THE ONE WHO STAYED.

Tiistaina meidän parhaat ystävät täältä muuttavat takaisin Englantiin. Ja koko viikon mä olen yrittänyt kirjoittaa tätä postia tänne. Aloitus taisi luonnoksista tänne karatakkin kertaalleen.

Ei siis mikään kovin hyvä viikko takana. Suoraansanoen en ole aikoihin ollut näin surullinen. Toki olin tiennyt, että he muuttavat ja itse vielä vakuuttanut, että se on heidän perheelle paras mahdollinen asia, mutta samassa en ollut ajatellut miten valtavan raon he jättävätkään lähtiessään. Tai siis perheen äidistä oli ehtinyt muodostua minulle todella hyvä ystävä ja heidän esikoisensa ja Fionn olivat jo kuin paita ja peppu.

Ystävystyminen aikuisena on muutenkin aikaavievää. Ainakin minulle. Monet teistäkin saattavat miettiä, että kirjoitan todella avoimesti, mutta ihan todella en osaa rentoutua ja olla todella oma itseni, kuin hyvin harvojen ihmisten kanssa. Toki siis muuten olen aito ja rehellisesti oma itseni, mutta sellaista pientä osaa itsestäni pidättelen vain ja ainoastaan perheelle ja muutamalle rakkaalle ystävälle kehen ihan oikeasti luotan.

Englantilaisten ystäviemme lähtö vielä sattui lopulta aika yht'äkkisesti ja useamman päivän suunniteltua aikaisemmin ja hölmistyneenä kävimme sitten sanomassa jäähyväiset ja että tietysti luvataan puolin ja toisin käydä kylässä. Mutta eihän se tietenkään ole sama. Ihan kuin olisi joku vitsin pari suhde tässä särkynyt, heh.

Ja siis onhan meillä oikeasti ihan paljonkin muita kavereita ja sosiaalista elämää yllin kyllin. Että ei tässä nyt yksin jäädä, mutta silti mietityttää josko löydän milloin täältä toisen sellaisen todellisen ystävän kenen kanssa tunnen samanlaista yhteyttä? Irlantilaiset naiset on ihan omanlaisiaan. Heidän lähellensä on tietyllä tavalla aika vaikea päästä. He ovat yleensä verkostoutuneet omiin piireihinsä jo kehdosta lähtien.

Mutta tiedättekö onneksi on facebook, instagram ja iphonet sun muut. Tiistai-iltana harmissani päätin viestitellä sinne parhaalle ystävälleni Suomen suuntaan ja sekunissa hän vastasi ja tuntui niin paljon paremmalta. Ja muiden sopsiaalisten medioitten kautta tulee kanssakäytyä sellaisten ihmisten kanssa keitä ei ole edes vältäämättä koskaan tavannut, mutta tuntee sellaista jännää läheisyyttä. Onhan osa tätä blogia lukevista tyypeistäkin 'tuttuja' jo neljän vuoden takaa keiden kanssa tulee edelleen oltua vuorovaikutuksessa.

Sellainen viikko siis täällä takana. On tässä kaikkia ihania iloisiakin asioita olla ja toivon, että olen pian tämän surkeuden märehtinyt. Huomenna lähdemmekin parahiksi vähän tuulettumaan anoppilaan lasten kanssa ja tulee kyllä tosi hyvään saumaan tämä vierailu. En kertakaikkisesti malta odottaan ja lapset on tietysti ihan innoissan :)

Kuullaan taas ihan pian vähän muunlaisten juttujen merkeissä. Rauhallista viikonloppua lukijat <3