24.8.13

ELOKUUN RIPPEET.


Launtai-ilta <3

Joku pieni flunssanpoikanen yrittää saada minusta otetta ja koko päivä on mennyt makoillessa sängyssä taikka sohvalla. Joka iPadia selaillen taikka kutoen. 

Samalla olen mielessäni tehnyt pientä to do-listaa ensi viikolle.
Pitäisi vissiin ruveta pakkaamaan tämä kesä pois.
Ballerinat, mekot ja shortsit laatikkoon odottamaan ensi kesää.

Ja ihan mielelläni rupeankin suuntaamaan katseeni syksyyn päin.
Onhan tästä tulossa tosi spesiaali syksy meille!
Kaverini Hanna sain tänään kolmosensa (onnea vielä :) ) ja seuraavaksi on meidän vuoro.

Naurettiin Liamin kanssa, että me ei edes oikein olla vielä sisäistetty koko raskausasiaa ja kohta pienokainen oikeasti jo saapuu. Synnytykseen on kaikkein enimmillään 10 viikkoa - toivottavasti lähempänä se 8. Hui! 

Seuraavan viikon aikana on tiedossa minulle ystävättären vaatekutsut ja yhteisiä pieniä reissuja, kun voimme autoa vähän lainata. Johonkin kotieläintilalle olisi kiva suunnata ja ihan vain pois tästä lähiöstä.
Ikeakin ehkä kiinnostaisi, mutta tällä kertaa siinä ominaisuudessa, että mitä sieltä ehkäpä sitten Irlannissa joutuu/saa hankkia :)

Molemmilla meillä on myös vähän sellainen kärsimätön olo tämän asumisen suhteen. Tavallaan olisi kiva laittaa kotia paljonkin, mutta toisaalta se tuntuu turhalta, kun tämä on kerta niin väliaikainen paikka. Kiva asuntohan tämä on mutta ei tunnu siltikään mitenkään omalta kodilta.
(suom.huom. asia mikä ei minusta ole mitenkään vuokra-asunto/omistusasunto-sidonnainen)

Ensi torstaina vien myös kasan poikien vanhoja vaatteita sinne uudelle Pallokala Poks-kirpparille (pöytä 19 vinkvink) ja sitä seuraavalla toivottavasti sitten meidän aikuistenvaatteita ja muita kierrätettäviä toiselle itsepalvelukirppikselle. 

Kuteilla on monemoista joita tässä teen vähän inspiksen mukaan. Tänään heppo neulottava on ollut tuollainen suora putkilokaulahuivi ihanasta 100% merinovillalangasta. Siitä tulee aivan älyttömän pehmoinen ja iso. Täydellinen syyshuivi siis :)

Samoissa syysmietteissä ajattelin huomenissa blankata bootseja ja nilkkureita ja muutenkin huollattaa tuota syyskenkäpuolta. Tuskin maltan odottaa lempivuodenaikaani <3 

Toivottavasti tämä kurkkukipu-pääkipu irottaa myös otteensa ja pääsen puuhastelemaan täydellä teholla.

Nyt kuitenkin oikein ihanaa illanjatkoa!
Onko kukaan muu vielä kaivanut kynttilöitä esiin?
Tuo ihanaa tunnelmaa viileneviin iltoihin vai mitä :)
Sara xxx

6 comments:

  1. Mikä ihana päivä tänään onkaan syntyä! (Kihkih,jollakin myös tänään juhlat ;))
    Oo syksy! Mä sain niin monta tuikkukippoa tänään lahjaksi että pakko kaivaa niihin myös kynttilät. Ulkonakin on jo ihan syksy kun illalla käytättää koiran takapihalla pissalla :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onnea sinulle!

      Täällä etelässä ei vielä ihan birmusen syksyistä ole, mutta kylmenee jo iltaisin kyllä. Meillä näkyy tuosta isosta ikkunasta ihanasti vaahteroita ja yksi iso pihlaja. Pihlajassa on jo punaiset marjat mutta vaahtera on onneksi vielä ihan vihreä :)

      Delete
  2. En mä oo tohtinut mitään kynttilöitä poltella, mutta takoissa pitäis alkaa pikkuhiljaa tulia pitelemään ja se tuntuu oikeastaan ihan kivalle. Toivottavasti flunssaa ei tulekaan sulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No mäkin vasta eilen laitoin eka kertaa kynttilöitä, kun mulla on yleensä tuossa pöydällä leikkokukkia. Vähän oli kyllä hasardi poikien kanssa, kun halusivat vain puhallella kynttilöitä, mutta kai se on pakko vain ruveta 'kouluttamaan' heitä miten kynttilöiden lähellä ollaan... Vanhassa kodissa kun ne sai kätevästi sinne saarekkeen päälle korkeuksiin :D

      Delete
  3. Juu kyllä kynttilöitä oon poltellu ja kutimetkin kaivettu esiin. Minäkin niin tykkään syksystä! Ja laitoinpas tänään jo tyttöjen kaapeista kesähepeneitä vähän syrjään. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tänne on tälle viikolle vielä luvattu yli paria kymppiä, mutta silti jotenkin miellän shortsikelit menneeksi. Mitä sulla on puikoilla?

      Delete