TROUBLE IN PARADISE.

ULKONA OLI TÄNÄÄN niin kaunista. Kuura peitti kaikki nurmikot ja värit olivat jotenkin rauhoittavan pastellisia.

Ja sitten me tultiin pikkuisten kanssa kotiin. Viitisen minuuttia ulkovaatteiden riisumisesta alkaa molemmilla tutulla tavalla valumaan nenät ja omia poskionteloitani alkaa 'pakottamaan'. Tai siis ne tuntuvat tosi raskailta. Puolisen tuntia lisää ja samanlainen olo valtaa koko pään. Viikko sitten otin oireisiin Panadolia - nyt vain katson surullisena keittiön ikkunan pieliä, mihin sininen home on kasvanut kaikista pahiten. Toki muidenkin ikkunoiden ympärillä sitä on. Kuinkas muutenkaan.

Olo on kertakaikkisen lohduton. Olemmehan me kaikki oirehtineet taas jo useamman viikon. Lääkäri otti minusta maantaina monta pulloa verta tutkiakseen, mistä tämä pohjaton väsymys voisi johtua. Ja nyt mä mietin, että olisiko näihin kaikkiin muihinkin oireisiin vastauksena tuo home? Monet minun oirehtimisistani oikeastaan alkavat juuri siitä toukokuusta, kun muutimme tänne...

Tänään tämä on itkettänyt kaikista eniten. En edes lapsia haluaisi viedä kotiin ja päiväunetkin pienet nukkuivat autossa. Mutta pakkohan sinne taloon on mennä. Pääsemmekö muuttamaan, milloin ja minne? Joulukin tulossa, voi hitto. 

Ja kyllähän tuo romu-talo jo kodilta tuntuu. Ajatuskin, että kaikki täytyy taas aloittaa alusta tuntuu ihan hirmuisen raskaalta. Toisaalta koko ajan on tosi vahva olo, että jotain paljon parempaa on ihan kulman takana. Kunhan nyt jaksamme yhdessä tämän epätietoisuuden.

Blogi jatkaa kyllä tässä samalla, mutta nyt kaikista inspiroivinta on ruudun takana keksiä joku ratkaisu näihin kotihommeleihin. Eli palaan taas paremmalla ajalla - että vain tiedätte :)

LIKE WHEAT.

NIIN TYYPILLISTÄ. Nyt kun mulla on ruhtinaallisesti kaksi päiväsaikaa ihan vapaata - ensikertaa ainakin reilusti yli vuoteen - mitä mä teen?? Katselen lasten kuvia ja ikävöin heitä. Oikeasti nyt! Päätin siis jo etukäteen etten koskekkaan kotitöihin vaan pötköttelen sohvalla lukemassa lehteä, haahuilen kylällä, käyn kahvilla. No kyllä te tiedätte minkälaista luksusta se nyt on vain tehdä mitä mieleen juolahtaa.

Vaikka mä tiedän, että tämä tilanne on täysin win-win, Liam on iloinen tavatessaan vanhempiaan ja pienet innoissaan bussi- ja junamatkasta, grannysta ja grandadista, on apukäsiä lastenhoidossa, mä saan rentoutua ja F saa laatuaikaa kaksistaan äitiliinin kanssa, en voi sille mitään, että mulla on aivan järkyttävä ikävä mun pikkuisia. Me ei vain olla totuttu olemaan erossa, mutta kyllähän tämä nyt oikeasti ihan tervettäkin kaikin puolin ottaa vähän omaa aikaa :)

 Mut juu, kuvia selaillessa tuli vastaan nämä söpöiset kuvat tyttösessä minun lempparimekossa leudossa syyskuun säässä. Täällä oli oikeasti ihan hurjan hyvät säät syyskuussa ja ihan paitahihasillaa vielä pärjäsi. Elsihän on näistäkin kuvista kasvanut jo vaikka kuinka ja nuo Kavatin kengätkin jäi jo aikoja sitten pieneksi. Tämän mekonkin helma alkaa uhkaavasti olla liian lyhyt - voi surku!

Merkiltään se on siis Wheat ja heillä on mielestäni paljon kauniita mekkosia. Just mun mieleen. Ostin tämän jo viime talvena Babyshopin alesta ja muutkin meidän Wheatin vaatteet on ostettu reilulla alennuksella tai käytettynä. Uusinahan nämä on aika arvokkaita, joskin sitten erittäin laadukkaita.

Aluksi vähän mietin onko kangas liian kukertavaa, mutta nyt aivan rakastan sitä. Elsu on vähän kuin Eemelin Iida, saas nähdä mitä hupsuuksia nuo tuon Jamesonin kanssa vielä keksikkään. 

Olen myös tosi paljon tykännyt Wheatin ulkotakeista ja onneksi sainkin käsiini käytettynä tämän saman ihanan takin, mikä Elsillä oli keväällä ja kesällä käytössä. Mulla on vähän tapana jämähtää samoihin vaatteisiin, jos jostain oikein tykkään ja hankkia sitten sitä joka koossa... Anyhow, tämä pieneksi jäänyt takki tulee jossain vaiheessa varmaankin myyntiin, jos jotakuta kiinnostaa (koko 9m/80cm) ;) Meillä on nyt talveksi myöskin saman merkin vanhan roosa muhkea talvitakki, mutta vaikka se on malliltaan tosi nätti, meidän vaalealle tytölle se roosa on kyllä aika pliisu.

Mut hitsit, nyt täytyy kyllä laittaa kone kiinni ja käyttää tämä loppu oma-aika hyväkseni ulkoilmassa ennenkuin lähden Fionnia hakemaan taas koulusta! Heippa vaan taas!

KOULUKUULUMISIA VIDEOLLA.

HYVÄÄ ILTAA, tein teille videon, missä vähän kertoilen tästä F:n koulusta. Heti huomasin, että puhun vähän mitä sattuu videolla ja koulupäivä kestää siis 9:15-14:00 eikä tosissaan 9:15-12:15. Noh, nämä videothan tunnetusti ovat täynnä mitä jäätävimpiä manerismeja (hiuksien räpläystä, niiskuttelua jne.) ja loppuakohti kamalaa kikattelua. Että sellaista :) Koettakaa kestää...

NOVEMBER.

HEIPPAHEI ja mukavaa viikonloppua. Täällä oli tänään ihan älyttömän kaunis sää. Siis täällä Länsi-rannikolla. Itä-rannikolla on kuulemma satanut eilisen aikana 60cm vettä ja monin paikoin tulvii. Huh. No onneksi ei täällä kuitenkaan tälläkertaa, koska kyllä sitä sadetta meilläkin tulee aivan riittämiin.

Mun täytyy kuitenkin sanoa, että mulle sopii vallan mainiosti tällainen leudompikin ilmasto. Täällä nyt vasta rupeavat lehdet lähtemään puista. Ja kukkakaupassa myydään orvokeita 'talvikukkasina' :)
Onneksi löysin myös noita kanervoja Lidlistä, koska ne jotenkin niin kuuluvat minun syksyyn ja talveen.

Tämä meidän kylä on kyllä tosi pieni. Ja justiinsa tänään se on paljon mietityttänyt. Oltiin jo ennen yhtätoista aamulla pikkuisten kanssa hoidettu kaikki juoksevat asiat ja päätin, että perjantain kunniaksi käydään meidän lemppari-kahvilassa lounaalla. Ensin kuitenkin käytiin kahvilan naapurikaupassa moikkaamassa Olivia-kaveria, kuka on myöskin täällä yhtä 'uusi' kuin mekin ja muutti keväällä Dublinista. Yhdessä me olemme ihmetelleet pikku-kylän erilaisuutta siihen mihin me kaupunkilaisina ollaan totuttu. Hänellä oli niin tylsää. Näin off season vaatekaupassa on tosi hiljaista, niinkuin kaikkialla kylällä. Puhuttiin miten kaivataan molemmat sitä, että voi vain katsella ohikulkijoita ja olla ihmisvilinässä. Aloin tuntea itseni jo ihan yhtä turhautuneeksi, mutta onneksi kahvilan puolella sitten mieleeni sitten tuli, että toisaalta tämä rauhallinen tahti on aika kivaakin.

Ehkä mun mielialaan on viimeaikoina vaikuttanut aika paljon se, että nuo meidän pikkaraiset ovat molemmat nyt aika äiti-takertuvaisessa vaiheessa. Elsillä on tietysti eroahdistus ja Jamesilla uhmatahto-ikä. Eikä siinä mitään, tärkeitä vaiheita molemmat, mutta se sellainen jatkuva marina ja ulina tietysti rasittaa pidemmän päälle, vaikka kuinka halailisi ja suukottaisi. Ehkäpä näiden kahden vaiheen yhdenaikainen päälläolo tuo minulle sellaista todellista riittämättömyyden tunnetta.

Anyhow, huomenna tosiaan lähdetään kaupunkiin, Galwayhin, ja jos säät suosii, mennän yhteen superkivaan ulkoleikkipuistoon. Ja jos ei suosi, lupauduin viemään lapsukaiset paikalliseen hoploppiin. Yleensä Galwayn-reissut tarkoittaa pitkää tehtävälistaa ja isoja ruokaostoksia, mutta huomenna me taidetaan tehdä vain kaikkea kivaa :)

Ja vaikka viimeiset puolivuotta ovat ollet aika puurtamista, pääsen vihdoin viikon päästä nostamaan korot kattoon tyttöjen iltaan. Sen ajatuksen voimalla jaksaa ihan varmasti seuraavatkin päivät!
Mutta nyt nukkumaan ja heippa vaan x.

TYTTÖMÄISTÄ.

HEIPPA VAAN TAAS ja kivaa torstaita.  Tällä vietetään sellaista osasairaspäivää, kun en vienyt F:ää tänään kouluun laisinkaan, kun hän vähän yöllä yski ja oli nuhainen. Meidän oli nimittäin aluksi tarkoitus lasten kanssa ajella anoppilaan viikonlopuksi kylään ja ajattelin, että torjutaan uhkaava flunssa jo alkuvaiheissa, että päästään reissuun. Mutta anoppi soittelikin tänään, että hekään eivät ole ihan kunnossa joten reissu siirtyy tuonnemmaksi. Ehkäpä siis ajelemmekin päiväseltään Galwayihin sen sijaan :)

No jokatapauksessa, nyt aamukuudesta jatkuneet äidin viihdytysyritykset tyssäsivät ja suosiolla istutin pojat leffan ääreen, kun Elsi nukkuu ja päiväkahvin kera ajattelin tänne kirjoitella - harvinaista herkkua! Mulle ehdottomasti otollisin aika bloggailla olisi aamupalan jälkeen tai tällätavalla ehkäpä päivällä, noin niinkuin inspiksen puolesta, mutta pakostakin tietokonehommat yleensä ajoittuvat iltaan, kun lapset käy nukkumaan. Onneksi sentään nykyään käyvät jo siinä 19:30 aikoihin koko trio.

 Se mitä mä tässä viimeaikoina olen oikein urakalla ihmetellyt yksikseni ja ääneen, on tämä meidän pieni tyttö. Tai siis se miten pienissä ihmisissä alkaa jo niin varhain näkymään nämä sukupuolien erot? Meillä ei tosissaan ole kannustettu mihinkään sukupuoliin sidonnaisiin leikkeihin eikä meillä edes ole mitään 'tyttöleluja', mutta ihan eritavalla Elsi löytää tuolta autojen ja junien seasta toisenlaiset leikit, mitä pojilla ikinä oli. Halailee pehmoleluja ja yrittää vimmatusti pukea päällensä vaatekappaleita.

Ja tämä minun hänelle syntymäpäivälahjaksi ostama soittarasia vangitsee mielenkiinnon pitkiksikin pätkiksi. Onhan se aika söpöliini. Ja myönnän - olen itse aika tyttömäinen ja varmaan nyt sitten toistaiseksi toteutan itseäni tyttäreni kautta kaiken maailman kukertavilla kuoseilla :D

Pojistahan mä en tajua oikeastaan mitään. Kaikki poikien metkut opin ihan kantapään kautta, koska olen kasvanut vain tyttöjen ympäröimänä. Olen näin aikuisenakin miesten seurassa aika ujo.
Mun omat pojat on mulle kaikki kaikesta ja kaikkia lapsiani rakastan ihan yhtä paljon, mutta on kyllä todella spesiaalia päästä kokemaan myäs tytön äitiys.

Ehkä ihan hyväkin, että Liam sitävastoin on kahden siskon välissä ja on siis pienestä asti ollut (tahtomataankin :D)  perillä kaikista naisten kotkotuksista. Mä itse lapsena yritin ihan omasta toimestani olla nuorimpana tyttärenä se meidän perheen poika. Otin sen ajatuksen vähän liian vakavasti (ja siis kukaan ei minua siihen muottiin yrittänyt tunkea) ja vasta näin kolmekymppisenä alan oikeasti olemaan sinut sen kanssa, että voin olla tyttömäinen tai siis naisellinen ja se ei tarkoita sitä ettenkö olisi ihan yhtä fiksu ihminen, kuin ne vähemmän turhamaiset yksilöt.

Pieni määrä tylliä elämässä ei siis laisinkaan tapa ketään vai mitä ;) No tämä tylli meillä onkin enemmän sellaista kuvausrekvisiittaa ja tulevia roolileikkejä varten. Se jäi tähän alakertaan tuossa jokuaika sitten vähän lojumaan ja tämä pieni ihminen siis osaa jo vaatimalla vaatia sitä päälleen - en kestä!
Aika liikkistä <3

Ahaa nyt tämä meidän pieni tytön tylleröinen sitten heräsikin ja mun täytyy rientää. Meidän on ehkä pakko lähteä edes vaikka kävelylle ennenkuin tulee pimeätä. Sillon ei tosissaan ulkoilla, koska täällä meidän talon lähistöllä on iltaisin ihan säkkipimeää. Aika erilaista, kun kaupungissa tottui muista asunnoista loistaviin valoihin ja lyhtypylväisiin.

Ainiin ja sitä piti myöskin sanoa, että otin taas tuon mobiilisovellutuksen pois toiminnasta, kun mä en vain voi kestää sitä. Mun henk. koht. mielipide on se, että se pilaa blogien visuaalisen ilmeen, mikä on mulle aika tärkeää. Kuulen kyllä tämän tiimoilta vielä mielipiteitä ja voisin ehkä laittaa tuonne sivupalkkiin jonkun äänestyksen, koska kyllähän mä silti tämän haluan olevan lukijaystävällinen paikka :) Applella ainakin selaamalla tuplaklikkaamalla tekstin kohdalta saa tekstin just näytön levyiseksi. Jep, mutta nyt välipalahommiin ja kuullaan taas!

ARKI.

JIPPII - taas ollaan linjoilla. 

Tai siis taisi tuo nettiboksi ruveta toimimaan taas viikonloppuna, 

mutta täällä on taas ollut sellaista toimintaa, että huhheijaa.

Vetäisi sormenpääni poikki sauvasekoittimen terällä (don't ask...), lopetin imettämisen ja autokin jämähti taas kerran kesken koulustahakureissun. 

Ja ulkona tietysti satoi silloin(kin) kuin Esterin just sieltä.

Mutta toisaalta sormeen alkaa jo palailemaan tunto, maitomelonien asettumisesta on jo vähän viitteitä ja lopulta autostakaan ei ollut mikään muu rikki, kuin akku loppu, minkä ystävällinen korjaamomies tuli iltapimeällä vielä 'lataamaan' koulun autoparkkiin. 

Tai siis mikä se onkaan suomeksi se 'jump a car'?

(suom. huom. mä olen vain perheen kuski, mutta en tajua autoista tuon taivaallista)

Arki se kuulkaa on ulkomaillakin vain arkea :)

Toki aika erinäköistä vai mitä? 

Mutta hommia rytmittää rutiinit ja paikat on jo ihan tuttuja, päivät vain vilistävät.

Justiinsa tänään toisen Suomi-äidin kanssa leikkitreffeillä meillä päiviteltiin, 

että ihan pian on jo joulu. 

Meidän täytyy keksiä jotain piparkakunleipomista näille meidän puoliksi-Irlantilaisille pikkuisille. 

Kumpa Ikeaan ei olisi niin pitkä matka (saaren toisella puolen Dublinissa, täältä 3,5h ajomatka), 

niin sieltä saisi sitä melkein-glögiä...

Jees, nyt sitten ensi kertaa viiteen ja puoleen vuoteen en ole raskaana tai imetä. 

Aika jännä fiilis, vaikka olenhan mä nyt vallan ollut surullinen ja nyyhkytellyt tätä identiteettimuutosta paljonkin. 

Kertaheitolla tuli aika vanha olo.

Elsu-muruhan on tämän asian ottanut oikein hyvin ja mikäs hänellä sielä daddyn kainalossa yöt nukkuessa - kelpaisi minullekkin. 

Minä sensijaan ole potenut asiaankuuluvaa äidin syyllisyyttä ja popsinut särkylääkettä näiden rintamusten tuottamaan tuskaan...

No, toisaalta nyt justiinsa oli mitä otollisin hetki, kun Liamilla oli kerrankin pari vapaapäivää.

Mutta se se siitä aiheesta ja nyt vain sitten toivotaan , että kaikki hommelit menee vähän paremmin putkeen ja pääsen päivittelemään kuulumisia vähän useammin, kuin kerran viikkoon ;)

Nähdään taas kaverit!

EI OO TOTTA!

Hitsin hyvä draivi kirjoittaa blogia ja meidän internet-yhteys menee poikki! Meillä on siis sellainen portable wifi, mitä voi käyttää tietyn latausmäärän verran kuukaudessa. Eipä tultu ottaneeksi huomioon, että täällä oli koko lokakuun ainakin kaksi kolme ylimääräistä applea verkossa. Mä en ole edes vielä kerinnyt selvittää, milloinka se taas "aukeaa". Kännykässä (mistä nyt näpyttelen) on kyllä 3G, mutta se toimii meillä täällä kotosalla vain ihan parissa kohtaa. Tyyliin vessassa :D

Ja sit meidän lämmitysboilerikin meni jotenkin rikki eilen ja täällä oli aika rapsakka sisälämpötila, +16 astetta. Hyrr... No onneksi lämmittys toimii taas, vaikka eihän sitä koko aikaa pidetä päällä kuiteskaan.

Mut juu, että taas vähän alkuvaikeuksia, mutta kuullaan taas ihan pian. Postaustoiveitakin voi esittää, jos joku asia askarruttaa :)

SILLÄVÄLIN.

SILLÄVÄLIN, KUN EN KIRJOITTANUT BLOGIA ehti tietysti tapahtua vaikka mitä.

Tavallaista arkea ja sitten niitä sekalaisia sattumuksia. Hetimiten tauon alettua meidän lapset sairastuivat yksi toisensa jälkeen todella ärhäkkään keuhkoputkentulehdukseen. Niin ärhäkkään, että eräs myöhäinen keskiviikko-ilta jouduimme pakkaamaan koko perheen autoon ja viemään F:n tunnin päähän sairaalaan näytille. Sielä vierähtikin sitten useampi päivä heikkojen hapetusarvojen takia ja kun kotosalla pienemmät alkoivat osoittaa saman taudin merkkejä, alkoi positiivinen vire todella kadota. Elokuusta en juuri muista, kuin ne rikkonaiset yöt, kun sydän pamppaillen mietin tuleeko eteen vielä toinen ja kolmaskin vastaava sairaalareissu. Stressitasot olivat melkoisen korkealla, kun miekkosen työkin oli kaikista kiireisimmillään.

Ja sitten meidän auto meni rikki. Ja sitä luvattiin takaisin viikon päästä, mutta lopulta koko korjaushommeli kesti reilut 4 viikkoa. Äidin kunto kyllä kohosi, kun lykin tuplarattaita seisomalaudan kera täällä mäkisessä maastossa :)

Toisaalta onni onnettomuudessa, täällä oli koko tuon ajan ihan mielettömät säät, Fionnin koulunaloitus päivää lukuunottamatta. Ja esikoisemme tosiaan aloitti sitten koulutaipaleensa.

Ja me pienten kanssa ruvettiin pikkuhiljaa muodostamaan omaa rytmiämme ja puuhiamme kouluun viennin ja haun ympärille. 

Niin ja meidän muutokuorma Suomesta saapui vihdoin tänne! 

Maailman paras tunne availla laatikko laatikolta tuttuja omia tavaroita esille,

minkä myötä tuntui kuin vihdoin olisimme kotona <3

Elsusta tulikin sitten kymmenkuisena melkein kertaheitolla taapero, kun hän otti ensiaskeleensa.

Mä salaa fiilistelin rankan vauvavuoden viimeisiä hetkiä. 

Ihanaa, että kaikki lapset tuntuivat vihdoin jotakuinkin tasavertaisilta. 

Lokakuussa meillä olikin vieraita ihan alusta asti melkein koko ajan. Ensin Liamin vanhemmat tulivat meille ja sitten siskoni perheineen ja vielä omatkin vanhempani.

Juhlimme pienen tytöntylleröisen ykkösiä ja 6-vuotis hääpäiväämme sen jälkeen.

Ja nyt kuukauden kääntyessä Marraskuuksi ovat viimeisetkin vieraat lähteneet ja huomenna loppuu Fionnin syysloma me palaamme ihan tavalliseen arkeen pitkästä aikaa.

Tuntui erityisen haikealta sanoa heipat omille vanhemmilleni eilen.

Tänään meinaankin siis, Liamin vapaapäivän lomassa, ihan rauhassa järjestellä paikkoja.

Tassutella tohveleissa lämmin neuletakki päällä ja olla hiukan alakuloinen.

Oranssit halloween-koristeet on kerätty laatikkoon ja seuraavaksi nautin hetkosen ihan tavallisesta kodista, kunnes pikkuhiljaa voisi ruveta kaivelemaan talvisempia koristeita esille.

Sellaisia kuulumisia meiltä. 

Nyt hyppään vielä lämpimään kylpyyn ennenkuin Elsi herää päiväunilta ja pojat palaavat ulkoilemasta. Mukavaa sunnuntaita muillekkin <3