Ei liene enää piiloteltavissa.
Ihan et vaan, jos ihmettelitte kun blogi on ollut vähän hiljainen ;)
On ollut vähän paljon huono olo.
8.4.13
EASY LIKE A SUNDAY MORNING.
Joskus on vain sellaisia täydellisen ihania sunnutaipäiviä. Sellaisia, kun kaikki menee vain putkeen.
Edellisestä postista huolimatta en mä ole ihan Billy no mates, sillä mun parhaalla kaverilla alkoi juuri eilen 6 viikon isäkuukausi. Ja siitä riemastuneena pojat nukkuivat aivan järjettömän myöhään: F 6:40 asti ja J 7:30 asti . (vrt. normi ennen kuutta).
Eikä me olla ihan vielä kyllä tajuttu, että tuo daddy on ihan aikuisten oikeasti viikko tolkulla meidän kanssa. Tai no enemmän poikien, kun mulla on tässä pari pikku projektia tiedossa.
Omenaa, kanelia, jugurttia ja omatekemää mysliä, nam.
Ehkäpä hyvistä yöunista johtuen, kaikki olivat vain niin hyvällä tuulellakin ja koska lapset leikkivät sovussa Oktopodia auton tuvaistuimella, minä sain lukea Hesaria oudon ikäni rauhassa. Kuka muu lukee sunnuntai lehdestä "Syntyneet"-ilmoitukset ensin :D
Lounaan jälkeen J oli aivan väsy ja menin laittamaan häntä nukkumaan ja nukahdin itsekkin hups. Päiväunet on niiiiiin luksusta. Mieluiten nukkuisin ison peiton alla auringonpaisteessa, mutta vauvis takia kaihtimet olivat tällä kertaa kiinni. No ehkä tuo tuhiseva poikanen kainalossa kompensoi aika hyvin
Herätessäni oli aivan totaalisen pihalla ja en meinannut millään saada menovaihdetta päälle, vaikka meillä oli jo vaikka kuinka kiire siskoni luokse kahvittelemaan.
No luojan kiitos vieraat ovat tuttuja jo niin monen vuoden takaa, että elekielelläkin sai jo paljon "puhetta" aikaiseksi. Niin ja lisäksi saatiin siskon kanssa turistua vaikka mitä juttuja, koska me nähdään nykyään aivan liian harvoin.
Pojat olivat taas aivan innoissaan serkun leluista ja erityisesti tästä kitarasta. Minua naurattikin miten lapset voivat olla niin erilaisia: Fionn olisi halunnut vain ronskisti rämpyttää kieliä, kun taas James pysähtyi kuuntelemaan jokaista näppäilemäänsä ääntä.
Vierailulta kotiutuessamme olikin jo aika myöhä ja pojat kävivätkin melkoisen reippasti nukkumaan ja kuin tilauksesta tv:stä tuli iki-ihana Notting Hill. Voi miten mä pidän Britteihin sijoittuvista romanttisista hömppökomedioista (Love Actually, Bridget Jones, 4 weddings and a funeral - juu minulla on kelpo leffamaku...) ja vaikka tuokin on nähty miljoona kerta, silti sitä oli vain niin ihastuttava tuijotella sipan kainalossa. Ja mikä parasta, ranskikset toivat tuliaisiksi käsintehtyjä konvehteja, jotka olivat tietenkin aivan taivaallisia ja joita me ihan muutaman maistelimme...
No ei tämä maanantaikaan hullummalta tunnun, kun tuo daddy on vieläkin kotona (ei voi uskoa) ja tähän viikkoon mahtuu vaikka mitä jännittävää ohjelmaa.
Tässä vielä vähän loppukevennystä. Kuvat lainattu fb-seinältäni ja ne naurattivat minua eilen ihan kamalasti :D Hauskaa viikkoa!
5.4.13
YKSIN KOLMISIN.
Yksi asia on pyörinyt mun mielessä useastikkin. Olen miettinyt miten siitä oikeastaan voisi kirjoittaa, koska aihe on ehkä vähän arka, osittain vähän surullinen ja ehkäpä myös vähän nolo.
Kyse on nimittäin yksinäisyydestä.
Kotiäiteys voi mielestäni olla välillä todella yksinäistä hommaa. Tai no toisen lapsen myötä se oikeastaan vasta ollut minun tapauksessani.
F:n syntyessä meillä oli sosiaalista elämää vaikka kuinka. Oli helppoa kahvitella kaupungilla muiden äitien kanssa parikin kertaa viikossa ja oman lähiön perhevalmennuskavereiden kanssa nähtiin melkein päivittäin. Seuraa piisasi niin mukavasti, että välillä piti ihan pitää kotipäiviä.
Sitten vauvat täyttivät vuoden ja lähes kaikki kaverit suuntasivat takaisin töihin. Minä myös pyörähdin sen puolisen vuotta töissä kunnes jäin äityslomalle hiukan ennen J:n syntymää.
Pelkäsin jo oikeastaan etukäteen, että löydänköhän kodin läheltä yhtään kaveria, kun kaikki omat kaverit tosiaan olivat töissä eikä muilla ollut pikkukakkosta tiedossa.
Aloitin vissiin lastenteon aikasen nuorena, sillä suurinosa koulukavereistani vasta lopettelevat opiskeluja taikka luovat uraa :)
No kuitenkin. Pikkuhiljaa huomasinkin ettei lähiössämme oikein tunnu olevan kovin montaa kotiäitiä. Tai ainakaan sellaista kenellä olisi about saman ikäisiä lapsia. Puhumattakaan samansuuntaisesta ajatusmaailmasta. Esikoisen ollessa ainokainen oli jotenkin helpompi kaveerata kenen tahansa toisen äidin kanssa, mutta nyt tavallaan tuntuu, että olisi kiva että olisi muutakin yhteistä.
Kakkapyllyistä sun muista kun on kerta tullut reilu kolmisen vuotta puhuttu taukoamatta, nyt tuntuu minusta ainakin siltä, että olen aika paljon muutakin kuin vain lasteni äiti. Vähän töksähtävästi sanottu, mutta ehkäpä joku ymmärtää, mitä ajan takaa.
Kaipaan myös sellaista yhteisöllisyyttä, että laitettaisiin vaikka lounasta yhdessä tai kaikki kaitsee kaikkien lapsia. Olisi helppo piipahtaa vain kaffille tai tehdä jotain suurisuuntaisempiakin suunnitelmia.
Tietenkin tunnen lähiössämme esim. F:n kerhojavereiden äitejä, joiden kanssa on mukava turista se muutama minuutti hakiessa muksuja, mutta tuntuu välillä vähän siltä, että kaikki puistotutut naamat silti aina vain katoavat omille tahoilleen samalla tavalla, kuin minä liukenen paikalta.
Olen oikeasti aikasen sosiaalinen tyyppi ja tutustun uusiin ihmisiin yleensä helposti. Kun vauhtiin pääsen, ei höpöttelystä tahdo tulla loppua. Mutta tämän tilanteen huomaan, että pinnan alla kytevä ujous nostaa päätään. Välillä tuntuu jopa etten oikein uskalla olla oma itseni ja mietin tuliko nyt taas hölötettyä ummet ja lammet ihan tyhmiä juttuja? Olenkohan mä se "ärsyttävä" äiti?
Ja sitten toisinaan on niin ettei mailla halmeilla ole ketään muuta. Me kökitään puistossa lasten kanssa kolmisin. Huomaan, että Fionnkin kaipaisi ei-kerhopäivinä enemmän kavereita. Heikkona hetkenä mietin olisikohan meillä oikeasti parempi, jos minä olisin töissä ja lapset tarhassa?
Ei. Kyllä mä silti olen sitä mieltä, että haluan ehdottomasti olla lasten kanssa kotona nyt kun he ovat pieniä.
On mulla kyllä sellainen ihana ryhmä vertalaistukea, keiden kanssa tavattiin, kun odoteltiin esikoisia. Jutut jatkuu vielä tänäkin päivänä facebookissa omassa ryhmässämme ja tapailemme säännöllisen epäsäännöllisesti. Nuo tapaamiset ovat oikea henkireikä. Olemme nyt tosiaan tunteneet jo sen verran kauan, että kaikkien kanssa on rento olla ja kaikki tulee toimeen, vaikka meitä on reilu kymmenen naista. Harmi vain asumme kaikki aikalailla eripuolilla pääkaupunkiseutua ja meillä kun ei ole autoa tapaamisiaan pääseminen ihan toiselle puolelle kaupunkia vie välillä reippaasti yli tunnin. Kyllä me silti aika usein lähdetään mukaan :)
Oikeastaan on ollut aika ihana olla tässä mun vanhempien luona asumassa, sillä niinä Liamin överipitkinä kokopäivän työvuoroina on silti löytynyt toinen aikuinen kenen kanssa jutella. Tosin jos omassa puistossa on vain lähinnä hyvänpäivän tuttuja, täällä lähipuistossa tunnen tasan nolla ihmistä :D Mikä vielä pahempi, alueen äideillä tuntuu olevan erittäin tiivis oma kuppikuntansa johon on aika vaikea saada mitään kontaktia.
Mut juu. Kotiäiteys voi olla yksinäistä, sillä kyllä se seura ja vertalaistuki vai ovat niin tärkeitä. Enkä usko, että olen ainoa, kuka tämän asian kanssa painiskelee.
Itseasiassa useinkin juuri puistossa saattaa olla hyvinkin muutamakin äiti lapsineen, ketkä saattavat ujosti kenties hymyillä toisilleen, kun lapset ottavat kontaktia toisiinsa tai puhuvat lasten kautta "älä ota pojan kädestä lapiota, Tarmo", "te voitte keinua tytön kanssa yhdessä" jne. Mutta eivät uskalla sitten keskenänsä avata keskustelua.
Huh, tällaisia juttuja on aina aika pelottavaa julkaista, mutta ehkäpä sielä löytyy kohtalotovereita?
Kyse on nimittäin yksinäisyydestä.
Kotiäiteys voi mielestäni olla välillä todella yksinäistä hommaa. Tai no toisen lapsen myötä se oikeastaan vasta ollut minun tapauksessani.
F:n syntyessä meillä oli sosiaalista elämää vaikka kuinka. Oli helppoa kahvitella kaupungilla muiden äitien kanssa parikin kertaa viikossa ja oman lähiön perhevalmennuskavereiden kanssa nähtiin melkein päivittäin. Seuraa piisasi niin mukavasti, että välillä piti ihan pitää kotipäiviä.
Sitten vauvat täyttivät vuoden ja lähes kaikki kaverit suuntasivat takaisin töihin. Minä myös pyörähdin sen puolisen vuotta töissä kunnes jäin äityslomalle hiukan ennen J:n syntymää.
Pelkäsin jo oikeastaan etukäteen, että löydänköhän kodin läheltä yhtään kaveria, kun kaikki omat kaverit tosiaan olivat töissä eikä muilla ollut pikkukakkosta tiedossa.
Aloitin vissiin lastenteon aikasen nuorena, sillä suurinosa koulukavereistani vasta lopettelevat opiskeluja taikka luovat uraa :)
No kuitenkin. Pikkuhiljaa huomasinkin ettei lähiössämme oikein tunnu olevan kovin montaa kotiäitiä. Tai ainakaan sellaista kenellä olisi about saman ikäisiä lapsia. Puhumattakaan samansuuntaisesta ajatusmaailmasta. Esikoisen ollessa ainokainen oli jotenkin helpompi kaveerata kenen tahansa toisen äidin kanssa, mutta nyt tavallaan tuntuu, että olisi kiva että olisi muutakin yhteistä.
Kakkapyllyistä sun muista kun on kerta tullut reilu kolmisen vuotta puhuttu taukoamatta, nyt tuntuu minusta ainakin siltä, että olen aika paljon muutakin kuin vain lasteni äiti. Vähän töksähtävästi sanottu, mutta ehkäpä joku ymmärtää, mitä ajan takaa.
Kaipaan myös sellaista yhteisöllisyyttä, että laitettaisiin vaikka lounasta yhdessä tai kaikki kaitsee kaikkien lapsia. Olisi helppo piipahtaa vain kaffille tai tehdä jotain suurisuuntaisempiakin suunnitelmia.
Tietenkin tunnen lähiössämme esim. F:n kerhojavereiden äitejä, joiden kanssa on mukava turista se muutama minuutti hakiessa muksuja, mutta tuntuu välillä vähän siltä, että kaikki puistotutut naamat silti aina vain katoavat omille tahoilleen samalla tavalla, kuin minä liukenen paikalta.
Olen oikeasti aikasen sosiaalinen tyyppi ja tutustun uusiin ihmisiin yleensä helposti. Kun vauhtiin pääsen, ei höpöttelystä tahdo tulla loppua. Mutta tämän tilanteen huomaan, että pinnan alla kytevä ujous nostaa päätään. Välillä tuntuu jopa etten oikein uskalla olla oma itseni ja mietin tuliko nyt taas hölötettyä ummet ja lammet ihan tyhmiä juttuja? Olenkohan mä se "ärsyttävä" äiti?
Ja sitten toisinaan on niin ettei mailla halmeilla ole ketään muuta. Me kökitään puistossa lasten kanssa kolmisin. Huomaan, että Fionnkin kaipaisi ei-kerhopäivinä enemmän kavereita. Heikkona hetkenä mietin olisikohan meillä oikeasti parempi, jos minä olisin töissä ja lapset tarhassa?
Ei. Kyllä mä silti olen sitä mieltä, että haluan ehdottomasti olla lasten kanssa kotona nyt kun he ovat pieniä.
On mulla kyllä sellainen ihana ryhmä vertalaistukea, keiden kanssa tavattiin, kun odoteltiin esikoisia. Jutut jatkuu vielä tänäkin päivänä facebookissa omassa ryhmässämme ja tapailemme säännöllisen epäsäännöllisesti. Nuo tapaamiset ovat oikea henkireikä. Olemme nyt tosiaan tunteneet jo sen verran kauan, että kaikkien kanssa on rento olla ja kaikki tulee toimeen, vaikka meitä on reilu kymmenen naista. Harmi vain asumme kaikki aikalailla eripuolilla pääkaupunkiseutua ja meillä kun ei ole autoa tapaamisiaan pääseminen ihan toiselle puolelle kaupunkia vie välillä reippaasti yli tunnin. Kyllä me silti aika usein lähdetään mukaan :)
Oikeastaan on ollut aika ihana olla tässä mun vanhempien luona asumassa, sillä niinä Liamin överipitkinä kokopäivän työvuoroina on silti löytynyt toinen aikuinen kenen kanssa jutella. Tosin jos omassa puistossa on vain lähinnä hyvänpäivän tuttuja, täällä lähipuistossa tunnen tasan nolla ihmistä :D Mikä vielä pahempi, alueen äideillä tuntuu olevan erittäin tiivis oma kuppikuntansa johon on aika vaikea saada mitään kontaktia.
Mut juu. Kotiäiteys voi olla yksinäistä, sillä kyllä se seura ja vertalaistuki vai ovat niin tärkeitä. Enkä usko, että olen ainoa, kuka tämän asian kanssa painiskelee.
Itseasiassa useinkin juuri puistossa saattaa olla hyvinkin muutamakin äiti lapsineen, ketkä saattavat ujosti kenties hymyillä toisilleen, kun lapset ottavat kontaktia toisiinsa tai puhuvat lasten kautta "älä ota pojan kädestä lapiota, Tarmo", "te voitte keinua tytön kanssa yhdessä" jne. Mutta eivät uskalla sitten keskenänsä avata keskustelua.
Huh, tällaisia juttuja on aina aika pelottavaa julkaista, mutta ehkäpä sielä löytyy kohtalotovereita?
1.4.13
KAKSIVUOTTA SITTEN KAUNIHIMPI / HOT CROSS BUNS.
No hei vaan ja hauskat pääsiäiset! Kuten mä taisin vuosi sitten kertoillakkin, pääsiäinen ei ole mikään lemppari minulle. Oikeastaan viikonloppu on mennyt lähinnä lepäillessä ja käytiin eilen omassa kodissakin katsastamassa miten putkiremontti sujuu. Tuli kyllä koti-ikävä!
Enää kolme viikkoa ja remppa on valmis, vaikka sen jälkeen meillä itsellämme riittää vielä hommia. esim. jalkalistat pitää uusia ja hiukkasen maalausjuttusia ja keittiön uudistamista. Niin ja tavaroiden purkaminen... Voim kiesus, sitä mä en odota sitten lainkaan.
Anyhow, tässä nyt viime vuodelta lainattu pääsiäisposti ja kuva on itseasiassa tosiaan huhtikuussa 2010 otettu. Fionn taisi olla about 6 viikkoa vanha koliikkikaveri tuolloin. Kaiholla katson noita rypyttömiä siloposkia. Mitä kaksi vuotta univajetta saavatkaan aikaiseksi, huhhuh!
***
Huhtikuu 2011:
Jakamisen arvoinen resepti.
Asuessani Australiassa, törmäsin sielä sikäläiseen pääsiäisperinteeseen
On myöskin perinteinen pääsiäisleivonnainen
monissa muissa englanninkielisissä maissa.
Pari vuotta sitten päätin itse kokeilla myös niiden tekemistä
ja se onkin sellainen traditio,
minkä olemme päättänet meidän perheessä pitää.
Nämä pullat vievät hiukan aikaa tekemisineen,
mutta maistuvat taivaallisen ihanilta.
Tavan mukaan siis pullat halkaistaan kuumana ja voidellaan voilla.
Eilen pullat voi hyvin mikrossa lämmittää ja sitten voidella.
Nämä ekat pullani pari vuotta sitten F:n ollessa ihan pieni kenties
paistuivat sen minuutin liian kauan, mutta maistuivat erittäin hyviltä.
Mammakin oli silloin vähän freesimpi...
Tänä vuonna daddy hoiti leipomiset ja pullat ovat huomattavasti kauniimpia :D
Tässä kuitenkin tämä resepti, jos joku innostuu kokeilemaan:
Makes 12
Ingredients
- 4 cups plain flour
- 2 x 7g sachets dried yeast
- 1/4 cup caster sugar
- 1 1/2 teaspoons mixed spice
- pinch of salt
- 1 1/2 cups currants
- 40g butter
- 300ml milk
- 2 eggs, lightly beaten
Flour paste
- 1/2 cup plain flour
- 4 to 5 tablespoons water
Glaze
- 1/3 cup water
- 2 tablespoons caster sugar
- Method
- Combine flour, yeast, sugar, mixed spice, salt and currants in a large bowl. Melt butter in a small saucepan over medium heat. Add milk. Heat for 1 minute, or until lukewarm. Add warm milk mixture and eggs to currant mixture. Use a flat-bladed knife to mix until dough almost comes together. Use clean hands to finish mixing to form a soft dough.
- Turn dough out onto a floured surface. Knead for 10 minutes, or until dough is smooth. Place into a lightly oiled bowl. Cover with plastic wrap. Set aside in a warm, draught-free place for 1 to 1 1/2 hours, or until dough doubles in size.
- Line a large baking tray with non-stick baking paper. Punch dough down to its original size. Knead on a lightly floured surface until smooth. Divide into 12 even portions. Shape each portion into a ball. Place balls onto lined tray, about 1cm apart. Cover with plastic wrap. Set aside in a warm, draught-free place for 30 minutes, or until buns double in size. Preheat oven to 190°C.
- Make flour paste: Mix flour and water together in a small bowl until smooth, adding a little more water if paste is too thick. Spoon into a small snap-lock bag. Snip off 1 corner of bag. Pipe flour paste over tops of buns to form crosses. Bake for 20 to 25 minutes, or until buns are cooked through.
- Make glaze: Place water and sugar into a small saucepan over low heat. Stir until sugar dissolves. Bring to the boil. Boil for 5 minutes. Brush warm glaze over warm hot cross buns. Serve warm or at room temperature
1 cup = 2 dl
mixed spice = melkein sama kuin piparkakkumauste, mitä me käytimme.
currants = kuivattuja hedelmiä. me käytimme vain rusinoita.
Onkos nämä bunssit muille tuttuja?
Voin tarjota käännösapua tarvittaessa :)
***
Huomenna ajattelin käydä ostamaan Olympuksen kameraani uuden objektiivin ja viikonpäästä daady jää isäkuukaudelle ja sitten alkaa minun "opiskelut". En malta odottaa!
Sellaista. Nyt vaan hauskaa viikkoa kaikille! Niin ja ensimmäinen huhtikuuta - kuinka siistiä!
Subscribe to:
Posts (Atom)