illalla lapsille ja heidän muutamille kavereille pienet bileet ja ollaan ihan innoissamme (tai siis mä olen) koristellut ja järkkäillyt. Ja eilen illalla kaupassa haaliessani viimeisiä koristuksia ja tarjottavia, mut valtasi sellainen hämmentyneen lämmin fiilis. Miten tässä näin kävi, että mä olen nyt se kolmen lapsen äiti, kuka kaikkensa tekee, että kaikki mahdolliset juhlat olisivat lapsille mahdollisimman merkityksellisiä? Mä vain niin sydämestäni toivon, että lapset säilyvät yhtä innostuneina ja muistavat joulun, syntymäpäivät, Halloweenin ja pääsiäisen sellaisena erityisinä juttuina. Enemmän sidottuna tunnelmaan, yhdessäoloon ja hauskanpitoon, kuin esim. täällä 'trick or treat'-perinteeseen. Ja siis kyllähän meidänkin lapset tänään pääsevät muutamille oville käymään ja se on varmasti heistä tosi jännää, mutta että Halloween ei olisi vain sitä itseänsä sokerilla kuorutettuna.

Meillä on siis tiedossa kaikenmoisia leikkejä, mitä tuo lapsista isoin eli Liam muistelee lapsuudestaan  ja tietysti levyhyllystä on pakko kaivaa esiin Michael Jackosonin Thriller :)
Mut juu, nyt mun tarttee ruveta vääntämään karmivia lihapullia ja hirvittäviä valkosipuli-lohkoperunoita ja oksettavaa avocado-papusalaattia ja sitten vetää ylle oma kostyymi. Sovittin, että mä olen noiden draculan, pikku-noidan, kurpitsan ja luurankomiehen kaveriksi kissanainen... voi apua... Asukuvaa ei tiedossa... :DD

Aijuu, ja siis miten huippua, että sielä on taas kaikki vanhat kaverit kommentoimassa. Ihanaa tehdä tätä blogia teidän kanssa <3

30.10.14

THE WIND THAT NEARLY BLEW ME AWAY.

En uskonut, että palaisin bloggailun pariin näin pian, mutta tässä sitä nyt kuitenkin ollaan. Varovaisen innostuneena ja jännittyneenä. Voisin kirjottaa romaanin, mitä kaikkea tässä on ehtinyt viimeisen parin kuukauden aikana tapahtumaan. Olen niin onnellinen, että osasin ottaa tauon, kun se oli tärkeää. Täällä ruudun tällä puolen todella sattui ja tapahtui.

Mutta, mutta. Joka päivä tuli vastaan hetkiä, ajatuksia, näkymiä, vitsejä, asuja, reseptejä ja ihan arkea, mistä halusin kirjoittaa. Mitä halusin kuvata. Ja siksi tuntui siltä, että enemmän kuin koskaan haluan kirjoitella tätä blogia :) 

Kuten huomaatte, ulkoasussa on pikkusen muutoksia, mitä vielä viilailen ja tuohon väliin mahtuu muutama kuvapostaus ihan vain kuvakokoja kokeillakseni.

 Tervetuloa takaisin, ketkä sielä vielä onkaan paikalla <3

31.7.14

EPÄTÄYDELLINEN NAINEN.

Mä en oikein tiedä edes mistä aloittaisin tämän kirjoituksen. Ehkä kirjoitan nyt jo ihan alkuun, että tämä on nyt viimeinen teksti hetkeen, mitä minun kirjoittamanani luette. On pakko hidastaa tahtia ja karsia kaikki ylimääräinen, että voin taas kerätä voimaa ja energiaa olla paras oma itseni.

Mä olen niin tavattoman väsynyt. Vaikka syön terveellisesti, yritän käydä iltaisin viimeistään kympiltä nukkumaan ja olla hötkyilemättä turhia, syön vitamiineja, välttelen stressiä (mitä se nyt on mahdollista) ja silti koko kroppani päällä on sellainen näkymätön painava matto, mikä tekee pienimmistäkin asioista haastavia. Se on niin kokonaisvaltainen, että joskus jopa sukkien pukeminen omille lapsille tuntuu ylitsepääsemättömän hankalalta.

Mä jatkuvasti mietin, että mistä tässä nyt on kyse ja itse epäilen, että kroppani nyt vain on ihan loppuunkulunut. Mä olen ollut joko raskaana tai imettänyt viimeiset viisi vuotta ja kolme kuukautta putkeen.

Ihan totta. Tulin Fionnista raskaaksi toukokuussa 2009. Lopetin imettämisen maaliskuussa 2011 ja huomasin olevani raskaana, mikä osottautui keskeytyneeksi keskenmenoksi. Se 'raskaus' silti kesti kesäkuuhun 2011 ja kaavinnan jälkeen tulin heti raskaaksi heinäkuussa 2011. Imetin tammikuuhun loppuun 2013 ja kahden viikon päästä olin taas -yllätys, yllätys - raskaana ja nyt imetän edelleen.

Raskaudet, lapset ja imetykset ovat olleet niin kovin toivottuja ja tärkeitä, mutta se ei silti poista sitä taakkaa, minkä se on keholleni aiheuttanut. Tähän lisätään vielä ajoittain melkoisen puutteellinen pullapainoitteinen ruokavalio ja treenamaattomus, vaikkakin arkista hyötyliikuntaa tietysti on tullut rutkasti. Olen oikeastaan ehkä tietyllä tavalla ylpeäkin, miten hyvin tämä kroppa on kestänyt, vaikka mielellä on näissä hormoonihyrskyissä ja tyrskyissä ollut kestämistä.

Ja siihen sitten lisänä tämä toiseen maahan muutto kolmen pienen lapsen kanssa yhden vauvavuotena (mikä ei siltä osin ole vieläkään ohi, sillä parhaillaan yritän kilpailuttaa parasta muutofirma-tarjousta meidän muutokuorman saamiseksi Suomesta Irlantiin), ja tuon siippasen vaativa (joskin antoisa) uusi työ mielettömineen +65h/vko työtunteineen nyt kesällä, arjen pyörittäminen ilman varsinaista tukiverkkoa.

En hae tällä tekstillä mitään sääliä, sillä kaikesta, mitä meillä on, olen niin kovin onnellinen. The big picture on, että elämme unelmaamme ja kaikki on muuten oikein superhyvin <3 Rakastamme toisiamme ja nautimme Läntisen-Irlannin kauneudesta, uudesta arjesta, vielä hetken viivähtävästä vauvan tuoksusta ja tuhinasta, isompien poikien uusista oivalluksista, joskin kaipailen toki suuresti omaa perhettäni Suomessa. Onneksi on facetime ja viestittelyt.

Keväällä Riikan blogin Riikka naureskeli, että mä aina pidän taukoja ja sitten taas innostun kirjoittelemaan ja sitten taas hiljenen ja taas aktivoidun. Se on pyörinyt mun mielessä paljonkin ja tottahan se on ja aikasen harmittavaa. Mä niin tykkäilen yhä edelleen tästä blogin kirjoittamisesta. Oikein superpaljon.

Olen kasvanut aikakauslehtien maailmassa vanhempieni ammatien takia ja kuvat ja kirjoittaminen on minulle tosi iso ja tärkeä asia. Ei ihan ammatiksi asti itselleni, mutta tämän blogin myötä olen saanut sitä toteuttaa. Kun sanon, ettei blogi ole oikein ollut mieleiseni, tarkoitan sitä, että itsekkin mielelläni kirjoittelisin vähän pinnallisemmalla ottella. Elämäni on yhtä kakkavaippaa ja likapyykkiä ja todellisuudessa itseänikään ei kiinnosta sellaisten juttujen lukeminen. Kun tämä pikkublogi oli siinä top 10 äiti-blogit listalla, olin tietysti hirmuisen hyvilläni, mutta myös vähän mietteliäs. Toki lapseni ovat tosi suuri osa mun elämää ja saavat näkyä ja kuulua, mutta en halua heidän olevan blogini aihe. Jos tiedätte mitä tarkoitan? Mutta tällä hetkellä rahkeet ei riitä inspiroitumiseen tekemään tästä sellaista, kun se kuvitelmissani on. Ihan kuin aivojen tilalla olisi iso pumpulituppo. Vyöhyketerapeutti-ystäväni jo vuosi sitten kommentoi, että luovalla puolella aivojani on selkästi jotain häikää. Eh, viiden vuoden univaje kenties :D

En oikeasti edes muista milloin olisi viimeksi ollut pirteä. Ja reipas. En oikeasti edes ole ihan varma muistanko miltä se tuntuu? Aika kamalaa. Tässä on varmaankin nyt kyse raudanpuutoksesta ja pienet epäilyt on tämän liittyvän noihin kilpparijuttuihinkin, vaikka ne perus terveyskeskusarvot keväämmällä tarkistettiinkin. Näitä meinaan ruveta selvittelemään tässä ihan parin viikon sisällä, kunhan saan sairasvakuutusasiat kuntoon.

Suosittelen kaikille Parsakaaliprinsessa-Kaisa Jaakkolan kirjojen lukaisemista. Ne ovat avanneet silmiäni aikalailla ja nyt tosissani yritän tsempata tämän itsestäni huolehtimisen kanssa. Kunhan nämä elokuun kiireiset viikot ovat ohitse, kutsuu minua kuntosali ja pikkuhiljaa yritän rakennella hyvinvointia kropassani uudestaan. Monella tavalla tämä 30-vuotta täyttäminen on ollut minulle taitekohta ja seuraava projekti on ruveta treenailemaan ja toivottavasti löytää kipinä kuntoiluun, mitä minulla epä-liikunnalisena ei varsinaisesti ole koskaan ollut. Halu on silti kova ja tämä "puhkaistuilmapallokaikkiroikkuetelään"-look on nyt niin nähty.

Kuvittelin, että syksyllä ja talvella on aikaa bloggaillakin, mutta vaikka kuinka katsoan asiaa kaikilta kanteilta, en vain keksi sille sopivaa rakoa. Iltaisin enää halua avata tietokonetta, ettei nukuumaanmenoaikani kärsisi ruudun tuijotuksesta ja lasten hereilläollessa en pysty/ehdi/halua naputella näppistä. Tai siis Elsin päiväuniaika olisi aika optimaalinen ja ei tuota ongelmia suoda silloin isommille dvd-hetki ;)) , mutta Fionnin tuleva koulu loppuu päivittäin klo 14 eli todennäköisesti joudumme siitä lähtien olemaan senkin hengähdystauon rattailla liikenteessä. En ole vielä ihan selvittänyt, miten tämä systeemi tulee toimimaan, kun pienet ekaluokkalaiset haetaan ihan sieltä luokkahuoneesta ja nuo pikkusisaruksetkin pitää roudata messissä.

Ai siis niin mitkä ruuhkavuodet :D

Kaiholla seurailen muiden äiti-bloggaireiden hauskoja, inspiroivia ja oivaltavia posteja ja mietin, miten te pystytte siihen? On oikeasti aika rankkaa tällä tavalla myöntää olevansa heikko. Horoskooppimerkkini on rapu ja vielä oikein tuplana ja oikein tyypilliseen tapaan olen mestari suojautumaan kovan kuoren taakse. Olen täsä viimeisen viikon ollut jo sormi napilla poistamassa tämän koko blogin ilman sen kummempia selityksiä. Yht'äkkiä kaikki tuntuu liian henkilökohtaiselta.

Mutta sitten mietin, että olen toki selityksen velkaa. Sielä on paljon sellaisia ihania lukijoita, jotka ovat jaksaneet minulle kommentoida posti toisensa jälkeen. Teille minä tätä olen ensisijaisesti tehnyt. Kiitos niin paljon! 

En lupaa, että palaan. Mutta saatan ;) Ehkäpä vuoden päästä on jo ihan toinen tilanne. Nyt minun täytyy kuitenkin keskittyä vain ja ainostaan tähän hetkeen ja tämän hetken tarpeisiini.

Instagramia varmasti käytän jatkossakin blogin-korvikkeena, joskin senkin tilin todennäköisesti laitan yksityiseksi hyvin pian. Mutta seuraaja-pyyntöjä voi aina laittaa :) ((@supersaras <- hah, mikä nimi))

Blogin suljen pikapuoliin myöskin ja laitan lukkojen taakse itselleni muistoksi näistä viimeisestä parista vuodesta. Kamalan haikeaa tämä on ja itseäni nyt ihan itkettää - olenhan tähän jokatapauksessa laittanut ihan hirmuisesti tunteja ja antanut paljon itsestäni.

Mutta nyt, heippa hei ja pitäkäähän tekin itsestänne hyvää huolta!


21.7.14

PONY SHOW.

HUH, NO EHTIPÄS OLLA TAAS PITKÄÄN TUOSSA NUO SYKSYISET LINNA-KUVAT ENSIMMÄISEKSI SIVUA KORISTAMASSA. Nyt täällä on onneksi ollut pari päivää vähän lämpimämpääkin. Sunshine and showers - se kattaa täällä mainiosti säätiedotuksissa oikeastaan kaikki mahdolliset sääilmiöt :) Me saatiin nauttia ihan supermegaloistavasta spesiaali-herkusta loppuviikosta, kun Liam oli jopa kaksi päivää putkeen vapaalla meidän kanssa! Viimeksi moista koettu siis huhtikuussa Suomessa ja en meinannut edes voida uskoa, miten ihana se olikaan. Eka vapaapäivä kulutettiin Galwayssa (lähin iso kaupunki reilun tunnin ajomatkan päässä) asioita hoidellen ja toinen päivä vain rentouduttiin kotona, siivoiltiin ja käytiin iltapäivästä vielä rannallakin keräilemässä simpukoita.

Nämä kuvat sensijaan on tältä päivältä, kun Liam meni vasta iltapäivästä töihin (kohtahan noihin apukäsiin jo alkaa ihan tottumaan... ;)) ja otimme suunnaksi pari kilsaa etelämmässä sijaitsevan pikkukylän, missä oli viikonlopun yli juurikin meneillään Pony show. Näitä ponikemuja onkin tässä seuraavat viikonloput melkein jokaisessa kylässä ja mulla ei ollut hajuakaan, mitä koko show pitää sisällään. Viereisellä parkkipaikalla oli nimitääin pieni tivoli ja mä käsitin, että se on se juttu. Kuinka väärässä olinkaan...
Sielähän oli siis Connemara-ponien lisäksi karjanäyttelyt. Hassun mallisia (Angus?-)lehmiä ja lampaita. Kamala kuhina ja kaikki lähitienoon tyypit olivat tulleet näyttäytymään.
Meidän naapurin lampaat on mun harmikseni muuttaneet paremmille laitumille kylän toiselle puolelle, mutta riemukseni niitä kavereita olikin täällä esintyymässä! Nuo valkopäiset tuossa kolmannessa häkkyrässä.
Tässä onkin jokin palkintoyksilö ja näistä eläimistä täällä pidetään kyllä hurjan hyvää huolta. Täällähän kaikki karja ja hevoset laiduntavat ympäri vuoden ulkona ja syövät ruohoa.

Kuvasta ilmenee myös Irlantilaisten miesten muotia ;)
Old boys. Ja Jameson kuuntelee tarkkana. Mitkähän lie kaupat vai vedonlyönnit heillä tässä meneillään?
Ja tässä sitten näitä poneja. Meidänkin toisella puolella laitumella asustaa pari varsaa ja niiden äitiliinit. Noita valkoisia poneja täällä on niiin paljon. Ihan jokaisen aidan takana.
Toki markkinoilla oli musiikkia ja nämä nuoret pistivät oikein tanssiksikin. Saas nähdä innostuuko meidän lapset opettelemaan Irlantilaista tanssia? Heidän serkkunsa on ihan maan parhaimmistoa omassa ikäluokassaan.
Kyllä kaupunkilaistyttöjä ihmetytti täällä maalaishommeleissa. Kai tällaisia vastaavia kemuja järjestetään Suomessakin??
 Kyllä me sinne "tivoliinkin" mentiin. Tai siis pojat sai niistä kolmesta laitteesta valita mihin halusivat. Tietty näihin törmäilyautoihin. Meillähän vain minä omistan ajokortin ja daddyn kanssa ajaminen oli niin kova juttu, että James-pieni vielä illalla silmien lurpsuessa jutteli "Daddiou ajoi autoa" moneen, moneen kertaan.
Oman vuoron odottaminen oli tuskallisen hidasta...
Elsu onneksi ihan coolisti jaksoi rattaissa tutkailla ympäristöä jyrsien kahdella uudella ylähampaallaan kaikkea, mitä käsiinsä suinkin sai. Tyyppi vetäisi siis tähän 9kk ikään spurtin ja teki neljä hammasta miltei peräjälkeen. Ja rupesi menneellä viikolla vihdoin syömään kiinteitä! Ja viittävaille seisoo ilman tukea. Kääk, siis pianhan se menee jo kouluun!!

Jees, mutta ensi viikollekkin meille on tiedossa vaikka mitä kivaa. Lähdetään käymään Dublinin lähellä sukujuhlissa, mihin tulee tätejä ja serkkuja Jenkkilästä ja Kanadasta asti. Odotetaan todella innoissamme (paitsi niitä ajomatkoja...). Mutta nyt nukkumaan ja oikein hauskaa viikon alkua sinne :) Sara xxx

14.7.14

ABOUT FRIENDS IN A CASTLE.


KUN MUUTTAA ULKOMAILLE, melkeimpä kaikki tuttavuudet innoissaan hihkuvat "me tullaan sitten teille kylään". Ja innokkaasti toivottelet kaikki tervetulleeksi tietäen, että todellisuudessa harvemmin nuo aikeet kuitenkaan toteutuvat. Näin se vain on ilman sen suurempaa draamaa.

Siksi olenkin niin sanomattoman onnellinen, kun äitikaverini Laura perheineen reipas kuukausi takaperin kyseli, että ottaisimmeko me heille kyläilemään nyt heinäkuussa?

Ja mehän otimme - tietty!

Olemme tunteneet Lauran kanssa jo esikoisten odotusajasta lähtien ja kakkosetkin ovat miltei samanikäiset. Miehemme vasta nyt tutustuivat tänä viikonloppuna, mutta voi että miten mukavaa meillä olikaan!

Onneksi näillä kavereilla ei ollut mitään rantalomalojumisia mielessä (vaikka sitäkin eilen saatiin harrastaa) ja siksi perjantain ja launtain oikein peri-Irlantilaiset sumuiset ja sateiset säät eivät juuri haitanneet. Itseasiassa raskaat pilvet ja tihkusade olivat melkeimpä täydelliset olosuhteet tutkimusmatkalle meidän läheiseen linnaan.













Mä olen vielä näitä kuvia katsellessakin aivan pyörryksissä, että meillä on tässä aivan lähellä myös tuollainen paikka. Neljävuotias neitokainen ihasteli: "täällä varmaan asuu oikea prinsessa tai keiju!" ja itse olin aivan yhtä haltioissani. Linnoissa ja erityisesti tässä lähilinnassa on vain jotain ihmeellistä.

Sen lisäksi, että saimme käydä yhdessä hengailla viikonlopun yli olimme me äidit aika sydän sykkyrällä, miten ihanasti nuo lapset leikkivät yhdessä. 

Hiukan on tänään ollut vaikea totuttautua puolityhjään taloon ja tarttua pyykkikasoihin ja imurinvarteen :) kiitos siis Laura ja muut, kun kävitte. Oli aivan ihanaa :)

Heh ja sielä Suomessa on vissiin hippasen kesäisemmät kelit nyt :D 
Jospa mekin vielä saataisiin uusi lämpöaalto... Sara x