VIELÄ EHKÄ HYMYILYTTÄÄ.

Hei vaan! Mun oli vielä tarkemmin tarkoitus kirjoitella eilen/tänään, mutta täällä on niin kovat hulinat tuota meidän "rantalomalle" lähtöä valmistellen, ettei aika riitä kuin tällaiseen kännykältä näppäiltyyn viestiin.

Anoppi antoikin minulle aamusta pakkausohjeita, sillä luonnollisesti minulla ei ole hajuakaan miten lapsille ja itselle pakata sateeseen ja tuuleen... Jup, sääennuste seuraavalle viidelle päivälle on varsin peri-Irlantilainen. Tunnelma tässä lähdön hetkellä on lievästi sanoen stressaantunut :D No onneksi ostin pari laadukasta hömppäkirjaa iltalukemiseksi ja minulla ja lapsilla on vedenpitävät ulkoilutakit niin ei tarvitse sisällä kykkiä kaiketpäivät ;)

Vastailen edellisen viestin kommentteihin ja palaan muutenkin sitten linjoille sunnuntai-iltana, jolloin epäilemättä pieni aivojentuuletusbreikki blogien parissa on enemmän kuin tervetullut!

See you later...

BUGABOO BEE+, MELKO TÄYDELLISET MATKIKSET.

Tarkkasilmäinen Anni huomasikin, noista aikaisemmista kuvista, että meillä on uudet menopelit. Nämä tosiaan tulivat meille hyyyyvin yllättäen tuossa pari päivää ennen tänne reissuun lähtöä. Löysin vain kyseiset rattaat huutiksesta sen verran huokeaan hintaan käytettynä, että olisi ollut tyhmää olla käyttämättä tilaisuutta hyväksi.

Olimme nimittäin jutelleet Liamin kanssa ostaisimme nämä ko. matkikset jossain vaiheessa kesällä, sillä vanhat Emman BMX:t ovat tosiaan tulleet matkansa päähän. Paljon niitä käytettiinkin. Jopa ihan ainokaisina vaunuina Fionnilla reilu puoli vuotta, että ei mikään ihme. Eivätkä nekään huonot rattaat olleet.

Vaikka Phil&Tedsit ovat olleet meillä vallan hyvät, on minulla silti ollut suuren suuri probleemi sen suhteen että lapset ovat aina naama menosuuntaan, oikeastaan alusta asti. Varsin alle 1-v:lle on mielestäni mukavampi tuijotella työntäjän kasvoja, kuin esim. vilkasta liikenettä. Nyt kun Fionn oikeastaan kävelisi mielellään enemmän, tuntuu Jamesin työntäminen Vibeissä yksikseen jotenkin hullunkuriselta. Koko lapsi tuntuu ihan flegmaattiselta sielä edessä yksinään.

Tietysti uuden raskauden myötä rupesin mietiskelemään tätä ratasasiaa taas kerran (näitä nytihanheti mietityttäviä tärkeitä "ongelmia", jotka nostavat päätään alkuraskaudesta). James kun ei alkuun nukkunut P&T:ssä laisinkaan ja tulevan vauvan päiväunet aamu-ulkoilun aikaan tuntuvat erityisesti kahden isoveljen kanssa erityisen tärkeiltä, niin ilmanmuuta pähkäilyt olivat oikein vauhdissaan. Oikeastaan yhtenä vahvana vaihtoehtona oli Bugaboon Donkeyt Phillien tilalle. Niiden ominaisuudet tuntuivat järkeviltä meidän tarpeisiin joskin hinta tietysti hiukan hirvitti. Lopulta luovuimme ajatuksesta vierekkäinistuttavista rattaista, kun totesimme täällä Irlannissa olevan aivan liian kapoiset oviaukot ja jalkakäytävät monista kohdin sen kokoisille rattaille. Olin haaveillut salaa Bee-rattaista jo kauan, sillä ne ovat yksiä harvoja markkinoilla olevia matkiksia, missä nimenomaan saa lapset naama työntäjän suuntaan (toiset on vissiin Quinny Xrtrat, jos en väärässä ole) ja ihan täydellisenä ominaisuutena meille myöskin seisomalaudan mahdollisuus isosisarukselle.

Nämä meidän seconhandina ostetut rattaat kun vielä olivat varsin mukavasta hinnasta huolimatta ja kahta pikkuruista naarmua luukuunottamatta uudenveroiset. En voisi olla tyytyväisempi. Jos jonkun "huonon" asian nyt keksisin, niin noissa kuvissakin näkyy, että Jamesin jalat tulevat naama työntäjäänpäin istuessa pikkusen seisomalaudalla seisovan Fionnin jalkojen eteen. Asia ei varsinaisesti häiritse ja istuin toisinpäin ongelmaa ei tietenkään ole. James on näissä nukkunut jo monet hyvät päiväunet, sillä istuimenkin saa melkein makuuasentoon. Myöskin F mahtuu näihin oikein mukavasti, sillä tuota istuinosaa saa vedettyä pidemmäksi. F on nyt piirun vajaa metrin pitkä.

Kaikista kauneimmat kapistuksethan nämä nyt ei ole, mutta työnnettäessä ihanan ketterät.

Niin ja juu - syksyvauva varmaan siltikin pääsee päiväunille kantoliinaan äidin rinnuksille suurimmilta osin, sillä Suomen talvessa nämä nyt eivät varmaankaan ole käytännöllisimmät, mutta ensi talvi voipi olla meidän viimeinen talvi Suomessa, hui!

Minkämoisia ratasjuttuja teillä muilla on? Onko jotkut kiesit olleet ihan mahdottoman hyvät taikka päinvastoin sitten ihan surkeat?

KUULUMISIA.

Täällä ollaan aika lomatunnelmissa. Päivät kuluvat leppoisasti ja päivittäin pitää ihan miettimällä miettiä viikonpäivää - aika rentouttavaa siis. Lapset heräävät tääläkin siinä kuuden maissa, mutta toisaalta nukkumaan tulee mentyä jo siinä yhdeksän jälkeen, että itsekkin on aika pirteä heti aamusta.

Eikä me toistaiseksi ole mitään kummallista edes tehty. Olen hiukkasen shoppaillut muutamia kivoja juttuja itselleni ja eilen oltiin miehen nuoremman siskon kanssa tyttöjen lounaalla höpöttelemässä ja mies sitten illasta kävi tapaamassa täälä asuvia ystäviään.

Pojat nauttivat suunnattomasti Grannyn ja Grandadin kanssa touhuilemisesta. Ja serkkujen ja setien ja tätien näkemisestä. Ensi viikolla lähdemmekin isovanhempien ja samaisen miehen siskon ja hänen miehen kanssa viideksi päiväksi ihan tuonne Irlannin Atlantinpuoleiselle rannikolle, County Sligoon.

Odotan ihan valtavasti sinne pääsemistä joskin täällä on ollut aika harmaata ja sateista. Tai no täälä nyt perinteisesti säätila voi päivän aikana muuttua miljoona moneen otteeseen ja säätiedoitusten lukeminen on aika turhaa :D

Suomessa vissiin teitä helliikin ihanat auringonpaisteet. Kyllä vähän kirpaisee, kun viime heinäkuussakin missattiin helteet, kun oltiin täällä vesisateessa...

Anyhow, tämä on nyt tällainen pikaposti. Instagrammissa olen taas ollut hippasen aktiivisempi. Sieltä minut löytää nimellä @supersaras, mutta kuvia voi toki tirkistellä myös tästä.

Hauskaa iltaa Suomeen täältä Irlandiasta!

HOMETOWN-TO-BE?

 Ihan tavallinen pieni kaupunki Irlannissa. Tälläisiä täällä on pilvin pimein. Kaikki oikeastaan näyttää aika samalta. Aika harmaalta. Eikä todellakaan kovin kauniilta. Mutta on tämä silti ihan kiva paikka :) Olen oppinut tässä vuosien varrella tykkäämään.

Nyt kaikista jännittää on katsella tätä sellaisilla silmillä, kuin että tästä kaupungista hyvin todennäköisesti tulee noin vuoden päästä meidän kotikaupunki. Jännittää, innostaa, pelottaa... Tunteet kulkevat laidasta laitaan. Haluamme siis molemmat todella paljon asettua tänne, mutta tottakai se mietityttää, että muutto tarkoittaa olemista tuhansien kilometrien päässä minun perheestäni. Ja mietityttää tuleenko sulautumaan joukkoon koskaan ihan sellain kunnollakunnolla? Saanko sydänystäviä? (oikeasti mulla on täällä kyllä jo hyviä kavereita, että tämä tuskin on ihan oikea miettimisen aihe) Saanko yksin pidettyä poikien suomenkielentaidot hyvänä? Pääsevätkö he hyvään kouluun? (nyt pitää jo mahatyyppikin ilmoittaa opinahjoon!) Opinko asumaan pienessä kaupungissa, kun olen aina asunut pääkaupungissa? Löytyykö ihana koti hyvältä paikalta?

Kyllä mä silti uskon, että meistä tulee onnellisia täällä. Täällä on niin paljon sellaisia asioita, mitä me kaipaamme. Kauniita maisemia ihan kulman takana, mahdollisuuksia harrastaa miehelle tärkeitä lajeja (rugby, hurling, kilpasoutu jne.), minulle paremmat mahdollisuudet sovittaa kotonaolo ja osa-aikatyö, välitöntä olemista tuikituntemattomienkin kanssa, yhteisöllisyyttä, auttavaisuutta ja ennenkaikkea mahdollisuus sellaiseen kotiin, mikä meille Suomessa jäisi vain haaveeksi.

Oma talo, iso piha. Tarpeeksi iso lapsille juoksennella ja kasvimaallekkin. Silti vaikkapa vain kivenheiton päästä keskustasta ja isovanhemmista. Kyllä me täällä niitä ollaan jo katseltukkin sillä silmällä. 

Ehkäpä näistä lisää vielä myöhemmin, mutta nyt täytyy istua pöytään suvun kera :)
Palaillaan ja kivaa iltaa teille :)