25.11.12

KYNTTILÄVINKKI VIIME VUODELTA.


Hei vaan kaikki,

täällä olen kipeänä ärsyttävässä pikkuflunssassa minä ja en ole oikein jaksanut kirjoitella tänne.

Laittelin tuossa kynttilöitä palamaan ja muistin tämän postin tuolta vanhan blogin puolelta viime vuodelta ja ajattelin sen uudelleen julkaista :)

Palailen kommentteihin myöhemmin illalla kunhan tuo siippaseni saapuu töistä ja lapset toivottavasti nukkuvat (aikaisin).

***

"Kynttiläjuttusia ja vinkkivitonen"
11/12/2011


Marraskuun iltoina alkaa meidänkin kotikolossa monen mun tapaan oikea kynttilöiden kulutuskausi. Tähän asti olen säilytellyt kynttilöitä vain piirongin laatikossa, mutta Riikan Kotiäiti-blogissa törmäsin niin hurmaavaan säilytysratkaisun etten saanut sitä mielestäni. Vihdoinkin sain syyn raahata tuo suloisen Riihimäen lasin purkin vanhempieni ulkovarastosta kotio - joka onkin siis ollut tuloillaan jo varmaan puolitoista vuotta... Minun purkkini ei ole toki yhtä iso kuin Riikan purkki, mutta käy samaan toimeen aivan hyvin.


Kynttilöihin liittyen mulla onkin teille kunnon Niksi pirkka-pläjäys. Ihan lapsesta asti meillä on kääritty liian suuret kynttilänkannat alumiinifolioon etteivät ne heilu kynttelikössä. Ostaessani Ikeasta nuo meidän saarekkeen kaksi kynttelikköä en tajunnut ettei meillä ole melkein yhtään foliota (kun emme sitä yleensä osta) ja pitikin oikein miettiä mitä voisin käyttää tilalla?

Kuinka ollakaan vastaan osui jugurttipurkin kansi ja ahaa-elämys. Viilien, rahkojen ja jugurttipurkkien kannet ovat kerrassaan mainioita tähän hommaan. Foliota saa kynttilän palaneista kannoista nyhtää irti ja usein heittää roskiin - vahva foliokansi taas kestää useamman käytön ja pysyy siistinä. Kas näin:



Piti oikein miettiä mihin kohtaan sujauttaisin tuo ison purnukan ja pitihän sitä muutamaan paikkaan mallailla.


Mutta loppuviimeeksi se varmaankin saa jäädä tuohon keittiön saarekkeelle käden ulottuville.


Muistakaahan ihmiset panostaa niihin 100% steariini kynttilöihin. Parafiinikynttilät erittävät palaessaan aikamoisia myrkkyjä huoneilmaan plus steariiniset palavat kauniimmin ja pidempään.


Sellaiset turinat tälläkertaa. Tiedossa ehkäpä lisää näitä sisutuksellisia juttuja, koska tällä mammalla taitaa olla iskenyt pahemmanlaatuinen pesänrakennusvietti :) 
(suom. huom. oli tuolloin raskaana n. viikolla 27 )

4 comments:

  1. Kiitos vinkeistä!:) Ihana postaus!

    ReplyDelete
  2. Niin monta kivaa vinkkiä! Täälläkin nenä tuhisee... pikaista paranemista teillekin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. hyvä jos vinkit kelpasivat :) ja paranemisia sinnekkin!

      Delete