1.1.15

2014.

1. Mitä sellaista teit viimeksi kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?
Hitsit, tähän ekaan ei heti tule mitään mieleen! Eikun tuleepas; kävin ensimmäistä kertaa täälläpäin Irlantia, missä nyt asutaan. En ollut ikinä käynyt tuota Galwayta pidemmällä täällä Länsi-Irlannissa, kun tänne hurautettiin lasten ja mun isän kanssa autolla 25.5.2014. Aika hurjaa.

2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutena vuotena tekemäsi lupaukset?
En :D

3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
Tuli paljonkin. Uutta toisen perään, mikä on ollut aika uuvuttavaa ja samalla saanut minut ikävöimään vanhoja tuttuja ihmisiä sielä Suomessa.

4. Menetitkö ketään läheistäsi?
En onneksi.

5. Missä maissa vierailit?
Suomen ja Irlannin lisäksi en käynyt missään.

6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et viimeksi kuluneen vuoden aikana saanut?
Parempaa tuuria, positiivisuutta, jaksamista ja hyvää mieltä.

7. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta?
Syntymäpäiväni kesäkuun lopulla.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?
Kodin pyörittäminen täällä Irlannissa miltei omin päin ilman varsinaista tukiverkkoa. oikeastaan nyt vasta tajuan, minkämoista pyöritystä ja välillä hullunhommaa tämä on ollut. Vasta nyt osaan suhteuttaa asioita ja olla ylpeä itsestäni ja kun kuitenkaan mistään ei radikaalisti ole tullut tehtyä kompromisseja.

9. Mikä oli suurin pettymyksesi?

Tuo koko hometalo-episodi. Olin niin kovin pettynyt, mutta toisaalta sen tapahtuminen mahdollisti monia muita uusia käänteitä meidän elämään ja kirkasti myös seuraavan askeleen kristallin kirkkaaksi. 

10. Sairastitko tai loukkaannuitko?
Tämän syksypuolen olen ollut aika masentunut suoraansanoen ja väsynyt. Olen todella saanut taistella päivittäin hyvän mielen löytymiseksi. Väsymys on syönyt niin paljon elämäniloa pois ja välillä olo on ollut niin lohduton, etten ole oikein tiennyt miten siitä suosta nousta. 
Nyt alkaa olla jo huomattavasti parempi fiilis ja saman vireen toivon nyt jatkuvan :)

11. Mikä oli paras ostoksesi?
Joulupukki (itse valitsin) toi minulle aivan iiiihanat mustat nilkkurit, mitkä näyttää nyt kovasti vuoden parhaalta ostokselta. Myös kolmekymppisiksini ostamani Longchampin 3D-kassi on aivan huippuihana. Ja ICHI:n iso muhkea harmaa villahuivi on myös ollut sekä kaunis, että lämpöinen ja tyylikäs.
Kaikista on toivottavasti iloa pitkäksi aikaa asti.

12. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?
Ex-vuokraemäntä ja Fionnin koulun rehtori. Siinäpä ne.

13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Vaatteisiin. ja Liamin rahat ruokaan.

Edit. tää kuulostaa ihan järkyltä! Mä siis saan vain ihan minikokoista lapsilisää täältä ja niillä kustannetaan koko perheen vaatteet ja kengät. En siis vain päivät pitkät shoppaile :D 

14. Mistä ihan todella, todella innostuit?
Meidän seuraavasta muutosta. Tavaratkin on miltei kaikki valmiiksi pakattuna eli tulee olemaan suhteellisen helppo muutto :) 

15. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?
Muutama renkutus muistuu kyllä ikuisesti mieleen. Lasten lempparit Aviciin "Hey Brother" ja Pharrell Williamsin "Happy" ja niiden suomilla tanssihetkillä pelastettiin monet kiperät ja kiukkuisen tilanteet. Taylor Swiftin "Shake it off" oli just hyvä päänsisäinen tunnari tuossa syksymmällä ja John Legendin "All of me" oli ihan meidän laulu Liamin kanssa :) Alkuvuodesta latasin Emeli Sanden levyn ja se on koko vuoden soinut viikottain (suosittelen!!) ja viimeisin levylataus on Ed Sheeranin "X".

16. Viime kauteen verrattuna, oletko:
I. onnellisempi vai onnettomampi: Kuulostaapa kamalalle, mutta ehkä vähän onnettomampi. Mutta ihan pikkuriikkisen vain. Matka pohjalta ylöspäin on jo alkanut ja just nyt tunnen suurta onnea ja kiitollisuutta kaikesta, mitä mulla on. Ja ne epäkohdatkin elämässä on jo oikaisulistalla :)
ii. laihempi vai lihavampi: painan varmaan pikkusen vähemmän, mutta lähtihän multa vastikää 4kiloa rintamusta :D ei kyllä mä nyt olen pikkasen pienempi, kuin viimevuonna näitä aikoja.
iii. Rikkaampi vai köyhempi: köyhempi. Mutta vain rahassa mitattuna ;)
17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Olisi ollut ihana viettää enemmän laatuaikaa tuon miekkosen kanssa. Tähän en kyllä voinut itse vaikuttaa mitenkään. 
18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
No olisin voinut stressata aivan tosi paljon vähemmän. Mitäs se mihinkään auttaa? Ja olen stressannut ihan hitsisti.
19. Miten vietit joulua? Entä juhannusta?
Joulua vietimme anoppilassa ja juhannuksena limme lasten kanssa keskenämme kotona ja emme tehneet mitään tavallisesta poikkeavaa.
20. Rakastuitko kauden aikana? 
Tavallaan. Olen ollut tasaisen rakastunut kaikkiin poikiini, mutta Elsiin on tullut rakastuttua aina vain syvemmin ja syvemmin, mitä enemmän hänen oma persoonallisuutensa tulee esiin. Välillä tuntuu, että ei voi edes tajuta miten huumassa sitä voi olla tuosta pienestä lapsukaisesta ❤️

21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?
Britti-Xfactor, ainoa tv-ohjelma, mitä olen aikoihin seurannut. Ja tänävuonna sain jopa loppujakson katsoa livenä tv:stä temppuilevan nettitv:n sijaan.
22. Vihaatko mitään tai ketään jota et vihannut tähän aikaan viime vuonna?
Tulen sytyttämistä takkaan ilman sytytyspaloja :D
23. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Ermmm, en ole lukenut yhtään kirjaa koko vuotena... Eikun olenpas! Lastenkirjoja :D Maisa menee elokuviin oli tällekkin lukihäiriöiselle aika helppolukuinen ääneen :d
24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Tuo yllämainittu Emeli Sande. En kyllästy hänen levyynsä varmasti ikinä.
25. Mitä halusit ja sait?
Halusin muuttaa Irlantiin toukokuun loppulla niin, että ehtisin tapaamaan siskoni pienen pojan. Ehdin  ja muutimme :)
26. Mitä halusit, mutta et saanut?
Ihan mielettömän lihaskunnon ;D
27. Mikä oli vuoden paras elokuva?
Frozen. ((Juu en katsonut myöskään yhtäkään aikuisten elikuvaa..))
28. Mitä teit syntymäpäivänäsi, ja paljonko täytit? 
Täytin 30! Vietin päivän Liamin ja lsten ja äitini kanssa ja oli ihanan leppoisaa ja aurinkoista :)
29. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi selkeästi paremman ja onnellisemman?
Ehkäpä oma aika. Ja paremmat yöunet. Molemmat ovat selkeästi kurssissa koko perheen hyvän fiiliksen kanssa.
30. Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana?
Kohti omaa tyyliäni! Imetyksen lopetus varsinkin helpotti paljon. En käyttänyt imetyspaitoja laisinkaan, mutta nyt vähän vähemmän etupainotteisena paidat istuvan niiin paljon paremmin. Irlannissa naiset laittautuvat järjestn muutenkin enemmän kuin Suomessa ja se on virkistävää ja siksi olen itsekkin rohjennut pukeutumaan juuri niinkuin haluan ilman ympäristön paineita :)
31. Mikä piti sinut järjissäsi?
Sama tyyppi, kuin edellisenäkin vuotena eli Liam :)
32. Ketä julkkista himoitsit eniten?
En ole tänäkään vuonna himoinnut julkkiksia.
33. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikautti sinua eniten?
Pakistanin koulusurma liikutti ja sai minut voimaan pahoin. Ihan hirvittävä, hirvittävä teko. Uutisia en juuri edes enää oman mielenterveyteni takia lue. 
34. Ketä kaipasit?
Perhettäni ja parasta ystävääni Suomessa.
35. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?
Suomalainen M-kaverini täällä Irlannissa. Ihan huippu tyyppi. Tavallaan tosi erilainen, kun minä, mutta siksi justiinsa virkistävää seuraa. Sellainen ihminen kenen kanssa vain klikkaa. Miten sattuikin, että kaikista Irlannin paikoista, päädyimme asumaan vartin päähän toisistamme. Meidän samanikäiset pojat (kaikki neljä) on myös hyviä kavereita :)
36. Mikä tai kuka yllätti sinut viime vuonna?
Meidän läheisyyteen on syntymässä alkuvuodesta yksi yllättävä ihana pieni ihminen, kenen odotuksesta kertovat uutiset olivat yllättävät, mutta niin mahtavat ❤️
37. Mitkä viisi asiaa asetat tavoitteiksesi ensi vuodelle? Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia, vaan henkilökohtaisia tavoitteita.
1. Muutto sellaiseen kotiin, missä asumme kunnes jossain vaiheessa tulevaisuudessa rakennamme ikioman talomme, mikä on siis pitkän tähtäimen tavoite.
2. Tämän vuoden tavoite on myös yhä edelleen saada se kipinä ja aika treenailemiseen ja syödä energisöivää hyvänmielen ruokaa.
3.Opetella laittamaan kalaruokia. Olen monen vuoden vegeilyn jälkeen opetellut pikkuhiljaa syömään kalaakin ihan terveydellisistä syistä.
4. Olla läsnäoleva ja ystävällinen äiti. Samaa siis kuin aina ennenkin, mutta jospa vieläkin osaisin pitää hermoni kurissa paremmin? Jaksaisin aina pysähtyä ja kuunnella syitä lasten kiukun takana.
5. Otan myös tavoitteeksi pitää parempaa yhteyttä rakkaisiin ihmisiin.

7 comments:

  1. Iloista uutta vuotta sinne teille! Vuotesi on kuulostanut varsin rankalta, mutta hienoa että olet positiivilla mielellä menossa eteenpäin. Toivottavasti uusi koti on melkein unelmien täyttymys ennen sitä ihkaomaa kotia :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Mammis :) mä toivon, että nämä asumishommelit selkiintyvät tässä seuraavan kuukauden aikana. Hitsit, ainakin pitkäpinnaisuutta on opittu viimeisen 12kk aikana reippaasti. Ennen en llisi kestänyt tällaista epätietoisuutta yhtään :D

      Delete
  2. Ihanaa uutta vuotta teille sinne! <3

    ReplyDelete
  3. Iloa ja onnea teidän vuoteen :)
    ps. mä edelleen suunnittelen puolitosissani tulevani käymään :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuletule!!! Sinut mä veisin tarpomaan tuo ne vuoripoluille, mihin kukaan ei suostu mun kaveriksi :D

      Delete
  4. Olipas tämä ihana postaus. Sun tekstit on parhautta ja saavat mut hymyilemään. Oot vaan niin ihana Sara♥

    Parempaa uutta vuotta ♥ Toivottavasti nähtäisiin pian :)


    ReplyDelete