PINNAN ALLA.

Satuin kerrankin katsomaan kakkos sähköpostiosoitteeni oikeaan aikaan ja bongasin Helsingin Sealifeen hurjan hyvän dealin Grouponin kautta. Olen aikaisemmin ostanut ihan vain pari tuollaista diiliä ja tämä oli kyllä tosi kiva ja yllättävä juttu. Olimme nimittäin jo tosi pitkän aikaa puhuneet, että olisi kiva viedä Fionn katsomaan kaloja. Tämän diilin kautta pääsimme 19 eurolla kaksi aikuista ja kaksi yli 3v. lasta! James kun kerta pääsi ilmaiseksi, pyysimme mukaan siskonpoikani.

Olen itse käynyt tuola akvaariossa muistaakseni parisen kertaa ja sinänsä sielä ei nyt minulle ollut mitään mullistavaa näkemistä, mutta onhan ne kalat kyllä aika huiseja! Varsinkin ne supervärikkäät pikkukalat. Näin samanlaisia ihan luonnontilassa, kun olin Austraaliassa vuonna 2003/04 ja kävin snorklaamassa sielä Suurella Koralliriutalla.

Fionnia vähän pelotti paikan litisevät ja lotisevat äänet, mutta sitten hän kyllä reippaasti tykkäsi katsella kaloja. Loppupäästä alkoi kyllä jo selkeästi kiinnostus herpaantumaan. 11-v. serkku oli myös käynyt paikassa aikaisemmin ja oli kyllä kiinnostunut esittelemään meille kaikkia kaloja ja luki asiaatuntevasti tauluista kalojen nimiä ja sellaista :) James repussa hihitteli myöskin ja taisi myös tykätä näkemästään.

Kaiken kaikkiaan reissu oli ihan kiva. Ehdottomasti tuon 19 euron arvoinen, mutta en nyt kyllä suoraansanoen ole varma olisinko todellista hintaa (54e muistaakseni) valmis maksamaan.

Fionn alkaa kyllä nyt reilu 3-veenä olemaan selkästi siinä iässä, että Korkeasaaret, Muumimaailmat ja erityisesti Linnanmäki ovat oikein mielenkiintoista aktiviteettia. Korkeasaareen ajattelimmekin mennä heti nyt kesäkuussa vaikka.

Oletteko te kuljettaneet lapsia paljon erilaisissa elämyspuistoissa taikka muissa aktiviteeteissa? Mikä on ollut kiva ja mikä tyhmä ja minkäikäisenä?

Mä luulen, että Muumimaailmaa ei vielä tänä kesänä katsasteta, mutta Ruotsin risteilystä elokuussa sensijaan haaveilen. Eikös sieläkin saata olla niitä Muumeja?

VIHREÄ MIES.

Viime viikolla hakiessani Fionnia kerhosta koin aikamoisen kauhun, kun poika oli melkein alusvaatteita  myöten litimärkä. Ja kylmä. Nämä vk-kamppeet, mistä aiksemmin kirjoittelin, olivat suoraansanoen yhtätyhjän kanssa lutrausintoisen 3-veen päällä. No Nextin takki oli olevinaan waterproof (joopa joo) ja Popin vetoketjulliset vk-housut olivat taasen päästäneet ihan hirmuisesti vettä sisään ainakin lahkeiden suusta, mitkä eivät enää ole ihan napakat (käyvät kuivemmilla keleillä kyllä hupparin kanssa mainiosti), mutta myös mahdollisesti sivuilta vetsakerieden kohdilta.

Hiukka siinä sitten rupesin miettimään, että aaapua tätä lotinaa on edessä ainakin vielä kolmisen viikkoa, mutta kyllä nuo kunnon vk-kamat on Irlanninreissullakin todella asialliset, vaikka anoppi ei tajuakkaan näiden funktiota :D

Selasin huutonetit ja kirpputori popitukset vk-pukujen varalta, mutta toki nuo ovat jo nyt kaikilla käytössä eikä myytäviä F:n koossa todellakaan ollut liikenteessä. Soitin sitten hädissäni Polarn o. Pyretille, että onko edes uutena hänen kokoaan saatavilla ja onneksi tuota vihreää haalaria sitten löytyi muutama. Tietysti olisin voinut muitakin merkkejä katsastaa, mutta Po.pit ovat monen muun tavalla minullekkin sellaisia luottokamoja, että merkkiä en kyllä hevillä vaihda. Nyt tuli siis ostettua siis eka kertaa ihkauusi haalari ja nappasin kaveriksi vielä paljon ylistetyt vk-hanskat (koossa 4, että mahtuvat sitten vielä seuraavat 10 vuotta).

vauvis väsähti syödessään ruisleivänpalasta reppana.

Täytyy sanoa, että aluksi kyllä vannoutuneena tummansinisenfanina tuo vihreä tuntui hurjan räikeältä, mutta pikkuhiljaa siihen kyllä olen tottunut. on suorastaan jo ihan kiva. Punaiset ekologiset Kavatit osti mummi syntymäpäivälahjaksi ja odotan jo innolla, että voimme ottaa ne käyttöön. Meillä nämä Kavatit on aina olleet ihan peruskäyttökenkinä. Hiekkiksellä ja milloin missäkin. Kyllähän ne tietysti ottavat hiukan osumaa leikeissä ja ompahan tuollaisen viimekesäiset punaiset kengät käyneet ihan uimassakin ja ihan hirmuisen hyvässä kunnossa ovat pysyneet. Siis ihan niin hyvässä, että kehtaa käyttää kaupungillakin ja säilyttää vielä pikkusisaruksellikin. Tyyriithän Kavatit on, mutta onneksi nyt satuin sopivasti pongaamaan Elloksen -40% alekoodin, mikä kävi näihinkin. Vuorettomiksi kumppareiksi F:lle toteutin haaveeni ostaa keltaiset ihanaiset Bisgaardit (alekoodilla nämäkin). Ne on vain niiin ihanat! Muuten suosin kyllä seconhandia toki, mutta ostin viime vuonna kumpparit kirpparilta ja ne vuosi saman tien (huomaamattomasta viillosta), että samaa virhettä en toista kertaa taida tehdä.

Kunnon kevättä odotellessa pikkuveli on vielä saanut ulkoilla toppapuvussa. Tuokun on vissiin monenmonta kertaa pestykkin ja siksi aika ohuehkoksi kulunut, että on aivan mahtava näihin säihin.

Mummin ja paapan pikkupihalla on ollut niin mukava ulkoilla aamupäivisin! Tälläkin nimeomaisella kertaa ehdin imuroida ja laittaa aamupalaa pitäessäni samalla poikia silmällä ihan tuossa lähellä. Oma (aidattu) piha olisi kyllä aika ihana <3

Otin muuten tuon F:n puvun koossa 110cm (hän on about 98cm), sillä ajatuksena oli, että se olisi sitten sopivampi varmasti syksyllä, kun käyttökausi on pidempi. Ihan on kyllä pidettävä ja näiden viime päivien totaalilutrauksessa sekä puku, että hanskat ovat kyllä pitäneet 110%. Ei ole tarvinnut kurahousuja tai mitään.

Jep. No tällä postilla ei nyt sitten ollut mitään syvempää merkitystä kuin esitellä tätä mieluista ostosta :D Esnikerralla sitten jotain muuta. Ehkäpä äitiliinin uutta hiustyyliä, sillä mun tarttee ihan just juosta ovesta ulos, että ehdin kampaajalle. Jippii - eka kerta sitten lokakuun (o-ou) eli tarpeeseen tulee. Vi ses!

"TÄÄLÄ OLET!"

Huutaa Fionn iloisesti aina kun tarkoitus on sanoa "täälä olen". No täälä olen minä, sängyn pohjalla. Oksutaudin uuvuttamana, plah. Tarkoitus oli jo loppuviikosta tarttua edellisen postin ihaniin kommentteihin, mutta jo to ja pe olin aivan järkyttävän väsynyt ja nukuin vain. Siihen lamaannukseen selvisi syy soitolla neuvolaan, kun hb oli jo 3 viikkoa sitten 119 ja raudat tulisi viimeistään ottaa kuvioihin 117 kohdilla. En ole sittemmin syönyt kyllä mitään noita arvoja nostattavaa eli ei kenties ihme, että tuo tautikin otti minusta niin kovan otteen muun perheen selvitessä melko vähällä.

Palailen siis alkuviikosta noihin kommenteihin ja kirjoituspuuhiin muutenkin. Hauskaa viikonlopun loppua!

KIITOKSIA JA AJATUKSIA.

Kiitos aivan valtavasti teille meitä onnitelleille tuohon edelliseen postitukseen.

Merkitsee hurjasti <3

Meinasin aluksi ruveta yksitellen vastailemaan kaikille, 

mutta sitten ajattelinkin tehdä tällaisen kollektiivisen kiittelyn

ja vähän muutenkin avata ajatuksia viime viikkojen varrelta.

On ollut erityisen vaikeata postitella yhtään mistään asiasta, 

kun luonnollisesti kaikki ajatukset ovat aika lailla olleet suuntautuneet tähän omaan napaan :)

Kolmas lapsi on ollut meille toivottu. Erittäin toivottu. Olemme puhuneet kolmesta lapsesta "aina" ja vaikkakin Jamesin vaikeiden ensikuukausien aikana erityisesti mies oli sitä mieltä, että tämä voi kyllä nyt olla tässä, ajatus silti kyti mielessä. 

Sitten F joutui kesällä sairaalaan ja sielä sairaalassa katsellessamme nukkuvia lapsiamme (päiväunilla) kuin yhdestä suusta sanoimme ääneen, että kumma kyllä ko. tilanteessa tuli vielä enemmän sellainen olo ettei perheemme ollut ihan vielä tässä.

Alkuvuodesta sitten päätimme, että kunhan kiertoni käynnistyy annetaan asioiden mennä omalla painollaan. Villeimmissä kuvitelmissakaan en voinut kuvitella pikkuruisen ilmoittavan tulostaan niin nopeasti kuin sitten lopulta tapahtui.

Ensireaktio oli ällistys ja sitten olimmekin kovin hämmillämme. Hämillämme, että meidän suuri haaveemme oli käynyt toteen. En voinut olla ajattelematta niitä lähipiirin pariskuntia, keille asia ei ollut yhtä yksioikoinen. Tuntui syylliseltä, vaikka juu juu eihän se meidän lisääntyminen keneltäkään muulta ole pois, mutta silti. Kaikille sielä ruudun takana asian kanssa painiskeleville: toivon, että ymmärrätte, että tiedän kuinka etuoikeutelta tunnen oloni. Tämä asia ei meille todellakaan ole mikään itsestäänselvyys ja lastenteko on aina mielestäni ilmaisuna ollut törkeä. Me olemme näitä lapsia saaneet.

Ja yhden olemme myös menettäneet. Aikaisemmassa blogissa kertoilinkin jonkin verran kokemuksestani ja tunteistani keskeytyneestä keskenmenosta ja sitä seurainneista komplikaatioista aika lailla tasan kaksi vuotta sitten. Jos tuo kkm varjosti Jamesin odotusta, niin nyt on ehkä vielä potenssiin kymmenen. Viimeiset reilu pari kuukautta olen murehtinut ja pelännyt. Kuvitellu jo pahinta ja itkenyt. Vaikka varsinaisesti mitään syytä ei olisikaan ollut. Kävimmehän varhaisultrassa jo viikolla 7. ja neuvolassa sydänäänetkkin saatiin harvinaisen aikaisilla viikoilla kuulumaan jo kahteen eri otteeseen. 

Ja vaikkakin siis kaikki oli periaatteessa hyvin, pahoinvointi voimakasta, väsymys lamaannuttavaa ja naama kukkii kuin mikäkin pizza, en vai kyennyt uskomaan koko raskauteen. Nämä viikot menevät siis  lähes identisesti tuon kkm:n kanssa ja siksi muistot olivat mielessäni erityisen vahvasti. Toki myöskin tuo keskenmennyt raskaus säilyy ikuisesti kaikissa tiedoissani neuvolan systeemeissä ja siksikin olen ihan konkreettisesti joutunut puhumaan asiasta nyt useampaan otteeseen.

Mutta nyt sitten. Viikot ovat jo turvalliset ja ultaäänessä synnärillä näkyi kuin näkyikin yksi viikkojansa vastaava iloisesti heiluva tyyppi ja me hämmentyineinä miehen kanssa hymyilemme, että hei nyt ollaan taas täällä ja tässä jamassa ja päätimme ruveta nauttimaan tästä ihmeellisestä tilasta. Kaikkineen tiettävästi tulevineen raskausdiabeeteksineen, suonikohjuineen, selkäkipuineen, harkkasupistuksineen.

Tämä on erittäin todennäköisesti sitten tässä tämä meidän perhe. Tuntuu hyvältä joskin jännittää kyllä aikalailla pienimmäisten melko pieni tuleva ikäero. (ja apua 3 lasta alle 4v.) Yritän kuitenkin ajatella asiaa positiivisesti ja uskoa, että kaikki menee aivan hyvin ja toivottavasti lapsistamme muodostuu tiivis porukka toistensa tueksi. Niin ja poikahan tämäkin ihan varmasti on ;)

Ihan ensiksi yritämme kyllä etsiä asunnon, johon pääsee hissillä :D