HARRASTUS.

Hei ja kivaa uutta viikkoa kaikille. Meillä on varsin hektinen viikonloppu takana ja oli oikeastaan aika kivaa palata tänään ihan normi kotiarkeen. F meni mielellään kouluun, kun joutui perjantaina olemaan poissa ja meillä pikkaraisten kanssa alkoi taas talvitauon jälkeen muskari.

Täällä ei kotiäideille ja lapsille ihan hirmuisesti ole mitään ohjattua tekemistä. Alkujaan kävin pienessä imetys-(vertalaistuki)tukiryhmässä Elsin kanssa ja sielä tutustuin erääseen mukavaan joogaohjaaja-äitiin, kuka syksyllä kertoi minulle tästä music classista. Olin enemmän kuin innostunut lähtemään mukaan varsinkin, kun kuulin sen pidettävän aika huipussa paikassa.

Oh yes, it is Kylemore abbey. Mä vieläkin sisäisesti hihittelen, että meillä on tuollaisessa paikassa harrastus :D Nuo maisemat on jotain iiihan muuta - niin kaunista! Ja aika överiä.

Mut juu, onhan nuo muskarit aika sähläämistä. Suloinen nunna-mummeli, Sister Karol, on kyllä tosi herttainen, mutta tuollaisen melkein kolmeveen mielenkiinnon ylläpitäminen on välillä hiukan hankalaa. Elsin ikäisiä neitosia sielä onkin liuta ja heille harrastus on mitä mahtavin. Jamesista kivointa lienee, kun yleensä ennen ja jälkeen laulupuolituntisen käveleskellään tuolla Abbeyn liepeillä.

Aika kivaa muuten huomata, että ihan kuukauden sisään, Elsistä on tullut niin reipas kävelijä ettei rattaita esim. tuolla reissulla varsinaisesti tarvita :)

Mä pyysin yksiä jenkkituristeja ottamaan meistä kuvan, mut toki tuo talo on komeampi kuin me kolme :DD Ehkä ihan hyvä vaan, että äidin naama on epätarkka, kun yöunet taustalla olivat taasen sangen rikkonaiset. Miksiköhän lapset ei voi syntyä kaikki hampaat suussa....

Anyhow, viikonlopun jäljiltä on tehty tärkeitä päätöksiä asumishommeleita koskien ja niistä sitten seuraavalla kerralla lisää. Nyt nukkumaan, josko ensi yökin jatkaa samaa rataa. Night, night <3

PÄIVÄ KAKSI: NIMI.

Kiitos niin tuhannesti kaikille onnittelukommenteista! Ihanaa, kun jaksatte myötäelää tätä meidän onnea :) 

Me ei päästäkkään tänään vielä kotiin pienen kanssa näiden isoveljien ja daddyn luokse, mikä on kyllä tylsä juttu. Pikkuruisen sokeriseurannassa tuli yksi huono arvo, mutta huomenissa ehkä sitten, kun seuraava arvo oli nyt ihan hyvä. Täällä me nyt pesitään ihokontaktissa ja toivotaan (äiti toivoo), että maito nousee pian.

Tuo kuva on poikien eiliseltä vierailulta ja sydänhän siinä meinasi haljeta, miten ihanasti pienet isoveljet ottivat siskon vastaan. Epäilemättä mustasukkaisuutta on luvassa myöhemmin, mutta nyt F ainakin vielä ylpeästi kertoi kaikille "tämä on meidän pikkusiskomme" <3

Meidän pienen tyttösen nimi muuttui vielä ihan totaalisesti viime metreillä, mutta kerrottakoon, että kutsumanimeksi hänelle tuli Elsi. 

Väsymystä ja jälkisuppareita lukuunottamatta oma oloni on vallan hyvä. Kovasti odotan poikia ja Liamia tänne iltapäiväksi kyläilemään, nimittäin pikkaisen tylsäähän täällä sairaalassa itseksensä on. Koti-ikävä on jo kova. Onneksi on tämä iPaddy edes viihdykkeenä :)

Iloista ja aurinkoista sunnuntaita teille kaikille ja energistä alkuviikkoa! Ja vielä kerran kiitos edellisen postin kommenteista! Sara xxx

RV 26+2

Minä en ole kovin paljon raportoinut tästä raskaudesta tänne blogin puolelle. Syy taitaa olla ehkä se, että tämä on tosiaan tuntunut menevän koko ajan tässä kaiken muun rinnalla. Kahden pienen pojan kanssa elämä on totisesti hektistä. Ja toisaalta olen monella tavalla voinut fyysisesti todella paljon paremmin, kuin poikia odottaessa. Jos nyt sitten niitä kolotuksia onkin ilmaantunut, olen joutunut ihan pysähtyä miettimään 'ainiin, kai tämäkin kuuluu asiaan tässä vaiheessa raskautta.'

Selkäjumit loistavat poissaolollaan, mutta muita tuttuja vaivoja toki on matkassa. Jaloissa komeilevat liilana hämähäkinverkkomaisesti verisuonet ja suonikohjut, jotka onneksi - ainakin aikaisemmilla kerroilla - lähtevät sitten synnytyksen jälkeen samoin tein. Thank god vaan maximekot helteellä.
Hemoglobiini sukeltelee vissiin 110 tienoilla yhä edelleen, joskin vetämätön olo on hiukan väistymässä varsin puuhakkaan olon tieltä (pahvilaatikoita lattioilla 15 sijaan enää 5!). Verenpaine minulla aina tippuu siihen 100/65 hujakoille ja päätä kyllä huippaa aika lailla, jos en muista nousta varovasti.

Niin ja sitten se tuttuakin tutumpi raskausdiabetes. Senkin 'tuomion' nyt sain menneellä viikolla, mutta koska osasin odotellakin diagnoosia, aloitin vhh-ruokavalion jo jokuaika sitten. Varmastikkin tästä syystä paino ei ole nyt noussut n. kuukauteen laisinkaan ja kokonaisuudessaan lähtöpainoon on nyt tullut sellainen 5kg, mikä on minun bmi:lle aivan sopiva määrä. Varovainen toive onkin ettei paino nyt enää nousisi koko raskauden aikana kuin max 4kg. Toisaalta muistan elävästi aikaisemmilta kerroilta ne ihan viimeisten viikkojen kilo viikossa humpsahtelut, että ei tässä kai voi muuta tehdä kuin jatkaa terveellistä ruokavaliota ja antaa tulla, mitä on tullakseen.

Tämän raskauden jälkeen edessäni on kyllä n.15 kilon tiputus-urakka. Haluan vihdoin saada kroppani sellaiseen kuntoon, että olen ensinkin bmi 25 alapuolella ja toisekseen olen kyllästynyt olemaan lihava. Mitäs sitä kiertelemään asiaa. Täytyy vain toimia :) Onneksi oloni on ilman sokereita on mitä mainioin ja olen erittäin motivoitunut jatkamaan syömistä samoilla metodeilla vauvan synnyttyäkin. Joskos se imetyskin tällä kerralla avittaisi vähän tuota pudotusta ;)

Vaikkakin ajatukset pyörivät nykyää paljoltikkin oman navan ympärillä ja valmisteluissa vauvaa varten (niitä valotan sitten elokuun puolella enemmän), tietysti hirmuisesti on ajatuksissa tämä pieni mies ja miten hänen, Fionnin ja meidän elämä muuttuukaan uuden vauvan myötä. James on vielä niin kovin pieni itsekkin. Meidän vauvvis. Ja silti hänestä tulee ihan pian isoveli. 

Riittääkö sylini kaikille lapsille? Jo nyt mietin sitä riittämättömyyden tunnetta. Toisaalta iloitsen pienestä ikäerosta ja siitä, että heistä todella on toisillensa seuraa. Ehkä vain Fionn tulee muistamaan ajan ennen vauvaa. Miehellä ja hänen pikkusiskollaan on suunnilleen samanmoinen ikäero kuin meidän nuorimmaisilla tulee olemaan ja hänen kokemuksensa antavat luottoa, että kyllä kaikki menee hyvin. 

Kas niin, nyt on paras jatkaa hommia ja daddyn odotusta töistä saapuvaksi. Mukavaa sunnuntai-iltaa, Sara x

4D-ULTRA.

Kävimme tänään hiukan kurkkamassa lisää masun asukkia 4d-ultrassa Helsingin Femedassa. On aivan mieletöntä luksusta kyllä ja meillä moisen lystin on halunnut mummeli tarjota lahjaksi lapsenlapsien kohdalla, mistä tietenkin suuren suuri kiitos! <3 Fionnista saimme aikanamme ihan mielettömän tarkkoja ja selkeitä kuvia, kun taas Jamesilla on jalat ja kädet naaman edessä niin tehokkaasti, ettei oikeastaan muusta kuin pienestä nykerönenästä saanut selvyyttä. Odotukset tällä kerralla olivat oikeastaan vain nähdä, että kaikki on yhä edelleen ok ja vauva näyttäisi olevan terve. Muut olivat sitten vain extraa :)

Tämä kolmaskin yritti kyllä piilotella istukan ja jalkojen ja käsivarsien takana varsin tehokkasti, mutta kyllä me nyt sitten hiukan saatiin osviittaa, että ehkäpä enemmän Fionnin näköinen pikkuinen sieltä olisi tuloillaan. Toisin sanoen enemmän ehkäpä daddyn oloinen ainakin tuo leuka. Nykerönenä tosin tälläkin näytti veljiensä ja minun tavoin löytyvän. Voi pientä <3

Ja se sukupuoli - sehän teitä varmaan kiinnostaa eniten :D :D :D Rakenneultrassa saatin kyllä jo erittäin varma veikkaus, joka nyt sitten osottautui ihka oikeaksi.

Meidän isoveljet saavat...

PIKKUSISKON!

Voin kertoa, että jo sielä toisessa kunnalisessa ultrassa olimme aivan hämmentyneitä, sillä niin varmasti uskoimme tämänkin babyn todellakin olevan poika.

Vaikea tätä nyt vieläkään on uskoa todeksi ja olo on tietenkin aivan äärettömän onnelinen. Että kolmas pieni kullanmuru, mutta vielä sitten tytär.

(juujuu tietysti pieni poika olisi ollut aivan yhtä tervetullut, mutta tietenkin minä salaa toivoin pikkusiskoa. mitäs sitä kieltämään) 

En vielä ole kovin pahasti höyrähtänyt pienten tyttösten vaatteisiin. Okei no, vähän kuiteskin :) Mutta meillä on kyllä varmasti poikien vanhoja juttuja yllinkyllin, mitkä ovat ihan passeleita ja sitten siskontytöltä saamme myöskin vaatteita, että mitään uutta ei kyllä taideta tarvita...

Enkä minä edes tiedä minkämoisista jutuista oikein edes pidän tytöllä. Tätä täytyy tosiaan kuulostella :) Eli voisin kuvitella posteja asian tiimoilta olevan tulossa. Ja näitä baby-juttuja muuteskin - pesänrakennusvietti on selkästi nousussa vihdoinkin!

Taidan jättää varsinaiset masukuulumiset toiseen kertaan, sillä nyt on ihan pakko ruveta laittamaan iltaruokaa. Oikein iloista viikonloppua itse kullekkin <3

MODERNISTI MUMMILASSA.

Sielä varmasti monet ovat vielä ihan mökki/lande tunnelmissa, mutta me ollaan tänään jo palailtu arkeen. Toisinsanoen daddy on taas töissä :D Oli meillä kyllä kivat pari vapaapäivää yhdessä, vaikka eilis iltapäivää lukuunottamatta ei juhannusta mitenkään erityisemmin vietettykkään. Olimme siis vain vanhemmillani grillailemassa siskojen perheiden kera.

Emme ole montaa kertaa keväisen evakon jälkeen itseasiassa käyneet mummilassa ja siksipä päätimme suunnata sinne myös tänään poikien kanssa. On kyllä kiva, kun vanhempani asuvat ihan kävelymatkan päässä. Tosin Fionn potkupyöräilee nykyään lähes kaikkialle. Enpä olisi arvannut miten paljon se on helpottanut myös minun elämääni!?! Kaistapäinen kolmevee onkin yllättäen pyörän selässä varsin fiksu menijä ja jopa tottelee käskyjä 'pysähdy' ja 'odota'. Voin myös täysin sydämin suositella tuota puista Tuptup-pyörää, missä saa kätevästi nostettua ja laskettua satulaa. F tosin kutsuu itse pyörää moottoripyöräksi :)

Mummilasta löytyy myös minun vanhat täysin käyttökelpoiset Emmaljungan rattaat. Aika päheet vai mitä? Vuosimallia 1987 ehkä :)

Nyt kesällä vanhempani viettävät - ja myös minä siskoineni lapsena - suurimman osan ajasta heidän ihanalla takapihallaan. Siellä on kuin herran kukkarossa kaiken vehreyden ja huojuvien puiden suojassa. Aivan ihanaa. Mikään ei ole parempaa, kuin istua aurinkotuolissa silmät suljettuna kuunnellen koivujen lehtien huminaa. Ei sillä, että enää ikinä voisin istua silmät suljettuna :D James erityisesti nyt tutkailee paikkoja aivan uudella asenteella ja entisten naapurien rakentama leikkimökki vasta onkin ihana paikka. Oikein kunnon mummola tunnelmaa.

No leikit tänääkin kyllä jaksoivat kiinnostaa tasan siihen asti, kun paappa antoi Fionnille iPadinsa! Apua näitä nykyajan lapsia, ketkä oppivat näihin juttuihin ihan normeina. Toki pojat saavat melkoisen harvoin räplätä omppujutuilla, mutta varsin kätevästi F jo osaa laittaa lemppari sovellutuksiaan päälle. Onneksi kaikki sellaiset 'yhdistä farmieläimet ääniin' ja 'kapun metsät' vielä sentään kiinnostavat, mutta kyllä tuo sen Angry birdsinkin aikalailla jo taitaa. 

Hah ja me vain kakarana juostiin takapihalla polea ja rofea ja kaikenmaailman kirkonrottia ilta myöhään asti. Oppivatkohan nämä meidän lapset sellaisia pelejä vielä? Mä niin toivon, että he saisivat mahdollisimman pitkään pysyä lapsina ja leikkiä leikkejään, vaikka vaikeatahan se on heitä täysin pitää teknologiasta erossa, kun se on jo niin nykypäivää. Omasta esimerkistähän se varmastikkin lähtee, että todellista elämää on kosketusnäytön takanakin - sanoo nettiaddiktoitunut äiti :D :D :D

Mutta juu kyllä meillä tosiaan mummilassa yleensä tehdään ihan toisenmoisia juttuja ja vietetään kivaa aikaa yhdessä. Varattiin tänään muuten Tukholman-risteily elokuulle! Jippii! Ja mummi ja paappa keksivät lähteä meidän mukaan - superjippii. Uskon, että siinä 30. raskausviikon tienoilla jokaikinen apukäsi risteilyaluksella on varsin tervetullut :)

LINNANMÄELLÄ...

totesimme, että:

- ajatus käydä kaveriperheen kanssa kokeilemassa Linnanmäen lapsille maksuttomia laitteita oli tavallaan tosi hyvä, kunnes selvisi että F:n pieni tyttökaveri on piirun verran alle 100cm ja kaverukset eivät sitten loppujenlopuksi pääseetkään yhdessä kovin moneen vekottimeen.

- toisaalta riemua kyllä tuntui löytyvän niistäkin muutamasta karusellista, kotkot-junasta ja vankkurimaailmanpyörästä, missä lapset sitten kävivät.

- perheen pienimpien paras hetki oli ihan Lintsin taimaisessa nurkassa oleva Angry Bird-leikkipuisto, missä hekin saivan vähän tepsutella vapaana.

- 3-v. saattaa ihan hyvin keksiä kesken lastenmaailmanpyörän korkeimman kohdan kokeilla, joskos hän saisi avattua turvaportin ihan itse.

- ja hänhän sai.

- onneksi daddyllä on lännen nopeimmat refleksit.

- kaikki lapset haluavat ajoneuvokarusellissa mieluiten isoon rekkaan sukupuolesta huolimatta

- sukupuolierot järkeävästi ja nätisti kävelyn suhteen rattaiden vieressä ovat huimat:

3v. tyttö käveli siis kiltisti koko reissun isin tai äidin kädestä pitäen ja samanikäinen poika, jos ei rattaiden viispistevöillä kiinnitettynä, livahti juoksemaan mielipuolisesti minkä saattoi ilman minkäänmoista itsesuojeluvaistoa taikka kuuloa ihmisvilinään.

- Phil&Teds vaunut ovat vallan kätevät kahden perheen otannalla 

- Lintsi saa hurjat pisteet siitä, että tavis jätskien ohella ainakin yhdestä kahvilasta Panorama-tornin läheisyydessä sai myös Jugurttijäätelöä.

- meidän 1veet olivat ihan vahingossa aivan tekstiilikaksoset söpöläiset tepsuttelijat

- emme taida meidän 3veetä viedä uudestaan Lintsille tänä kesänä vaan pitäydymme lähileikkipuistossa taikka jossain muussa vähemmän hasardissa paikassa

- taidamme olla sitten aikamoisessa liemessä, kun kolmonenkin saapuu maailmaan näiden vauhtiveljesten kaveriksi juoksemaan [taas eri ilmansuuntaan]

Kiitos kaikesta actionista huolimatta meidän kavereille kivasta iltapäivästä! On tämä kesä kyllä aika ihanaa aikaa :)

TÄRKEÄ ESIINTYMINEN.

Josta me melkein myöhästyttiin! Oltiin nimittäin hakemassa aamutuimaan eilen uuden kodin avaimia ja sitten kiiruhdettiin hirmuisella vauhdilla kerhon kevätjuhlaan. Onneksi Fionn ehti laulamaan laulupussin laulut pikkukavereiden kanssa ja me äitiliinit oltiin aivan oih ja voih.

Fionn aloitti viime syksynä tämän kaupungin järjestämän leikkitoiminnankerhon sen pari kertaa viikossa aamupäivisin ja täytyy kyllä sanoa, että kerho on ollut aivan meidän pelastus. F tykkää ihan hirmuisesti ja viimekesäisestä ujosta pikkuisesta pojusta on kuoriutunut sosiaalinen ja iloinen pikkumies. Omat kerhokaverit on niin tärkeitä, että heitä luetellaan ja muistellaan melkein joka ilta. "Keehossa on K, S, M, O...entäs muita sitten?"

Nyt me kesän kynnyksellä me äiditkin aktivoiduttiin ja oli selvittelyä kuka jatkaa syksyllä ja kuka ei, tuleeko kuka puistoruokailuun ja niin mikäs sun nimi nyt olikaan? :)

Olin ihan unohtanut miten tämä hyvä sää herättää kaikki eloon ja yht'äkkiä on taas sellainen olo, että tuola leikkipuistossa voisi vaikka asua! Mikä parasta, tuo pienempikin on nyt jo niin iso, että ulkoleikit on mitä mainiointa ajanvietettä. 3-v. osaa mennä suht järkevästi itsekseen kavereiden kera ja 1-v. taas ihmettelee kaikkea uutta niin ja etenee hitaammin ettei kokoajan tarvitse minunkaan laukkoa ympäri maitaja mantuja yrittäessä napata jommankumman paidanhelmasta.

Olen kyllä onnellinen, että uusi koti löytyi tästä ihan kulman takaa ja kuviot pysyy vielä ainakin vuoden verran aika samanmoisina.

Käytiin muuten vielä eilen illallalla Ikeassa hakemassa se Micke-työpöytä ja syömässä lihapullat ja samalla kun lähdin autoa paluttamaan minun vanhemmille, kuskasin uuteen asuntoon jo useamman matkalaukullisen tavaraa. Uudesta kodista tulee kyllä ihan superkiva ja epäilemättä tulette kuulemaan siitä pian enemmän, koska muutto on jo maanantaina.

Mutta sitä ennen - tänään - rakenneultra! IIK! Olisipa vauvalla vain kaikki ihan ok ja oikeissa paikoissa...

VUODEN VERRAN VÄLISSÄ.

Tutkaillessani tietokoneen kuvakansiota totesin, että tänään on tasan vuosi kun kotiuduimme tun nykerön kanssa synnäriltä. Miten hän voinutkaan olla noin pieni pikkarainen? 

Tämä vuosi on tietysti ollut vallan tapahtumarikas, mutta silti tuntuu kuin tuo tyyppi olisi aina ollut meidän perheessä. Varsin tasavertainen jäsen on kyllä siis.

Alkuhan meillä oli varsin 'haastava'. Jameksella oli kireä kielijänne, joka jo synnärillä pätkäistiin. Siitä silti jäin vallan huono imuote, äidillä hiukan ylituotanto onkelmia -> tuloksena vauva, joka söi vartin, nukkui vartin, huusi vartin (tai enemmän), söi vartin jne. Neuvolassa syynättiin painon nousua, vaikka tyyppi venyi senttejä vaikka kuinka nopeaa. Fionn aloitti uhmailut. Äitiä väsytti ja itketti, vaikka olikin vallan onnellinen.

Pikkuhiljaa kesällä vauvis alkoi tulemaan ulos kuorestaan ja hänestä tulikin ilmi varsin iloinen ja hymyilevä tyyppi. Paitsi, kun kyseessä oli jonkun uuden motorisen taidon oppiminen. Silloin pieni ähki ja puhki ja kuulantyöntäjän murinalla harjoitteli päivät pitkät uusia hommia.

Kiinteiden syömisen aloittelimme pikkuhiljaa siinä 7kk iässä. Oli kova dilemma millä tyylillä asian hoitelisimme, kun Fionn kerta oli täysin sormiruokailutettu. Siitä oli muistona lähinnä järkyttävä sotku, harmaita hiuksia ja kahta kauheammin rintaa lupsuttava lapsi ja siksi päätimme lähteä tällä kertaa sosetielle. Suht pian huomasimmekin, että se toimi tällä tyypillä varsin mukavasti ja sormiruokailua sitten harrastelimme siinä sivussa. 

James oppi seisomaan tukea vasten jo 7-kuisena, mutta konttaamaan verrattain 'myöhään' vasta melkein yhdeksänkuisena. Hiukan ennen kymmentä kuukautta hän kyllä jo seisoi ilman tukea, mutta tajusi osaavansa tuon taidon vasta about kuukausi sitten. Nyt harjoittelee kovasti kävelemistä. Tai no useamman viikon jo harjoitellut. Isoveli aikanaan otti ensi askeleet 11kk ikäisenä ja juoksi jo viikon päästä. Tämä pienempi on aivan eri kaliiperia. Jaksaa harjoitella aivan ikuisuuden. Todella pitkäjänteinen tyyppi. 

Ja herranjumala miten äänekäs tämä meidän pienempi onkaan! Sellainen perusääni ihan hyvällä tuulella on varmaan 100 desibeliä :D  Ja mekun luulimme, että tästä tulee sellainen leppoisa, lunki viilipytty (tyyliin isänsä). Nyt näyttää siltä, että energinen ja vilkas isoveli on näistä kahdesta se rauhallisempi tapaus. Apua....

Naureskelinkin tuossa äidilleni, että muistelin tässä vuoden hujakoilla alkavan sen 'vain äiti kelpaa'- vaiheen. Ja kuinkas ollakkaan 1v1pvä kuopus aloitti aivan mahdottoman ripustautumisen. En saa kadota näkyvistä ja mieluiten on kivaa vain sylissä/äidin kävelyttäessä/äidissä roikkuessa jollain muulla tavalla.

Torstaina neuvolassa saamme sitten tuoreet mitat, mutta kyllä tuo pikkuhujoppi varmaankin jo 80 sentin tietämillä, mutta painoa on arviolta ehkä 9,5kg :)

Nyt tuolla pikkutyypillä on tuollainen isojenpoikien kevättakkikin ja kenkiäkin jo kokeillaan jalkaan. 

Mitähän kaikkea tämä vuosi tuokaan tullessaan?

***

Chilisuklaakakun ohjeen saatte vasta huomenna. Daddy joutui eilen jäämään ylitöihin enkä siis saanut vielä kirjoitettua ohjetta itselleni ylös. Tänään toivottavasti parempi onni ;)

YHDET SYNTTÄRIT KAHDELLE.

Meillä juhlittiin tänään tuota pientä yksivuotiasta poikasta ja sen lisäksi pidimme pienet kemut yhteisesti molemmille pojille. Ihan vain lähiperhe oli koolla, kun emme tänne väliaikaisasumukseen mitään kaverisynttäreitä viitsitty järjestääkkään. 

 Näiden juhlien järjestelyt taas kokivat aikamoisia kolauksia tässä härdellissä eikä vähiten siitä syystä, että istuin eilen koko päivän hammashoidon päivystyksessä korjauttamassa todella kipeäksi äitynyttä hammasta. Kivun takia en montakaan minuuttia nukkunut sitä edellisenä enkä viime yönä joten mitään hienoja teemakekkereitä taikka kummallisia tarjoiluja meillä ei tällä kertaa nähty.

Fionnin varsinaisena merkkipäivänä reipas kuukausi sitten me tehtiin kunnon täytekakku, mutta siitä ei juhlakalu kummemmin välittänyt ja siksipä ihan peruspullat olivat enemmän pienen (/pienten James sai maistaa pikkuisen pullaa ja rohmusikin kokonaisen korvapuustin...) mieleen.

Aikuisille Liam teki suklaachilikakkua, jonka toooosi hienosti kokosin tuollaiseksi Angry Birds kyhäelmäksi. Luojan kiitos lankoni pelasti ja heti tunnisti kyhäelmän inspiraation, vaikka minusta itsestänikin se näytti enemmän joltain muta Stonehengeltä :D

Niin ja tässä näitä lahjoja sitten. Lelujahan ei pitänyt ostaa, mutta paappa inostui noita puujutskia ostamaan Ikeasta ja mekin hellyimme tuolle Muumi-rummulle. Onneksi hellyimmekin - se on molempien poikien suuri suosikki. Huomenna meillä pidetään muskaria :)

Vähän jäi harmittamaan tosin se, että ostimme kimpassa kaikki Fionnille Ipanainen.com kaupasta puisen potkupyörän, mutta se ei sittenkään ehtinyt perille viikonlopuksi vaikka se jo reipas viikko sitten tilasin. Noh toivottavasti tulee sopivasti sitten edes kun lumet sulavat...

Sellaista täällä tänään. Postien tahti tulee nyt vielä ehkä pariviikkoa olemaan hiukan hidas, mutta ehkäpä sitten taas on enemmän aikaa tällekkin harrastukselle. Putkiremonttikin on valmis about 4 viikon päästä.  Huisia!

Iloista palmusunnuntaita!

RUOKAPÖYDÄSSÄ.

Hyvää iltaa.

Niinkus nyt ehkä olette saattaneet jossain vaiheessa rivien välistä lukea, meidän perheessä yhteiset ruokahetket, ruoanlaitto ja ruoka ylipäätänsä ovat melkosen tärkeitä juttuja. 

Mies tietysti tekee töitä aiheen piirissä ja minulla taas on kova kiinnostus erilaisten ruokien laittamiseen.

Ehkä yksi meidän alunalkajaankin yhteinen asia oli se, että tulemme

molemmat sellaisista perheistä, missä yhdessä syöminen on ollut tosi tärkeä juttu. 

Niinkun aivan superhyper tärkeä. 

Kaikki muut menot ovat asetettu toiselle sijalle. 

Jo odotellessamme Fionnia mietimme miten haluamme hänet heti alusta asti mukaan ruokailemaan yhdessä ja Fionnhan sitten söikin kiinteät sormiruokaillen. 

Jamesia odottaessa mietimme hymyillen, että tuohon tyhjälle paikalle 

hänetkin sitten puolen vuoden tienoilla istutetaan.

Ihanaa, idyllistä...?

Joo ei :D :D :D

Näiden kuvien tapahtumien kautta saatiin taas Liamin kanssa nauraa,
että periaatteet romukoppaan syömisen osalta.

Meidän pojilla on pöydässä aina aivan tuhannen show meneillään.

Toinen keekoilee ja esittää vaikka mitä ja toisella pitää olla ainakin satamiljoonaa autoa ulottuvilla.

"Brmm, brmm" vaan sullekkin äiti. 

Mistälähtien 10kk ikäiset osasi jo tuolla tavalla leikkiä pikkuautoilla?

Jamesin kiinteiden syönti on ollut enemmän sössöpohjalla, vaikka siis sormiruokaileekin innokkaasti. 

Hänen kanssaan soosissa on siis aivan kaikki paikat niskakarvoja myöten.

Että jos joku kuvitteli sormiruokailun olevan sottaista, niin tämä baby kyllä vesittää ne epäilyt täysin :D

 Ruokailutapahtumat ovat nykyään kuin urheilusuorituksia.

Fionn toki koki aivan jäätävän vauvistaantuman loppusyksystä nähdessään miten pikkuveljelle tarjoillaa ruoka lusikalla suuhun. Varsin omatoiminen uhmis siis täysin heittäytyi syötettäväksi.

Normisti siis jompikumpi vanhempi istuu pöydän päässä pojat molemmin puolin ja tuikkii lusikkaa vasemmalle, oikealle, vasemmalle, vasemmalle , oikealle...

Siinä vaiheessa, kun pääsisi vihdoin lusikoiman ruokaansa omaan suuhun, on jo niin lopen kyllästynyt koko ateriointiin kuin olla voi.

Mutta kai tämä on nyt vain tätä. Tätä hetkeä.
Kyllä mä vahvasti uskn, että pojat ovat teini-ikään menessä sisäsiitejä ja salonkikelpoisia ;)

Saavat sitten vuorostaan murjottaa typerille vanhemmille,
ketkä käskevät kesken kaiken kavereilta kotiin yhteiselle perheillalliselle.

Mites teillä syödään?
Onko siistiä, sottaamista vaiko showta?

KAKSIKIELINEN.

Sain pyynnön kirjoitella enemmänkin tästä meidän 

perheen kaksikielisyydestä ja ilomielin sen teenkin.

***

Mehän olemme alunperin Liamin kanssa tavanneet Portugalissa, mutta toki yhteinen kielemme on alusta asti ollut Englanti.

Kun lapsista tuli puhetta, olimme molemmat tietenkin sitä mieltä, että puhumme heille vain omaa äidinkieltämme.

Kun odotimme Fionnia, osallistuimme kahden kulttuurin perheille suunnattuun perhevalmennukseen,

missä ideana oli lähinnä valmentaa suomi-jokumuumaa-pareja vanhemmuuteen ja erityisesti kaksikileisyyteen. Sielä saimme vielä lisävarmennusta, miten meidän kannattaa lapsen kanssa sitten toimia, mistä tärkeimpänä tietenkin tullee se, että puhumme aina vain ja ainostaan omaa kieltämme, mutta myös muut perheenjäsenet tajuaisivat puhua vain omaa kieltänsä.

Voi kuulostaa aika itsestään selvältä, mutta kyllä meillä esim. molemmat isovanhemmat ovat sortuneet yrittämään toisella kielellä sölköttämään. Liamin vanhemmat kun kysyvät "How do you say 'yes' in Finnish", mä yleensä kieltäydyn edes kertomasta :D

Myös ihan alun alkujaan mä päätin järjestään kutsua Liamia daddyksi ("dädiksi ") - siksimiksi häntä tääläkin välillä siksi kutsun. Fionn itseasiassa usein saattaa huuta minun isääni (hänelle normaalisti paappa) "Isäää!", koska tietää tuon sanan vain siinä yhteydessä. Meillä jutellaan myös suomeksi, että muilla lapsilla on daddyt. 

Liam taas alun alkajeen ja vielä toisinaan kutsuu minua mommyksi, mutta suurimman osan ajan äidiksi. tai no hänen ääntämyksellään se on kyllä enemmän Haidi. Vaikkapa tyyliin: "Give Haidi a kiss" :D

Vaikka siis yhteinen kotikieli on englanti, vain todella todella harvoin minä sanon yhtään mitään englanniksi pojille. Oikeastaan sellaisissa torumistilanteissa, missä minun pitää saada Liam regoimaan tilanteeseen kanssani samalla tavalla, sanon ensin suomeksi ja sitten perään englanniksi.

Meillä on tietysti siinä mielessä jäänä tilanne, että kielet ovat olleet ihan alusta asti tosi tasaväkisiä ja vieläkään minusta Fionnille ei ole valikoitunut varsinaista ykköskieltä. Molempien kehitys on tullut ihan yksyhteen alusta asti ja ehkä myös siksi F rupesi verrattain myöhään jopa kaksikielisesti puhumaan enemmän. 

Jos nyt ihan sellaisista tärkeistä virstanpylväistä listaan, mitkä ovat mieleeni jääneet, niin about tätämyötä kehitys on kulkenut:

- n. 6kk ikäisenä ensikertaa tajusin, että F rekisteröi kaksi eri kieltä. Huomasin, että aina kun puhuin puheimessa englanniksi, poju tuli luokseni ja rupesi hymyilemään ja hihkumaan -> tajusi siis, että puhun daddyn kanssa. Normaalisti ei puheluihini siis reagoinut mitenkään, kun puhuin suomeksi.

- n. 10kk (samoin kuin nyt James) erilaisten yksikertaisten juttujen "tule tänne"/ "come to me" ymmärrys oli selkeää molemmilla kielillä.

- F:n ensimmäinen selkeä sana oli "äittiii" ja seuraava "paappa". Hän oli tässä vaiheessa 1v3kk. 

Ja samoissa vaiheissa F rupesi sanomaan englanniksi "byebye".

- puolitoistavuotiaasta eteenpäin hän oli vanhempieni luona osan viikosta hoidossa ja silloin kuvioihin tuli sellaisia sanoja kuin kakka, kukka, potta, auto, o-ou, nounou, birdy (lintunen / bird=lintu), bush, ok, vautsivau, bus ja lasia kilistäessä tin-tin eli chin chin. tähän aikaan aika ominaista oli, että poju sanoi yhtä sanaa vaikka pariviikkoa tosi hyvin ja sitten ei enää olenkaan aikoihin.

- kuukautta ennen kaksivee synttäreitä Fionn oppi vihdoin sanomaan daddy ja mummi. Siitä alkoikin uusi harppaus, kun sanat rupesivat löytymään mieltei kaikille asioille. Suurimpia suosikkeja oli tietysti kulkuvälinesanat. Ensin juna oli tuutuu, mutta pian se muuttui tzuga-sanaksi. 

- Viimekeväänä reilu kaksivuotiaana Fionnilla oli enemmänkin noita hiukan omituisempia sanoja kuten esim. guugele = kello, mutta pääsääntöisesti hän on sanonut sanoja ääneen vasta kun on osannut ne lausua täydellisesti. Toki sitten on sellaisia pieniä 'virheitä' ollut kuin omeni ja baniina.

- Heinäkuisella Irlanninmatkalla pistin merkille, että Fionn osasi erottaa kenelle puhutaan milläkin kielellä selkeästi ja on täydellisesti lopettanut ns. finnglish-sekoitukset. Hän myös selkeästi hämmästyi, jos kuuli jonkun muun kuin daddyn puhuvan (tai daddyn kanssa puhuvan) englantia suomessa, minkä selkeästi sisäisti siis yhden kielen ympäristöksi. Hän myös rupesi sanomaan kaikki sanat molemmilla kielillä, kun taas aikaisemmin tiesin yhden sanan suomeksi ja taas toisen englanniksi. Rupesi myös välillä kääntämään minulle englannista suomeksi ja miehelle toisin päin.

- Kesällä koin melko hankalaksi sen, että tiestin F:n ymmärtävä kaiken mitä sanomme, mutta ulosanti oli todella heikkoa. Monesti hän tuntui myös käyttävän sitä hyväkseen ja ikääskuin "esitti tyhmää" ja oli kun ei ymmärtäisikään. Sellainen kunnon selective hearing...

- Pikkuhiljaa parin sanan lauseet alkoivat yleistyä "Iiva kaatu" (naapurin Iivari liukastui ja kaatui), "there bus" (the bus is there), "look and see", "einou!".

- syksystä lähtien lauseet ovat ruvenneet voimistumaan ja F on toistellut todella paljon meidän käyttämiä sanontoja "that's ok", "missä oleeeet", "mä sä sua" (=mä rakastan sua <3), "love you".

- pari kuukautta sitten hän kutsui itseään viellä "Fionkki", mutta nyt kaikkia on "ei saa James, se on Fionniiiiin!!!", "it's mineeeee!!!" ja kaikista raivostuttavin "ei äitin kännykkä, minuuuuuun!!!"

- tällä hetkellä poika puhuu oikeastaan jo todella selkeästi joskaan ei vielä todellakaan täydelllisesti höpöttele. Soveltaa todella paljon sanontoja, että saisi meidät ymmärtämään esim. "äiti saisinko sukkahousut alas" = äiti ottaisitko sukkahousut pois. "äitii, hiukset alas" = pää tyynyyn.

"haluan mennä junatunneliin Panda" = haluaa mennä siis lähijunalla ajelemaan Vantaan suuntaan. (meidän jännääkin jännempi elämä :D) "kännykkä nukkuu" = kännykästä akku loppu

Meillä lähes kaikki lastenohjelmat myös katsellaan englanniksi ja Liam lukee pojille hurjasti englanniksi. Minulle lukeminen ääneen on lukihäiriön takia todella vaikeata ja siksi olen tosi tyytyväinen, että daddy hoitaa tuota puolta niin ahkerasti. Toki lauleskelen sitten puolestani lastenlauluja ja sen sellaista. Esimerkkinä Fionnin lemppari Carsin päähenkilö on "LeiQueenies" ;)

Nyt myös näyttäisi siltä, että poikien keskinäinen kielti tulee olemaan suomi, mikä on tosi kiva juttu mikäli me tulemme Irlantiin muuttamaan. 

Kaikista hullunkurismpia tietysti minun korvaani ovat ne vaikeat sanat englanniksi kuten "amazing", "actually" ja "absolutely". Niin ja "chwismash twee".

F myös kiinnostui todella aikaisin numeroista ja kirjaimista ja nykyään osaa sellaisia juttuja jo kuin "S for Samuel". Laskea kymppiin hän osaa myös Irlanniksi/Iiriksi. Sen opiskelu on Irlannissa myös pakollista ihan ekaluokalta lähtien ja myös meillä on muutamia Irlanninkielisiä kirjoja. Granny (kuka itse puhuu täydellisesti Irlantia) on myös opettanut Fionnille sellaisia helpooja sanontoja kuin "slainte" = kippis ja "dia duit" = heippa.

Tähän kielisoppaan löytyy myös sellainen hauska lisä, että mun lanko on ranskalainen ja hän yleensä puhuu pojille ranskaksi. Eivät he sitä tietenkään sellai kunnolla ymmärrä, mutta Fionn sitten vastaa englanniksi hänelle tai keskustelee elekielellä. Sitä kanssakäymistä on myös todella hauska katsella varsinkin kun Tonton on Fionnille todella tärkeä.

***

Sellaista.

Tulipas pitkä posti!

Palailen tuota pikaa pienen reseptin kera. Huomenissa kaiketi :)

Yritän nyt tässä lähiaikoina postitella muitakin tällaisia Suomi-Irlanti-juttusia, 

kun niitä on kerta pyydetty. Lisääkin ideoita voi heittää. 

Niin ja minua odottaa useampaankin haasteesen vastaaminen, 

mitä yritän myös nyt saada aikaiseki.

Slán!

"ÄITI LEIKKAA MINUNKIN HIUKSET!"

Ja minä leikkasin.

Kymmenisen senttiä vaaleata kiehkuraa putosi kylpyhuoneen lattialle.

Oltiin me tätä jo jonkun aikaa daddyn kanssa mietittyttkin ja

päätettiin, että leikataan kun poika itse pyyttää.

Tänä iltana se sitten tuli kun trimmailin tuon siipan kuontaloa ja 

pieni esitti tuon pyynnön. Haluaa olla kuin daddy.

Poju näyttää kertaheitolla niiiin paljon isommalta ja mitä enemmän uutta tyyliä

katson sitä enemmän siitä pidän :)

Haikein mielin kyllä nappasin otsareuhkan tupsun ja laitoin sen muistolaatikkoon.

Niitä haituvia ei ikinä oltu ennen leikattu.

Niin ne lapsukaiset kasvaa. 

Voi itku, 

nyt tulee itku.

JOULUKORTTIKUVAUKSET 2012...

...täytyy vissiin järjestää uudestaan :D

UNISET ONGELMAT.

Täällä tähän aamuun herättiin taas tässä taloudessa pohtimaan unionkelmia ja niiden ratkaisua.

Ongelman kohde oli äärimmäisen pahantuulinen aviomies, kenen yöunet olivat jääneet aivan tuhottoman rikkonaisiksi ja lyhyiksi.

Ongelmien "aiheuttaja" on 2v9kk poikasemme F.

Hiukan taustaa:

F ja J ovat molemmat aivan synnäriltä asti nukkuneet perhepedissä. Minun ihmetellessä yöimetyksiä F:n synnyttyä osastolla avulias kätilö laittoi vauvan yöpaidan sisään tuhisemaan ja siihen hän sitten jäi. 

Meidän perheelle ja minulle imetyksen sujuvuuden takia tämä on ollut paras ratkaisu. Molempia lapsia aktiivisesti yritin myös siirtää Vaavi-sänkyyn ja myöhemmin pinnikseen, mutta suuri este olikin lasten sijaan minä. Olen sitä tyyppiä, että varsinkin vastasyntynyttä täytyi jatkuvasti tarkistaa hengittääkse?

Hyörin ja pyörin itse unettomana kunnes siirsin vauvan taas viereen. Vauvavuosi siis meni F:n kanssa melko mukavasti 2-3 yöimetyksellä (give and take; tääläkin toki koettu niitä 10-x kertaa yössä kukkumisia) ja näyttäisi menevän J:n kanssa samoja raiteita.

F:n vieroitus imetyksestä tapahtui 13kk ikäisenä. Ensimmäisenä yönä poikanen heräsi itkeskelemään 5minuutiksi, mutta siitä lähtien rupesi nukkumaan täydet yöunet. Yhäedelleen meidän välissä.

Kun pikkuveli ilmoitti tulostaan, me mietimme suuren suuressa 180cm sängyssämme olevan tilaa kyllä koko porukalle ja toivoimme, että tällä tyylillä F kokisi vähemmän kateutta pikkuveljeä kohtaan. 

Suunnitelma sujui varsin mukavasti siihen asti, että vauva täytti 8 viikkoa. (eletään viime toukokuuta)

Ja kuin "naks" vaan F rupesi nukkumaan äääärimmäisen levottomasti. Potki unissaan, hyöri ja pyöri, räpläsi minun tai miehen korvanlehtiä jne. jne. Siinä vaiheessa ensiavuksi, siirsimme lastenhuoneessa majailleen kerrossängyn tisen pedin meidän sängyn viereen ja päätimme, että nyt on tullut aika.

Tämä järjestely sujui suhteellisen ok, kunnes F sairastui kesällä ja sairaalassa olon jälkeen tuntui luontevimmalta pitää häntä taas mahdollisimman lähellä meidän välissä. No kuinka arvatakkaan sama meno jatkui taas ja tullessamme lokakuun alussa Irlannin reissulta päätimme, että that's it: F muuttaa omaan huoneeseensa. 

Tässä vaiheessa pidimme parhaana ideana, että Liam menee patjalle nukkumaan lastenhuoneeseen, jotta F ei kokisi uutta järjestelyä liian pelottavana. Noh, ihan hyvin tämäkin taas alkuun meni, kunnes F aloitti öiset pyrkimykset päästä daddyn viereen siniselle patjalle latialle omasta sängystään. "Daddy I wan't blue bed".

Taasen nyt siis on takana yksi tällainen paha yö useammalla herätyksellä (vauva ja minä nukuttiin sitä vastoin varsin makeasti vissiinkin yhden imetyksen kerä), minkä päälle miehen täytyy lähteä vielä 12h työvuoroon. Kun katsoin hänen tummia silmäpussejansa, mietin että nyt tähän täytyy tehdä muutos.

Me olemme varmaankin tehneet tässä monen mielestä monenlaisia huonoja ratkaisuja matkan varrella ja en oikein vieläkään osaa sanoa onko tämä taas nyt yksi askel taakseppäin, mutta F:n sänky roudattiin nyt sitten taas kerran meidän parisängyn viereen. 

Meillä ei taida kummallakaan olla justiinsa nyt tarpeeksi voimia opettaa poikaa aivan yksin nukkumaan omassa huoneessaan ja toivon todella, että tämä ratkaisu tekee paremman käänteen erityisesti tuon rakkaan siippani nukkumisiin. Järkeilin myös, että tasan kahdenkuukauden kuluttua muutamme putkiremonttia evakkoon vanhempieni luokse ja silloin tulemme joka tapauksessa koko perhe nukkumaan samassa huoneessa. 

MUTTA kunhan huhtikuun lopussa vihdoin sitten pääsemme muuttamaan takaisin omaan kotiin, vakaa aikomus olisi siirtää MOLEMMAT pojat yhdessä nukkumaan lastenhuoneeseen.

Aika kunnianhimoinen suunnitelma vai mitä tällaisilta perhepetipehmoilijoilta? :D

Kysymys kuuluukin, miten teillä on hoidettu ja toiminut tämä lapsen omaan huoneeseen siirtäminen? Mikä on onnistunut ja mikä epäonnistunut? Kaikki vinkit ja neuvot ja vertalaistuet olisivat nyt enemmän kuin toivottavia?

Miten teillä nukutaan?

(obs. olemme täysin tietoisia, että kenties jotain olisimme matkan varrella voineet tehdä ratkaisevasti toisin/paremmin, joten siitä ei tarvitse kenekään oikeastaan huomautella sen kummemmin. nyt on näin ja toivottavasti sitten pikkuveljen kohdalla nukutushommat menee paremmin putkeen)

8KK

- 9245g & 75,6cm

- ryömii lujaa, konttaa pari askelmaa, nousee tukea vasten seisomaan ja yrittää tasapainotella yhdelläkädellä kiinni pitäen, osaa mennä myös istumaan itse, mutta tykkää enemmän seurailla tapahtumia kyljellään "rantaleijona"-asennossa

- lempi esineitä on imuri, puinen kauha, isoveljen autot, suihkun letku

- syö soseita tai sormiruokaa samaan aikaan muun perheen kanssa. määrällisesti ehkä desin kerrallan

- syö äidinmaitoa x kertaa päivässä ja myös yöllä about pari kertaa

- herää aamuisin 6:05 (.....)

- ei paljon jokeltele, hymyilee vain

- joskus innostuu kyllä karjumaan "tättättättättäää!"

- ihailee isoveljeä ja daddyä

- ei hampaita. vieläkään (gaaaaah!!!)

- alun koliikkihutojen jälkeen vanhemmat eivät vieläkään tahdo uskoa miten helppo vauva voi ollakkaan