20.11.12

C'EST MOI.

Kylhän te olette varmaankin jo huomanneet, tämän Tyyliä metsästämässä-Veeran kirjoittaman jutun ulkonäöstä ja sen arvostelusta? En oikeastaan varsinaisesti nyt tässä tartu haasteeseen näyttää naamaani ilman meikkiä taikka photoshoppausta, koska vaikka haaste onkin omalla tavallansa hieno, 
en henk. koht. oikeastaan koe siihen tarvetta.

Siis kaaaaikkihan minut nyt on nähnyt jo kertaallen ainakin ilman meikin ripaustakaan!
Ainakin muistaisin muutaman kuvan verran ihan varmasti aikaisemmin postitelleeni ilman pakkelia.

Tästä kuitenkin kaikesta kehkeytyi vallan mainio keskustelu meille täälä kotona ja tuntuu, että vieläkin täytyy ajatusta jatkaa.

Ensin rupesin hiukan hymyillen miettimään, 
miten iso juttu kasvojensa meikittä näyttäminen 
varmasti monelle haasteeseen tarttuneelle tytölle onkaan?

Siis voisin kuvitella, että 'meillä mammoilla' (<-aika karmaiseva ilmaisu) ei tunnu enää missään :D
Lähinnä tekee mieli hiekkalaatikolla onnitella niitä, 
 ovat ehtineet laittaa lilaa luomeen JA lapset ulos oikeanmoisissa tamineissa :D :D

Itselläni ei moiseen luksukseen aina vain kertakaikkisesti riitä aika,
vaikkakin tykkään meikata ja mielelläni sutaisenkin naamaani nyt siis tosiaan edeas sitä ripsiväriä.

En muista koskaan olleeni pakkomielteinen meikkaamisen suhteen 
näyttäytyessäni ihmisten ilmoilla,
 mutta järkyttävän huono itsetunto minulla on kyllä jo vuosikausia ollut.
nämä kuvat kyllä otin tietämättä mistään haasteesta ja KYLLÄ minulla näissä on jotain ripsarin jämiä, mutta siinä kaikki.
tai on mulla kyllä tuossa aivan jäätävän likaiset hiukset, jos se jotenkin kompensoi :D


Ja siksi minusta onkin niin ihanaa huomata olevani nykyään
 niin sinut itseni kanssa, ettei mikään meikitön paljastus todellakaan olisi mikään big deal.

Ja oikeastaan vielä ihanampaa on huomata miten paljon paremmalta olo tuntuu omassa kropassa, vaikkakin en siihen olekkaan tyytyväinen tällaisenaan.

Oikeastaan tässä risteilee monenmoisetkin ajatukset samaan ulkonäköasiaan liittyen, sillä pitimäni oikeastaan raportoida tämän elämäntaparemontin kulkua ja siksi otinkin tuo kokokuvan näyttämään nykytilannetta missä mennään.

Viime viikolla poistui kropasta 1,3kg ja olen aivan hurjan tyytyväinen. 
Nyt realistisesti pudoteltavaa olisi sellainen 11kg.

Olen kovasti miettinyt, että minkä näköinen sitten olla, kun saavutan tavoiteeni?
Mietin kuumeisesti vaikka mitä julkkiksia ja tulin tulokseen, 
että haluan olla vain ja ainostaan itseni näköinen.

Hiukan sporttisempi ja kiinteämpi, mutta silti oman itseni näköinen. 
JA voin kertoa, että tämän tajuaminen on aivan järjetön helpotus minulle.

Olen ihan oikeasti vuosi tolkulla verrannut itseäni muihin naisiin ja
 lehtien kuviin ja haaveillut näyttäväni joltakin "täydelliseltä". 
Piiskannut itseäni ja oikein lietsonut sitä pahaa oloa, 
etten mahdu vallitsevien kauneus(kirjoitin jo vahingossa kauheus :D)ihanteiden laatikkoon.

Ja nyt kun kaikki allit ja pakarat (puhumattaakaan äitimahasta)
 osoittavat etelään vihdoinkin pieneen päähäni loistaa järjen valo.

Mieheni sanoi itsetuntonsa nousseen roimasti lasten saamisen
 jälkeen ja täytyypä sanoa, että niin on minunkin.

 Ja siksi se, että olen nyt ryhtynyt tähän kivikkoiseen tiehen muuttamaan ruokailutottumuksiani ja erityisesti liikuntatottumuksiani, tuntuu oikeastaan ainoalta mahdolliselta vaihtoehdolta.
Ainoalta mahdolliselta vaihtoehdolta saada itsestäni esiin ne parhaimmat puolet.

Ja voin kertoa sen, että olen syönyt viikon sisällä suklaata, mutta se on ok.
Ja voin kertoa, että olen myös käynyt juoksemassa ja rakastan sitä.

Kun juoksen, ajattelen ihan oikeasti hurmiossa, että "minä saan juosta".

No kuulkaapas, tulipas tästä nyt hehkutus, mutta tuntuu aika mielettömältä reilun 15 vuoden itsensä lyttäämisen jälkeen olla edes semityytyväinen itseensä.
(ja tietystikkin voi nyt samaan hengenvetoon sanoa, että tietysti minussa on paljon sellaisia asioita, mistä en pidä, mutta yritän jatkuvasti kehittää niitä parempaan suuntaan taikka edes tiedostaa puutteeni)

Mä en nyt oikein tiedä, minkä mahtavan loppukaneetin mä nyt tässä täräyttäisin tähän.
Rakastakaa itsejänne! 
olkaa armollisia itsellenne!
maailman rauhaa!

Tai sitten ihan vain oikein kivaa tiistai-iltaa  :D

8 comments:

  1. Minä kun en MITÄÄN muotiblogeja lue (olen ajatellut, että ehkä voisi jos kivan löytäisin :) ) oli tuo naamanakuilu minulle uutta. Hymyilytti, vaikka itse panostankin (hahhah) bb-voiteen ja ripsarin verran ulos lähtiessä.
    Minullakin on itsetunto parantunut lasten saamisen jälkeen. Asiat ovat oikeissa mittasuhteissa nykyään!
    Onnea hienosta painonpudotuksesta! Mulla nyt vähän junnaa, mutta armollinen täytyy olla, kuten sanoit. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä luen satunaisesti enemmän tai vähemmän tyyliblogeja (lähinnä Ruotsalaisten äitejen, joissa etysijalla ei ole se, että "katsokaa mitä uutta juuri ostinostinostin) ja musta olisi kiva itsekkin joskus jotain päivänasutyylisiä juttuja laittaa, mutta toistaiseksi ei ole oikein itsetunto riittänyt :D ehkä tämä tästä...

      Mulla nyt taas paino siinä mihin tässä jo parhaimmillaan päästiin ja nyt toivottavasti suunta taas alaspäin. Ehkä senkin tässä tajusin, että parempi mitä hitaammin ja varvemmin tämä homma etenee, että pää pysyy mukana. Siitä on niin kauan kun mä olen painanut viimeksi sen ihannepainomäärän ettei mulla ole hajuakaan miltä mä tulen näyttämään. Ja hei sullahan on ollut aivan mieletön tahti! Kannattaa oikeasti vain olla armollinen ja keskittyä jo tapahtuneeseen muutokseen :)

      Delete
  2. "Maailman rauhaa!" Sie olet kyllä sitten aivan ihana! Eikös toi lause tosiaan ole ihan mukava loppukaneetti! <3

    Toi itsensä hyväksyminen on mieletön juttu. Siis se hetki, kun oikeasti huomaat, että "fine, onhan tossa tollanen makkara ja tossa tollaset alapäin osottavat tissit, mut so what?" Enkä tarkoita tällä sitä, että siihen pitäisi ns.tyytyä, vaan se, että tosiaan on niin mukava olla itsensä kanssa, että voi olla tyytyväinen. Eihän se tarkoita etteikö siltikin voisi tavoitella vaikka sitä kiinteämpää tai pikkuisen kevyempää kroppaa tai, että tarvitsisi jäädä sohvalle lököilemään, koska on vaan niin tyytyväinen itseensä. Mulle ainakin tää itsensä hyväksyminen on tullut just tän liikunnan ja muun muutoksen kautta... jokainen tosin löytää oman hyvän olonsa ihan omalla tavallaan. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No just näin :) Aika mieletön on fiilis, mutta se cielä enemmän motivoi liikkumaan ja syömään paremmin, että voin olla se oma parhaani :)

      Delete
  3. Minusta olet just nyt sopivan painoisen näköinen! -Anne

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos Anne! Otan tosi suurena kohteliaisuutena :) mutta totuus on se, että mun painoindeksi on nyt lievän ylipainon puolella ja saadakseni sen alle 25 mun tarttisi sellainen 7kg laihtua. Siihen kyllä tähtään nyt ihan aluksi ihan terveydellisistä syistä :) mullahan on kohonnut riski sairastua 2. tyypin diabeetekseen raskausdiabeeteksen takia (molemmissa raskauksissa oli) eli haluan siis vähän pelata varman päälle :)

      Delete
  4. Ihana lukea sun olevan tyytväisempi itsesi kuin ennen. Olisi tärkeää viihtyä hyvin omassa kropassaan ja olla sinut itsensä kanssa. Se vaan ei aina ole kovin helppoa.

    Mun mielestä sun ei tarvitsisi laihduttaa 11 kiloa, koska kuvien perusteella näytät oikein kauniilta ja sopusuhtaiselta. Tärkeintä kuitenkin, että SINULLA on hyvä olla ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Satu-muru kiitos kivasta kommentista <3 en ehkä olisi uskonut vielä viikko sitten tähän naksahdukseen päässä enkä vieläkään liihottele pelkässä tyytyväisyyden kuplassa, mutta uskon olevani oikealla tiellä. En vielä viihdy näiden jenkkakahvojen kera, mutta ehkä hyväksyn ne paremmin ;)

      Tuossa yllä kirjoitinkin syitä tuohon 11kg tavoitteeseen. En missään nimessä haluaisi menettää kurvejani, mutta ihan jo puhtaasti terveydellisistä syistä toivon laihtuvani. Kyl sie tiiät, mitä mie tarkoitan eiks vaan :)

      Delete