19.4.15

RANTAPÄIVÄ HUHTIKUUSSA.

HYVÄÄ VAALI-ILTAA KAVERIT. Mäkin ehdin Suomi-reissulla jo ennakkoäänestää eli olen kansalaisvelvollisuuteni suorittanut :) Täällä Irlannissa muuten äänestetään ihan pian sukupuolitasa-arvoisen avioliiton oikeudesta. Saas nähdä ollaanko täällä ajatusmaailmassa jo yhtä pitkällä, kuin sielä Suomessa.

Jokatapauksessa me vietettiin tämä jälleen kerran satumaisen kaunis kevätpäivä perhekavereiden kanssa rannalla. Sää oli aurinkoinen, lämmin, mutta tuulinen.
Mä olen sellainen rantatyttö, että sielä tunnen oloni vain niin kotoisaksi ja onnelliseksi. Meidän lapsukaisitakin on tulossa ihanan huolettomia rantaeläjiä. Ehkäpä tänä kesänä voisin jo uskaltautua yksin heidän kanssaan jollekkin pienemmälle rannalle?
 Mut juu, meren tuoksu ja hiekka varpaidenvälissä - ehkäpä parasta terapiaa. Ja samalla ilmainen pedikyyri! Pikkuhiljaa täytynee taas ruveta lakkailemaan varpaankynsiäkin :)
Elsi varsin tohkeissaan leikki hiekkaleikkejä, mikä on minulle äitinä ihan uuttaa. Meidän poikia ei ikinä ole hiekkakakut, lapiot sun muut kiinnostaneet tippaakaan, mutta Elsi viihtyisi näiden parissa loputtomiin.
 Juu-u, tässä tyttönen ei olisi malttanut laisinkaan lähteä kotio. Se todellakin saatiin kuulla ja tuntea :D
Huomenna sitten meiltä loppuukin tämä perheloma. On ollut kyllä aivan ihanaa. Varsinkin nämä aurinkoiset säät ovat ollet ihan mielettömiä, mutta elkää Suomi-tyypit huoliko! Sinnekkin on vissiin matkalla 'terassi-kelit' jonkun iltapäivälehden mukaan :)

Sori tämä vähän väsynyt teksti. Nukuttaa jo aika hirmuisesti, kun ollaan niin kovasti oltu viimepäivät menossa ja erityisesti raikkaassa ulkoilmassa. Eli eipäs sen kummoisempaa, kuin iloista ja energistä tulevaa viikkoa ja kuullaan taas :)

6 comments:

  1. Sinun vuorosi :)
    http://prinsessanoppi-lapetiteprincesse.blogspot.fi/2015/04/11-kysymyksen-haaste.html

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jee kivaa, haasteita ei ole ollutkaan aikoihin :))

      Delete
  2. Ihania kuvia, en kestä! Mistä toi Elsin neule on? Haluan sinne!!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Elsin neule on Gapistä :) ostin sen tosin jo viime kesänä jostain alesta.

      Delete
  3. Liityin lukijaksi - en ole ennen blogiisi törmännytkään ennen kuin viime vkl sunnuntailapsien kautta :)
    Siellä on niin kaunista teillä! Mulla on ihan valtava matkakuume, muttei budjetti ole samaa mieltä.
    Mun veli oli työharjoittelussa Irlannissa vuosi sitten, oli upeita kuvia sieltä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tervetuloa mukaan Titti! Täällä on tosiaan satumaisen kaunista ja Norwegianilla ka Finnskillä suht halvat lennotkin ;))

      Delete