20.1.14

EILEN OLI RAUHALLISEMPI.

Uuuuh! Maanantai, back to reality with a bang. Liam oli viime viikolla pari päivää sairaslomalla ja vielä siihen päälle viikonlopun vapaalla. Ja vaikka toipilas tietysti lepäili, oli aika luksusta hengata useampi päivä koko perheellä. Tietysti riehakkaat pojat ja uusia taitoja oppiva vauva piti huolen normaalista menosta, mutta yllättävän paljon oli aikaa jutella, mietiskellä ja pohtia. Vanhemmuutta, omaa suhtautumista stressaaviin tilanteisiin, lapsen tunteiden sanoittamista, omien tunteiden sanoittamista...
ihana, ihana auringonpaiste. likaisenkin ikkunan läpi.

Luin paljon viisaita sanoja aiheesta ja miehen kanssa pohdittiin ja yritettiin olla enemmän zen. Ja yritin ajatella, että sellaisista jutuista - mitkä normaalisti olisi aiheuttanut kiukkupuuskan - ehkä ne eivät olleetkaan sen arvoisia? Jospa ajattelin vain positiivisemmin ja olisin vielä vähemmän nipo? 
itseni ilahdutus: viikottaiset tulppaanit
"avuliata poikia me ollaan", sanoo Fionn.
jättimäinen chilipapusalaatti, ohje resepteissä.
taivaallista!
pojille kookoskalakeittoa, laitanko ohjetta tulemaan?
laatikosta kaivetut keväisemmät tekstiilit kaipaavat vielä silitysrautaa (eli Liamia ;))
inhokkikotityö - puhtaiden pyykkien lajitteleminen narulta kaappeihin.
Elsi having a moment in the sun <3
Ja sitten tuli tämä maanantai. Liam palasi töihin ihan koko päivän vuoroon. Ulkona aamusta -17astetta pakkasta, ulkoilu siis pois suljettu vaihtoehto**. Taapero ja vauva pitivät kakafestit samanaikaisesti juuri sillä hetkellä, kun siippa sulki oven takanaan, kahdesti. Vauvvis myös känisi aamun mittaan jatkuvasti, kun kertaa ahkerasti osaa nyt kääntyä masulleen, mutta siihen sitten jämähtää eikä tietenkään viihdy enää sekuntiakaan. Koti on taas kerran kuin pommin jäljiltä jne.

Kerran jos toisenkin aamun mittaan otin lukua päässäni ja vanne uhkaavasti kiristyi pään ympärillä. Mutta päätin, että periksi en anna. En tiuski lapsille, vaikka itseä vituttaa ja yritän hönkäillä senkin takakireyden taivaan tuuliin (toim. huom. yleensä/aikaisemmin olisin tehnyt just niin). Join vielä neljännen kupillisen kaffia (auts), uskalsin sitoa vauvan hengaaman selkään kantoliinalla, mihin hän sitten nukahti, patistelin pojat leikkimään dubloleikkejä yhdessä, vein eilen viikatut vaatteet kaappeihin.

Nyt päivällä kävimme Elsin 3kk neuvolassa toteamassa, että iso on tyttö. Hurjan pitkä ja isoin meidän lapsukaisista samanikäisinä. Saas nähdä mitä tämä pitkä päivä vielä tuo tullessaan, mutta toivon itselleni vielä lisää pitkää pinnaa ja energiaa. Niin ja nyt pitäisi vielä jokin kiva iltaruokakin keksiä.

Mitä teille muille kuuluu? Tämä on vähän sekava teksti. Ajatusten punainen lanka taisi katketa jo pari tuntia sitten, kun rupesin alunpitäen kirjoittelemaan :D
(palaan kommentteihin myöhemmin)

(**hiukan turhan kaukana siitä vauvojen pakkasrajasta, plus James tököttäjä palelee sormista ja varpaista. Minä itse ja Fionn kyllä mieluusti ulkoiltaisiinkin, huoh...)

3 comments:

  1. Ihana uusi ajattelutapa, tsemppiä loppupäivään ♥.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Loppupäivä toikin vähän sitten käänteitä, mutta kiitos Juuli :)

      Delete
  2. Enemmän Zeniä ois varmaan hyvä kaikille, mutta ollaan me vanhemmatkin vain ihmisiä - joskus hermot ei kestä. Tsemppiä sinne arjen pyöritykseen. Itse odotan jo "innolla" vauvan ja nelivuotiaan kanssa ulos lähtöä. "En halua" ja "en osaa"- vaihe päällä ja siinä haalarin päälle laittamisessa saattaa mennä 15 minuuttia. En luovuta!

    ReplyDelete