14.6.13

EPÄTÄYDELLISEN NAISEN ESPRIT LEMPPARIT.

posti toteutettu yhteistyössä www.esprit.fi sivuston kanssa,
tekstissä esiintyvät linkit eivät ole affiliate-linkityksiä.

Parisen viikkoa sitten kysyttiin minulta Espritin nettikaupan puolesta, josko minua kiinnostaisi tehdä heidän sivustostaan teille pieni posti. Innostuneena tietysti ajattelin, että mikäpä ettei, vaikkain meillä oli nämä muuttotohinat meneillään. 

No eilen sitten vihdoin istuin koneen ääreen miettimään, että minkäsmoisen kirjoituksen minä saisin aikaiseksi ja päätin ruveta etsiskelemään nettikaupasta sellaisia tuotteita, mitkä minusta on kaikista kivoimpia. 

Esprit on varmaan kaikille tuttu merkki. Minulla on ainakin muistikuva, että minulla on ollut jo merkin vaatteita päällä lapsena 90-luvun alussa, mutta tällä hetkellä omistan Espritiltä yhdet nahkanilkkurit ja ison iiiihanan kashmir-merinovillahuivin. Ja nekin ovat vasta tämän kevään ostoksia eli itsekkin olen oikeastaan löytänyt merkin uudelleen vasta hiljattain. Nettisivusto ESPRIT Suomi oli siis minulle eiliseen saakka ihan uusi juttu, mutta nyt taidan tuntea sen läpikotaisin. 

Vietin meinaan illalla valehtelematta tunteja selaillen kaikki mahdollisia tuotekategorioita ja niitähän riittää. Tiesittekö, että Esprit valmistaa myös kodintekstillejä ja tapetteja. Minä en ainakaan :D Ja on vaatteita lapsille, miehille ja naisille ja erityisesti sitten minulle iskevästi odottaville äideille.

Oikeastaan löysinkin sitten tuolta ne jo reilun kuukauden etsimäni valkoiset odotusfarkut. Hitsit, näitä olisin jo kaipaillut aikaisemminkin! Ostin sitten valkoiset pellavahousut näiden farkkujen sijaan, mutta nyt kyllä nuo himottaisi ihan kamalasti. Onko teille kellään sielä ruudun toisellapuolen kokemusta Espritin odotusvaatteista? Tai lähinnä kokomitoituksesta?

Koska nuo valkoiset housut - odotus tai ei - on minusta ihan maailman ihanimmat kesähousut ikinä. Keräilin tähän vähän muitakin vaatteita, mitä minä niiden kanssa yhdistelisin. Tuola nettikaupassa on siis epämahallisille runsaasti myös housuvalikoimaa eli kuvitelkaa nyt sitten tässäyhteydessä vaikka tuo masupaneeli tuosta kuvasta pois.

Jep, jep. Keräillessäni näitä lemppareita huomasinkin tyylini olevan hiukan tylsä :) Mikä iskee? No perus pitkähihaiset trikoopaidat housujen kanssa ja HUIVIT (niitä ei koskaan voi olla liikaa vai voiko?) ja vyöt ja kengät. 

Olin raskaana tai ei, taidan pukeutua kyllä aika samalla kaavalla aina. No siksipä arvostankin niissä pitkähihaisissa trikoopaidoissa hyvää leikkausta minun mallilleni (hiukkasen isompi pääntie ja pitkempi helma) ja kestävää materiaalia. Varsinkin tuo tylsä meleerattu harmaa on aina vain suurin suosikkini. Ja tummansininen. Ja valkoinen, mutta valkoiset farkut ja valkoinen paita on kyllä nounou.

Tavispaitojen kaveriksi varsinkin mahan kera tykkään kovasti erilaisista vöistä heti tuossa vyötärön yläpuolella. Espritiltä löytyikin tuollainen tosi nätti punottu vyö nahkaremmillä, joka olisi näin kesällä aivan ihana. tykkäsin myös siitä, että nettisivulla pystyi heti filteröimään esim. kenkävalikoimaa näyttämään vain aitonahkaiset kengät.

Tietysti sieltä löytyi ihan täydelliset kesäsandaalit ja tietysti ne oli loppu minun koossa. Eli kokoa 38 pienempijalkaiset, tuollaiset ihanuudet siellä olisi tarjolla. 

Vaikkaikin keskityin vain noihin naistenjuttuihin, toki vilkaisin miesten- ja lastenosaston läpi ja tässä vain yksittäiset lempparini perheen miesväelle: 

En tosiaan ole itse vielä tilannut Esprit.fi sivulta, mutta huomasin näitä toimitusspeksejä tätä postia varten tutkiskellessani, että sekä toimitus että palautus on tuolta täysin maksutonta, mikä on kyllä plussaa. Toimitus pitäisi tapahtua 3-5 päivän kuluessa. 

Nyt siis jatkan jahkaamista tilaisiko itselleni vielä loppukesäksi nuo valkoiset housut.
Onko teistä kukaan aikaisemmin tilannut Espritin nettikaupasta ja onko kokemuksista kerrottavana ruusuja taikka risuja?

11 comments:

  1. Ostin yhdessä vaiheessa lähes kaikki vaatteeni espritiltä, oli helppoa kun tiesi aina mikä koko mahtuu farkuista ja muistakin. Nyt on ollut vähän taukoa, mutta luulen että kun palaan taas vuoden vaihteesta töihin niin käyn katsastamassa valikoimat uudelleen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No nimeomaan farkut tuola oli musta erityisen kivoja. Ja muistin juuri, että onhan mun toimen talvitakkikin Espritin ja se on pysynyt kyllä jo pari vuotta tosi hyvänä. Laatu tuntuisi ainakin olevan siis näissä paikallaan.

      Delete
  2. Ostin paljon raskausvaatteita tuolta nettikaupasta ja tykkäsin kyllä. Mitoitus oli minusta ihan normaali . Toimitukset ja palautukset toimi hyvin, ei valittamista. Tavisvaatteitakin ostan joskus tuolta, kun on paremmat valikoimat ja alet kuin myymälässä :)

    Mari

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi miten kiva kuulla todellisia kokemuksia ja varsinkin tuosta toimitus/palautus puolesta. Mä luueln, että multakin lähtee noi pitkähihaiset nyt tilaukseen, kun niille olisi tarvettakin :) Housuja vielä jahkailen edelleen...

      Delete
  3. Minullakin oli Espritin odotusvaatteita, mutta taisin olla vähän epäonninen housujen suhteen, ne kahdet mitkä minulla kyseiseltä merkiltä olivat, eivät kestäneet kunnolla edes yhtä raskautta. Masun peittävä puuvillaosa kulahti nopeasti, eikä pysynyt enää ylhäällä. Paidat sen suhteen olivat jees ja kauniita, niitä voin suositella, mitoitus oli mielestäni myös ihan normaalin koon mukaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi vitsit, kun musta tuntuu, että mä olen kaikkien mahdollisten odotushousujen kanssa ollut myöskin huono-onninen ja ne vain tuntuvat lahoavan päälle. Edes kalliimmat boobin raskaustregginssit eivät laadullaan pärjänneet halvemmille vaan kulahtivat nekin :/ Harmi vaan, kun mielelläni olisin juuri raskausvaatteita kierrättänyt eteenpäin. Onko Esprit sielä Belgiassa kovinkin 'suuri' merkki?

      Delete
    2. Aika samalla lailla merkki näkyy, kuin Suomessakin. Täällä on Massimo Dutti ja Mexx myös vahvasti lisänä, joten nykyään ostan aika vähän Espritin vaatteita. Massimo Duttin laatu kun on parempaa, vaikkakin vähän kalliimpaa. Minulla oli mamaliciousin housut parhaimmat, ne olivat hinnaltaan ok ja pysyivät hyvinä. Lisäksi Noppiesin vaatteet olivat raskausaikana myös käytössä. Harmi, että sinullakin on huonoja kokemuksia raskaushousujen kanssa :(.

      Delete
  4. Parhaita äitiyshousuja mulle on olleet Mamalicious-merkkiset :)

    Mari

    ReplyDelete
    Replies
    1. Noita itseasiassa olenkin vähän katsellut sillä silmällä. En tiedä tohdinko enää hankkia yksiäkään uusia raskaushousuja, kun ei tässä nyt loppujen lopuksi olen kovin pitkää matkaa enää. Jospa tulisikin ne kovat helteet taas ja pärjäisi vain mekoilla ;)

      Delete
  5. Mä olen tilannut Espritiltä kymmeniä kertoja ja aina on sujunut hienosti. Saksasta tosin paketit tulevat vaihtelevasti viikosta kahteen viikkoon. Espritin farkut ovat ihan mahtavia ja mulla onkin niitä kaappi täynnä :D Lyhyenlännälle on tärkeää, että valikoimissa on housuja 30 tuuman pituisina.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ah mä jotenkin ajattelin, että heillä olisi varasto Suomessa. Pari viikkoa on jo suht pitkä aika. Mutta hyvä kuulla kanssa sun mielipide noista housuista, sillä jahka tämä baby on ulkona ja oma kroppa hiukan palautunut, löytäisin tuolta kyllä taatusti kivoja uusia farkkuja.

      Delete