1.4.13

KAKSIVUOTTA SITTEN KAUNIHIMPI / HOT CROSS BUNS.


No hei vaan ja hauskat pääsiäiset! Kuten mä taisin vuosi sitten kertoillakkin, pääsiäinen ei ole mikään lemppari minulle. Oikeastaan viikonloppu on mennyt lähinnä lepäillessä ja käytiin eilen omassa kodissakin katsastamassa miten putkiremontti sujuu. Tuli kyllä koti-ikävä!

Enää kolme viikkoa ja remppa on valmis, vaikka sen jälkeen meillä itsellämme riittää vielä hommia. esim. jalkalistat pitää uusia ja hiukkasen maalausjuttusia ja keittiön uudistamista. Niin ja tavaroiden purkaminen... Voim kiesus, sitä mä en odota sitten lainkaan.

Anyhow, tässä nyt viime vuodelta lainattu pääsiäisposti ja kuva on itseasiassa tosiaan huhtikuussa 2010 otettu. Fionn taisi olla about 6 viikkoa vanha koliikkikaveri tuolloin. Kaiholla katson noita rypyttömiä siloposkia. Mitä kaksi vuotta univajetta saavatkaan aikaiseksi, huhhuh!

***
Huhtikuu 2011:

Jakamisen arvoinen resepti.

Asuessani Australiassa, törmäsin sielä sikäläiseen pääsiäisperinteeseen
On myöskin perinteinen pääsiäisleivonnainen 
monissa muissa englanninkielisissä maissa.

Pari vuotta sitten päätin itse kokeilla myös niiden tekemistä 
ja se onkin sellainen traditio,
minkä olemme päättänet meidän perheessä pitää.

Nämä pullat vievät hiukan aikaa tekemisineen, 
mutta maistuvat taivaallisen ihanilta.

Tavan mukaan siis pullat halkaistaan kuumana ja voidellaan voilla.
Eilen pullat voi hyvin mikrossa lämmittää ja sitten voidella.

Nämä ekat pullani pari vuotta sitten F:n ollessa ihan pieni kenties 
paistuivat sen minuutin liian kauan, mutta maistuivat erittäin hyviltä.

Mammakin oli silloin vähän freesimpi...

Tänä vuonna daddy hoiti leipomiset ja pullat ovat huomattavasti kauniimpia :D
Tässä kuitenkin tämä resepti, jos joku innostuu kokeilemaan:

Makes 12

Ingredients

  • 4 cups plain flour
  • 2 x 7g sachets dried yeast
  • 1/4 cup caster sugar
  • 1 1/2 teaspoons mixed spice
  • pinch of salt
  • 1 1/2 cups currants
  • 40g butter
  • 300ml milk
  • 2 eggs, lightly beaten
  • Flour paste

  • 1/2 cup plain flour
  • 4 to 5 tablespoons water
  • Glaze

  • 1/3 cup water
  • 2 tablespoons caster sugar
  • Method
  1. Combine flour, yeast, sugar, mixed spice, salt and currants in a large bowl. Melt butter in a small saucepan over medium heat. Add milk. Heat for 1 minute, or until lukewarm. Add warm milk mixture and eggs to currant mixture. Use a flat-bladed knife to mix until dough almost comes together. Use clean hands to finish mixing to form a soft dough.
  2. Turn dough out onto a floured surface. Knead for 10 minutes, or until dough is smooth. Place into a lightly oiled bowl. Cover with plastic wrap. Set aside in a warm, draught-free place for 1 to 1 1/2 hours, or until dough doubles in size.
  3. Line a large baking tray with non-stick baking paper. Punch dough down to its original size. Knead on a lightly floured surface until smooth. Divide into 12 even portions. Shape each portion into a ball. Place balls onto lined tray, about 1cm apart. Cover with plastic wrap. Set aside in a warm, draught-free place for 30 minutes, or until buns double in size. Preheat oven to 190°C.
  4. Make flour paste: Mix flour and water together in a small bowl until smooth, adding a little more water if paste is too thick. Spoon into a small snap-lock bag. Snip off 1 corner of bag. Pipe flour paste over tops of buns to form crosses. Bake for 20 to 25 minutes, or until buns are cooked through.
  5. Make glaze: Place water and sugar into a small saucepan over low heat. Stir until sugar dissolves. Bring to the boil. Boil for 5 minutes. Brush warm glaze over warm hot cross buns. Serve warm or at room temperature
1 cup = 2 dl
mixed spice = melkein sama kuin piparkakkumauste, mitä me käytimme.
currants = kuivattuja hedelmiä. me käytimme vain rusinoita.

Onkos nämä bunssit muille tuttuja?
Voin tarjota käännösapua tarvittaessa :)

***

Huomenna ajattelin käydä ostamaan Olympuksen kameraani uuden objektiivin ja viikonpäästä daady jää isäkuukaudelle ja sitten alkaa minun "opiskelut". En malta odottaa!

Sellaista. Nyt vaan hauskaa viikkoa kaikille! Niin ja ensimmäinen huhtikuuta - kuinka siistiä!

No comments:

Post a Comment