YLLÄRI IKKUNASTA.

HUOMENNA, klo 13, jos kaikki menee hyvin, voi vihdoin lopettaa stressaamisen. Silloin pitäisi olla väliaikaisasumus tiptop ja avaimet luovutettuna ja takuut meillä taskussa.

Tämä pari viikkoa on taas ollut sellaista säätämistä kuin olla ja voi ja en vain voi uskoa, miten hankalaa ja mutkaista voi ihan pikkujutut olla. When in Ireland... Mut juu, nyt näyttää siltä, että muutto numero 3 kymmenen kuukauden sisään on menestys ja uusi koti tuntuu ihanan kotoisalta ja omalta. Liamkin sanoi, että vihdoin hänestä tuntuu meillä olevan meidänlainen koti.

Mitä saakaan pari purkkia kirkkaan valkoista maalia aikaan :) Siis jäätävä kaaoshan täällä vielä (tai siis vierashuoneessa) on ja ollaan nyt viikko elelty ilman ruokapöytää, seiniltä puuttuu koukkuja, tauluja, hyllyjä  ja mä en ole edes vielä ehtinyt selvittää miten tuo tämän paikan pyykinpesukone toimii, mutta uskallan sen verran sanoa, että onnellinen tästä muutosta olen.

Ja se tunne ehkä meinasi ihan räjähtää päässä, kun ensimmäisen täällä nukutun yön aamuna näky olohuoneen ja keittiön ikkunoista oli tämä:

Mä olin käynyt tässä asunnossa vain pilvisellä säällä ja mulla ei ollut aavistustakaan, että a)meidän näkymään kuulluu nuo mun rakkaat Ben-vuoret ja b) auringonnousut näkyy kaukaa horisontista aivan tajuttoman, täydellisen, fantastisen, upean.... en edes osaa kuvailla. Niin mykistävä tuo auringon nousu tuolta on. Ja tältä siis näyttää miltei joka aamu sen puolisen tuntia <3

Mikäs siinä juoda aamukahvia, kun mieli lepää. Kummasti jo tämän kuvan katsominen nyt iltapimeällä antaa perspektiiviä :) 

Että niin. Vielä pieni loppupuristus huomenna. Tehtävälista on piiiitkä, mutta onneksi mä ehdottomasti olen tehokkaimmillani pienen (suuren) paineen alla. 

Voin kertoa, että tälle yhden naisen muutofirmalle oli maailman täydellisin apu oma äiti täällä viime viikolla. Puristi niin kamalasti rinnasta heittää heippoja sunnuntaina. Oli ihan hirmuiset muutama päivää, kun kieriskelin ikävissäni, kunnen - tattadaa! - varasin lentoliput Suomeen mulle ja lapsille!

Vielä kuukausi pitäisi malttaa, mutta sitten Fionnilla on sopivasti 2 viikon pääsiäisloma (!) ja me neljä otetaan suunnaksi rakas Suomi. Täällä hetkellä minua ei edes hetkauta se fakta, että joudun matkustamaan yksin näiden pikkuisten kanssa ja vielä välilaskun kera, ei hetkauta lentopelkoni, ei pakkaaminen, ei hetkauta ei. Se hetkauttaa, että saan pian halata siskojani ja heidän lapsiaan, pidellä sylissä pienen pientä uutta siskonpoikaa. Ja se, että omat lapset pääsevät sinne mummin ja paapan luokse. Vanhat huudit, leikkipuistot (!!!), karjalanpiirakat, Oltermanni, mämmi, Pikku Kakkonen, metrot ja lähijunat. Ihanat ystävät ja sanoinko jo erityisesti omat siskot - en kestä!

Yksi rutistus vielä huomenna ja sitten vihdoin helpottaa. Ihan itku tulee. Mä niin kovasti odotan ihan tavallista tasaista arkea <3