6.8.13

MANKELIHUONEESTA HEI!

Heippa vaan! En ole unohtanut blogia, vaikka täällä on nyt ollut viikonlopun yli vähän hiljaisempaa. Mies oli nimittäin viikonlopun vapaalla (kuinka ihanaa!) ja muutenkin on pitänyt kiirettä. 

Kaaoksenhallitsemisprojektin seuraava aste on saavutettu ja olen pikkuhiljaa saanut näpyteltyä myytäviä juttuja nettikirppareille ja jopa myynytkin muutamat huonekalut. Hitsit on vain aikaavievää puuhaa!

Nytkin oikeasti kirjoittelen iPadilta, koska olen taloyhtiön mankelihuoneessa mankeloimassa meidän lakanoita. Yleensä Liam silittää ne, mutta nyt ei ole ehtinyt hetkeen sitä sessiota tehdä ja olisikohan tuossa kasassa 8kpl tuplakokoista täkkiä ja viitisen aluslakanaa ja täällä loistava mankeli, että mikäs tässä. Vedettiin eilen illalla mun äidin kanssa nuo kaikki valmiiksi ja voi, että se on ihanaa. Olen ihan pikkutytöstä asti vetänyt lakanoita äidin ja mummin kanssa ja oli hauska, kun omat pojatkin halusivat osallistua :) Harrastaakos kukaan muun tällaisia mummelihommia? Ei vissiin ole enää ihan kovin yleistä kuitenkaan.

Sitä mä keräsin tähän kuviksi tuota Instagrammin saldoa, kun sinnekkin innostuin taas kuvaamaan. Mun iPhone meni nimittäin Liamille tuossa kesäkuussa, kun hänen kännykkä hajosi. Mä sain mun äidin vanhan karvalakki Nokian ja iPad minin. Tämä on ihan huippu vehje, mutta hiukan vaikea tällä on kyllä kuvailla hetkessä. No tällaisia tällä kuitsekin näpsäsin:
                      
1) Liam kasasi hoitopöydän valmiiksi vauvaa varten! Jee!
2 & 3) Me ollaan lueskeltu paljon
4) Pesiminen on alkanut. Vauvan vaatteita olen järjestellyt koon mukaan ja viikannut valmiiksi pesua odottamaan :)
5) Löysin yhdestä laatikosta mun häätiaran ja hunnun. Täytyi ihan vähän fiilistellä :D
6) Kuumina päivinä ollaan hengailtu vaippasiltaan ja nämä on kyllä ihan syötävän suloiset nämä yksilöt.
7) Hassuttelevat pojat.
8) Pikaillallinen kyhätty jääkaapin ammottavasta tyhjyydestä. Tai oli sielä tosiaan tofua, tomaattia, paprikaa, porkkanaa ja niiden lisukkeksi kurpitsansiemeniä. Yllättäen oli aivan vitsin hyvää.
9) Vielä polkaisin postista ennen sulkemista hakemaan pähkinälähetyksen ja olen ihan superinnoissani, koska iltapalaksi saan vihdoinkin Cashewpähkinöitä, mitkä ovat himmottaneet jo koko päivän.

Jaahas, nyt pitää taas laittaa uutta lakanaa mankeloitumaan. Lupaan palata vähän parempien juttujen kera jo heti huomenna. Mulla on tuolla luonnoksissa pari reseptipostia odottelemassa viimeistelyä (tai siis niitä reseptejä :D ) ja huomenna meinasin jotain kauneusaiheistakin kirjoitella. Siihen asti - näkemiin! Sara x

12 comments:

  1. Minä olen oppinut mummulta ja äidiltä vetämään ja rullaamaan lakanat, jolloin ne säilyy ihanan siloisina :)

    Mari

    ReplyDelete
    Replies
    1. jee, kivaa kulla, että tämä perinne kulkee muillakin :)

      Delete
  2. Me vedetään ja viikataan miehen kans meidän lakanat yhdessä :) mummulassa oli mankeli,meillä ei ole koskaan ollut. Saati että niitä lakanoita olis silitetty :O olisihan se kiva,mut tiukkaa tekee nyt jo tuo vetäminen ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mun mielestä silleissä lakanoissa nukkuminen on kyllä niin ihanaa luksusta, mutta ajoittain täälläkin joudutaan siitä tinkiä. Yleensä Liam kyllä kiltisti silittää - mä vihaan silittämistä!

      Delete
  3. Mankeloidut ja rullatut lakanat on kyllä parhautta. Valitettavasti mulla ei ole nyt mankelia niin kateellisena täällä vain. :) Joskus kyllä vielä hankin tännekin kun saadaan toi hoitopöytä joskus pois kylpäristä. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo mäkin hankin kyllä jokupäivä oman mankelin vielä. meillä tosin on tuplakokoiset täkit ja ne ei ihan mihin tahansa mankeliin mahdukkaan :/

      Delete
  4. Ihanaa joku muukin vetää lakanoita...minä kiskon aina isomman koululaisen tai miehen kans kaikki lakanat...ja ne pitä olla tiettyllä tavalla viikatut ennen sitä hommaa ja sitten ne sivuttain viikatan lopuksi...

    Kivoja kuvia. Ja innolla odotan taas reseptejäsi viimeksi oli nin hyvää kun tein niistä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä just mietin, että paras ruveta kouluttamaan poikia hommiin :) Tämän perinteen meinaan ehdottomasti jatkaa lasten kanssa :)

      Reseptipostia tulee ihan heti, kun tämä helle vain lakkaa ja mun ajatus taas kulkee - lupaan sen!

      Delete
  5. Meillä AINA vedetään lakanat ja pelastinpa naapurista meille mankelinkin! Olivat viemässä sitä KAATOPAIKALLE, mutta minä silmät onnesta loistaen hain miehen kantamaan sen kotiin! Ihan parasta! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi mikä löytö! Mahtavaa :) Mun mummi ja äiti on sieltä Lappeenrannasta muuten kotoisin :)

      Delete
  6. Lapsuudenkotonani lakanat vedettiin aina äidin, isän tai mummin kanssa. Myöhemmin mieheni kanssa vedimme lakanat ja ekassa yhteisessä kodissa oli taloyhtiön tiloissa sellainen supermankeli, joka mankeloi ja silitti (halutulla lämnmöllä) vielä kaupan päälle. :) Se oli huikea peli. Tuli lakanat tosi hyviksi. Ja lisäksi me saatiin 10v sitten häälahjaksi mummiltani mankeli. Se tosin on ollut turhan vähäisessä käytössä muka ajan puutteen vuoksi, mutta jospa tässä asiassa taas reipastuisi. Lakanat pysyisi niin siististi kaapissa ja ne on ihanan siloisia mankeloituina. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä olen myös opettanut mun miehen vetämään lakanoita, mutta siihen ei ole tosiaan niin ollut tarvetta, kun hän on niitä silitellyt (ai miten niin huippumies :D ). Tuo mankeli kyllä kuulostaa tosi luksukselta, koska vaikkakin meidän taloyhtiön mankeli on iso ja hyvä, oli sillä vähän tekemistä noiden meidän tuplakokoisten täkkien kanssa. olisi varmaan pitänyt kostuttaa niitä vielä paremmin :)

      Delete