BUONGIORNO SABATO.

               Voin kertoa, että hiukan mietin tässä viitsinkö heti putkeen seuraavana päivänä kirjoitella uudestaan blogiin, ettei tästä taas nyt tule sellaista sumaa ennen hiljaisuutta ;)) Mut just tänään mun ajatukset on haihatellut sen verran paljon itsekseen, että ihan palan halusta kirjoitella :)

Liam on tosiaan ollut aamusta asti töissä ilman breikkiä ja sehän tarkoittaa sitten myös minulle päivää 'ilman breikkiä'. Vaikka se split shift-tauko n. klo 15-17, mikä yleensä Liamilla on, on täysi kotitöitä tai lasten kanssa touhuilua, rytmittää se päivän silti tosi kivasti ja tietysti auttaa minua hirmuisesti, kun voin vaikka itsekseni painua asioille puoleksi tunniksi, kokata rauhassa illallisen tms., käydä yksin suihkussa (luksusta!!!) tai ihan vain istua sohvalle päiväkahvikuppi kourassa.

Tänään on oikeasti ollut kyllä tosi kaunis päivä ja me oltiin miltei koko päivä lasten kanssa ulkona. Leikkipuistossa kavereiden kanssa aamupäivällä ja iltapäivällä käveltiin tuonne kirkonkylälle kahville ja takaisin tullessa pysähdyttiin vielä tähän oman kodin ympärille leikkimään.

Aamusta oli vilpoisempaa, mutta iltapäivästä kaivoin ensi kertaa tänä vuonna trenssin käyttöön :)

kiva lisä nuo pienet sormenjäljet peilissä...

Jepjep, mutta kuten aikaisemmin mainitsin - ajatukset on haihatelleet tänään aivan muilla mailla miltei koko päivän. Nimittäin aamusella juteltiin Liamin kanssa niitä näitä ja meidän ystävä-perheestä täällä Irlannissa. He on myös melko uusi tuttavuus, sillä muuttivat tänne vasta nyt syksyllä. Meillä on tosi paljon heidän kanssa yhteistä mielenkiinnon kohteiden suhteen ja innoissani näytin Liamille heidän hääkuviaan Italiasta, mitkä on juuri julkaistu eräässä Britti-hääblogissa (täällä).

Huokasimme melkein yhteen ääneen, että olisipa iiiiihana päästä lomalle. Sellaiselle lomalle pois arkiympyröistä, mikä ei suuntaudu kummankaan kotimaahan. Vaan suuntautuu erityisesti Italiaan :))

Mun lapsuudessa meidän perhe matkusti kesäisin lähes aina Italiaan. Muistan, että jo 6-vuotiaana ajattelin muuttavani Italiaan aikuisena ja mun miehen nimi olisi ollut Luigi ja meillä kolme lasta hahhaaa :´D 

Olen ollut Italiassa ensi kerran pikkusen vajaa parivuotiaana ja viimeisimmällä kerralla taisin olla 13-vuotias. Siitä on siis ihan liikaa aikaa.

Liam ei ole käynyt Italiassa kertaakaan ja tietenkin kokkina haaveilisi pääsevänsä syömään autenttisia Italialaisia ruokia.

Ja lapset - meidän lapset niin sopisivat sinne saapasmaahan <3

Mä olen käynyt Rooman lisäksi lähinnä sielä Adrianmeren puolen lomakohteissa; Riccionessa, Lido di Jesolossa ja Venetsiassa ja kerran Ligurian-rannikolla Arma di Taggiassa. Ja just näiden kaverien hääkuvien myötä palasi halu päästä juuri tuonne hiukan etelämmäksi. Ei Sorrentoon välttämättä, vaikka sielläkin näyttää aika mielettömältä, vain tänne:

Ahhhhhh. Positano. Sinne olisi nyt sydämeni sykkivä.

Onko tämä haaveilu laisinkaan viisasta tai edes mahdollista? Kas en tiedä, mutta jos me oikein pennosia jostain kasaisimme ehkäpä pieni off season viiden päivän reissu vuoden päästä huhtikuussa olisi mahdollinen. Oishan tässä miljoona muutakin rahareikää ja säästökohdetta, mutta toisaalta loma.

Eikö se loma arjesta olisi kuin laittaisi rahaa pankkiin? Ja me ei sellai ihan kunnolla tosiaan ole oltu tämäntyylisellä lomalla sitten syyskuun 2010. Et voisi vähän jo olla aikakin. En mä edes mitään ihmeellistä tarvitse. Pieni apartementos parvekkeella ja aamukahveille nämä näköalat :)

Voi huokaus....

Mut kertokaas, onko kukaan onnekas sielä ruudun toisella puolella käynyt tuola ihanassa paikassa?

Ja mistä lomakohteesta te just nyt haaveilette kaikista eniten?

Mun kamerasta muuten loppui akku, enkä ole vielä paikallistanut sen laturia ja toisesta kamerasta on muistikortti Suomessa äidillä eli tämän postin nyt kuvitti kännykkä ja google. Että sori vaan.

***

Kai se vain on kohdattava totuus, että mulla ei ole lasillista valkkaria, eikä palaa suklaata ja tiskikone pitää tyhjentää ja keittiö siivota päivän jäljiltä eli täytyy sanoa arrivederci ja kohta nähdään, pus!

ON SIIS KEVÄT.

Tämä blogi varmaan rastittaa kaikki ruudut, niissä "minkälainen on huono blogi"-listoissa. Ensin täysi into päällä hehkutetaan blogidraivia ja sit hävitään kuin pieru saharaan ja sit postitellaan kovia selityksiä, miksi kadottiin. Ei ole ajastettuja postituksia pitämässä postausten virtaa tasaisena. Kuviakin varmaan liian vähän.

Mut juu, täällä ollaan taas! :D 

Elikkäs tässä välissä sairastimme taas angiinaa ja sen sellaista perheen pikkuisten kera. En ole kyllä samanmoisessa kuumeessa päivätolkulla ollut varmaankaan kuuteen vuoteen. Voisin sanoa sanasen tästä sairastelukierteestä, muttakun se nyt näyttää melko vahvasti olevan so last season, niin keskitympä nyt sit siihen vaikkapa, että tänään olo on varsin keväinen. 

Ja sen ilon vuoksi kaivoin neljävuotta vanhat neljän euron valkoiset halpistennarit kaapista. Yrittävät olla vähän niinkuin Supergat (joista tykkään enemmän kuin Consseista) ja sit jos nämä jossain vaiheessa kosahtaa, näytyy varmaan ostaa sellaiset ihan aidot. Isosiskollani nimittäin oli Supergan tennarit tai vissiin paritkin joskus silloin vuosituhannen vaiheessa ja aina niitä ihailin.

Olin myös eilen illalla varmaan jo vähän huvittavan hysteerinen tämänaamuisen auringonpimennyksen kanssa... En ollut tajunnut sen tapahtuvan just, kun Fionnin koulu alkaa. Ja koulu on kylän kokeimmalla nyppylällä ja pihan iso ja avoin ja täällä meilläpäin se pimennyt oli 95%:nen. Mietin jo vaikka mitä suojapeittoja pojan ja omille silmilleni, mutta luojan kiitos aamu valkeni eeeerittäin sumuisena ja pilvisenä. 

Kouluun viemisen jälkeen me käytiin pikkaraisten (James ja Elsi) kanssa tekemässä viikon ruokaostokset ja vaikka tämä koti on kuin pommi, ajattelin nyt E:n päikkärien ajaksi istahtaa tähän koneelle. Aika kun tosiaan loppupäivästä ei tule käymään pitkäksi, kun pitää selvittää nuo pyykkivuoret sun muut. Mun pitäisi tosissani myös ruveta suunnittelemaan, mitä pakkailen sinne Suomen lomalle, mihin on enää vajaa pari viikkoa aikaa.

Huomenna saadaan kyläilemään meille Mandy-kaverini tyttärineen ja sunnuntaina Liamilla onkin vapaapäivä vihdoin. Ja alkuviikosta juhlitaan meidän ihanaa kolmevuotta täyttävää Jamesonia. Voi että! Niitä kemuja onkin odotettu. Täytyy toivoa vain, että äitiliinin pienokaisen ison pojan lahja kotiutuu Amazon-sedältä ajoissa. 

Juu, mutta nyt täytyy taas rientää, mutta nähdään taas :)

VIDEOKUULUMISIA.

Mä tein jo aikaisemmin teille pienen kuulumisvideon. Tätä ei ole mitenkään hienosti editoitu, päinvastoin, vähän juostenkustu (excuse my language) ja lataamisessa kesti niin kauan, että ei ajankohta päivästä ole enää oikein relevantti :D

No mut tällaista tämä mun bloggailu ja eipä sen kummempaa, kuin olkaapa hyvät:

Tänään ole kyllä sellainen unelmaihana päivä, ettei toista yhtä ihanaa ole aikoihin ollut :) Toivottavasti teillä oli myös kiva viikonloppu! Toivoopi Sara.

YLLÄRI IKKUNASTA.

HUOMENNA, klo 13, jos kaikki menee hyvin, voi vihdoin lopettaa stressaamisen. Silloin pitäisi olla väliaikaisasumus tiptop ja avaimet luovutettuna ja takuut meillä taskussa.

Tämä pari viikkoa on taas ollut sellaista säätämistä kuin olla ja voi ja en vain voi uskoa, miten hankalaa ja mutkaista voi ihan pikkujutut olla. When in Ireland... Mut juu, nyt näyttää siltä, että muutto numero 3 kymmenen kuukauden sisään on menestys ja uusi koti tuntuu ihanan kotoisalta ja omalta. Liamkin sanoi, että vihdoin hänestä tuntuu meillä olevan meidänlainen koti.

Mitä saakaan pari purkkia kirkkaan valkoista maalia aikaan :) Siis jäätävä kaaoshan täällä vielä (tai siis vierashuoneessa) on ja ollaan nyt viikko elelty ilman ruokapöytää, seiniltä puuttuu koukkuja, tauluja, hyllyjä  ja mä en ole edes vielä ehtinyt selvittää miten tuo tämän paikan pyykinpesukone toimii, mutta uskallan sen verran sanoa, että onnellinen tästä muutosta olen.

Ja se tunne ehkä meinasi ihan räjähtää päässä, kun ensimmäisen täällä nukutun yön aamuna näky olohuoneen ja keittiön ikkunoista oli tämä:

Mä olin käynyt tässä asunnossa vain pilvisellä säällä ja mulla ei ollut aavistustakaan, että a)meidän näkymään kuulluu nuo mun rakkaat Ben-vuoret ja b) auringonnousut näkyy kaukaa horisontista aivan tajuttoman, täydellisen, fantastisen, upean.... en edes osaa kuvailla. Niin mykistävä tuo auringon nousu tuolta on. Ja tältä siis näyttää miltei joka aamu sen puolisen tuntia <3

Mikäs siinä juoda aamukahvia, kun mieli lepää. Kummasti jo tämän kuvan katsominen nyt iltapimeällä antaa perspektiiviä :) 

Että niin. Vielä pieni loppupuristus huomenna. Tehtävälista on piiiitkä, mutta onneksi mä ehdottomasti olen tehokkaimmillani pienen (suuren) paineen alla. 

Voin kertoa, että tälle yhden naisen muutofirmalle oli maailman täydellisin apu oma äiti täällä viime viikolla. Puristi niin kamalasti rinnasta heittää heippoja sunnuntaina. Oli ihan hirmuiset muutama päivää, kun kieriskelin ikävissäni, kunnen - tattadaa! - varasin lentoliput Suomeen mulle ja lapsille!

Vielä kuukausi pitäisi malttaa, mutta sitten Fionnilla on sopivasti 2 viikon pääsiäisloma (!) ja me neljä otetaan suunnaksi rakas Suomi. Täällä hetkellä minua ei edes hetkauta se fakta, että joudun matkustamaan yksin näiden pikkuisten kanssa ja vielä välilaskun kera, ei hetkauta lentopelkoni, ei pakkaaminen, ei hetkauta ei. Se hetkauttaa, että saan pian halata siskojani ja heidän lapsiaan, pidellä sylissä pienen pientä uutta siskonpoikaa. Ja se, että omat lapset pääsevät sinne mummin ja paapan luokse. Vanhat huudit, leikkipuistot (!!!), karjalanpiirakat, Oltermanni, mämmi, Pikku Kakkonen, metrot ja lähijunat. Ihanat ystävät ja sanoinko jo erityisesti omat siskot - en kestä!

Yksi rutistus vielä huomenna ja sitten vihdoin helpottaa. Ihan itku tulee. Mä niin kovasti odotan ihan tavallista tasaista arkea <3