17.12.12

TÄHTEITÄ.




Heijsan!

Mun oli jo aaaaaikoja sitten tarkoitus tällainen yksi ruokaehdotusjutska teille postitella,
vaikka kuvia on vain noista ruoantähetistä, koska tämä lounas oli vain niin hyvää, että täysistä annoksista ei kertakaikkiaan ehtinyt ottaa kuvaa :) 

Aika perus arkiruokaa itseasiassa meillä:
paahdettuja perunoita ja juureksia ja papusekoitusta.

Uuni 180°c, leikkaa perunoita mielittyyn maalliin (tässä on siivuteltuina, kuin tomaatti), palsternakkaa,
porkkanaa, bataattia ja päälle pieneksi silputtua valkosipulia ja punasipulia.
Oliiviöljyä, paprikamaustetta, timjamia, valkopippuria (ja jotain muuta mieleistäsi maustetta).
Kääntele kasviksia uunipellillä lastalla sen verran, että öljy sekoituu suht tasaisesti
ja sitten kasvikset paahtumaan about puoleksi tunniksi (<-riippuu minkä kokoisia paloja olet leikaanut).
N. 5-10 minuuttia ennen kuin otat kasvikset uunista heitä päälle huuhdellut pavut,
jotka tässä tapauksessa olivat Go Green ekologisk bönmix x2 (Prismasta).

Mä olen aivan varma, että keväällä paahdetut kasvikset tuee meidän perheessä jo korvista ulos, 
mutta nyt näistä talviherkuista nautitaan olan takaa.

Toinen resepti, minkä valmis tuote jäi kuvausken suhteen tähän jämävaiheeseen on tämä piirakka.
Ostin kokeeksi tuollaisen valmisjauhopakkauksen (piti vain lisätä voi) vierasvaraksi joitakin viikkoja sitten ja kun kutsuimme toissa sunnuntaina siskoni perheineen extempore glögeille, 
päätin kokeilla tätä.

Kuten kuvasta taas saattaa arvata, tämäkin oli aika onnistunut tuotos.
Meillä ei nimittäin juuri tuona iltana ollut jääkaapissa oikein mitään tuohon täytteeksi sopivaa ja päätin sitten alkaa vain keitellä kuivatuista luumuista tuohon sellaista sörsseliä.
Eli laitoin kuivatut luumut kiehumaan vähään veteen, lisäsin 2 kanelitankoa ja vanilijatangon, ripauksen hillosokeria, ripauksen piparkakkumaustetta ja holautuksen meillä kaapin päällä seisoskellutta makeaa virolaista omenaviiniä. Kiehautin kastikkeen, noukin kanelit ja vailijat pois ja soseutin seoksen sauvasekoittimella. 

Sitten vain piirakkapohjan päälle ja uuniin ja tarjoilimme tämän luumutortun lämpimänä vanilijajäätelön kanssa. Niin hyvää.

Tämä on nyt aivan ilmaista mainosta, mutta olin tosi iloisesti yllättynyt tuosta jauhomiksistä. Siinä oli mielestäni kokojyväjauhoja ja spelttijauhoja ja maku oli justiinsa sopivan "itsetehdyn" oloinen. 

Tuosta piirakasta tuli meille Liamin kanssa mieleen ihanat mince piet
jotka ovat hyvin perinteellisiä Irlantilaisia ja Englantilaisia pieniä joulutorttusia. 
Mä luulin kauan, että ne vieläkin tehdään jauhelihasta, 
mutta nykyään kaupasta ostettuna ovat siis yleensä ilman lihaa. 

***

Mä yritän taas pästä kunnolla pikkuisen kadonneeseen joulufiilikseen taas käsiksi.
Eilen virittelinvähän jo koristeita ja nyt juon glögiä.

Onko kaikilla muilla jo aivan jouluinen olo,
vai löytyykö muitakin kenellä vielä antaa vähän odotuttaa itseään?

10 comments:

  1. Meillä näyttäisi olevan samanlainen ruokamaku, koska linssikeiton lisäksi paahdetut uunijuurekset ovat suosikkiruokaa. Olen myös ajatellut, tuleeko ne jo kohta korvista ulos. :) mun versio on ollut hiukka simppelimpi. Nyt voisin tehdä sinun versionasi vaihteeksi. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. paahdetut kasvikset ovat vain niin herkkuja, mutta kahtena viime vuotena niihin on jo maaliskuussa tullut täys stoppi. sitten syödään salaattia puolivuotta ja taas maistuu kasvikset :D

      Delete
  2. Tämä laitetaan ehdottomasti kokeiluun! Meillä ei syödä lainkaan punaista lihaa ja kasvisruokaa pääasiassa, joten uudet reseptit siltä saralta ovat aina tervetulleita!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä yritän postitella tännemahd paljon näitä kasvisruokavinkkejä, koska niitä on pyydelty :)

      Delete
  3. Jes, taas herkullisia reseptejä kokeiltavaksi! Nää sun ruoat ovat aina melko erilaisia kuin mitä meillä nykyisin syödää, mutta juuri sellaisia joita haluan syödä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. sori muru noin aika summittaiset määreet, mitä tähän voi laittaa. mä oon vissiin aika luova kokki :D

      Delete
  4. Ihana ohje tuo ylempi (toki alempikin, mut sattuneesta syystä toi ylempi osui enemmän "silmiin")! Tää menee täälläkin kokeiluun. Toki meilläkin uunikasviksia jne. laitellaan paljon, mutta jotenkin me aina unohdetaan papujen olemassaolo, vaikka niistä tykätäänkin. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. pavut on mun lemppareita (no aika hyvä, että ovatkin kun kerta kasvistelen), mutta harmittavan yksipuolisesti niitä on viimeaikoina tullut käytettyä. pitää keksiä lisää hyviä reseptejä ;)

      Delete

  5. Täällä mä vieläkin oon ja kellO on neljä..yöllä!
    Voi apua kun itsekin jaksaisin;)

    ReplyDelete
  6. Tehtiin tänään paahdettuja kasviksia sun ohjeella. Nam, hyvää tuli :)

    ReplyDelete